Ruanda – maa jossa Jehovan kärsivällisyys ei ole ollut turhaa

KELTATÖYHTÖISET kurjet nauttivat aamuateriaansa papyruskaislojen seassa mahtavan Niilin mutkittelevien Niabarongon lähdejokien rannoilla. Lähistöllä on muutama pieni kauppa kivisen tien varrella banaanilehtojen suojassa. Maniokki-, maissi-, kahvi-, papu- ynnä muut pellot koristavat jyrkkiä rinteitä, ja siellä täällä on pieni maatila. Kovetetuista savitiilistä rakennetut ja punaisilla laatoilla katetut talot ovat valkoisiksi tai keltaisiksi rapattuine seinineen varsin viehättäviä.

Punaisiin pukeutuneet naiset työskentelevät uutterasti vihreillä rinteillä sijaitsevilla pelloilla samaan aikaan kun muutamat vuohet ja pitkäsarviset nautaeläimet ovat nähtävissä pienillä laitumillaan. Noin 1 600 metrin korkeudessa meren pinnan yläpuolella raitis ilma on virkistävää. Kaukana taustalla osaksi valkoisten pilvien peitossa olevat 4 000 metrin korkeuteen kohoavat tuliperäisten Virungavuorten huiput kruunaavat rauhallisen näkymän.

Tämä on Ruanda, missä Jehovan kärsivällisyyden osoittaminen ei ole ollut turhaa. Pitkin pientä polkua – yhtä monista – joka on vielä vähän liukas yön sateitten jälkeen, kävelee puolisentusinaa aikuista ja nuorta. On lauantaiaamu, ja he ovat 25 kilometrin matkalla Kigaliin, Ruandan pääkaupunkiin. Heidän tarkoituksensa on olla siellä viikoittain pidettävissä kristillisissä kokouksissa ja hyötyä henkilökohtaisesta Raamatun tutkimisesta. Heidän kiinnostuksensa Raamatun totuutta kohtaan herätti heidän alueeltaan kotoisin oleva nuori nainen sen jälkeen kun hän oli tullut kosketuksiin Valtakunnan sanoman kanssa Kigalissa. He ovat niitä ruandalaisia, jotka arvostavat Jehovan kärsivällisyyttä näinä ”viimeisinä päivinä”. – 2. Piet. 3:9; 2. Tim. 3:1.

MYÖHÄINEN ALKU

Tosi kristillisyys tuli Ruandaan varsin myöhään. Tämä pieni sisämaavaltio, jonka pinta-ala on vain 26 338 neliökilometriä, sijaitsee Afrikan sydämessä. Sen yli 4,5 miljoonan hengen väestö käyttää hyväkseen melkein jokaisen käytettävissä olevan maatilkun sen tuhansilla vihreillä kukkuloilla. Oltuaan muutaman kristikunnan uskonnollisen järjestön raskaan herruuden alaisuudessa viime aikoihin saakka sen väestö joutui kokemaan hengellistä nälkää. (Aam. 8:11) Mutta vuonna 1971 kolme ulkomaista Valtakunnan julistajaa alkoi työskennellä täällä, ja he keskittivät ponnistelunsa pääasiassa vähälukuisen swahilia puhuvan väestönosan keskuuteen. Vuoteen 1974 mennessä heidän lukumääränsä oli kasvanut neljäksitoista, mutta heidän joukossaan oli hyvin vähän ruandalaisia. Suunnilleen siitä lähtien Ruandassa on vallinnut suurempi uskonnonvapaus, ja heidän riveihinsä on liittynyt useita Jehovan todistajia, jotka puhuvat Ruandan kansankieltä kinjaruandaa.

Yksi heistä oli perheenisä, joka monien ruandalaisten tavoin työskenteli kuparikaivoksilla Shabassa (entisessä Katangassa) Etelä-Zairessa. Tämä mies oli etsinyt totuutta ja löysi sen vihdoin 1960-luvun lopulla. Kun toiset muuttivat pois, hänellä oli tilaisuuksia osallistua seurakunnan vastuutehtäviin, ja siten hän hankki nopeasti kokemuksen, joka on tarpeellista hyödylliselle hengelliselle paimenelle. Hänen ajatuksensa ja rukouksensa kääntyivät kuitenkin usein Ruandaan, hänen kaukaiseen kotimaahansa, missä tuskin kukaan kuuli ”hyvää uutista”. Pian sen jälkeen kristityille valvojille järjestetyn erikoiskurssin opettaja kannusti häntä ryhtymään kokoajan saarnaamistyöhön kotimaassaan. Tämä mahdollisuus sai hänen sydämensä iloitsemaan, niin ettei hänen juuri saamansa korotus työpaikalla eikä sukulaisten taholta tullut vastustuskaan saaneet häntä pidättymään siitä. Hän ja hänen vaimonsa näkivät selvästi Jehovan käden vaikutuksen, kun tarpeellinen paperisota saatiin käydyksi hämmästyttävän lyhyessä ajassa ja yhtiö, jonka palveluksessa hän oli, järjesti lentoliput Ruandaan. Hänen kokemuksensa opetuslasten tekemisessä on tosiaan kiihdyttänyt toimintaa täällä muiden innokkaitten todistajien ahkeran työn lisäksi. – Matt. 28:19, 20.

