Hän ”rakasti heitä loppuun asti”
APOSTOLI Johanneksella oli erinomainen suhde Jeesukseen. Hän oli opetuslapsi, ”jota Jeesus rakasti”, kuten mainitaan hänen evankeliumissaan. Viimeisellä ”illallisella” Johannes oli pitkällään Jeesuksen vieressä, ja hänelle Jeesus kidutuspaalussa riippuessaan antoi erikoisedun ottaa hänen äitinsä Maria kotiinsa ja huolehtia hänestä, ikään kuin hän olisi ollut Johanneksen oma äiti. – Joh. 13:23; 19:25–27; 20:2; 21:20.
Tämä Jeesuksen ja Johanneksen välinen side ei johtunut fyysisestä viehätysvoimasta. Johannes ei ollut myöskään sentimentaalinen, kuten jotkut ovat päätelleet, vaikka hän puhuikin paljon rakkaudesta. Todellisuudessa aito ja vilpitön jumalallinen rakkaus on voimakas, puhdas ominaisuus, joka liittyy kiinteästi uskollisuuteen. Johannes ilmaisi kaikissa kirjoituksissaan voimakasta rakkautta ja uskollisuutta Jeesusta Kristusta ja Jehovaa kohtaan. Jeesus, joka ”tiesi, mitä ihmisessä oli”, arvosti suuresti tätä, ja siksi heidän välilleen kehittyi syvä kiintymys. – Joh. 2:25.
Kun ajattelemme sitä viimeistä illallista, jonka Jeesus nautti seuraajiensa kanssa, on vaikea asettautua heidän asemaansa. Kenelläkään heistä, Johanneksellakaan, ei ollut selvää käsitystä siitä, mitä oli tapahtuva Jeesukselle sinä yönä. Kun Jeesus sanoi: ”Te kaikki kompastutte tänä yönä siihen, mikä koskee minua”, ja Pietari kiivaasti väitti, ettei sellaista tapahtuisi hänelle, puhumattakaan siitä että hän kieltäisi Herransa, niin ”kaikki muutkin opetuslapset sanoivat samaa”. (Matt. 16:21–23; 26:31–35) Kun sitten tapahtui juuri niin kuin oli edeltä sanottu, niin mikä suunnaton järkytys sen onkaan täytynyt olla! Ilta-ateria oli ollut opetuslapsille aluksi yksi alkuperäisen pääsiäisillallisen muistonvietto. Mutta Jeesukselle sillä oli tavattoman suuri merkitys, kuten ilmenee kaikesta siitä, mitä Jeesus sanoi opetuslapsilleen ja ilmaisi Isälleen esittämässään rukouksessa, varsinkin kun hän ”nautittuaan illallisen” asetti oman kuolemansa muistonvieton. Voimme saada paljon tietoa tästä lukemalla Johanneksen evankeliumin luvut 13–17.
Tämä yksityiskohtainen kertomus kirjoitettiin noin 65 vuotta noiden tapahtumien jälkeen, ja tämä varmasti todistaa oikeaksi Jeesuksen sanat ”auttajan, pyhän hengen”, vaikutuksesta: ”Se opettaa teille kaikki ja palauttaa mieleenne kaiken, minkä minä olen teille sanonut.” (Joh. 14:26) Rakastettu Johannes oli saanut hyvää opetusta, ja me voimme kuvitella hänen tunteittensa ja arvostuksensa syvyyden, kun hän kirjoitti Jeesuksesta:
”Koska nyt Jeesus tiesi ennen pääsiäisjuhlaa, että hänen hetkensä siirtyä tästä maailmasta Isän luo oli tullut, niin hän, joka oli rakastanut omiaan, jotka olivat maailmassa, rakasti heitä loppuun asti.” – Joh. 13:1.
