Syvempää näkemystä uutisiin
’Maailma on tanssivaa energiaa’
● Mistä meidän maailmankaikkeutemme on tehty? Yritykset vastata tähän kysymykseen ovat luoneet hiukkasfysiikan, joka tutkii niitä perushiukkasia, joista atomit muodostuvat. Joitakin tämän tieteenhaaran johtopäätöksiä tarkasteltiin lyhyesti jonkin aikaa sitten lehdessä ”Science Digest Special’’. ”Jos on olemassa jotakin kaikkeuden perusainetta, niin se on puhdasta energiaa”, sanotaan kirjoituksessa, ”mutta atomin muodostavia hiukkasia ei ole ’tehty’ energiasta, ne OVAT energiaa. . . . Hiukkasfysiikan mukaan maailma on perusolemukseltaan tanssivaa energiaa.” Tätä energiaa hallitsemaan ja ”sen esiintymismuotoja rajoittamaan on asetettu säilymislait”, selittää lehti.
Tämä sopii hyvin yhteen Raamatun kuvauksen kanssa siitä, että Jumala on kaiken energian Lähde. Hän on hyvin voinut käyttää energiaansa luodessaan aineen kaikkeuteen ja on ilmeisesti asettanut ”säilymislait” hallitsemaan energiaa. – Jes. 40:26.
Raamatussa esitetyt ’70 vuotta’ vahvistettu
● Ihmisten eliniän piteneminen suurin harppauksin ei merkitse sitä, että tällainen suuntaus tulee jatkumaan, sanoo Yhdysvaltain kansallisen sairauksientorjuntakeskuksen eräs virkailija. Hän mainitsi, että vaikka keskimääräinen elinikä vuoden 1900 jälkeen on lisääntynyt 25 vuodella, niin keski-ikäisten aikuisten jäljellä oleva keskimääräinen elinaika on lisääntynyt vain noin neljällä vuodella saman ajanjakson kuluessa, sillä odotettavissa oleva koko elinikä on noussut 69 vuodesta 73 vuoteen. 25 vuoden lisäys keskimääräiseen elinikään ”johtui lapsikuolleisuuden vähenemisestä elinympäristön hygieenisyyden, rokotuksen ja paremman ravitsemuksen johdosta”, hän sanoi. ”Kovasti kohuttu amerikkalaisten eliniän piteneminen johtuu pääasiassa ehkäisystä, ei paranemisesta.” Hän ilmaisi, että tulevaisuudessa tapahtuva mahdollinen eliniän piteneminen olisi hidasta ja vaatisi yleisten tapojen muuttamista, esimerkiksi tupakoinnin, alkoholin liikakäytön ja stressin poistamista.
Niinpä henkeytetyn psalminkirjoittajan yli 3 000 vuotta sitten esittämät ihmiselämän rajat pitävät yhä edelleen paikkansa: ”Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta.” Ainoa elämän merkityksellisen pidentämisen Aikaansaaja on elämän Alkuunpanija, Jehova Jumala, joka ei suo lisää elinaikaa vain muutamaa vuotta, vaan antaa ”ikuisen elämän” niille, jotka todella tuntevat hänet ja palvelevat häntä. – Ps. 90:10; Joh. 17:3.
”Outoa ironiaa”
● Connecticutissa ilmestyvä Amerikan vanhin jatkuvasti julkaistu sanomalehti ”Hartford Courant” käsitteli äskettäin pääkirjoituksessaan erästä Jehovan todistajaa koskevaa korkeimpaan oikeuteen jätettyä muutoksenhakua ja mainitsi, että oikeusistuimen ”perinteenä” on suojella todistajia ”heihin kohdistetuilta mielivaltaisilta toimenpiteiltä”.
”Koska tämä perinne kuuluu Amerikan oikeushistoriaan”, sanotaan pääkirjoituksessa, ”olemme pettyneitä sen vuoksi, että tuomarit kieltäytyivät käsittelemästä chicagolaisen lastentarhanopettajan muutoksenhakua, opettajan joka erotettiin virastaan siksi, että hän kieltäytyi opettamasta tiettyä isänmaallista symboliikkaa . . . opettajan erottaminen sen vuoksi, että hän pitää rehellisesti kiinni uskonnollisesta vakaumuksesta – joka vakaumus ei ole vaarallinen eikä eriskummallinen – ansaitsee korkeimman oikeuden huolellisen tutkimuksen.”
”Courant”-lehti mainitsee myös: ”Kansalaisten perusoikeuksia koskevan kysymyksen ratkaisemiseen sisältyy enemmän kuin uskonnonvapaus. Mitä outoa ironiaa olisikaan koululaisten oppia, että tähtilippua voidaan käyttää kenen tahansa Amerikan kansalaisen pakottamiseksi suorittamaan vastenmielisiä tekoja, olkoonpa kysymyksessä kuinka hyvä aikomus tahansa.”
”Heidän ensisijainen uskollisuutensa”
● Palm Beachissa Floridassa Yhdysvalloissa ilmestyvän ”The Post” -lehden uutistoimittaja Steve Mitchell mainitsi äskettäin, että Jehovan todistajat ovat ”vainotuimpia uskonlahkoja maailmassa” siksi, että he eivät esimerkiksi tervehdi minkään maan lippua. ”Tämä ei ole suosittu asenne”, hän sanoi, ”mutta ainakin tämä valtio perustettiin uskonnonvapauden periaatteelle. Tai muistanet, että niin sen ainakin piti olla.”
Mitchell mainitsi myös: ”He maksavat veronsa. He ovat tasavallan rehellisimpiä kansalaisia. Mutta heidän ensisijainen uskollisuutensa kuuluu Jumalalle, ei valtiolle. Vaikka en olekaan yhtä mieltä heidän uskomustensa kanssa, olen voimakkaasti sitä mieltä, että heidän oikeutensa harjoittaa niitä on pääasiassa juuri sitä, mitä tämä maa oikein edustaa.”