”Elämän todellisuuksien” menestyksellinen kohtaaminen – maailmanlaajuinen valistusohjelma osoittaa miten se on mahdollista
SEITSENTOISTAVUOTIAAN ranskalaisen tytön elämä oli ollut ankeaa. Kurjan lapsuuden jälkeen hän yritti tavoitella onnea avioliitosta. Pian sekin osoittautui epäonnistuneeksi, ja hänen aviomiehensä pahoinpiteli häntä ilkeämielisesti. Kerran kun hän palasi tajuihinsa lyömisen jälkeen, hän tarttui kivääriin ja ampui miehensä kuoliaaksi. Hänen vaikeutensa olivat vasta alkamassa.
Kärsittyään kahden vuoden vankeustuomion hän odotti saavansa osakseen rakkautta eräältä toiselta mieheltä. Mutta julma todellisuus oli, että hän sai vain aviottoman lapsen. Yksinäisenä, epätoivoisena, täysin neuvottomana ja elämään kyllästyneenä hän eräänä sunnuntaiaamuna päätti lopettaa tyhjäntuntuisen olemassaolonsa ja viedä lapsensa mukanaan. Hän avasi kaasuhanan ja odotti kuolevansa.
Mutta sen sijaan että tästä nuoresta naisesta olisi tullut jälleen yksi itsemurhan uhri, hän, hämmästyttävää kyllä, oli niiden yli 90 000 konventtilaisen iloisessa joukossa, jotka kokoontuivat Ranskassa menneenä kesänä. Hänen elämänsä oli nyt saanut todellisen tarkoituksen. Hänellä oli toivoa ja hän pystyi nyt selviytymään elämän ongelmista. Hän oli niiden 25 276:n joukossa, jotka kastettiin eri puolilla maailmaa viime vuoden syyspuoleen pidetyissä Jehovan todistajien konventeissa.
Mistä tällainen ero johtui? Hän oppi tuntemaan maailmanlaajuisen opetusohjelman. Samalla hetkellä, kun tämä nainen oli avannut kaasuhanan, joku koputti hänen ovelleen. Siellä oli eräs Jehovan todistaja, ja hänen esittämänsä sanoma oli niin sydäntä lämmittävä, että se johti viikoittaiseen Raamatun tutkisteluun todistajien kanssa ja lopulta naisen menemiseen kasteelle viime kesänä. Monen vuosikymmenen ajan todistajat ovat noudattaneet Jeesuksen käskyä: ”Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä, . . . ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa.” Joka vuosi on autettu tuhansia. – Matt. 28:19, 20.
OPETUSOHJELMAN KESKEINEN PIIRRE
Nämä vuosittain vietettävät konventit, joissa tällä kertaa oli teemana ”Jumalan rakkaus”, ovat Jehovan todistajien opetustyön yksi keskeinen piirre. Nämä konventit ovat saaneet osakseen merkittävää myönteistä vastakaikua. Toissa vuonna yli 80 maassa oli sellaisissa konventeissa läsnä yli 3 400 000. Se on 43 prosentin lisäys vain viisi vuotta aikaisemmin konventeissa läsnä olleiden määrään. Esimerkiksi Japanissa oli kymmenen vuotta sitten eräässä kansallisessa konventissa läsnä 12 615, mikä oli siihen aikaan sykähdyttävä uusi huippu. Viime kesänä läsnäolijoita oli 105 534 – yli kahdeksan kertaa enemmän!
Viime vuoden syyspuolella oli jo 33 maassa ollut 2 267 955 läsnä ja monia konventteja oli silloin vielä pitämättä eteläisellä pallonpuoliskolla vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa. Tämänhetkiset tiedot viittaavat siihen, että yhteismäärä voi kohota 3 600 000:een. Mutta tekevätkö pelkästään lukumäärät tämän valistusohjelman niin merkittäväksi?
KÄYTÄNNÖLLISTÄ OPETUSTA
Vaikka koulutuksen merkitystä korostetaan nykyään kautta maailman, monet ovat olleet pettyneitä pelkän akateemisen oppineisuuden tuloksiin. ”Meidän täytyy ruveta antamaan lapsillemme käytännöllistä opetusta, joka valmistaa ja valmentaa heitä elämän todellisuuksiin”, sanoi Nairobin pormestari painokkaasti Keniassa. Ehkä olet samaa mieltä. Sellaista opetusta ei tarvita pelkästään lapsia varten. Useimmat meistä ymmärtävät, että nykyajan ’todellisen maailman’ asettamista paineista selviytyäksemme me tarvitsemme enemmän kuin ’luku-, kirjoitus- ja laskutaitoa’.
