Syvempää näkemystä uutisiin
Evankeliumin levittämistä ovelta ovelle
● Kaksi riippumatonta, fundamentalistista baptistikirkkoa Red Deerissä Albertassa Kanadassa on ilmaissut hyväksyvänsä evankeliumin levittämisen ovelta ovelle. Red Deerissä ilmestyvä sanomalehti ”The Advocate” mainitsee paikallisia kirkkoja käsittelevässä artikkelisarjassa erään kirkkojen papeista sanoneen: ”Kun katsoo ympärilleen, niin näkee toisten evankelistajoukkojen tulevan esiin, koska kirkko ei saa viedyksi sanomaansa yleisölle. . . . Me olemme uppoutuneet rakennuksiin ja omaisuuteen ja kokouksiin sen sijaan että ottaisimme yhteyttä ihmisiin.” Kerrottuaan ovelta-ovelle-työn aloittamisestaan hän lisäsi: ”Nyt kun koputtaa oville, ihmiset sanovat: ’Voi, ei, taas Jehovan todistajia.’ Haluamme, että he alkavat sanoa: ’Voi, ei, taas baptisteja.’” Monet uskonnolliset ryhmät ovat tunnustaneet, että Jehovan todistajien suorittama evankeliumin julistaminen talosta taloon on raamatullista, ja ovat myöntäneet sen tehokkuuden. (Apt. 5:42; 20:20) Mutta monetkaan näistä ryhmistä eivät ole kyenneet toteuttamaan sitä innokkaasti, eikä yksikään ole vienyt aitoa Valtakunnan sanomaa.
’Maailma tarvitsee messiasta’
● Roomasta tullut sanomalehtiuutinen mainitsee kuuluisan ”Rooman klubin” (älymystön jäsenistä koostuvan kansainvälisen ryhmän) puheenjohtajan ja perustajan kaivanneen ”messiasta” pelastamaan maailman sen nykyisistä yhteiskunnallisista ja taloudellisista mullistuksista. Uutisessa sanottiin: ”Aurelio Peccei, joka on nähnyt elämää melkein joka taholta 72 vuotta, sanoo että maailma tarvitsee kipeästi messiasta. Rooman klubin puheenjohtaja ja perustaja sanoo, että karismaattinen johtaja – tiedettä, politiikkaa tai uskontoa edustava – olisi maailman ainoa pelastus niistä yhteiskunnallisista ja taloudellisista mullistuksista, jotka uhkaavat tuhota sivistyksen. Sellaisen johtajan täytyisi olla kansallisten ja kansainvälisten etujen sekä poliittisten ja taloudellisten rakennelmien yläpuolella, jotta hän voisi johtaa ihmiskunnan pois sitä vaivaavista epäkohdista, sanoi Peccei.”
Kaikkeuden Suvereeni on kauan ollut tietoinen tästä tarpeesta. Hän on luvannut sellaisen johtajan, jolla on valta ’olla kansallisten ja kansainvälisten etujen yläpuolella’. Tämän osoittaa Danielin 7:14:ssä oleva messiaanista Kuningasta koskeva ennustus: ”Hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä.”
Kirkastettu Jeesus Kristus on todella Jumalan luvattu messiaaninen Kuningas, jonka hän on antanut ”kansojen ruhtinaaksi ja käskijäksi”. (Jes. 55:4) Millainen hallitsija hän on oleva? Jehovan profeetta kuvailee häntä sanoen, että hänellä on ”viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki”, niin että hän voi tuomita oikein ja yhdistää ihmiskunnan rauhassa. – Jes. 11:1–9.
Hengenvaarallinen peli
● Isovanhempiensa luona käymässä ollut 13-vuotias poika katseli kaapelitelevisiosta elokuvaa, jossa näytettiin toistuvasti venäläisen ruletin ”pelaamista”. Kun poika oli katsellut elokuvan ainakin kolme kertaa, hän löysi talosta revolverin, pani siihen patruunan ja alkoi pelata ”peliä”. Hän tähtäsi aseella päähänsä ja veti liipaisinta. Ase laukesi ja tappoi hänet. Pojan omaiset syyttivät elokuvaa tästä murhenäytelmästä. Hänen isoisänsä sanoi: ”Revitytän tuon kaapelitelevision irti talostani.” ”Hän oli yliälykäs tenava”, sanoi pojan setä apulaisšeriffi Tony Johnson, ”uskomaton urheilijatyyppi, jolla kaikki meni hienosti. Tämä elokuva pitäisi polttaa. . . . Hän luuli sen olevan pelattavaksi ja nautittavaksi tarkoitettu peli, uhkarohkea peli. . . . on ikävää, että yhteiskuntamme sallii nuorten katsella sellaista niin helposti.”
”Huono seura turmelee hyödylliset tavat”, sanoo Raamattu; ja sellainen seura voi johtaa turmioon. (1. Kor. 15:33) Ihminen voi olla vahingollisessa seurassa, vaikka hän vain katselee jotakin elokuvaa televisiosta. Sananlaskujen 13:20 varoittaa sattuvasti: ”Vaella viisasten kanssa, niin viisastut; tyhmäin seuratoverin käy pahoin.” Jos nuoret ovat hengellisesti tyhmien seurassa, niin se saa heidät helposti tekemään jotakin tyhmää, minkä johdosta heille ”käy pahoin”.