Syvempää näkemystä uutisiin
”Veljien” välinen viha jakaa kansakunnan
● ”GEO”-lehden mukaan ”monet [Belgian] johtajista kysyvät, mahtaako [sen] 151. vuosi olla sen viimeinen”. Miksi? Näyttää siltä, että maan 4 miljoonan ranskaa puhuvan vallonin ja 5,5 miljoonan hollantia puhuvan flaamin välinen kansallisylpeydestä johtuva ”keskinäinen halveksunta on jakanut maan niin syvästi, että Belgian kansallinen elämä on nykyisin lähes pysähdyksissä”. Ruumiillistakin väkivaltaa näiden kahden riitelevän ryhmittymän välillä kerrotaan esiintyneen lukuisia kertoja.
Kuitenkin lähes 98 prosenttia näistä ihmisistä on roomalaiskatolisia ”veljiä” keskenään. Sen sijaan että uskonto toimisi yhdistävänä tekijänä, uskonnolliset laitokset ja seremoniat ovat yhtä jakautuneita kuin kansakin. ”Leuvenin (Louvainin) katolinen yliopisto ja Erasmuksen yliopisto ovat jakautuneet . . . kielellisesti kahtia”, kertoo ”GEO”. ”Melkein kaikki vanhan oppilaitoksen irtain omaisuus on järjestelmällisesti jaettu, ja eronneitten osapuolten välillä on nykyisin mahdollisimman vähän yhteydenpitoa.”
Sellaiset kansallis- tai kieliylpeyteen perustuvat syvät jakaumat saavat ajattelevat ihmiset kysymään, miksi Kristuksen tosi kirkoksi tunnustautuvan kirkon jäsenet eivät anna hyvää esimerkkiä siitä ominaisuudesta, jonka Jeesus sanoi olevan tunnusomainen tosi seuraajilleen: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” – Joh. 13:35, ”Kirkkoraamattu”.
Kirkot peloissaan
● Melkein kaikkien Yhdysvaltain uskontojen edustajat pitivät äskettäin epätavallisen konferenssin, jossa käsiteltiin ”hallituksen puuttumista uskonnollisiin asioihin”. Eräs virkailija kutsui sitä ”mahdollisesti laajimmaksi sellaiseksi kokoukseksi Amerikan historiassa”, ja osanottajat toivoivat ryhdyttävän taisteluun sitä vastaan, että hallitus yhä yleisemmin puuttuu kirkon asioihin. ”Sellaiset hallituksen hyökkäykset ovat lisääntyneet huomattavasti kuluneitten kymmenen vuoden aikana”, sanoi Yhdistyneen presbyteerisen kirkon toiminnanjohtaja, ja ”viime aikoina tahti on tihentynyt”. Hän mainitsi, ettei ”mikään näistä kehitysvaiheista itsessään ole riittävän hälyttävä tekemään tarpeelliseksi tällaista kokousta . . . Mutta kun niitä tarkastellaan yhdessä, niin niiden muodostama malli on hälyttävä, ja sen tähden olemme täällä.”
Sillä välin Yhdysvaltain uskonnollisten radiolähetysten järjestäjien ja evankelisten seuran yhteiskokouksessa olleille 2 000 edustajalle kerrottiin, että ”ei-uskonnolliset humanistit ovat julistaneet sodan kristillisyyttä vastaan tässä maassa ja he etenevät hyvin nopeasti”.
Sellainen tilanne Yhdysvalloissa ei olisi voinut tulla kysymykseenkään edes kymmenen vuotta sitten, mutta ajat ovat muuttuneet uskonnon ollessa kysymyksessä. Raamattu näki ennalta tämän kehityksen ja nimittää väärää uskontoa ”suureksi portoksi” sen politiikkaan sekaantumisen vuoksi, ja se julistaa, että sen entiset poliittiset rakastajat ryhtyisivät ”vihaamaan porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi”. (Ilm. 17:1, 16) Ilmeisesti sellainen politiikan taholta nouseva vihamielisyys on alkamassa.
”Kuoleva manner”
● ”Vanha mantereemme on nyt tuhon partaalla, sinkoutumassa kohti yhteenoton kuilua, väkivallan otteessa”, sanoo Edem Kodjo, Afrikan yhtenäisyysjärjestön (OAU:n) pääsihteeri. ”Poissa on hymy ja elämänilo sen synkiltä kasvoilta. Voiko jäljellä olla muuta kuin asenteiden kovettuminen, vihamielisyyksien lisääntyminen ja veljesmurhahenkisten ristiriitojen raju nousu?” OAU:n järjestämässä talouskokouksessa, joka pidettiin Lagosissa Nigeriassa, Kodjo kuvaili Afrikkaa myös ”kuolevaksi mantereeksi”.
Afrikkalainen ”To the Point” -lehti mainitsee: ”Tämänkaltaiset sanat paljastavat, miten mieletöntä Afrikan oli pitää suuressa arvossa varhaisia kansalliskiihkoilijoita . . . jotka kehottivat toisia afrikkalaisia tavoittelemaan poliittista valtakuntaa ja sanoivat kaiken muun seuraavan sitä.” Afrikassa niin kuin muillakin mantereilla ja saarilla yritykset korjata epäoikeudenmukaisuuksia pelkästään vaihtamalla hallituksen poliittista tai rodullista rakennetta ovat vain osoittaneet, etteivät ihmiset, kuinka hyväaikeisia he sitten lienevätkin, pysty ratkaisemaan hallitusongelmaa.
Sen sijaan että etsittäisiin ensin poliittista valtakuntaa, eikö ole viisaampaa tunnustaa, että ”ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen”, ja ’etsiä ensin Jumalan valtakuntaa’? Vain se voi antaa ikuisen elämän ihmisille kaikilla mantereilla. – Saarn. 8:9; Matt. 6:33.