Johannes on varmaan usein miettinyt Jeesuksen osoittaman pettämättömän uskollisen rakkauden ihmeitä, jotka ilmaisivat ylenpalttista ansaitsematonta hyvyyttä. Opetuslapset olivat olleet niin varmoja itsestään; kuitenkin he olivat heikkoja ja epäonnistuivat, kun koetus tuli. He eivät tosin olleet sydämeltään pahoja, vaan kysymys oli vain inhimillisestä heikkoudesta, jota Saatana käytti hyväkseen, mutta vain väliaikaisesti. – Luuk. 22:32.
”TEHKÄÄ TÄMÄ JATKUVASTI” – MIKSI?
Nyt on lähestymässä niisanin 14. päivänä vuonna 33 tapahtuneen Jeesuksen kuoleman vuosipäivä ja ”Herran illallisen” vietto. Sitä vietetään maanantaina 31. maaliskuuta 1980 auringonlaskun jälkeen kaikissa Jehovan todistajien seurakunnissa. Mitkä ajatukset ovat siis päällimmäisinä mielessämme? Miksi Jeesus pantuaan ensin kiertämään leivän ja sitten maljan opetuslastensa keskuudessa toisti sanat: ”Tehkää tämä jatkuvasti minun muistokseni”? – 1. Kor. 11:20, 23–26.
Jeesus itse tiesi, mitä kaikki tämä merkitsi, kuten ilmenee siitä, mitä hän sanoi muutamaa päivää aikaisemmin esittäessään yksinkertaisen, mutta voimakkaan kuvauksen, jossa hän vertasi itseään vehnänjyvään: ”Ellei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se kantaa paljon hedelmää.” (Joh. 12:24) Hänen seuraavat sanansa osoittavat, että hän osasi odottaa paitsi kidutuspaalussa kuolemiseensa liittyvää tuskallista kärsimystä ja häpeää myös niitä suurenmoisia ja kauaskantoisia vaikutuksia, jotka aiheutuisivat hänen uhrautuvasta rakkaudesta antamastaan suurimmasta esimerkistä. Jeesus ilmaisi siten, että hän halusi sydämestään kirkastaa Isänsä nimen, ja juuri sillä hetkellä Jehova vastasi Poikansa anomukseen, sillä ”taivaasta tuli ääni: ’Olen kirkastanut sen ja tulen kirkastamaan sen jälleen.’” – Joh. 12:25–33.
Jeesus antoi esimerkin samanlaisesta rakkaudesta kuin hänen Isänsä oli antanut. Hän sanoi isänsä ilmaisemasta rakkaudesta palveluksensa alkuvaiheessa: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” Niin, hän oli ”ihminen, Kristus Jeesus, joka antoi itsensä vastaaviksi lunnaiksi kaikkien puolesta”. Hän ’maistoi kuolemaa jokaisen ihmisen puolesta’. (Joh. 3:16; 1. Tim. 2:4–6; Hepr. 2:9) Todellisuudessa hän asettui syntisen sijaan, kuten elävästi kuvaillaan Jesajan 53:4–7, 10:ssä, ja apostoli Paavali vahvistaa Filippiläiskirjeen 2:5–11:ssä, kuinka ”kidutuspaalussa kuolema” uhrina koitui loistavalla tavalla ihmiskunnan hyväksi. Meidän kaikkien olisi hyvä lukea nämä kohdat kokonaisuudessaan ja miettiä niitä nyt, kun muistonviettoaika lähestyy.
Näiden juuri käsiteltyjen kauaskantoisten vaikutusten lisäksi oli muutamia tärkeitä välittömiä vaikutuksia, jotka Jeesuksella oli erikoisesti mielessä, kun hän asetti kuolemansa muistonvieton. Jeesus puhui erään kerran itsestään ”sinä elävänä leipänä, joka on tullut alas taivaasta”, ja sanoi sitten: ”Todellakin se leipä, jonka minä tulen antamaan, on minun lihani maailman elämän puolesta.” (Joh. 6:51) Mutta sen jälkeen kun eräät Jeesusta kuunnelleet juutalaiset olivat keskeyttäneet hänet, hän jatkoi samasta teemasta puhumista, mutta hänen sanoillaan oli syvällisempi merkitys asianomaisille. Hän oli jo puhunut tämän vertauskuvallisen ”leivän” syömisestä, mutta nyt hän sanoi edelleen:
”Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on ikuinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä; . . . Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, se pysyy minun yhteydessäni ja minä hänen yhteydessään.” (Joh. 6:53–56)
Nämä olivat merkittäviä sanoja! Jopa ”monet hänen opetuslapsistaan” kompastuivat ”eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan”. Miten tämä on selitettävissä? – Joh. 6:60–66.
