Ihmishallitusten pitkä kulkue

Ihmiset ovat kokeilleet niitä kaikkia, mutta yksikään niistä ei ole onnistunut. Onko enää toivoa vanhurskaasta hallituksesta?

KAIKKIA ihmishallituksen muotoja on kokeiltu useasti kuluneiden 6 000 vuoden aikana – monarkioita, keisarikuntia, demokratioita, tasavaltoja, diktatuureja ja sosialistisia hallituksia. Kaikki epäonnistuvat lopulta, vaikka jokaisen uuden kokeilun julistetaan olevan juuri se, mikä onnistuu.

Ihmishallitusten nykyiset aikaansaannokset eivät ole poikkeuksia. Ne eivät ole luoneet mitään uutta eivätkä saavuttaneet loistavaa menestystä. Samat hallitusjärjestelmät ovat vieläkin olemassa, ja ne ovat epäonnistuneet samalla tavalla. Työkuri huonontuu, moraali madaltuu ja vanhat arvot väistyvät ”minä ensin” -oppien tieltä. Köyhyys ja nälkä, eriarvoisuus ja suosikkijärjestelmä, sorto ja lahjominen, rikollisuus ja terrorismi, heikkojen valtioiden joutuminen suurvaltojen alaisuuteen, asevarustelu ja ahneudesta johtuvat sodat – kaikki nämä epäkohdat ovat nykyisten ihmishallitusten aikaansaannosta. Tälle sukupolvelle on erityisen tunnusomaista tieteen valtava edistyminen, mutta tiedettäkin on ruvettu käyttämään apuna teollisuuden turmelemisessa ja kammottavien sota-aseiden valmistuksessa.

Kun ihmiset ovat saaneet kokeilla 6 000 vuoden ajan erilaisia hallitusmuotoja, niin tälläkin alueella voidaan sanoa, että ”ei ole mitään uutta auringon alla”. (Saarnaaja 1:9) Ne syytkään, jotka saavat ihmishallitukset epäonnistumaan, eivät ole uusia. Sanat, jotka Jehova ilmoitti profeettansa Jeremian kautta, pitävät yhä paikkansa. Hän sanoi: ”[Ei ole] miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa.” (Jeremia 10:23) Tähän vaikuttaa ihmisten epätäydellisyyden lisäksi myös se, että ”koko maailma on paholaisen vallassa”. ”Tämän asiainjärjestelmän jumala on sokaissut” miljoonien ihmisten mielen. Saatana vaikuttaa ”koko asutun maan kuninkaisiin” ja ohjailee heitä. – 2. Korinttolaisille 4:4; 1. Johannes 5:19; Ilmestys 16:14.

Kun tarkastelemme ihmishallitusten kulkuetta, niiden valtaannousua ja myöhempää rappeutumista ja kukistumista, niin huomaamme niille kaikille käyneen samalla tavalla. Tämän vuoksi tutkijat sanovat historian toistavan itseään. Maailmanvallat saavuttavat huippunsa määrätietoisen tavoitteelle omistautumisen ja uhrausten avulla, mutta kun ne ovat vakiintuneet, niin niiden henki alkaa vähitellen veltostua, ja lopulta ne sortuvat materialistiseen kohtuuttomuuteen ja lihalliseen moraalittomuuteen. Tämän jälkeen kukistuminen ei ole kaukana.

Historioitsija Will Durant on pannut merkille tämän sisällisen rappeutumisen toistumisen, ja hän sanoo: ”Olemme yrittäneet osoittaa, että perussyy Rooman suorittamaan Kreikan valloitukseen oli Kreikan sivilisaation rappeutuminen sisältäpäin. Mitään suurta kansaa ei koskaan voiteta, ellei se ole ensin tuhonnut itseään.” (The Story of Civilization, II osa, s. 659) Eräs tietosanakirja osoittaa yhden kukistumista edeltävän seikan, jonka pitäisi antaa meidän sukupolvellemme erityistä ajattelemisen aihetta: ”Perhe on vanhin ihmisen instituutio. Se on monella tavalla tärkein. Se on yhteiskunnan perusyksikkö. Kokonaisia sivilisaatioita on säilynyt tai tuhoutunut sen mukaan, onko perhe-elämä ollut voimakasta vai heikkoa.” – The World Book Encyclopedia (1978), 7. osa, s. 24.