Oikeat käyttäytymisnormit, huonojen tapojen hylkäämiseen tarvittava voima, kyky tulla toimeen toisten kanssa ja moraalinen nuhteettomuus ovat muutamia ominaisuuksia, joita ihmisen tarvitsee kehittää selviytyäkseen elämän todellisuuksista ja saadakseen aitoa onnea. Pääasiassa Raamattua käyttämällä todistajat yrittävät auttaa ihmisiä kehittämään tällaisia ominaisuuksia.
Raamatun tutkimisen apuvälineitä käytetään myös. Yksi niistä, sanoin ja kuvin esitetty kertomus Raamatusta (alhaalla olevan kuvan oikeassa laidassa), on lasten lempikirja. Konventin lahjalaatikosta Japanissa löytyi lappu, jonka oli allekirjoittanut ”eräs 5-vuotias tyttö” ja jossa sanottiin: ”Olen säästänyt 745 jeniä [12,4 mk] rahasta, jonka olen saanut äitini auttamisesta. Se on pieni summa, mutta olisin mielissäni, jos käyttäisitte sen sellaisten kauniitten kirjojen painamiseen kuin on Kirjani Raamatun kertomuksista.”
Sellaisen kirjallisuuden avulla tämä valistusohjelma auttaa saamaan aikaan aitoja Kristuksen opetuslapsia. Näiden opetuslasten käytös heidän taannoin pidetyissä konventeissaan teki usein syvän vaikutuksen ulkopuolisiin. ”En ole imartelija”, sanoi eräs stadionin isännöitsijä Napolissa, ”mutta tunnen velvollisuudekseni sanoa teille, että te olette vakavinta, järjestyksellisintä ja valistuneinta väkeä, mitä olen koskaan tavannut.”
Tämä mies pystyi siis näkemään, että Jehovan todistajien saama valistus oli aikaansaanut joitakin hyvin haluttavia ominaisuuksia. Liikennettä valvomassa ollut poliisi Nagoyassa Japanissa sanoi todistajia tarkkailtuaan: ”On aivan selvää, että nämä ihmiset oppivat sellaista, mikä kohottaa heidät tavallisen ihmisen yläpuolelle.” Tällainen tieto ei saa heitä tuntemaan olevansa toisia parempia, mutta se kohottaa heidän ajatteluaan niin, että he voivat kehittää sellaisia ominaisuuksia, joita kovasti kaivataan nykymaailmassa.
Mutta mitä näissä konventeissa on opetettu? Kahdella seuraavalla sivulla esitetään kohokohtia ”Jumalan rakkauden” konventtien ohjelmasta, myös tiivistelmät kolmesta niissä esitetystä raamatullisesta näytelmästä.
Millaisia ovat seuraukset?
Konventteihinsa mennessään tuhannet Jehovan todistajat kulkevat satoihin kaupunkeihin. Eräs ruotsalainen sanomalehti sanoi heidän saapumistaan ’todennäköisesti rauhallisimmaksi ja ystävällisimmäksi kansainvaellukseksi maailman historiassa’. Heitä seurattiin tarkoin. Mitä nähtiin? Näkyikö heidän valistusohjelmansa menestyksellisyydestä mitään kouriintuntuvaa todistetta?
EPÄREHELLISYYS POISTUNUT
Italiassa nainen, joka omisti konventtipaikan vieressä olevan kaupan, sanoi muutamille todistajille: ”Annoin eilen väärin rahasta takaisin yhdelle teikäläiselle. Annoin hänelle 10 000 liiraa [noin 45 mk] enemmän kuin hänen olisi pitänyt saada. Hän tuli vähän ajan päästä tuomaan sen minulle takaisin. Tällaista ei ole tapahtunut koskaan ennen niin kauan kuin minulla on tämä kauppa ollut.”
Onko se vain hajatapaus? Ei. Todistajien rehellisyys on hyvin tunnettua. Kun eräs konventtilainen Yhdysvalloissa maksoi hotellilaskunsa šekillä, hän kysyi tarvittiinko jotakin henkilötodistusta. ”Ei toki!” vastasi hotellivirkailija. ”Ellemme voi luottaa teikäläisiin, niin keihin sitten?”
