Lähetystyöntekijän päivä
”OLIKO se puoli seitsemän soitto?”
”Ehkä se olikin jo viittä vaille seitsemän soitto, ja meillä on vain viisi minuuttia aikaa ehtiä aamiaispöytään. Ei hätää, kello on vasta puoli seitsemän. Kyllä tässä vielä aikaa on.”
Näin puhelemme usein aamulla huonetoverini kanssa. Meistä puoli seitsemältä herääminen tuntuu yhä aikaiselta, vaikka olemme heränneet siihen aikaan jo monen vuoden ajan. Koska olemme Jehovan todistajia ja asumme lähetyskodissa täällä Taipeissa Taiwanissa, kokoonnumme kello seitsemältä toisten lähetystyöntekijöiden kanssa ennen aamiaista käytävään hengelliseen keskusteluun.
”Perheemme” jäsenet huolehtivat vuorotellen ruoanlaitosta, ostosten tekemisestä, siivoamisesta ja muista tehtävistä. Niihin kuuluu kellon soitto, joka auttaa meitä valmistautumaan aterioille ja muihin toimintoihin.
TARKOITUKSEMME LÄHETYSTYÖNTEKIJÖINÄ
Kuullessasi sanan ”lähetystyöntekijä” mieleesi muodostuu ehkä kuva valkoisiin pukeutuneesta sairaanhoitajasta tai opettajasta, joka opettaa lapsia jossakin kaukaisessa kylässä. Mutta Jeesus ei antanut tällaista tehtävää seuraajilleen. Hän käski heitä tekemään opetuslapsia. (Matt. 28:19, 20) Niinpä, kuten Jehovan todistajat tekevät kaikkialla, meidän pääasiallinen työmme on opettaa ihmisille Raamatun totuuksia tässä ulkomaisessa lähetystyöpaikassamme.
Lähetystyöntekijöinä me käytämme vähintään 140 tuntia joka kuukausi saarnaamis- ja opettamistoimintaan. Löytääksemme niitä, jotka haluaisivat saada enemmän tietoa Jumalan sanasta, käytämme noin puolet tuosta ajasta talosta-taloon-käyntien tekemiseen, jolloin keskustelemme ihmisten kanssa Raamatusta heidän ovillaan. Jäljelle jäävän ajan käytämme sitten uudelleen käymiseen niiden luona, jotka aikaisemmin ovat osoittaneet jonkin verran kiinnostusta Valtakunnan sanomaa kohtaan sekä ilmaisten Raamatun kotitutkistelujen johtamiseen niille yksilöille ja perheille, jotka haluavat oppia lisää. Jehovan todistajien kautta maailman käyttämän järjestelmällisen tutkimismenetelmän avulla on mahdollista auttaa buddhalaisia ja muita, jotka aikaisemmin eivät ole tienneet mitään Raamatusta, oppimaan sen perusopetukset. Tähän saattaa kulua aikaa puolesta vuodesta vuoteen, mutta kun ihmiset ovat saaneet tämän ymmärryksen, heillä on parempi mahdollisuus ratkaista, haluavatko he tulla kristityiksi Jehovan todistajiksi vai eivät.
PÄIVITTÄINEN OHJELMAMME
Elämämme keskittyy hengellisten asioiden ympärille. Niinpä aamulla ensimmäiseksi keskustelemme Raamatusta mandariinikiinaksi, joka on Taiwanin virallinen kieli. Tällaiset keskustelut antavat päivällemme kohottavan ja uskoa vahvistavan alun. Joskus ne tuovat elämäämme myös huumoria, kuten esimerkiksi silloin, kun eräs uudempi lähetystyöntekijä hämmentyi toisten naurusta esittäessään ajatuksiaan eräästä raamatunkohdasta. Hän ei nähnyt mitään huvittavaa lausunnossaan, että Jeesus on meidän Ylimmäinen Pappimme. Niin hän ainakin luuli sanovansa. Vähäinen erehdys oli kuitenkin saanut hänen lausuntonsa merkitsemään, että Jeesus on meidän suuri kananpoikamme!
Aamiaisen jälkeen harjoitellaan 15 minuuttia uusia kiinalaisia sanoja tai sanontoja. Me yritämme oppia 20 uutta joka viikko. Ne kirjoitetaan mustalle taululle, ja joka aamu eräs kiinalainen sisar, joka asuu kodissamme, yrittää urheasti oikaista lausumistamme. Olemme kiitollisia siitä, että hän yrittää auttaa meitä parantamaan lauserakenteitamme ja ääntämistämme (johon sisältyy kiinan kielelle ominainen sävelkulku), sillä hänen ponnistelunsa auttavat meitä tulemaan tehokkaammiksi Jumalan sanan opettamisessa.
