”Lampaitten” etsintää Liberian viidakoista

PITKÄ mandingopaimen seisoo hiljaa termiittikeon laella pitkän sinisen viitan suojellessa hänen ruumistaan Afrikan auringon kuumuudelta. Hänen laumansa syö hänen valppaitten silmiensä vartioimana mehevää ruohoa, jota kasvaa Sutter Creekin mangrovesoiden ja marskimaitten reunoilla. Hänen laumassaan on ruskea- ja valkoturkkisia vuohia ja korkeita, hoikkia ja valkoisia lampaita.

Kun pysähdymme katselemaan laumaa, mieleemme muistuu Jeesuksen vertaus lampaista ja vuohista. Hän ennusti, että kaikki kansat koottaisiin hänen eteensä ja että hän erottaisi ikuiseen elämään ehdolla olevat lampaan kaltaiset ihmiset tuhon ansaitsevista vuohen kaltaisista. (Matt. 25:31–46) Voimme siksi syystä kysyä: Kuinka tämä erottelutyö edistyy? Onko ”lampaita” löytynyt Liberian viidakoista?

JEHOVA ETSII ”LAMPAANSA”

Liberiassa on toista tuhatta lampaan kaltaista Jehovan palvojaa. Haluaisitko tietää, miten Jumala on löytänyt ”lampaansa” ja pitänyt heistä huolen tässä maassa? Miksi et siis lähtisi mukaamme, kun käymme joissakin paikoissa, joissa he asuvat ja kokoontuvat?

Kun aloitamme pääkaupungista Monroviasta, tapaamme erään nuoren miehen tutkimassa Raamattua Crown Hillin lähetyskodissa. Hän asui kerran sisämaassa, kaukana Jehovan todistajista. Miten hän löysi heidät?

”En ollut tyytyväinen isäni uskontoon”, hän selittää. ”Niinpä rukoilin ohjausta Jumalalta. Muutamaa päivää myöhemmin näin erään naapurin talossa kirjan Totuus joka johtaa ikuiseen elämään. Lainasin ja luin sen. Varmana siitä, että olin saanut vastauksen rukoukseeni, kirjoitin Vartiotorni-seuran Monroviassa olevaan toimistoon. Mutta en jaksanut odottaa vastausta; niinpä matkustin Monroviaan, löysin sieltä todistajia ja he alkoivat pitää minulle raamatuntutkistelua.” Kun eräs tuttava kysyi häneltä: ”Kuka veti sinut Jehovan todistajiin?” hän vastasi: ”Jehova itse.”

Noin 150 kilometriä rannikkoa pitkin Monroviasta etelään päin on Buchananin kaupunki. Buchananin perustivat 1830-luvulla americo-liberialaiset, jotka olivat olleet orjina Amerikassa ja asettuneet asumaan tänne alkuperäisasukkaitten, bassojen, keskuuteen. Nykyään se on kukoistava satamakaupunki, jonne saapuu rautamalmia Nimbavuorilta rautateitse. Malmi jalostetaan ja kuljetetaan sitten sieltä pois. Kaupunkiin päästyämme me näemme pienen vihreän valtakunnansalin asfalttitien yläpuolella olevalla penkereellä. Mentäisiinkö sisään?

Siellä meitä tervehtivät neljätkymmenet hymyilevät kasvot. Kolliella on erityisesti syytä hymyillä. Hän on yksi niistä monista, jotka on kastettu viime vuosina. ”Kun kävin oppikoulua Kakatassa”, hän sanoo, ”muutamilla koulutovereillani oli tapana puhua minulle Jehovasta ja he kutsuivat minut valtakunnansaliinsa, mutta kieltäydyin, koska minun mielestäni heidän lakinsa olivat liian rajoittavia. Mutta kun pääsin koulusta ja muutin Buchananiin, aloin huomata, että todistajat menestyivät elämässään paremmin kuin minä, koska he olivat kurinalaisempia. Niinpä kirjoitin kirjeen seurakunnalle ja pyysin apua. Yksi vanhimmista alkoi tutkia kanssani, ja nyt olen onnellinen siksi, että olen antautunut Jehovan palvelija.” Niin, pyhän henkensä avulla Jehova on löytänyt sellaiset lampaan kaltaiset ja ohjannut heidät kokoontuneisiin laumoihinsa.