VOIMAA HUONOJEN TAPOJEN VOITTAMISEEN
Ehkäpä joidenkuiden ystäviesi tai naapureittesi elämä on joutunut rappiolle, koska he ovat tulleet huonojen tapojen orjiksi, esimerkiksi alkoholisteiksi, huumeitten väärinkäyttäjiksi jne. Mutta italialainen sanomalehti La Nazione ilmoitti: ”Heidän [vastakastettujen todistajien] joukossaan oli entisiä huumeitten orjia, entisiä alkoholisteja ja kaikenikäisiä ihmisiä, jotka olivat saaneet voiman voittaa vakavia perhe- ja yhteiskuntaelämään liittyviä vastoinkäymisiä.”
Eräs mies, joka oli läsnä yhdessä 108:sta Yhdysvalloissa pidetystä konventista, tunnusti: ”Jouduin aallonpohjaan elämässäni. Vaikuttaa siltä, että halusin viettää viheliäistä elämää, vaikkakin Jehovan todistajien kanssa aikaisemmin käymieni keskustelujen perusteella tiesin, miten minun olisi pitänyt elää. Sitten eräs tapahtuma sai minut tajuamaan, kuinka suuressa määrin olin huonojen tapojeni orja.
”Alkoholihumalassa ja huumepilvessä ollessani”, selitti David, ”ryhdyin erään toverini kanssa kostamaan naapurille polttamalla hänen talonsa poroksi. Vasta silloin lopulta tajusin, että olin mennyt liian pitkälle. Syyllisyydentunteen vallassa etsin käsiini todistajia. Sitten aloin tutkia vakavasti Raamattua heidän avustuksellaan.”
Myöhemmin hän ilmoittautui poliisille ja hänet vangittiin. Hänen raamatuntutkistelunsa jatkui kuitenkin vankilassakin. Hänen käytöksensä parani oikein huomattavasti. Vankilaviranomaisiin se teki niin syvän vaikutuksen, että he lyhensivät hänen tuomiotaan. Vaikka hän oli edelleen vanki, he sallivat tämän entisen roiston – useitten turmiollisten tapojen orjan – olla läsnä konventissa ilman vartijaa! Hän oli yksi niistä 1 034 364:stä, jotka olivat läsnä konventeissa Yhdysvalloissa.
YHDESSÄ TYÖSKENTELEVIÄ IHMISIÄ
”Emme olisi osanneet kuvitella, että teidän kaltaisianne ihmisiä on olemassa, ellemme olisi omin silmin nähneet teitä työskentelemässä”, mainitsi Ascoli Picenossa sijaitsevan stadionin huoltohenkilöstö Italiassa. He katselivat, kun todistajat siirsivät kaikki tuolit pois katetuista katsomoista, puhdistivat niiden alla olevan lattian ja veivät ne takaisin. ”Tällaisen työn tekeminen meidän hyväksemme on uskomatonta”, selitti huoltohenkilöstö. Mutta kun ihmiset rakastavat toisiaan, voidaan monia ”uskomattomia” tehtäviä suorittaa.
Esimerkiksi Japanissa yhdessä konventin käytössä olleessa salissa oleva lattiapeite tahraantui päivää ennen konventtia. Sen puhdistamiseen tarvitaan tavallisesti viikko. Johtoportaan hämmästykseksi todistajat puhdistivat sen 1 1/2 tunnissa!
”Yli 1 200 Jehovan todistajien paikallista miesjäsentä kiinnitti 8 000 vanerilevyä Astrodomen lattiaan viime viikonlopulla vastineeksi siitä, että todistajat saavat pitää kaksi [’Jumalan rakkauden’] piirikonventtia ilmaiseksi Astroarenalla tänä kesänä”, todettiin Houstonissa ilmestyvässä Chronicle-lehdessä 3. toukokuuta 1980. Tämä epätavallinen järjestely oli syntynyt siksi, että Houstonissa Texasissa sijaitsevan Astrodomen virkailijat olivat panneet merkille todistajien tehokkuuden, kun he olivat käyttäneet aikaisemmin stadionia.
Kahtena vuonna todistajat ovat asettaneet valtavan suuren Astrodomen pelikentän katteeksi 8 000 kappaletta 1,2 x 2,4 metrin kokoisia vanerilevyjä kahteen kerrokseen ja naulanneet ne yhteen ennen messuja. Vaneria tarvittiin suojaamaan pelikenttää raskailta näyttelyesineiltä. Messujen jälkeen oli tarpeen poistaa levyt, irrottaa naulat ja pinota levyt takaisin stadionin pohjakerrokseen.
