Iloiset vihkiäiset Tahitissa
TAHITIN Jehovan todistajille perjantaista huhtikuun 15. päivästä 1983 näytti tulevan jännittävä päivä. Tuon päivän ohjelmaan kuului heidän uuden haaratoimistorakennuksensa vihkiäiset. Rakennusta käytettäisiin Valtakunnan saarnaamistyön edistämiseen Ranskan Polynesian saarilla.
Tuon päivän lähestyessä järjestelyt olivat sujuneet hyvin. Kaikki asianosaiset odottivat iloisen toiveikkaina vieraiden saapumista Fidžisaarilta ja Uudesta-Seelannista, samoin kuin Jehovan todistajien hallintoelimen jäsentä Lloyd Barrya ja hänen vaimoaan Melbaa, joiden oli myös määrä olla läsnä. Jokaisen mieltä askarrutti kuitenkin kysymys: millainen sää tulee olemaan?
Hurrikaanikausi!
Tavallisesti sää ei ole ongelma Tahitissa. Auringonpaiste, virkistävät pasaatituulet ja trooppiset matalapaineet sadekautena muodostavat tavanomaisen sääkuvion. Tämä vuosi oli kuitenkin ollut erilainen. Ensimmäisen kerran sitten vuoden 1906 Tahiti oli joutunut tuhoisan hurrikaanisarjan vaikutuspiiriin. Jo joulukuussa 1982 hurrikaani Lisa oli repinyt irti kattoja ja puita juurineen Seurasaarilla, joista Tahiti on suurin. Asiat oli hädin tuskin saatu järjestykseen, kun tammikuun loppupuolella 1983 hurrikaani Nano, jonka keskuksen tuulet saavuttivat 130 kilometrin tuntinopeuden, aiheutti lisää vahinkoa.
Helmikuun loppupuolella saapui järkyttävä kolmas pyörremyrsky, Orama, jonka suunnaton keskus oli halkaisijaltaan yli 70 kilometriä ja jonka tuulet saavuttivat 150 kilometrin tuntinopeuden. Se pyyhälsi läpi alueen ja hävitti paljon siitä, minkä Nano oli säästänyt. Tyven näytti palanneen, kunnes maaliskuun 8:ntena asukkaat kuulivat, että uusi pyörremyrsky, Reva-niminen, oli liikkeellä tuulten syöksähdellessä 180 kilometrin tuntivauhdilla. Vaikka Reva-hurrikaanin keskus ohitti Tahitin 140 kilometrin päästä 12. maaliskuuta, sen voima kaatoi maahan puita ja sähköpylväitä Papeetessa, saaren pääkaupungissa.
Ei siis ihme, että säästä oltiin huolissaan. Oliko Tahiti nähnyt viimeisen hurrikaanin? Estäisikö sää vieraiden saapumisen ja viivästyttäisi uuden haaratoimiston vihkiäisiä? Vastaus molempiin kysymyksiin oli: ei!
Vieraat saapuvat
Tahiti ei ollut vielä nähnyt viimeistä hurrikaania. Maanantai-iltana 11. huhtikuuta ilmoitettiin, että Veena-niminen trooppinen matalapaine oli nyt kehittynyt pyörremyrskyksi läheisillä Tuamotusaarilla ja suuntaisi mahdollisesti kulkunsa kohti Tahitia. Ja totta tosiaan, hurrikaanin keskus, jonka ympärillä tuulet riehuivat jopa 200 kilometrin tuntinopeudella, ohitti Tahitin kaakkoisrannikon 40 kilometrin päästä. Varhaisesta tiistaiaamusta alkaen sen piiskaavat tuulet ruhjoivat saarta.
Kun myrsky oli ohi, kuva Tahitista trooppisena paratiisina oli himmentynyt. On arvioitu, että 3 043 taloa tuhoutui ja 3 199 vaurioitui; 26 venettä paiskautui rannalle ja 39 upposi, ja 25 000 ihmistä jäi kodittomaksi. Huhtikuun 13. päivänä Tahiti heräsi epätavalliseen konserttiin vasaranlyöntien kaikuessa puusta ja pellistä. Saarelaiset jälleenrakensivat. Mutta entäpä uuden haaratoimistorakennuksen vihkiäiset? Ja miten oli vieraiden laita? Pystyisivätkö he pääsemään Tahitiin? Jo yhden Fidžisaarilta tulossa olevan lentokoneen oli ollut pakko kääntyä takaisin. Kuitenkin lopulta, useita tunteja myöhässä, vieraita kuljettava kone saapui turvallisesti.
Torstai 14. huhtikuuta oli täysi päivä. Monet korjasivat vaurioituneita kotejaan, ja uudessa haaratoimistorakennuksessa, joka onneksi säilyi vahingoittumattomana, tehtiin viime hetken valmisteluja. Vierailla oli tilaisuus nähdä uusi Tahitin haaratoimistorakennus, joka sijaitsee noin 25 kilometriä Papeetesta. He totesivat sen olevan luja, kaksikerroksinen rakennus, johon voidaan majoittaa kahdeksan henkilöä. Ensimmäisessä kerroksessa on erilaisia toimistoja, varastohuoneita ja kirjasto, kun taas toisessa kerroksessa on keittiö, ruokasali, olohuone, pesula ja neljä makuuhuonetta.
Vihkiäisohjelma
Lopulta perjantai 15. huhtikuuta tuli. Kello 17 Tahitin haaratoimistokomitean jäsen ja tilaisuuden puheenjohtaja Francis Sicari avasi ohjelman tervetuliaissanoilla. Sitten haaratoimistokomitean koordinaattori Alain Jamet esitti kuultokuvaohjelman, jossa tarkasteltiin haaratoimiston rakentamista.