JEHOVA RUOKKII ’LAMPAITAAN’

Monet, jotka nyt nauttivat ”hyvistä ruokamaista” Jehovan ”lampaiden” keskuudessa, haeskelivat kerran hengellistä ravintoa kristikunnan kirkoista. Jehova on rakkaudellisesti ohjannut sellaiset ihmiset niiden luo, jotka ovat noudattaneet Jeesuksen kehotusta ’ruokkia hänen karitsoitaan’. – Hes. 34:2, 14, 15; Joh. 21:15.

Hengellistä ravintoa etsivien joukossa oli Francis. Hän asuu yhdessä Bushrod Islandin reunamille ahdetuista monista taloista siinä osassa Monroviaa, josta käytetään nimitystä Clara Town. Miten hän löysi hengellistä ravintoa?

”Kuuluin helluntaikirkkoon”, hän selittää, ”mutta minua ärsytti se, että tietyille jäsenille oli varattu erikoisistuimet. Halusin ymmärtää Raamattua, mutta pappi käytti suurimman osan ajasta rahasta puhumiseen. Hän sanoi, että jos me emme lahjoittaisi rahaa kirkolle, emme pääsisi taivaaseen. Sitten eräänä päivänä joku Jehovan todistaja jätti minulle Vartiotornin. Kun luin sen, näin eroavaisuuksia Raamatun opetusten ja kirkkoni menettelytapojen välillä. Todistaja tuli uudelleen ja antoi minulle säännöllisesti apua Raamatun ymmärtämisessä, ja tietoni lisääntyi, kun aloin käydä kokouksissa. Serkkuni alkoi tutkia kanssani, ja meidät molemmat kastettiin.”

Jätämme Bushrodsaaren taaksemme, ja taksimme vie meidät Montserradojoen yli ja ohi liikekortteleiden Sinkoriin, Monrovian nykyaikaisimpaan osaan. Jehovan todistajat pitävät täällä kokouksia kauniissa valtakunnansalissa. Täälläkin tapaamme henkilön, joka etsi vastauksia. Hän kertoo:

”Oppikoulussa ollessani minua häiritsi niiden asenne, jotka opettivat minulle Raamattua. Esimerkiksi eräs oppikirjamme esitti Jeesuksen olleen tietämätön ja taikauskoinen, koska hän uskoi demonien olevan olemassa ja voivan riivata ihmisiä. Halusin tietää, oliko Raamattu Jumalan vai ihmisten sanaa. Minua vaivasi myös se, että oli niin paljon niin sanottuja kristillisiä uskontoja.”

Myöhempi yhteys bahaismiin ”näytti voimistavan sitä tyhjyyden tunnetta”, jota tämä nuori mies tunsi sisässään. Hän jatkaa:

”Otin vastaan opettajantoimen Gantasta, missä äitini asui. Hän tutki Jehovan todistajien kanssa. Ajan mittaan minäkin hyväksyin Raamatun kotitutkistelun, mutta tarkoituksenani oli osoittaa todistajalle, että hänet oli johdettu harhaan. Ensimmäisen keskustelumme jälkeen, jonka aikana hän hämmästytti minua vastaamalla kaikkiin kysymyksiini Raamatusta, minun oli pakko päätellä, että minut oli johdettu harhaan. . . . Päätin lukea joitakin vanhoja Vartiotornin julkaisuja nähdäkseni, voisinko löytää mitään ristiriitaisuuksia. Mutta tämä kirjallisuus vain vahvisti uskoani Raamattuun Jumalan sanana ja todistajiin hänen kansanaan.

