Havaiji kuulee hyvän uutisen maailmanlaajuisesta paratiisista

WAIKIKI Beach, Diamond Head, Pearl Harbor. Mitä ne tuovat mieleesi? Mark Twain kuvaili Havaijia ”ihastuttavimmaksi saarijonoksi, mikä on koskaan ankkuroitu mihinkään valtamereen”. Jotkut muut ovat käyttäneet ilmaisua ”Tyynenmeren paratiisi”. Havaijisaaret ovatkin hyvin tunnettuja luonnonkauneudestaan – valkoisista ja mustista hiekkarannoista, kookospalmuista, eksoottisista kukista, vulkaanisista kraattereista, vesiputouksista, vyöryvistä tyrskyistä ja värikkäistä auringonlaskuista.

Monet ajattelevat Havaijin sijaitsevan eteläisellä valtamerellä, mutta todellisuudessa se on Tyynellämerellä yli 1 600 kilometriä päiväntasaajasta pohjoiseen. Kokonaisuudessaan Havaijisaaret muodostuvat 132 saaresta, atollista, riutasta ja karista, jotka levittäytyvät noin 2 400 kilometrin mittaiselle alueelle luoteesta kaakkoon. Monirotuinen 981 000 hengen väestö asuu seitsemällä suurimmalla saarella, jotka ovat Niihau, Kauai, Oahu, Molokai, Lanai, Maui ja Havaiji.

Uskotaan, että ensimmäisinä Havaijin löysivät ja asuttivat Marquesassaarten polynesialaiset alkuasukkaat, joita seurasivat tahitilaiset. Nimi Havaiji on tahitilaista perua, ja se annettiin ensin ryhmän suurimmalle saarelle, mutta myöhemmin siitä tuli koko saariketjun nimi. Havaiji oli kerran kuningaskunta, jota hallitsi monarkki, mutta nyt se on Yhdysvaltojen 50. osavaltio.

Hyvä uutinen tavoittaa Havaijin

Hyvä uutinen tuotiin näille saarille vuonna 1915, kun ”saarnaajaveli” Walter Bundy ja hänen vaimonsa yhdessä Ellis Foxin kanssa saapuivat Havaijiin. He pitivät ensimmäisen raamatuntutkijoiden (kuten Jehovan todistajia silloin kutsuttiin) kokouksen helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina vuonna 1915 viiden ollessa läsnä. Myöhemmät saarnaajaveljien 1920-luvun alkupuolella tekemät vierailut edistivät osaltaan tosi palvonnan laajenemista Havaijissa. Vuonna 1928 pidettiin ensimmäinen konventti Havaijissa McKinleyn oppikoulun juhlasalissa, missä oli läsnä 150 henkeä.

Toinen virstanpylväs saavutettiin vuonna 1935 Vartiotorni-seuran silloisen presidentin J. F. Rutherfordin vierailun yhteydessä. Havaijissa oli silloin vain 12 Valtakunnan julistajaa. Veli Rutherford hyväksyi kuitenkin tontin oston vastaperustettua haaratoimistoa varten Pensacola- ja Kinau-katujen varrelta Honolulusta. Saarnaamistyötä Havaijissa johdetaan yhä tästä paikasta.

Ollessaan täällä veli Rutherford järjesti myös kokoussalin rakentamisen uuden haaratoimistorakennuksen yhteyteen. Kokouspaikka nimitettiin ”valtakunnansaliksi”, ja vuodesta 1935 lähtien Jehovan todistajat ovat kautta maailman kutsuneet kokouspaikkojaan valtakunnansaleiksi.