Toistaako historia jälleen itseään?

Historioitsija Arnold J. Toynbee sanoi historian toistumisesta: ”Kun historian maastoa tutkitaan nykyisen tietomme valossa, niin sen huomataan toistaneen tähän mennessä itseään noin kaksikymmentä kertaa ja tuottaneen samaan luokkaan kuuluvia ihmisyhteisöjä, johon meidän länsimainen yhteisömme kuuluu, ja kaikkien näiden kulttuureiksi kutsuttujen yhteisömuotojen edustajien huomataan mahdollisesti omaa kulttuuriamme lukuun ottamatta olevan jo kuolleita tai kuolemaisillaan. Kun lisäksi tutkimme näiden kuolleiden ja kuolevien kulttuurien historiaa yksityiskohtaisesti ja vertaamme niitä toisiinsa, niin huomaamme merkkejä jonkinlaisesta toistuvasta kaavasta niiden luhistumisessa, rappeutumisessa ja kukistumisessa. Me tietystikin kysymme itseltämme nykyään, tuleeko tämä nimenomainen historian luku toistamaan itseään meidän tapauksessamme. Odottaako meitä vuorostamme rappeutuminen ja tuho niin kuin kohtalo, jota mikään kulttuuri ei voi toivoa pääsevänsä pakoon?”

Sitten hän vastaa omaan kysymykseensä näin: ”Kirjoittajan mielestä vastaus tähän kysymykseen on ehdottomasti kielteinen. . . . Mikään ei estä länsimaista kulttuuriamme toimimasta halutessaan historian ennakkotapausten mukaisesti tekemällä yhteiskuntaitsemurhan. Meitä ei ole kuitenkaan tuomittu saamaan historiaa toistamaan itseään; me voimme vapaasti antaa omien ponnistelujemme avulla historialle omassa tapauksessamme jonkin uuden ja ennen kuulumattoman käänteen. . . . Mitä me teemme pelastaaksemme itsemme? Politiikan alalla perustamme perustuslaillisen osuustoiminnallisen maailmanhallitusjärjestelmän. Kansantalouden alalla teemme käyttökelpoiset sovitteluratkaisut (jotka vaihtelevat eri paikkojen ja aikojen käytännön vaatimusten mukaisesti) vapaan yritteliäisyyden ja sosialismin välillä. Hengellisellä alalla siirrämme maallisen jättirakennelman takaisin uskonnolliselle perustalle. . . . Näistä kolmesta tehtävästä uskonnollinen vaihtoehto osoittautuu tietystikin ajan mittaan ehdottomasti tärkeimmäksi.” – Civilization on Trial (1948), s. 38–40.

Hän ajattelee tyypillisen mahtipontisesti, että kulttuurimme voi olla poikkeus ja voi paeta sitä ihmishallitusten kohtaloa, joka on toistunut historiassa. Hän kirjoitti edellä olevan 34 vuotta sitten, ja hän perusti toiveensa politiikan suhteen Yhdistyneisiin Kansakuntiin, talouden suhteen kapitalismin ja kommunismin väliseen sovitteluratkaisuun ja ennen kaikkea siihen, että uskonto otetaan jälleen kulttuurimme perustaksi. Näemme nykyään, että kaikilla näillä kolmella alalla on epäonnistuttu. Yhdistyneet Kansakunnat on osoittautunut kyvyttömäksi, kapitalismin ja kommunismin välinen sovitteluratkaisu on kauempana kuin koskaan ja uskonto on heikompi kuin koskaan.

Historia näyttää olevan itsensä toistamisen partaalla. Mutta tuleeko se toistamaan itseään? Eräs toinen historiankirjoittaja on kertonut ajatuksiaan ihmishallituksesta. Hän on oikeastaan kirjoittanut siitä historiaa etukäteen. Hän on myös kirjoittanut etukäteen maapallolle tulevasta vanhurskaasta hallitusvallasta. Seuraavassa kirjoituksessa käsitellään hänen ajatuksiaan hallituksesta.