”Sitten aloin tehdä elämässäni muutoksia. Lakkasin tupakoimasta, erosin metodistikirkosta ja aloin kertoa uskostani toisille, muun muassa morsiamelleni. Hänkin omaksui totuuden perheenjäsentensä vastustuksesta ja siitä huolimatta, että hänet erotettiin koulusta kristillisen puolueettomuuden vuoksi. Menimme naimisiin ja meidät kastettiin vuonna 1971.”

Sen jälkeen tällä pariskunnalla on ollut etu auttaa useita muita tulemaan Jehovan palvelijoiksi. Mies palvelee nyt nimitettynä vanhimpana seurakunnassa.

JEHOVA PARANTAA ’LAMPAANSA’

Ennen kuin Jehova löysi ’lampaansa’, monet heistä olivat harhaantuneet kauas hänen Sanansa vanhurskaista periaatteista. Ajattele seuraavia esimerkkejä:

Sutter Creekin toisella puolella Gardnersvillessa on vankkarakenteinen kru-heimoon kuuluva mies, joka kerran oli sellainen räyhääjä, että hänen ystävänsä antoivat hänelle lisänimen ”Palokunta”. Hänen vaimonsa Zoe oli keittänyt perunoita, vihanneksia ja riisiä. Syödessämme mangopuun varjossa aviomies kertoo:

”Poliisivoimissa ollessani olin kovin pettynyt, kun minulta evättiin apuraha lentäjäkoulutuksen saamiseen ulkomailla. Päätin mennä ’noitatohtorin’ [meedion] luo saadakseni ’lääkettä’ [taikakaluja] avukseni, jotta olisin saavuttanut kunnianhimoisen tavoitteeni. Mutta se ei auttanut. Sitten kaksi todistajaa tuli käymään luonamme ja aloitettiin raamatuntutkistelu. Kiinnostuksemme kasvoi, kun saimme tietää Jehovan tarkoituksesta tehdä tämä maa paratiisiksi, missä vallitsee oikeudenmukaisuus ja vanhurskaus. Mutta omatuntomme vaivasi meitä, koska tiesimme, ettemme eläneet Jumalan vanhurskaitten mittapuitten mukaan. Saatuamme tietää totuuden pahoista hengistä tuhosimme ’lääkkeen’ ja muut spiritistiset esineet, joita meillä oli. Päätimme puhdistaa elämämme, mutta se vei aikaa, koska Zoe oli edelleen laillisesti naimisissa edellisen puolisonsa kanssa. Ajan mittaan hän pystyi hankkimaan avioeron; meidät vihittiin ja kastettiin seuraavassa kuussa.”

Seuraavaksi menemme käymään Jeromen luona Bongin kaivoksella. Sinne päästäksemme menemme autolla Monroviasta Kakataan, joka on noin 65 kilometrin matka. Matkalla ohitamme lukemattomia kumipuurivistöjä. Kakatassa vaihdamme linja-autoon ja ryhdymme kulkemaan päällystämätöntä tietä. Hajallaan siellä täällä kumipuuviljelmien ja trooppisten viidakkojen keskellä on tyypillisiä liberialaisia kyliä – palmunlehväkattoisia savitalorykelmiä. Lopulta saavumme rautakaivosalueelle ja tapaamme Jeromen puron varrelta, missä hän on saanut juuri pyykkinsä pestyksi. Sillä välin kun odottelemme muiden todistajien tulevan työstä kotiin, hän kertoo meille siitä, miten Jehova auttoi häntä:

”Minulla oli tapana tupakoida ja juopotella ja minulla oli suhde kahteen naiseen. Eräänä päivänä kun olin nauttimassa olutta muutamien ystävieni kanssa, eräs todistaja puhui meille Raamatusta ja tarjosi meille Totuus-kirjaa. Ystäväni yrittivät estää minua ottamasta sitä, mutta ajattelin, että jos minulla kerran oli varaa tuhlata niin paljon rahaa olueen, niin varmasti minulla olisi varaa käyttää [pieni summa] kirjaan. He sanoivat, etten näkisi todistajaa koskaan enää. Mutta hän palasi sovittuun aikaan ja alkoi pitää minulle raamatuntutkistelua.

