Mitä se merkitsee meille
VAIKKEI nykyään maan päällä olekaan ketään ihmeitä tekevää Jumalan profeettaa, joka voi herättää kuolleita, niin me voimme silti olla ehdottoman varmoja siitä, että pian kuolleet omaisemme herätetään eloon.
Kun Jeesus vähän ennen Nainissa käyntiään oli Jerusalemissa juutalaisessa pääsiäisen vietossa vuoden 31 varhaiskeväällä, hän esitti merkittävän ylösnousemusta koskevan lupauksen. Siihen mennessä hän ei ilmeisesti ollut herättänyt ketään kuolleista. Kuitenkin hän sanoi:
”Niin kuin Isä herättää kuolleita ja tekee heidät eläviksi, niin Poikakin tekee eläviksi ne, jotka hän tahtoo. Sillä niin kuin Isällä on elämä itsessään, niin hän on suonut Pojallekin sen, että hänellä on elämä itsessään. Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. Älkää ihmetelkö tätä, koska tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, inhottavuuksia harjoittaneet tuomion ylösnousemukseen.” – Joh. 5:21, 26–29.
Ne uskonnolliset vastustajat, joille Jeesus puhui, eivät uskoneet häntä. Silloinkin, kun kautta Juudean levisi luotettava tieto siitä, että Jeesus oli herättänyt kuolleista lesken pojan Galileassa, he kieltäytyivät uskomasta. Vielä kaksi vuotta myöhemmin, kun Jeesus herätti kuolleista ystävänsä Lasaruksen, he olivat niin vihaisia, että he suunnittelivat hänen kuolemaansa. He jopa ”neuvottelivat . . . tappaakseen Lasaruksenkin, koska hänen takiaan monet juutalaiset . . . uskoivat Jeesukseen”. – Joh. 12:10, 11; 11:38–53.
Mutta se, että ensimmäisellä vuosisadalla jotkut kieltäytyivät murskaavista todisteista huolimatta hyväksymästä sitä, että Jeesus oli ennustettu Jumalan profeetta, ei ole mikään syy, minkä vuoksi meidän nykyään pitäisi olla epäileviä ja kieltäytyä uskomasta Jeesuksen esittämään lupaukseen ylösnousemuksesta. Jeesuksen sanat ovat luotettavia! Hän voi täyttää lupauksensa! Se, että hän herätti kuolleista lesken pojan, oli todiste siitä, että hän voi tehdä ”eläviksi ne, jotka hän tahtoo”.
Sen tähden meillä on nykyään täysi syy luottaa siihen Jeesuksen lupaukseen, että ”kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin”. Todisteet osoittavat, että tämän tapahtumisen aika on nyt hyvin lähellä. Vuodesta 1914 lähtien me olemme nähneet oman sukupolvemme aikana kaiken sen täyttyvän, minkä Jeesus Kristus ja hänen apostolinsa sanoivat olevan tämän asiainjärjestelmän ”viimeisten päivien” tunnusmerkkinä. Maailmansota, elintarvikepula, ruttotaudit, maanjäristykset, laittomuus ja rikollisuus kuuluvat kaikki elämänmenoon nykyään. Tämän pahan järjestelmän loppu on epäilyksettä lähellä. – Matt. 24:3–14; Luuk. 21:10, 11; 2. Tim. 3:1–5; 2. Piet. 3:3, 4.
Kun tämä loppu on tullut, tapahtuu maan päällä ylösnousemus. Jos ilmaiset uskoa, niin voit saada elää nähdäksesi sen. Mikä suurenmoinen aika se tuleekaan olemaan! Miten onnellista onkaan, kun kuolleista herätetyt saavat taas tavata omaisensa! Silloin täyttyy lupaus: ”Hän [Jumala] hävittää kuoleman ainiaaksi, ja Herra, Herra pyyhkii kyyneleet kaikkien kasvoilta.” – Jes. 25:8.