Tuon kiinnostavan ohjelmanumeron jälkeen Francis Sicari palasi lavalle ja kertoi saarnaamistyön kehittymisestä Ranskan Polynesiassa. Hän muistutti 702 läsnäolijalle, että muutamat siemenet alkoivat itää saarilla varhain 1950-luvulla. Vuonna 1957 Los Angelesin konventissa Yhdysvalloissa Vartiotorni-seuran presidentti Nathan H. Knorr vetosi vapaaehtoisiin kannustaen heitä palvelemaan siellä missä tarve oli suuri, Tahitissa. Jotkut osoittivat vastakaikua, ja kasvu nopeutui.
Avuksi seurakuntien muodostamisessa Seura järjesti niin, että joukko kokoajanpalvelijoita vieraili Tahitissa aika ajoin. Heidän joukossaan olivat John ja Helene Hubler, jotka olivat aloittaneet työn Uudessa-Kaledoniassa vuonna 1954 ja toimivat nyt piirityössä Uudessa-Seelannissa. Hublerit olivat vieraiden joukossa vihkiäisohjelmassa, ja heitä pyydettiin kertomaan joitakin kokemuksiaan. Helene kuvaili liikuttavasti ensimmäistä muistonviettoa, jossa hän oli läsnä Tahitissa. Se pidettiin ulkona kirkkaan taivaan alla täyden kuun luodessa valoaan kookospalmujen lomitse, samalla kun leppoisan pasaatituulen puhallus täytti ilman kukkien tuoksulla. Tämä näky oli tarttunut lähtemättömästi hänen mieleensä.
Fidžisaarten haaratoimistokomitean koordinaattori Donald Clare oli myös läsnä. Hän oli auttanut työn valvonnassa Polynesiassa useita vuosia ennen kuin Tahitista tuli erillinen haaratoimisto, ja hän kertoi muutamia kokemuksia, joita hänellä oli ollut useilla eri matkoillaan Tahitiin. Hän sanoi, että Tahitin varhaisten kokoajansaarnaajien vaatimattomuus ja lämpö olivat hänen rakkaimpien muistojensa joukossa.
Pääpuheen piti Lloyd Barry. Hän rohkaisi suuresti paikallisia todistajia, jotka olivat kärsineet viimeaikojen hurrikaaneista. Hän muistutti heitä siitä, että suuret onnettomuudet olisivat luonteenomaisia tämän asiainjärjestelmän viimeisille päiville, mutta että Jehova voi, jos hän haluaa, pelastaa kansansa. Tärkeätä on suorittaa se, minkä Jehova on antanut tehtäväksemme, ovatpa olosuhteet millaiset tahansa. (Matteus 24:14; 28:19, 20) Monet lohduttavat kokemukset kaikkialta maailmasta osoittavat meille, miten hyvin tämä tehtävä toteutetaan ja miten täysin Jeesus Kristus ja enkelit tukevat sitä.
Miksi, muuten, Seura rakentaa uusia rakennuksia, kun maailma on niin epävarmassa tilassa? Veli Barry selitti, että Jehovan järjestö odottaa säilyvänsä hengissä näiden levottomien aikojen läpi. Jumalan kansa varustautuu ja järjestäytyy antamaan suurimman mahdollisen todistuksen näinä viimeisinä vuosina ennen kuin Harmagedon lopettaa tämän asiainjärjestelmän. Ja he toivovat, että monia heidän uusia tilojaan käytetään suuressa Harmagedonin jälkeisessä uudelleenjärjestelytyössä.
Puhuja vertasi vihkiäisohjelmaa muinaiseen juutalaiseen lehtimajanjuhlaan. Tuo juhla oli Jumalan muinaisille palvelijoille suurta ilon aikaa. (5. Mooseksen kirja 16:13–15) Samoin niille, jotka olivat kokoontuneet Tahitiin, Jehova Jumalan yksinomaiseen palvelukseen omistettujen uusien toimitilojen vihkiäisiin, se oli hyvin riemullinen tilaisuus. Lopuksi kaikki läsnäolijat päättivät pitää luottamuksensa Jehovan lupauksiin lujana.
Vielä yksi hurrikaani
Vihkiäisohjelma vahvisti ja rohkaisi jokaista suuresti. Vieraat lähtivät melkein peittyneinä lukuisiin lei-kukkaseppeleihin, joita heidän tahitilaiset ystävänsä olivat ripustaneet heidän ylleen. Sitten maanantaina 18. huhtikuuta hurrikaani William kulki ohi purkaen pahimman raivonsa itäisillä Tuamotusaarilla. Suunnattomat aallot peittivät alleen atollit, ja raivoisat tuulet pyyhkäisivät mennessään kyliä ja kookospalmuistutuksia. Ennen laantumistaan myös pyörremyrsky William oli aiheuttanut suurta vahinkoa.
Kaikesta huolimatta Tahitin haaratoimiston alaisuudessa toimivat 496 Jehovan todistajaa olivat onnellisia, että myrskyt olivat pitäneet riittävän pitkän tauon, mikä salli heidän uuden haaratoimistonsa vihkiäisten viettämisen aikataulun mukaan. He olivat valmiita yhä innokkaammin kertomaan lähimmäisilleen Valtakunnan hyvää uutista. Ja he olivat erityisen onnellisia voidessaan osoittaa, että luonnononnettomuuksista huolimatta ”Herran pelossa on vahva varmuus ja turva vielä lapsillekin”. – Sananlaskut 14:26.