”Kun tulin tuntemaan Jehovan, havaitsin, ettei elämäntapani miellyttänyt häntä ja että saisin taloudellista hyötyä Raamatun periaatteitten soveltamisesta elämääni. Jehovan avulla kykenin lopettamaan tupakoimisen ja juopottelun ja irtautumaan tyttöystävieni seurasta. Olen onnellinen, että elämäni tuhlaamisen sijasta voin nyt käyttää sitä toisten auttamiseen saamaan tietoa Jehova Jumalasta ja hänen Pojastaan, Jeesuksesta Kristuksesta, ja voin tehdä sen ’hyvän uutisen’ kokoajanjulistajana.”

Palaamme Kakataan kierroskonventtiimme, missä kuulemme seuraavan kokemuksen, jonka eräs sisar Gbarngasta kertoi: ”Kun myin vaatteita Yekepan torilla, toiset torimyyjät valittivat, etteivät heidän poikaystävänsä elättäneet heitä, vaan sen sijaan veivät heidän torikaupasta hankkimaansa rahaa. Selitin heille, mitä Raamattu sanoo kunniallisesta avioliitosta ja kuinka Raamatun periaatteiden soveltaminen voi tehdä perhe-elämän rauhalliseksi ja onnelliseksi. Mutta he vain nauroivat minulle. Sitten eräänä päivänä, kun olin osa-ajan tienraivaajana, tapasin yhden noista torimyyjistä. Hänen poikaystävänsä oli kannustanut häntä hankkimaan abortin, ja hän oli vähällä kuolla siihen. Hän muisti ne hyvät asiat, joista olin kertonut hänelle, ja hän sanoi haluavansa tutkia Raamattua ja muuttaa elämänsä. Tämä nainen kastettiin viime vuonna, ja jonkin aikaa sitten hän meni naimisiin erään kristityn kanssa.”

JEHOVAN SIUNAUS JATKUU

Toivomme, että olet nauttinut Liberiassa käynnistäsi ja että se on auttanut sinua ymmärtämään, miten Jehova on löytänyt hengelliset lampaansa ja pitänyt heistä huolen. Mutta miten on tulevaisuuden laita? Uskomme, että Jumala siunaa edelleen ponnistelumme, kun etsimme uutterasti hänen ’lampaitaan’.

Joulukuussa 1979 oli 1 956 henkeä läsnä ”Elävän toivon” piirikonventissamme, ja me iloitsimme siitä, että 17 kastettiin. On myös olemassa voimakkaita osoituksia siitä, että apua tarvitsevia ”lampaita” on vielä, sillä 31. maaliskuuta 1980 kokoontui Liberiassa 3 931 henkeä Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistonviettoon. – 1. Kor. 11:23–26.

Kun lauma tässä maassa kasvaa, tarvitaan myös laajempia tiloja, joista käsin siitä pidetään huolta. Toukokuussa 1979 iloitsimme saadessamme tietää, että Jehovan todistajien hallitseva elin oli valtuuttanut Liberian haaratoimistokomitean perustamaan ei-kaupallisen seuran ja ostamaan maata, jolle voisimme rakentaa oman haaratoimiston ja Beetel-kodin. Sen jälkeen onkin ostettu erittäin hyvä maapalsta. Jonkin aikaa sitten hanke edistyi edelleen, kun paikalliset viranomaiset hyväksyivät rakennuspiirustuksemme. Nyt odotamme innokkaasti aikaa, jolloin voimme aloittaa varsinaisen rakentamisen.

Meillä on tosiaan syytä iloita, kun ajattelemme sitä, miten Jehova on koonnut kansaansa täällä Liberiassa ja siunannut sitä. Jehovan ”lampaita” on löytynyt Manojoen rauhallisesti virtaavista vesistä etelässä olevaan Cape Palmasiin asti ja Nimban trooppisista sademetsistä Atlantin valtameren palmurannoille saakka. Ja me rukoilemme, että hän siunaa jatkuvasti innokkaita ponnistelujamme hänen valtakuntansa hyvän uutisen julistamisessa ja opetuslasten tekemisessä lampaan kaltaisista.