Lopetamme sitten yhdessäolomme rukoukseen ja lähdemme valmistautumaan päivän toimintaan. Useimmat meistä käyttävät 2–3 tuntia aamupäivällä talosta-taloon-käyntien tekemiseen ihmisten luo määräalueellamme. Kullakin lähetystyöntekijäparilla on kaupunginosa, jolle he keskittävät ponnistelunsa. Me yritämme löytää kiinnostuneita ihmisiä ja muodostaa vähitellen Jehovan ylistäjien ryhmän, josta voi lopulta tulla uuden Jehovan todistajien seurakunnan ydin.
Todistustyötä suoritetaan täällä suureksi osaksi samaan tapaan kuin missä tahansa muualla maailmassa. Joitakin eroja on kuitenkin olemassa. Yksi ero on siinä, miten pääsemme alueelle. Muistan hyvin, että ensimmäisiä vaikutelmiani itämaista oli ihmisvilinä, ihmisiä ja lisää ihmisiä. Toverini ja minä kuljemme alueellemme ja sieltä pois bussilla. Busseja on runsaasti, mutta ne ovat poikkeuksetta täpötäynnä. Ruuhka-aika on nähtävä, jotta uskoisi millaista se on! Me olemme jo melko taitavia kapuamaan nopeasti bussiin tai jäämään siitä pois. Mutta ennen kuin totuimme siihen, ei ollut harvinaista, että huomasimme salkkumme olevan vielä bussissa suljettujen ovien takana, kun seisoimme tiellä pitäen lujasti kiinni sen kädensijasta! Melko monet lähetystyöntekijät käyttävät mieluimmin kevyitä moottoripyöriä tai skoottereita, koska ne ovat mukavampia ja taloudellisempia kulkuvälineitä.
Niin kuin muuallakin maailmassa nykyään, ihmiset täällä alkavat suhtautua epäluuloisemmin toisiinsa. Mutta saamme usein osaksemme perinteistä kiinalaista ystävällisyyttä, kun käymme heidän ovillaan. Meitä kutsutaan vielä yleisesti sisään ja pyydetään istumaan ja meille tarjotaan teetä tai vettä, joka on niin kuumaa, että meidän täytyy pitkittää keskusteluamme, kunnes se on tarpeeksi jäähtynyt juotavaksi! Taiwanissa ei ole epätavallista, että kirjallisuuttamme ottavat sellaisetkin ihmiset, jotka ovat vain vähän kiinnostuneita Raamatusta. Siksi voimme jättää paljon kirjallisuutta koteihin, ja sitä saattavat lukea ihmiset, jotka ovat kiinnostuneempia kuin ne, jotka alun perin kuuntelivat meitä.
Kun teemme uusintakäyntejä ihmisten luo, toteamme, että monet sellaisetkin, jotka ovat buddhalaisia tai jotka seuraavat Kungfutsen filosofiaa, haluavat keskustella lisää ja jopa suostuvat säännölliseen viikoittaiseen raamatuntutkisteluun. Niinpä voin yleensä johtaa kymmentä raamatuntutkistelua joka viikko tai useampaakin, sikäli kuin minulla vain on aikaa käytettävissä tähän toimintaan. Monet näistä alkavat käydä kokouksissa heti alusta pitäen, niin että niissä on läsnä 20–50 prosenttia enemmän kuin alueella on todistajia.
RUNSASTA HUOLENPITOA
Lähetystyöntekijöistä pidetään hyvä huoli. Vartiotorni-seura ymmärtää, että ulkomailla olevat lähetystyöntekijät eivät kykene ansaitsemaan elatustaan yhtä helposti kuin he voisivat ansaita sen kotimaassaan. Monissa maissa hallitukset jopa määräävät, että lähetystyöntekijät eivät saa tehdä ansiotyötä. Sen tähden meidän aineellisten tarpeittemme täyttämisestä pidetään huoli. Me emme saa palkkaa, mutta Seura joko vuokraa tai ostaa sopivan kodin jotakin lähetystyöntekijäryhmää varten, joka ryhtyy työskentelemään jossakin kaupungissa. Taiwanissa se merkitsee useimmissa tapauksissa sitä, että 4–8 henkilöä asuu samassa lähetyskodissa. Mutta koska toverini ja minä asumme sellaisessa lähetyskodissa, jossa on myös Seuran haaratoimisto, meitä asuu täällä 18 henkeä.