Kuusi vuotta myöhemmin Havaiji ja Yhdysvallat joutuivat mukaan toiseen maailmansotaan japanilaisten hyökättyä Pearl Harboriin 7. joulukuuta 1941. Joitakin päiviä pommituksen jälkeen sotilaat tulivat haaratoimistoon ja veivät Don Haslettin, ensimmäisen haaratoimistonvalvojan, pitkään kuulusteluun armeijan päämajaan. Myöhemmin hänet vapautettiin. Polttoainesäännöstelystä, ulkonaliikkumiskiellosta ja postitusvaikeuksista huolimatta todistajat panivat edelleen Valtakunnan edut ensimmäisiksi. Vuonna 1946 Havaijin veljet astuivat esiin oltuaan vuosia sotalain ja sota-ajan olosuhteiden puristuksessa ja saavuttivat 129 julistajan huipun.

Sodanjälkeisinä vuosina Havaijiin alkoi saapua Vartiotornin Raamattukoulussa Gileadissa valmennettuja lähetystyöntekijöitä. Heidän innokas ja kokosieluinen palveluksensa johti suurenmoiseen kasvuun, ja vuoteen 1957 mennessä Havaiji oli saavuttanut 1 019 julistajan määrän. Lähetystyöntekijöiden erinomainen esimerkki innosti myös suuresti toisia, varsinkin nuorempia, ryhtymään kokoaikaiseen saarnaamistyöhön. Suuri määrä tienraivaajia (Valtakunnan kokoaikaisia julistajia) on lähtenyt saarilta palvellakseen Seuran päätoimistossa Brooklynin Beetelissä ja lähetyskentillä Japanissa, Taiwanissa, Mikronesiassa, Samoasaarilla, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

Perusteellisen todistuksen antaminen

Havaijia on usein kutsuttu monien rotujen sulatusuuniksi. Vuoden 1980 väestönlaskennan mukaan asukkaista on 26,3 prosenttia kaukaasialaisia, 23,5 prosenttia japanilaisia, 18,9 prosenttia havaijilaisia tai osaksi havaijilaisia ja 11,2 prosenttia filippiiniläisiä. Tähän vaihtelevaan sekoitukseen kuuluu myös muita, kuten kiinalaisia, korealaisia, samoalaisia, puertoricolaisia, mustia ja viime aikoina myös vietnamilaisia, kamputsealaisia ja laosilaisia.

Erikoisponnisteluja tehdään hyvän uutisen saarnaamiseksi kaikkien näiden kieliryhmien edustajille. Toiminnassa on jo japanilaisia, korealaisia, espanjalaisia ja samoalaisia seurakuntia, samoin kuin kahdeksan filippiiniläistä seurakuntaa, joissa puhutaan iloko-murretta. Kun henkilöt, jotka eivät ymmärrä englantia, osoittavat kiinnostusta hyvään uutiseen, heidät ohjataan sopivaan seurakuntaan. Jopa paikallista puhelinluetteloa käytetään vieraskielisten ihmisten löytämiseksi. Mitään keinoja ei siis jätetä käyttämättä esitettäessä Valtakunnan totuutta ”kaikenlaisille ihmisille”. – 1. Timoteukselle 2:4.

Viime vuosina on noussut osaketaloja ja korkeita kerrostaloja tyydyttämään kasvavaa asuntojen kysyntää. Seurakuntien on täytynyt käyttää monenlaisia lähestymistapoja varmistaakseen, että näiden ”suljettujen” talojen asukkaat saavat todistuksen. Eräs tällainen lähestymistapa on lehtityö kadulla. Viikon tiettyinä aamuina julistajat ovat osaketalojen edustalla kello kuudelta. Kun asukkaat lähtevät työhön, heille tarjotaan Vartiotorni- ja Herätkää-lehtiä. Tämän toiminnan tulokset ovat olleet ilahduttavia. Eräs tienraivaajasisar kertoo, kuinka lyhyt todistuksen antaminen aamulla johti Raamatun kotitutkisteluun:

”Muuan pariskunta tuli pienokaisensa kanssa ulos osaketalostaan ja suuntasi kulkunsa kohti autoaan. Lähestyin aviomiestä ja aloin selittää, miksi olimme siellä. Hän tunsi lehdet ja oli hämmästynyt, kun me olimme tarjoamassa lehtiä niin varhain aamulla. Hän oli hyvin iloinen nähdessään lehdet, koska hän ei ollut saanut niitä vähään aikaan. – – Tartuin tilaisuuteen ja tarjosin pariskunnalle Raamatun kotitutkistelua, jonka he halukkaasti hyväksyivätkin, ja he antoivat minulle huoneistonsa numeron. Yritettyäni kuusi kertaa turhaan löytää heidät kotoa onnistuin lopulta aloittamaan heille tutkistelun. Nyt joka sunnuntai mieheni ja minä tarkastelemme kirjaa Totuus joka johtaa ikuiseen elämään tämän pariskunnan kanssa.”