Jeesus tiesi, että ihmismaailmalla, johon viitattiin edellisissä raamatunkohdissa, olisi tilaisuus hyötyä lunastusuhrista hänen valtakuntansa aikana, jolloin vallitsisivat ”uusi taivas ja uusi maa” ja jolloin ei ”kuolemaa ole enää oleva”. (Ilm. 21:1–4; Luuk. 23:42, 43) Mutta hän tiesi myös olevan hänen Isänsä hyvän mielisuosion mukaista, että jotkut synnin ahdistamasta maapallon ihmissuvusta olisivat hänen kanssaan hänen taivaallisella valtaistuimellaan kuninkaina ja pappeina. (Luuk. 22:28–30; Ilm. 3:21; 20:6) Hän tiesi, että vaikka hän, ”joka on Kristus”, oli pääasiallinen Aabrahamin siemen, niin nämä muutkin, jotka kuuluvat kristilliseen seurakuntaan ”Kristuksen Jeesuksen yhteydessä” ja muodostavat hengellisen ”Jumalan Israelin”, olisivat myös ”todella Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen kannalta katsoen”. (Gal. 3:16, 28, 29; 6:16) Tämä oli tosiaan ilmaus ”ansaitsemattomasta hyvyydestä ansaitsemattoman hyvyyden lisäksi”. – Joh. 1:16.
Ne yksitoista uskollista apostolia, jotka olivat Jeesuksen kanssa sinä iltana, niisanin 14. päivänä, olivat ensimmäiset, joita kehotettiin syömään happamattomasta leivästä ja juomaan viinimaljasta, joiden Jeesus sanoi edustavan hänen synnitöntä lihaansa ja hänen elämänvertaan. (1. Kor. 11:23–26) Heidän jälkeensä tulisi toisia, joista Jeesus sanoi, että he ”uskovat minuun heidän sanansa kautta”. (Joh. 17:20) Huomaa, että näistä uskovista puhuttaessa toistetaan usein sana ”yhteydessä”, jota käytetään vain viitattaessa Jehovaan ja Kristukseen Jeesukseen ja voideltuun kristilliseen seurakuntaan kuuluviin, kuten Johanneksen 6:56; 10:38; 14:10, 11, 20; 15:4–7 ja 17:21–23, 26 osoittavat.
Tämän seurakunnan jäseniä kohdellaan erikoisella tavalla, vaikkei se johdukaan mistään heidän omasta ansiostaan. (Ef. 2:5; 1. Joh. 2:2) Heidät siitetään Jumalan hengellä taivaalliseen toivoon, toivoon osallistua Kristuksen kanssa hänen taivaalliseen ylösnousemukseensa, edellyttäen että he ensin osoittautuvat uskollisiksi, kuten Paavali sanoi, tunteakseen ”osallisuuden hänen kärsimyksiinsä, alistuen hänen kuolemansa kaltaiseen kuolemaan”, uhrikuolemaan, luopuen kaikesta elämän toivosta paratiisimaassa. (Fil. 3:10) Tällainen uhrivaellus alkaa silloin, kun Jumala valitsee yksilön kristillisen seurakunnan jäseneksi, joka muodostaa ”Kristuksen ruumiin”, kuten selitetään Matteuksen 16:24:ssä ja 1. Korinttolaiskirjeen 12:12–27:ssä. Nämä jäsenet otetaan ”uuteen liittoon”, joka on saatettu voimaan Kristuksen vuodatetulla verellä, ja heillä on myös sen palvelus. – 1. Kor. 11:25; 2. Kor. 3:6; 4:1–7.
