Jehova – linna

Eräässä Etelä-Amerikan maassa entinen ammattiyhdistysvirkailija tutki Jehovan todistajien kanssa, omaksui Raamatun totuuden ja meni kasteelle. Samassa kuussa sotilaspoliisi pysäytti hänet, kun hän oli menossa työstä kotiin, ja pyysi hänen henkilöllisyystodistustaan. Kun hän oli näyttänyt sen, hänen käskettiin nousta armeijan kuorma-autoon. Hän kysyi palveluksessa olevalta upseerilta, voisiko hän ilmoittaa asiasta vaimolleen, mutta hänelle sanottiin että se oli mahdotonta. Ilmeisesti häntä epäiltiin kommunistiksi, koska hän oli ollut aikaisemmin yhteydessä ammattiyhdistykseen.

Hänen silmänsä sidottiin ja hänet vietiin piikkilanka-aitaukseen, missä oli noin sata miestä, joita samoin epäiltiin kommunisteiksi, sekä joitakin paatuneita rikollisia, muun muassa eräs kuuden miehen murhasta syytetty ja myös eräs lehtimies. Yöksi tuli kylmä, mutta miehille ei annettu mitään vuodevaatteita, joten he käpertyivät ja nukkuivat maassa niin kuin eläimet. Varhain seuraavana aamuna yksi upseereista komensi heidät riviin ja määräsi heidät laulamaan kansallislaulun ja tervehtimään lippua. Todistaja kieltäytyi kummastakin, minkä vuoksi upseeri pilkkasi häntä.

Vangit saivat yhden aterian päivässä puolen päivän aikaan. Toiset huomasivat, että todistaja rukoili ääneti ennen syömistä, ja alkoivat pilkata häntä ja ahdistella häntä kysymyksillä. Kun näin tapahtui kolmantena päivänä, murhaaja tuli heidän luokseen ja sanoi: ”Olen kuunnellut teitä, kaverit, nyt kolme päivää. Joka seuraavaksi sanoo jotakin pahaa tästä miehestä, on oleva seitsemäs jonka murhaan. Uskokaa pois, osaan kyllä tukkia suunne!” Samana päivänä eräs toinen mies kutsui kaikki miehet koolle ja kysyi, voisiko todistaja rukoilla heidän puolestaan, ja seuraavana päivänä he pyysivät häntä pitämään rukouksen ennen ateriaa. Ajan mittaan hän voi todistaa kaikille miehille.

Jokaisena iltapäivänä vietiin jokin määrä vankeja kuulusteltavaksi. Joitakuita he eivät nähneet enää koskaan. Kun lehtimies palasi, hänellä oli lasimainen katse eikä hän näyttänyt tietävän, missä hän oli ollut. Tällä välin todistajan vaimo oli yrittänyt turhaan saada jotakin tietoa miehensä katoamisesta.

Yhdeksäntenä päivänä oli todistajan vuoro. Hänet vietiin silmät sidottuna kuulustelupaikalle, missä häntä lyötiin ankarasti ja kuulusteltiin noin kahdeksan tuntia. Vastaukseksi kuulustelijoitten kysymyksiin hän kertoi heille Jehovasta ja kristillisestä puolueettomuudesta.

Lopulta hänelle ilmoitettiin, että hänet hirtettäisiin. He kysyivät häneltä, mitkä olisivat hänen viimeiset sanansa. Hän pyysi, että hänen vaimolleen kerrottaisiin, mitä hänelle oli tapahtunut. Sitten he kysyivät häneltä, pelkäsikö hän kuolla niin nuorena. Hän vastasi: ”Jos olisitte pidättäneet minut muutama kuukausi sitten, niin luulen että olisin pelännyt kovasti kuolemaa. Mutta Raamattu sanoo, että kuolema on kuin nukkumista. Ja uskon lujasti, että Jehova herättää kuolleet. Jonakin päivänä teidänkin on kohdattava kuolema.”

Sitten hänet vietiin hirsipuun ääreen, ja todistaja rukoili Jehovaa, jotta hän vahvistaisi häntä pysymään uskollisena ja jotta hän huolehtisi hänen vaimostaan ja lapsistaan. Hänen kaulaansa pantiin silmukka. Annettiin määräys avata lattialuukku, mutta hän putosikin jaloilleen. Se oli ollut hämäystä. Sen jälkeen häneltä ja muutamalta muulta sidottiin silmät, heidät pantiin käsirautoihin ja vietiin samaan paikkaan, missä hänet oli pidätetty yhdeksän päivää aikaisemmin. Oli sunnuntai, joten hän meni valtakunnansaliin, missä hän tapasi vaimonsa ja lapsensa. Oli kuin hänet olisi herätetty kuolleista.

Jehova oli tosiaan osoittautunut tämän vastakastetun todistajan ”linnaksi” noina koettelevina päivinä. – Ps. 144:1, 2.