Todistajat päällystivät kentän ennätysajassa – vain noin neljässä tunnissa. (Aikaisemmin siihen oli mennyt ammattimiehiltä yksitoista tuntia!) Todistajat olivat niin nopeita, että eräs havainnoitsija sanoi: ”Näytti siltä kuin lattia olisi valunut paikoilleen!” Messujen päätyttyä he sitten tulivat takaisin, kiskoivat vanerilevyt irti, poistivat tuhannet naulat ja pinosivat levyt kahdeksassa tunnissa. Normaalisti siihen meni viikkoja!
Mutta kuinka syvään iskostuneita ovat tällaisen valistusohjelman kehittämät ominaisuudet? Mitä tapahtuu, kun todistajiin kohdistetaan todellista painostusta, jotta heidät saataisiin hylkäämään raamatulliset periaatteensa?
VAINOA SÄIKÄHTÄMÄTTÄ
”Mene kuistille ja huuda Jumalalta apua”, sanoi opettaja ivallisesti. Näin sanottiin eräälle teini-ikäiselle todistajalle Japanissa. Häntä pilkattiin julkisesti koko luokan edessä, koska hän kannatti Raamatun periaatteita. Vaikka häntä toistuvasti pilkattiin ja kohdeltiin huonosti, hän piti kiinni uskostaan ja oli yksi niistä 1 860:stä, jotka kastettiin Japanin konventeissa.
Jotkut muut Japanissa kastetuista oli jätetty ulos lukkojen taakse, niin että heidän oli pakko nukkua ulkona useita kuukausia joka säällä siksi, että he olivat käyneet raamatullisissa kokouksissa. Yhden naisen päälle oli kaadettu vettä joka yö useiden viikkojen ajan, kun hän yritti nukkua. Monet aviomiehet, jotka eivät halunneet kuunnella järkisyitä, löivät pahoin vaimoaan. Näiden uusien todistajien usko oli kuitenkin järkkymätön.
TOSI TOIVO
Kutsuessaan ihmisiä kuulemaan yleisöesitelmää ”Miksi rakkauden Jumala vaatii kostoa?” eräs todistaja Italiassa lähestyi lähellä hautausmaata olevaa työmiesryhmää. Yksi työmiehistä näki ensimmäisen osan puheen otsikosta ja sanoi: ”Rakkauden Jumalako? Ei, ei alkuunkaan!” Sanaakaan sanomatta hän sitten vei todistajat valkoisten kukkien peittämän haudan ääreen. ”Täällä makaa vasta kolmen vuoden ikäinen pikkutyttöni. Miksi rakkauden Jumala tekisi tällaista?” sanoi tämä surun murtama mies.
Todistajat selittivät ystävällisesti, mistä kuolema on saanut alkunsa – ei Jumalasta – ja osoittivat miehelle Raamatun esittämän ylösnousemustoivon. (Room. 5:12; Apt. 24:15) Se teki häneen syvän vaikutuksen. Samana iltana hän tuli konventtiin ja pyysi, että joku opettaisi häntä, niin että hän voisi nähdä lapsensa jälleen. Tämä mies on saanut aidon toivon niin kuin tuhannet muutkin.
MENESTYKSELLINEN OHJELMA
Seuraukset osoittavat, kuinka tämä opetusohjelma tuottaa ominaisuuksia, jotka ovat niin harvinaisia ja kuitenkin tarpeellisia maailmassamme. Ohjelma voi auttaa ihmisiä saamaan aidon tyydytyksen. Eräs hotellinomistaja Cosenzassa Italiassa sanoi: ”Meillä on paljon opittavaa Jehovan todistajilta. On vain yksi keino tulla onnelliseksi – ajatella niin kuin he ajattelevat.”
Miksi et ottaisi itse selvää siitä, onko tämän miehen neuvo järkevä? Tutustu itse tähän kansainväliseen valistusohjelmaan. Se ei maksa mitään ja voit saada siitä paljon – kyvyn selviytyä ”elämän todellisuuksista”.
[Tekstiruutu s. 10, 11]
Mitä opetettiin?
MIKSI RAKKAUDEN JUMALA VAATII KOSTOA
Koska Jumala rakastaa vanhurskautta ja vihaa pahuutta. (Ps. 11:5–7) Hänen suuri nimensä ja hänen tarkoituksensa tulee saattaa kunniaan. Kun Jumala pian vaatii kostoa, hän puhdistaa maapallomme kaikesta turmeluksesta ja auttaa lunastettua ihmiskuntaa edistymään täydellisyyteen. Silloin avautuvat sokeiden silmät ja kuurojen korvat. Kaikki saavat säteilevän terveyden.