Maan päällä on vielä joitakuita, jotka ovat ”Kristuksen Jeesuksen yhteydessä” ja joilla on Jumalan hengen todistus siitä, että he ovat hengestä siinneitä ”Jumalan lapsia” ja ”Kristuksen perijätovereita”. (Room. 8:1, 14–17) Nämä kallisarvoiset totuudet ovat tärkeällä sijalla heidän mielessään, kun he tulevat yhteen ”Herran illalliselle”. Mutta useimmilla sinä iltana kokoontuneilla Jehovan todistajilla ei ole tätä taivaallista toivoa. He tietävät, etteivät he ole ”pientä laumaa”, vaan ”muiden lampaitten” ”suurta joukkoa”, josta Jeesus puhui. (Luuk. 12:32; Joh. 10:16; Ilm. 7:9) Hekin ilmaisevat uskovansa Jeesuksen vuodatettuun vereen. (Ilm. 7:14) He toivovat ’perivänsä Valtakunnan’ siten, että he saavat nauttia sen ikuisen elämän siunauksista maan päällä, kuten Jeesus lupasi Matteuksen 25:31–40:ssä. He nauttivat myös läheisestä yhteydestä Kristuksen ”veljiin”, jotka mainitaan tässä kuvauksessa. He ovat hengellisiin israelilaisiin verrattuina ”muukalaisia”, ja he arvostavat suuresti etua ja vastuuta osallistua heidän kanssaan Valtakunnan hedelmien tuottamiseen. (Jes. 56:6, 7; 61:5; Matt. 21:43) Jotkut ovat jopa kuolleet siksi, että ovat kannattaneet uskollisesti totuutta ja julistaneet pelottomasti Valtakunnan sanomaa. Mutta vaikka he saattavatkin kuolla marttyyrikuoleman, he eivät kuole uhrikuolemaa niin kuin Jeesus ja ne, jotka ovat ”Kristuksen perijätovereita” taivaallisessa valtakunnassa. Koska he ymmärtävät tämän eron, he eivät syö vertauskuvallista happamatonta leipää eivätkä juo vertauskuvallisesta viinimaljasta, koska siten tekeminen ei ole ainoastaan merkkinä Kristuksen kuolemasta hyötymisestä vaan myös osallistumisesta hänen kanssaan samaan uhrivaellukseen.
ITSETUTKISTELU
Vaikka suuri enemmistö niistä, jotka muodostavat nykyään ’yhden lauman yhden paimenen alaisuudessa’, ymmärtää tämän eron, niin joidenkuiden mielessä saattaisi herätä kysymys siitä, kuinka joku tietää, onko hän saanut taivaallisen kutsun. Sitä ei voida enää päätellä mistään ulkonaisesta ilmauksesta, niin kuin silloin, kun hengen ihmelahjoja annettiin kristillisen seurakunnan alkuaikoina. Noita lahjoja arvokkaampi oli taivaallisen perinnön saamisen loistava toivo, joka annettiin niille, joita ’kutsuttiin Jumalan lapsiksi’ ja jotka olivat ”taivaallisesta kutsumisesta osalliset”. (Hepr. 3:1; 1. Joh. 3:1–3) Silloin oli vain yksi toivo, mutta nykyään, jolloin Jumalan ”hallinnon” tuo osa on melkein saatettu päätökseen, Valtakunnan portit ovat apposen auki ja ”suurelle joukolle” on esitetty kutsu päästä maallisiin siunauksiin, kuten jo mainittiin. Näin on ollut varsinkin vuodesta 1935 lähtien, jolloin ”suuri joukko” tunnistettiin selvästi maalliseksi luokaksi, jolla on toivo saada ikuinen elämä paratiisimaassa. – Ef. 1:10; Ilm. 7:9–17.