JEHOVAN KÄRSIVÄLLISYYTTÄ ARVOSTETAAN

Monet Ruandan uusista Valtakunnan julistajista olivat aikaisemmin muiden uskontojen hartaita jäseniä. Nyt he osoittavat suurta arvostusta Jehovan kärsivällisyyttä kohtaan, edistyvät nopeasti ja julistavat ahkerasti ”hyvää uutista” usein kokoajan evankelistoina. Muutama esimerkki valaisee tätä.

Eräs helluntailaisevankelista sääli kaupungissaan työskentelevää nuorta erikoistienraivaajajulistajaa ja päätti ”oikaista häntä”. Mutta seuranneella keskustelulla oli aivan päinvastainen vaikutus. Evankelista esitti papilleen kahdeksantoista oppikysymystä, mutta pappi ei osannut vastata niihin oikein. Kun evankelista alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa, hänet uhattiin tappaa ja häntä vastustettiin muillakin tavoin. Hänen vaimonsa halusi avioeron ja oli yhteistoiminnassa hänen vihamiestensä kanssa, mutta vaimon asenne muuttui eräänä päivänä. Kuunnellessaan talon ”rukoushuoneesta”, kun raamatuntutkistelua johdettiin, hän kuuli todistajien neuvovan miestään, ettei tämä löisi häntä. Kuvittele, kuinka mies hämmästyi eräänä päivänä, kun hän totesi vaimonsa todistavan papille! Sen lisäksi että miehestä ja vaimosta tuli tosi palvojia, myös viisi muuta suvun jäsentä käytti hyväkseen Jehovan kärsivällisyyttä.

Yksi näistä sukulaisista oli kyvykäs nuori mies, jonka kirkko lähetti ”pelastamaan” setänsä. Kun tämä veljenpoika oli keskustellut viisi tuntia todistajan kanssa, joka johti raamatuntutkistelua entiselle evankelistalle, hän järjesti salaisesti niin, että hänelle pidettiin henkilökohtaista raamatuntutkistelua joka päivä sillä ehdolla, että siitä ei ilmoitettu hänen sedälleen. Mutta tämä salaisuus paljastui, kun hänen setänsä tuli käymään erään tutkistelun aikana. Kuinka iloinen hän olikaan siitä, että hänen veljenpoikansa tutki! Kun tämä mies ja hänen veljenpoikansa olivat saaneet kristillisen kasteen, heistä tuli heti osa-ajan tienraivaajia ja pian sen jälkeen vakituisia tienraivaajia (Valtakunnan julistajia koko ajallaan). Sen jälkeen he ovat muuttaneet melko syrjäiselle alueelle, missä jotkut heidän sukulaisistaan ja muut ovat ottaneet mielellään vastaan ”hyvän uutisen”. Miten iloisia he ovatkaan nähdessään sinne perustetun uuden seurakunnan, jossa yli 30 henkeä käy säännöllisesti kokouksissa!

Eräässä toisessa tapauksessa alkeiskoulun opettaja kuuli, että eräs mies kaupungissa kielsi kolminaisuusopin. Opettajan uteliaisuus heräsi, hän pyrki päästä tapaamaan miestä ja seurannut keskustelu johti raamatuntutkisteluun. Neljä kuukautta myöhemmin opettaja ymmärsi, että hän oli ollut osa väärän uskonnon maailmanlaajuisesta järjestelmästä, josta hän heti erosi kahden muun perheensä jäsenen kanssa. – Ilm. 18:4.

Kun tämä mies kastettiin Jehovan todistajana, hänen entinen kirkkonsa lähetti joka puolelle maata kirjeitä, joissa sen ”laumoja” varoitettiin hänestä. Mutta koska hän arvosti suhdettaan Jumalaan, hänestä tuli kohta kasteensa jälkeen osa-ajan tienraivaaja ja pian sen jälkeen seurasi vakituinen tienraivauspalvelus. Tämä teki välttämättömäksi vielä yhden jyrkän muutoksen hänen elämässään. Hänen täytyi luopua arvostetusta opettajan asemastaan ja siirtyä paljon yksinkertaisempaan elämään maanviljelijänä. Koska Ruanda on hyvin tiheään asuttua ja noin 97 prosenttia sen asukkaista harjoittaa maanviljelystä, ansiotyötä on vähän saatavissa ja se on suuresti arvostettua. Mutta tämä nuori mies oli onnellisempi kuin koskaan ennen ja sai iloita myös siitä, että näki monien niistä, joiden kanssa hän tutki Raamattua, menevän kasteelle.

