Millaisesta musiikista sinä pidät?
VANHA espanjalainen sananlasku toteaa: ’Kaikki tietävät jotain musiikista ja lääketieteestä.’ Lähes jokainen osaa tosiaankin hyräillä, laulaa tai viheltää sävelmiä. Musiikki ja sen arvostus ovat todella ihmisille luonnostaan lankeavia lahjoja. Runoilija Longfellow jopa sanoi: ”Musiikki on ihmiskunnan yleismaailmallinen kieli.”
Ihminenhän onkin ollut musiikin vaikutuspiirissä aivan alustaan lähtien. Kukapa ei olisi kuullut ihastuttavaa linnunlaulua? Saatamme hyvinkin ihailla kanarialinnun pikkuruisesta kurkusta tulvivaa erilaisten sävelten virtaa. Tai saatamme ihastella satakielen monipuolisuutta, käen yksinkertaista kukuntaa tai muiden suurenmoisten höyhenpukuisten laulajien liverrystä.
Pikkulapsetkin osoittavat arvostustaan kuullessaan suosikkikehtolaulunsa. Äskettäin on jopa osoitettu, että ihmissikiötkin reagoivat musiikkiin. Liikkeittensä avulla ne osoittavat tuntevansa mielihyvää tai mielipahaa kuulemansa johdosta.
Milloin musiikki-instrumentit kehittyivät?
Ei-uskonnolliselta näkökannalta katsoen tähän kysymykseen ei ole kovinkaan helppo vastata. Eräs tietosanakirja toteaa: ”Muinaisten korkeakulttuureiden musiikki-instrumenttien kehitys näyttää olleen voimakkainta Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa. – – Harppua käytettiin jo varhaisista ajoista alkaen Mesopotamiassa [ja] Egyptissä.” – Encyclopædia Britannica.
Raamattu osoittaa kuitenkin tarkasti, että ensimmäisen ihmisen, Aadamin, eräästä jälkeläisestä, Juubalista, ”tuli kaikkien niiden kantaisä, jotka kannelta [harppua, UM] ja huilua soittavat”. (1. Mooseksen kirja 4:21) Hän joko keksi ensimmäiset kieli- ja puhallinsoittimet tai perusti ammattikunnan, joka joudutti musiikin kehittymistä – ja tuo kaikki tapahtui noin 5 000 vuotta sitten!
Musiikilla oli vakiintunut sijansa patriarkaalisessa elämässä Nooan päivien vedenpaisumuksen jälkeen. Laaban esimerkiksi valitti vävylleen Jaakobille: ”Minkätähden pakenit salaa – – Et ilmoittanut minulle mitään, ja niin minä en saanut saattaa sinua matkalle iloiten ja laulaen, vaskirummuin ja kantelein [harpuin, UM].” – 1. Mooseksen kirja 31:27.
Vuosisatoja myöhemmin Jumalan temppelissä suoritetusta palveluksesta sanottiin: ”Neljä tuhatta [leeviläistä] ylistäköön Herraa soittimilla, jotka minä [Daavid] olen teettänyt ylistämistä varten.” (1. Aikakirja 23:5) Israelin kuningas Daavid oli monitaitoinen muusikko, joka soitti kymmenkielistä harppua, ja hän on saattanut myös suunnitella uusia soittimia. – Psalmit 144:9; 2. Aikakirja 7:6; 29:26, 27; Aamos 6:5.
Nykyajan musiikki
Musiikki on nykyään kenties yleisempää kuin koskaan aiemmin. Se leviää nopeasti radion, television, äänilevyjen ja kasettien välityksellä. Ja vaihtelua riittää! On kansanmusiikkia, kuoromusiikkia, klassista musiikkia, oopperamusiikkia, jazzia, country & western -musiikkia, rhythm & bluesia, diskomusiikkia ja monenlaista rockmusiikkia – luettelo tuntuu loputtomalta ja se muuttuu jatkuvasti. Sitä mukaa kuin yksi suosittu laji painuu unohduksiin, toinen valtaa sen paikan.
Entä millaisesta musiikista sinä pidät? Onko mieltymyksilläsi mitään merkitystä? Voivatko ne vaikuttaa näkemyksiisi – ja tulevaisuuteesi?
[Kuva s. 3]
Soitinten kehitysmuotoja