Onko kunkin yksilön asiaksi jätetty valita, kumpaa toivoa hän haluaa vaalia, taivaallista vai maallista? Ei. Ennen kuin kenelläkään voi olla mitään henkilökohtaista toivoa, ihmisen täytyy antautua varauksetta ja mennä kasteelle ja suostua siitä lähtien tekemään Jumalan tahto, ei omaansa. Jumala saa aikaan sen, että Hänen tahtonsa tapahtuu hänen pyhän henkensä vaikutuksesta. Se, miten tuo henki vaikuttaa niihin, jotka Jumala valitsee ”pienen lauman” tuleviksi jäseniksi, ja herättää heissä taivaallisen toivon, selitetään Roomalaiskirjeen 8:14–17:ssä. Sellaisilla kristityillä on erehtymätön todistus itsessään siitä, että heidät on kutsuttu taivaalliseen valtakuntaan.
Saavatko ne antautuneet palvelijat, jotka Jumala hyväksyy ”suuren joukon” jäseniksi, myös Jumalan henkeä? Ehdottomasti, samoin kuin esikristillisinä aikoina Jumalan uskolliset palvelijat, esimerkiksi Mooses ja Johannes Kastaja, joilla ei ollut taivaallista toivoa. (Matt. 11:11) Jumala on tekemisissä kaikkien antautuneitten palvelijoittensa kanssa nykyään ja kehittää heissä valtakuntansa alaisuudessa saatavan elämän toivon. Paavali sanoi noille varhaiskristityille, että heidät ”pelastettiin tässä toivossa”, taivaallisessa toivossa. Hän puhui myös ”luomakunnan” toivosta, ihmissuvun muun osan, joka ”ikävöi Jumalan lasten ilmi tulemista” odotteenaan saada nauttia ”Jumalan lasten loistoisasta vapaudesta” hänen ennallistettuina maallisina lapsinaan. – Room. 8:18–25.
Jokainen täytyy siis pelastaa tietyssä toivossa. Sen pitäisi olla kiehtova toivo ja hyvin todellinen sinulle. Jos rehellisen tutkistelun jälkeen tunnet jossain määrin epävarmuutta tai jos havaitset, että voimakkaat tunteet saivat sinut päättelemään, että olit saanut taivaallisen kutsun, tai että sellainen kutsu ehkä jollain tavoin asetti sinut erikoisasemaan tai jossain määrin toisia paremmaksi antaen sinulle oikeuden erikoiskohteluun ja arvostukseen, niin sinulla on syytä arvioida uudelleen asemaasi. Älä epäröi pyytää vilpittömästi ja nöyrästi Jumalalta viisautta ja opastusta ja apua hänen tahtonsa tekemiseen. Hän ei soimaa sinua. ”Jumala kohtelee teitä kuin poikiaan”, joita hän rakastaa. – 1. Kor. 11:28; Hepr. 12:4–11; Jaak. 1:5–8.
Kaikki todella lampaan kaltaiset, jotka ovat läsnä ”Herran illallisella” joko havainnoitsijoina tai osallistujina, iloitsevat saadessaan olla läsnä kaiken sen ”muistoksi”, mitä Jeesus teki todistaessaan uskollisen rakkautensa Isäänsä kohtaan ja myös jokaista kohtaan, joka ilmaisee uskoa häneen. Niin kuin Jeesus ”rakasti heitä loppuun asti”, niin osoittakaamme mekin samaa kestävyyden ja uskollisuuden henkeä loppuun asti. Johannes sanoi Jeesuksen seuraajien olevan ”maailmassa”. Jeesus myönsi sen ja lisäsi rohkaisuksemme: ”Maailmassa teillä on ahdistusta, mutta rohkaiskaa mielenne! Minä olen voittanut maailman.” (Joh. 13:1; 16:33) ”Viettäkäämme siis juhlaa . . . vilpittömyyden ja totuuden happamattomin leivin”, kuten Paavali kehotti. – 1. Kor. 5:8.