Eräs toinen opettaja, joka asui puolenpäivän matkan päässä lähimmästä kaupungista, kuuli totuuden sanoman käydessään Ruandan yliopistokaupungissa. Koska hän asui syrjässä ja liikennevälineillä kulkeminen oli kallista, raamatuntutkistelua täytyi johtaa kirjeitse, ja hänen luokseen tehtiin vain kaksi henkilökohtaista käyntiä kuukausien aikana. Mutta sekin sai hänet kertomaan ”hyvää uutista” naapureilleen, ystävilleen ja joillekuille oppilailleen. Ajan mittaan hänen vaimonsakin omaksui tämän toivon.

Pian tälle miehelle esitettiin uhkavaatimus: lopeta saarnaaminen tai menetät työsi. Hänen päätöksensä oli selvä; hän jatkaisi Jumalan valtakunnasta kertomista toisille. Jotkut varoittivat häntä, ettei hän tulisi saamaan elatustaan. Mutta sekä hänen perhe-elämänsä että hänen fyysinen terveytensä ovat parantuneet, ja hän voi myös paremmin hengellisesti. Joistakin hänen sukulaisistaan on tullut Jumalan valtakunnan alamaisia samoin kuin useista hänen entisistä oppilaistaan. Ja erään erikoistienraivaajan avulla on tälle alueelle jonkin aikaa sitten voitu muodostaa uusi seurakunta. Tästä voidaan havaita, kuinka suuri merkitys on kirjeitse pidetyllä raamatuntutkistelulla silloin, kun henkilökohtaiset käynnit eivät ole mahdollisia.

ESTEITÄ VOITETAAN

Uskonnolliset yhteydet, yleinen vastustus, työnsaantivaikeudet ja syrjässä asuminen ovat olleet esteitä, jotka monet tosi kristillisyyden omaksuneet ovat voittaneet Ruandassa. Muita voitettavia ongelmia ovat olleet moraalittomuus, syvään juurtunut tupakoimistottumus ja juoppous. Heimojärjestelmä on myös ollut este, joka kristittyjen on täytynyt voittaa.

Lisäksi on esi-isien palvonta ja siihen liittyvät seremoniat. Perinteiseen rugoon (soikionmuotoiseen pensasaidan ympäröimään pientilaan) kuuluu pieni maja, joka on rakennettu varta vasten kuolleita esi-isiä varten. Monet esittävät edelleen uhreja, joissa veri ja olut näyttelevät tärkeää osaa. Selvemmin henkien palvonta ilmenee silloin, kun esiintyy kuolemantapaus, sairautta ja taloudellisia ongelmia. Ne, jotka omaksuvat Jehovan puhtaan palvonnan, hylkäävät tietenkin sellaiset tavat.

Esimerkiksi eräs nuori perheellinen mies murtautui vapaaksi taikuudesta. Innokkaana taikuuden tutkijana hänestä itsestään oli melkein ehtinyt tulla taikuri. Suunnilleen puolet hänen kuukausiansioistaan meni leopardin nahkoihin, leijonan hampaisiin, elefantin karvoihin, taikajuomiin ja moniin muihin taikuuteen liittyviin esineisiin. Hääpäivänäänkin hän kutsui hartaasti avukseen henkiä. Silti hän sai osakseen sairauksia, ja myöhemmin myös hänen vaimonsa sairasteli.

Kun tämän miehen vaimo oli ollut vasta vähän yhteydessä Jehovan todistajiin, häneen teki suuren vaikutuksen, kun hän näki nimen ”Jehova” Jeremian 16:21:ssä kinjaruandankielisessä Raamatussaan, ja niinpä hän kutsui todistajat kotiinsa. Kiinnostus heräsi, ja eräänä päivänä tämä pariskunta oli läsnä kristillisessä kokouksessa, jossa pidettiin puhe spiritismistä ja kuolleitten tilasta. Tämä tieto vaikutti syvästi mieheen. Hän meni kotiin, kokosi kaikki henkien palvontaan liittyvät esineensä – yli tuhannen markan arvoisen omaisuuden – ja poltti ne, mikä toimenpide kesti kolme ja puoli tuntia. (Vrt. Apt. 19:18, 19.) Kuinka hämmästyneitä aviopuolisot olivatkaan nähdessään terveytensä sen jälkeen nopeasti paranevan! Eräänä päivänä heidän luokseen tuli käymään nainen, joka ’’hyvän uutisen” kuultuaan tunsi vapautuneensa vuosia kestäneestä henkien palvonnasta. Hän alkoi vuorostaan tutkia Raamattua ja käydä kristillisissä kokouksissa yhdessä miehensä kanssa. Tällä välin nuori perheellinen mies on tehnyt muita välttämättömiä muutoksia elämässään ja on vertauskuvannut antautumisensa Jehovalle, joka on osoittanut niin paljon kärsivällisyyttä ja armoa häntä kohtaan.