USKOLLISUUS JUMALAN VALTAKUNNALLE
Kirjaimellisesti miljoonat osanottajat hyväksyivät seuraavan päätöksen: ”Me päätämme, että me voimistamme ponnistelujamme julistaaksemme innokkaasti Valtakunnan hyvää uutista sekä tehdäksemme rohkeasti tunnetuksi Jumalan tuomiosanomaa tänä Jumalan suomana aikana. Me omistamme edelleen kokosieluisen uskollisuutemme Jumalan valtakunnalle ja pyrimme olemaan sen uskollisia alamaisia.”
NUORET VIHAAVAT SITÄ MIKÄ ON PAHAA
Jumalan palvelemisen täytyy olla sydämessä tehty päätös, sillä monet ovat sanoneet jouduttuaan kiusaukseen harjoittaa moraalittomuutta: ”Mieleni sanoi jatkuvasti: ’Ei! Ei! Ei!’, mutta sydämeni sanoi jatkuvasti: ’Kyllä! Kyllä! Kyllä!’” Mutta eräs nuori, joka voitti vakavan moraalisen heikkouden, kertoi kuinka hän onnistui siinä: ”Aina kun minua kohtasi voimakas moraaliton sukupuolinen halu, toistin itselleni: ’Jehova vihaa sitä, joten minäkin vihaan sitä.’”
VALMENTAKAA LAPSIA VANHURSKAUDESSA
Rakkaus Jumalaa kohtaan ei periydy. Vanhempien ei tule ainoastaan rangaista lapsiaan joskus, vaan myös valmentaa heitä vanhurskaudessa. Se vaatii sitä, että lapsen kanssa pohditaan asioita ja että hänelle osoitetaan, mihin ei-toivottuun seuraukseen väärä asenne johtaa.
UHRAUTUVAN RAKKAUDEN TARVE
Sen kaltainen uhrautuva rakkaus, jota Jeesus osoitti, on kristillisyyden tunnusmerkki. (Joh. 13:35) Tällainen rakkaus maksoi Jeesukselle paljon – muun muassa tuskallisen kuoleman. Todellinen opetuslapseus merkitsee toinen toisemme rakastamista niin kuin Jeesus rakasti.
MITEN VOIMME KESTÄÄ TOISIAMME RAKKAUDESSA
Ohjelmassa esitetyssä näytteessä kristityn naisen, jolle toinen oli puhunut töykeästi, täytyi ratkaista, voiko hän 1) yksinkertaisesti unohtaa tapauksen tai 2) soveltaa Matteuksen 5:23, 24:n periaatetta ja yrittää tehdä rauhan. Hän noudatti toista vaihtoehtoa, vaikkei hän ollutkaan tehnyt mitään väärää hengelliselle sisarelleen. Tällainen halukkuus noudattaa Raamatun neuvoa – nöyrtyä ja pyrkiä rauhaan – auttaa meitä kestämään toisiamme.
MORAALINEN USKOLLISUUS
Riippumatta siitä kuinka miellyttävältä Jumalan lain rikkominen jollakin hetkellä saattaakin vaikuttaa, meidän täytyy jatkuvasti vakuuttaa itsellemme, että se ei kannata. Sydän on petollinen ja voi aina esittää puolusteluja. (Jer. 17:9) Jos kerran apostoli Paavalin täytyi taistella lihallisia taipumuksiaan vastaan, niin uskallammeko me tyytyä vähempään? Meidän täytyy jatkuvasti taistella. Jos lopetamme, joudumme häviölle!
JUMALA VIHAA AVIOEROA
Jotkut ovat suunnitelleet ottavansa eron puolisostaan ja menevänsä naimisiin toisen kanssa, vaikka se merkitseekin erottamista kristillisestä seurakunnasta. Mutta älkööt tällaiset koskaan unohtako, että vaikka seurakunta voikin ottaa heidät takaisin, Jumala, joka tuntee sydämen ja kaikki olosuhteet, on lopullinen Tuomari. – Hepr. 13:4.
ÄLÄ HALVEKSI PYHIÄ ASIOITA
Jaakob jäljitteli isoisänsä Aabrahamin uskoa, joka Jumalan käskystä yritti uhrata poikansa Iisakin. Eesau, Jaakobin veli, halveksi pyhiä asioita vaihtamalla esikoisoikeutensa yhteen ateriaan. Hän asetti omat etunsa Jumalan etujen edelle. Rakennammeko me elämämme Jumalaan omaamamme pyhän suhteen varaan vai onko se todellisuudessa toisella sijalla? Kukaan ei halua ajatella olevansa kuin Eesau, mutta jos Jehova ajattelee hänestä sillä tavalla, niin saako hän luvatun palkan?