Useimmissa osaketaloissa on sisäpuhelin, joilla vierailija voi soittaa asukkaalle. Jotkut julistajat käyttävät hyväkseen tätä järjestelyä: he soittavat talon asukkaille ja esittävät asiansa lyhyesti jokaiselle joka vastaa.

Eräs veli päätti kokeilla tätä menetelmää. Ensimmäisessä paikassa, johon hän soitti, ei ollut ketään kotona. Kun mies vastasi toisessa hänen valitsemassaan numerossa, veli sanoi: ”Hyvää huomenta. Olen vaihtamassa ajatuksia Raamatusta löytyvästä toivon sanomasta ja etsin ihmisiä, jotka ovat yhä kiinnostuneita Jumalasta ja Raamatusta.” Mies kutsui veljen asuntoonsa, missä käytettiin yli tunti hänen kysymyksiinsä vastailemiseen.

Veljen palatessa seuraavalla viikolla myös miehen vaimo oli siellä omine kysymyksineen. Ennen Raamatun kotitutkisteluun suostumista pariskunta päätti tarkkailla kokousta valtakunnansalissa. Tuona sunnuntaina he olivat läsnä yleisökokouksessa ja Vartiotornin tutkistelussa. He eivät ainoastaan nauttineet molemmista kokouksista, vaan todistajien lämpö ja ystävällisyys vaikutti heihin siinä määrin, että he hyväksyivät mielellään Raamatun kotitutkistelun. He edistyivät nopeasti ja tekivät muutoksia elämässään. Vaikka he muuttivat myöhemmin takaisin mantereelle, tutkistelu jatkui ja heidät kastettiin vuoden kuluessa. Nuori mies on nyt avustava palvelija ja hänen vaimonsa vakituinen tienraivaaja.

Näiden kaltaiset antoisat kokemukset ovat rohkaisseet veljiä jatkamaan hellittämättä jokaisen mahdollisen keinon käyttämistä perusteellisen todistuksen antamiseksi. Tämän johdosta alue on käyty erittäin hyvin. Seurakunnat käyvät niille määrätyn alueen keskimäärin kerran 4–6 viikossa, kun taas jotkin niistä käyvät sen kerran kahdessa viikossa.

Tienraivaushengen kasvu

Vuosien varrella tienraivaajat ovat olleet suureksi avuksi seurakunnalle. Huolimatta korkeista elinkustannuksista ja muista taloudellisista vaikeuksista erilaisen taustan omaavia julistajia eri ikäryhmistä on astunut kokoajanpalvelukseen. Vuoden 1982 raportit osoittavat, että keskimäärin 20 prosenttia Havaijin julistajista osallistui vakituiseen tai osa-ajan tienraivauspalvelukseen työskennellen melkein kaikissa osavaltion 59 seurakunnassa.

Yhdessä näistä seurakunnista on 95 julistajaa ja 29 tienraivaajaa. Eräs tuon seurakunnan vanhin, joka on ollut tienraivaaja 20 vuotta (niistä 17 vuotta erikoistienraivaajana), kertoo seuraavin sanoin, miten hän auttaa toisia ryhtymään tienraivaustyöhön:

”Yksi etu tienraivaajana sekä vanhimpana olemisesta on se, että voin työskennellä julistajien kanssa kenttäpalveluksessa joka päivä ja tulla tuntemaan heidät ja heidän olosuhteensa hyvin. – – Mutta ennen kuin työskentelen jonkun kannustamiseksi tienraivaajaksi, otan aina asiakseni rukoilla Jehovan ohjausta ja opastusta, jotta sanoisin oikeat asiat ja jotta Jehovan henki olisi julistajan yllä ja avaisi hänen sydämensä. Jehovan avulla yritän tavoittaa henkilön sydämen selittäen Raamatun avulla aikojen kiireellisyyden, saarnaamistyön tärkeyden, miksi tienraivaajia tarvitaan ja miten tienraivaus olisi hänelle itselleen suureksi avuksi.