Lähetystyöntekijöille suodaan varoja, joilla he voivat ostaa elintarvikkeita ja maksaa vuokran ynnä muut laskut. Lisäksi me saamme pienen henkilökohtaisen määrärahan, jolla voimme ostaa sellaista, mitä elämässämme välttämättä tarvitsemme. Taiwanissa se vastaa noin 40 markkaa kuussa. Me saamme myös määrärahan, joka auttaa peittämään matkakulumme, ja Seuralla on meitä varten kohtuullinen henkilökohtainen avustustili, jonka avulla voimme ostaa tarpeellisia vaatteita, maksaa konventtimatkamme ja niin edelleen. Olemme siksi hyvin kiitollisia siitä, ettei meidän tarvitse murehtia aineellisista, vaan voimme omistaa aikamme ja täyden huomiomme tehtävämme täyttämiseen lähetystyöntekijöinä.
Koska tiedämme, että kaikki tämä huolenpito on mahdollista toisten uskovien rakkaudellisten lahjoitusten turvin, jotka eivät kykene osallistumaan suoranaisesti ulkomaiseen lähetyspalvelukseen, me pyrimme osoittamaan kiitollisuutemme pääasiassa kahdella tavalla. Ensiksikin pyrimme tekemään lähetyspalveluksemme mahdollisimman tehokkaaksi. Toiseksi pidämme rahaa Herralle kuuluvana ja yritämme siten käyttää sen viisaasti. Ruoanlaittopäivä tarjoaa yhden mahdollisuuden siihen.
RUOANLAITTOPÄIVÄ
Meillä on kullakin tehtävänä valmistaa ateriat jonakin tiettynä päivänä ruoanlaittopäivänä.
Kun aamiainen on syöty ja astiat on pesty, lähdemme torille. Aamulla kahdella kotimme lähellä olevalla torilla on hämmästyttävä määrä tuoreita vihanneksia, lihaa, kalaa ja hedelmiä. Kiinalaiset kauppiaat pitävät tinkimisestä, ja se voi olla nautinnollista samalla kun sen avulla voi myös säästää rahaa. Me olemme oppineet tietämään, mitä meidän pitäisi maksaa, ja ostamaan hintojen ollessa alimmillaan, niin että voimme käyttää viisaasti käyttöömme ruoanlaittopäivänämme uskottuja kodin varoja.
Olemme löytäneet monia sellaisia vihanneksia ja hedelmiä, joita emme olleet koskaan aikaisemmin edes nähneet. Ymmärrettävästi olimme hieman varovaisia niitten ostamisessa, koska emme osanneet valmistaa niitä. Mutta sitä ei toki kannata pelätä. Myyjä kertoo kysyttäessä mielellään, kuinka hän valmistaa ruokaa eri vihanneksista. Niinpä olemme oppineet nauttimaan sellaisista uusista vihanneksista kuin bataatinlehdistä ja pienehköstä vihreästä kolmitahkoisesta varsikasvista, jonka päässä on pieni silmu ja joka on lievästi valkosipulinhajuinen. Kun opimme käyttämään paikallisia ravintoaineita, syömme hyvin emmekä tuhlaa Herran varoja.
Kun torilla on avoimilla pöydillä eläviä kananpoikia, eläviä kaloja, juuri teurastettua sian- ja naudanlihaa ja kaikkia tuoreita vihanneksia, niin siellä vallitseva ilmapiiri ja hajujen sekoitus on erilainen kuin mihin olimme tottuneet muissa maissa. Minulta esimerkiksi vaadittiin paljon itsehillintää, etten kirkaissut, kun ensi kerran näin kauppiaan ottavan puukon ja avaavan asiakkaan huolellisesti valitseman kananpojan kurkun!
Torin lisäksi on yleistä nähdä katujen ja kujien olevan melkein täpötäynnä näytteille asetettuja ja myytäväksi tarkoitettuja vaatteita, kankaita ja pikkutavaroita. Jollemme salli uteliaisuutemme voittaa itseämme, voimme tehdä ostoksemme nopeasti ja päästä kotiin valmistamaan päiväateriaa, joka meidän kodissamme on päivän pääateria. Illalla meillä on seisova pöytä, koska se on joustavampi kaikille, jotka johtavat raamatuntutkisteluja iltapäivisin ja iltaisin. Se suo myös meille ruoanlaittopäivänämme aikaa taloustyöhön ja henkilökohtaisen pyykin pesemiseen sekä muuhun valmistautumiseen seitsemän seuraavan päivän toimintaa varten.
TODELLINEN PERHEILMAPIIRI
Vaikka meidän perheemme on suurempi kuin useimmat lähetystyöntekijäperheet Taiwanissa, niin keskuudessamme vallitsee perhetunnelma. Meillä on esimerkiksi oma perhetutkistelu maanantai-iltaisin. Käytämme ensin tunnin Raamatun tutkimiseen Vartiotornin avulla. Sitten tutkimme osan jostakin Seuran uusimmasta sidotusta kirjasta, jotta kykenemme pysymään uusimman tiedon tasalla, vaikka emme saisikaan joitakin näistä julkaisuista kiinaksi. Aamiaispöydässä me luemme kokemuksia ja tietoja Jehovan todistajain vuosikirjasta ja (kiinankielisen) Valtakunnan Palveluksemme aineistoa, jota kyseisellä viikolla käsitellään seurakunnan kokouksessa. Silloin tällöin meillä on illanviettoja tai lähdemme yhdessä retkelle. Kaiken tämän johdosta tunnemme paremmin olevamme kuin perhe.