UHRAUTUVAISUUDEN HENKI

On sydäntä lämmittävää panna merkille se ahkeruuden, arvostuksen ja halukkuuden henki uhrausten tekemisen suhteen, joka on ilmeinen näiden keskuudessa, jotka ovat vasta äskettäin alkaneet maistaa Jehovan rakkaudellista huomaavaisuutta. Eräällä miehellä oli vain sen verran rahaa, että hän voi maksaa puolet menomatkasta kierroskonventtiin. Niinpä hän alkoi kävellä. Käveltyään noin 65 kilometriä hän oli puolessa välissä matkaa ja nousi konventtiin vievään kulkuvälineeseen. Kuinka onnellinen hän olikaan saadessaan olla siellä!

Vaikka kulkuvälineitä olisi käytettävissäkin, ne eivät useinkaan ole kovin mukavia. Matka on ehkä tehtävä kuorma-auton lavalla tai sellaisen kuorman päällä, joka sisältää puuhiiliä, polttopuita, sokeria tai juomapulloja. Kuljettajat yleensä varmistautuvat siitä, että kaikki tila käytetään hyväksi, ja ahtavat jopa 50 henkeä pienen kuorma-auton lavalle – maksusta tietenkin! Lisää tähän alituinen poukkoilu kivisillä teillä sekä sadekuurot silloin tällöin, niin voit kuvitella mielessäsi, millaista matkustaminen monissa tapauksissa on. Mutta kristityt ovat tehneet sellaisia matkoja valittamatta saadakseen paljon iloa ja virkistystä kierroskonventeistaan.

Matkustaminen Ruandasta vuoden 1979 kansainväliseen konventtiin Nairobiin Keniaan oli erittäin vaikeaa. Konventin 29 osanottajaa – niin aikuiset kuin lapsetkin – joutuivat suureksi osaksi päivää sotilaiden pidättämiksi Ugandassa, jota silloin hallitsi Idi Amin. Mutta päästyään lopulta Nairobiin nämä konventtilaiset arvostivat suuresti sitä, että saivat olla hengellisesti antoisassa konventissa toisten uskovien kanssa, joita oli tullut 28 maasta.

Totuuden valon ja Jehovan ansaitsemattoman hyvyyden arvostaminen ilmenee myös monien Valtakunnan julistajien tienraivaushengessä Ruandassa. Jokainen julistaja, joka ei ole kokoajansaarnaaja, käyttää keskimäärin 20–25 tuntia kuussa ”hyvän uutisen” kertomiseen toisille ja yhden viikoittain pidettävän raamatuntutkistelun johtamiseen kiinnostuneille. Ja monen monta kertaa on tapahtunut, että uusi julistaja on raportoinut yli 50 tuntia evankelioimistoimintaa ja kolme, neljä tai jopa viisi toisille pidettävää raamatuntutkistelua kuussa!

Mutta tässä pienessä, kauniissa Afrikan maassa on vielä paljon Valtakunnan saarnaamistyötä. Kun lentää Ruandan yli, näkee lukuisia maatiloja siellä täällä. Idässä sijaitsevan Akageran kansallispuiston hyvin kasteltuja tasankomaita lukuun ottamatta monet ihmiset asuvat maan soisilla joenpartailla, pyöreälakisilla kukkuloilla, lähellä vihreitä teeistutuksia, vuorisen sademetsän reunamilla, kauniitten järvien monilla niemillä ja jyrkillä vuorenrinteillä aina vuorigorillan asuinalueelle asti vulkaanisten Virungavuorien metsäisillä rinteillä. Mahdollisimman monia näistä ihmisistä pyritään tavoittamaan tekemällä käyntejä helppopääsyisempiin taloihin ja tapaamalla heitä toripäivinä.

Täällä olevat Jehovan todistajat ovat kiitollisia Jehovan kärsivällisyydestä ja tilaisuuksistaan auttaa vielä muita käyttämään sitä hyväkseen. Jumalan kärsivällisyyttä voidaan tosiaan ’pitää monien pelastuksena’, kuten on ilmeistä Jehovan palvojien onnelliselle joukolle Ruandassa. – 2. Piet. 3:15.