”Jos hänestä tuntuu, ettei hän voi käyttää 90 tuntia kuukaudessa saarnaamistyöhön, käyn hänen kanssaan läpi käytännöllisen aikataulun osoittaen, kuinka 90 tuntia voidaan saavuttaa niin että aikaa jää häntä varten ja muita vastuita varten, joita hänellä saattaisi olla.

”Jos hän empii taloudellisen tilanteensa vuoksi, tarkastelen hänen kanssaan Seuran julkaisuista niiden kokemuksia, joilla on samanlaiset olosuhteet mutta jotka ovat nyt tienraivaajia. Käytän lisäksi raamatunkohtia, jotka auttaisivat häntä vetäytymään lähemmäksi Jehovaa ja antaisivat hänelle tarvittavaa rohkaisua nähdä asian myönteiset puolet.

”Kun hänestä tuntuu, että hänellä ei tule olemaan kulkuneuvoa tai muuta apua, vakuutan hänelle, että kaikki veljet ja sisaret seurakunnassa tulevat auttamaan häntä kaikilla mahdollisilla tavoilla nauttimaan tienraivauspalveluksesta. Kielteinen ajattelu väistyy näin tarjottujen käytännöllisten ratkaisujen tieltä.”

Niiden 90:n joukossa, jotka tämä vanhin on auttanut ilmoittautumaan tienraivaajiksi, on veljiä ja sisaria jotka palvelevat nyt Brooklynin Beetelissä ja lähetystyöntekijöinä Japanissa ja Mikronesiassa. Lopuksi vanhin esittää seuraavan havainnon: ”Pääasia on työskennellä eri julistajien kanssa kentällä ja juurruttaa seurakuntaan ’tienraivaushenki’.”

Edistymisestä iloitseminen

Paljon on saatu aikaan sitten tuon Honolulussa vuonna 1915 pidetyn ensimmäisen kokouksen. Tämän vuoden maaliskuun 29. päivänä Jeesuksen kuoleman muistonvietossa läsnä olleiden yhteismäärä Havaijisaarilla oli 14 151, mikä merkitsee 9 prosentin kasvua vuodesta 1982. Huippu saavutettiin, kun 4 937 Valtakunnan julistajaa ahkeroi kentällä heinäkuussa 1983. Yli miljoona tuntia käytetään kristilliseen evankeliuminpalvelukseen joka vuosi. Havaijin haaratoimisto voi nyt raportoida, että julistajien suhde asukkaisiin on suunnilleen yhden suhde 200:aan tuossa osavaltiossa. Kasvu tosiaan osoittaa, että Jehova on siunannut siellä suoritettua saarnaamistoimintaa näiden 68 vuoden aikana.

Näillä kauniilla saarilla on vielä paljon työtä tehtävänä. Pelto on yhä hedelmällistä. Havaijisaarilla työskentelevät Valtakunnan julistajat kutsuvat iloiten toisia: ”Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, – – että hän opettaisi meille teitänsä.” (Jesaja 2:3) Toivomme, että vielä monet vastaavat tähän kutsuun ja saavat näin edun elää aikana, jolloin ei vain Havaiji vaan koko maa muutetaan paratiisiksi.

[Kartta/Kuva s. 9]

(Ks. painettu julkaisu)

KAULA

NIIHAU

LEHUA

KAUAI

OAHU

MOLOKAI

LANAI

MAUI

KAHOOLAWE

HAVAIJI