JEHOVA VARJELEE USKOLLISTENSA TIEN
Jotkut ovat nykyään kompastuneet seurakunnan yhteydessä olevien joidenkuiden huomattavien opettajien epätäydellisyyksiin. Samanlainen uskollisuuden koetus sattui kuningas Daavidin aikana. Hän sai olla Jumalan voideltuna erehdyksistään huolimatta, joita hän nöyrästi katui. Ne, jotka olivat uskollisia Daavidille, palkittiin; uskottomat menettivät Jumalan suosion. Kuinka tärkeätä onkaan, että me emme koskaan unohda, mitä järjestöä Jumala nykyään käyttää, ja sydämestä lähtevän uskollisuuden tarpeellisuutta!
SOTA EI OLE TEIDÄN VAAN JUMALAN
On olemassa vihollisia, jotka haluaisivat tuhota Jehovan todistajat kansana. Mutta meillä voi olla samanlainen luottamus kuin kuningas Joosafatilla, joka odotti Jumalan suojelevan kansansa vihollisilta, jotka uhkasivat tuhota sen. Kansa pelastui, koska kuningas varmistautui siitä, että väki tunsi Jumalan lait ja totteli niitä. Samoin nykyään, jos me harjoitamme tosi palvontaa kaikilla teillämme ja pidämme seurakuntamme moraalisesti puhtaina panemalla täytäntöön Jumalan lait, me saamme Jumalan suojeluksen ja näemme hänen pian vapauttavan meidät vihollisistamme iäksi.
[Tekstiruutu s. 14]
NUHTEETTOMUUDEN SÄILYTTÄJIÄ KUUBASTA YLLÄTYSVIERAIKSI
”Paljon julkisuutta saaneiden ryhmien joukossa . . . jotka saapuivat Yhdysvaltoihin Kuubasta vesiteitse”, ilmoitti nebraskalainen York News Times, ”on vielä yksi vähemmän julkisuutta saanut ryhmä, jonka ainoa rikos on, että siihen kuuluvat palvoivat jatkuvasti Jumalaa omalla tavallaan, vaikka heidän lahkonsa julistettiin laittomaksi.”
Monet näistä todistajista, jotka oli määrätty poistumaan Kuubasta, olivat läsnä ”Jumalan rakkauden” konventeissa Yhdysvalloissa. He kertoivat Kuubassa kärsimästään vainosta. Esimerkiksi erään todistajan kaksi nuorta tytärtä kieltäytyi Kuubassa ollessaan osallistumasta isänmaallisiin menoihin. Heitä uhattiin kuolemalla. Heidän käskettiin asettua selin sotilaaseen, jolla oli konekivääri, jotta heidät ammuttaisiin. Tytöt kääntyivät tyynesti ja odottivat kuolevansa. Klik! Aseessa ei ollut panoksia. Kun viranomaiset havaitsivat, ettei edes kuolemanuhka voinut murtaa heidän uskoaan, he vapauttivat heidät.
Erääseen toiseen pakolaiseen, Miriamiin, Kuuban poliisi otti yhteyden kello 3 yöllä. Hänelle ja hänen miehelleen annettiin silloin tunti aikaa lähteä maasta. Pian sen jälkeen, kun he olivat Yhdysvaltoihin menossa olevassa täpötäydessä veneessä, nousi hirvittävä myrsky. Muutamat lähistöllä olevat veneet upposivat. Miriam ja hänen lapsensa istuivat murhasta tuomitun miehen vieressä. Miriam rukoili ääneen Jehovalta suojelusta. Lopulta hän nukahti. Seuraavana aamuna murhamies herätti hänet ja sanoi: ”Vaikuttaa siltä, että rukouksiinne on vastattu. Tuolla on Key West [Yhdysvalloissa].”
Näiden kuubalaisten todistajien usko oli innostava esimerkki kaikille läsnäolijoille.
[Kuva s. 9]
Valistusohjelmassa käytettäviä kirjoja esitteillä Osakassa Japanissa
[Kuva s. 11]
Raamatullisia näytelmiä
[Kuva s. 13]
”Me voimme auttaa kirjojen antamisessa!” on näiden lasten asenne, jotka ovat hyötyneet raamatullisesta opetuksesta