KANNATTAAKO SE?
Jotkut lukijat saattavat ajatella, että ponnisteleminen uuden kielen oppimiseksi tekisi lähetystyöntekijän elämästä taakan, joka ei ole sen arvoinen. Mutta minusta ei tunnu siltä, vaikka kiinan oppiminen ei ollutkaan minulle helppoa. Esimerkiksi sen tietäminen, että ”hyvän uutisen” julistamista tarvitaan kipeästi alueellamme, on aina kannustimenani. Vaikka todistajien määrä Taipeissa on kolminkertaistunut sinä aikana kun olen ollut täällä, me emme kykene käymään aluettamme lävitse edes kerran vuodessa! Kerran toisensa jälkeen vanhurskautta janoavat kuulevat totuuden soinnin, vaikkei lähetystyöntekijä edes puhuisi hyvin kieltä. Ajattelehan tätä kokemusta, jonka eräs lähetystyöntekijätoverini sai muutama vuosi sitten.
Hän oli ollut Taiwanissa vasta kolme kuukautta ja opiskeli edelleen kiinaa, kun hän tapasi nuoren buddhalaisesta kodista olevan yliopisto-opiskelijan. Tämän tytön elämä oli ollut täynnä monia surullisia kokemuksia, joihin kuului kahden perheenjäsenen kuolema. Hän oli käynyt joissakin kristikunnan kirkoissa yrittäessään saada lohdutusta, mutta turhaan, ja nyt hän epäili voisiko tämä uusi lähetystyöntekijä auttaa häntä.
Alusta pitäen nuoreen naiseen teki syvän vaikutuksen se, että lähetystyöntekijä huonosta kielitaidostaan huolimatta kykeni käyttämään Raamattua hänen kysymyksiinsä vastatessaan. Nainen alkoi pian käydä kokouksissa ja edistyi nopeasti. Yhdeksän kuukautta kestäneen Raamatun tutkimisen jälkeen hän oli iloinen tullessaan antautuneeksi, kastetuksi Jehovan todistajaksi. Useiden vuosien ajan tämä nainen palveli joka kuukausi osa-ajan tienraivaajana ja käytti 60 tuntia kuussa Valtakunnan saarnaamistyöhön, vaikka hän työskenteli päätoimisena opettajana. Nyt hän on luopunut tästä toimestaan ja hänestä on tullut Taipein Beetel-perheen jäsen. Monia samankaltaisia kokemuksia voitaisiin kertoa sen osoittamiseksi, että lähetystyöntekijänä oleminen ulkomaisella kentällä todella kannattaa.
Jokainen sydämeltään rehellinen ihminen nauttii hyvän jakamisesta toisille, ja juuri se saa Jehovan todistajat olemaan niin innokkaita saarnaamis- ja opettamistyössään, missä tahansa he sitten ovatkin. Mutta minä arvostan suuresti etua palvella maassa, missä miljoonat ihmiset eivät ole edes nähneet Raamattua. Mitä iloa tuottaakaan auttaa joitakuita saamaan tietoa siitä suurenmoisesta toivosta, jonka Jumalan sana esittää! Vaikka me lähetystyöntekijät emme saakaan rahapalkkaa, me saamme parempaa palkkaa. Siihen sisältyy läheinen hyvä suhde moniin itämaalaisiin, jotka muista maista tulleiden lähetystyöntekijöitten ahkeran työn johdosta ovat kääntyneet pois turhasta epäjumalien palvonnasta elävän Jumalan Jehovan puoleen. Henkilökohtaisesti olemme kokeneet niitä suuria siunauksia, jotka tulevat täyden luottamuksen panemisesta Jehovaan ja hänen näkyvään järjestöönsä, kun antautuu käytettäväksi ulkomaisessa lähetyspalveluksessa.
Vaikka siis huonetoverini ja minä emme pidäkään aikaisin nousemisesta, olemme iloisia siitä, että joku soittaa kelloa puoli seitsemältä joka aamu. Siten pääsemme aloittamaan ajoissa päivän, jonka tiedämme olevan täynnä kiinnostavaa ja arvokasta toimintaa lähetystyössä.
[Kuva s. 13]
Aamun kieliopintoja sovelletaan myöhemmin Valtakunnan palveluksessa