Syvempää näkemystä uutisiin
Huijauksen uhrit ”ahneempia”
● Poliisi ilmoittaa, että Yhdysvalloissa ryöstetään vanhuksilta, pääasiassa iäkkäiltä naisilta, joka vuosi yli 40 miljoonan markan arvosta rahaa eräällä yleisellä huijausmenetelmällä. Tämän petoksen yhteydessä tavallisesti joku nuorehko nainen on ”juuri löytänyt” salkun tai kirjekuoren, joka on täynnä rahaa ja jossa ei ole mitään merkintää. Hän lähestyy yksin olevaa vanhanpuoleista naista ja taivuttaa hänet nostamaan pankistaan suuren summan rahaa ”luottamuksensa” osoitukseksi, jotta hän pääsisi osalliseksi löydöstä. Jonkin aikaa sitten varakas 80-vuotias newyorkilainen nainen luovutti yli neljän miljoonan markan arvosta jalokiviä, arvopapereita ja käteistä rahaa joukolle tällaisia huiputtajia siinä toivossa, että hän lisäisi varojaan osallistumalla 50 000 dollarin ’kirjekuorilöytöön’ – josta ei menisi veroa.
Miksi tällaiset huiputtajat voivat niin helposti pettää monia ikääntyneitä joka vuosi? Poliisi nimittää tällaista petosta ahneudenrikokseksi. Huijarit ovat kyllä ahneita, mutta kuka on vielä ahneempi? Eräs poliisitarkastaja New Yorkin Manhattanilta sanoo: ”Jos on sanottava, kumpi on ahneempi, niin täytyy sanoa, että se on uhri.” Ahneus sumentaa uhrin hyvän arvostelukyvyn. Kuinka usein onkaan käynyt niin, että ne, jotka ovat menettäneet paljon rahaa, ahneuksissaan yrittivät nopeasti saada sitä lisää! Raamattu varoittaa kristittyjä sopivasti ahneudesta, sillä sen lisäksi että se voi merkitä suuren rahasumman menettämistä, se voi merkitä myös Jumalan suosion menettämistä. – Ef. 5:5.
Kirkot lisäävät osaltaan mielisairautta
● Tammikuun 1. päivänä 1980 Amerikan psykiatrisen seuran taudinmäärityskäsikirja lisäsi ”sairaalloisen uhkapelin” mielisairauksiensa luetteloon. Erään tyypillisen tutkimuksen mukaan kumminkin suurin osa Wisconsinissa sijaitsevan Milwaukeen roomalaiskatolisen arkkihiippakunnan kymmenen piirikunnan 127 papista hyväksyi kirkon rahoittaman uhkapelin bingon muodossa. He eivät pitäneet bingoa ”moraalikysymyksenä”. Mutta eräässä äskeisessä ”U.S. Catholic” -lehden numerossa olleessa Nathan Kollarin artikkelissa käsiteltiin teemaa ”Kirkon harjoittama uhkapeli on moraalitonta”. ”Pelaaja haluaa toisten häviävän, koska se on ainoa tapa voittaa”, hän kirjoittaa. ”Mitä muuta sellainen asenne voi tuottaa kuin itsekeskeisiä kristittyjä, jotka vihaavat toisten hyvää onnea ja iloitsevat omasta hyvästä onnestaan? Onko tämä kristillistä?” Ja eikö kirkon uhkapelille antama hyväksymys kannusta joitakuita ”sairaalloisen uhkapelin” tielle?
Onnellisuus tulee ”vanhanaikaisesta” kurista
● Ovatko käyttöön otetut uudet lastenkasvatusmenetelmät yhtä hyviä kuin vanhanaikaiset? Arvostettu Englannissa ilmestyvä tieteellinen aikakauslehti ”New Scientist” kertoi jonkin aikaa sitten tutkimuksesta, joka oli tehty vastauksen antamiseksi tähän kysymykseen. Kahta esikouluikäisten lasten ryhmää tarkkailtiin huolellisesti niiden leikkiessä. ”Uudessa” eli ”edistysmielisessä” ryhmässä oleville lapsille annettiin luomiskykyä kehittäviä leikkikaluja ja leikkikenttä ulkosalta, mutta lasten ohjaus oli hyvin vähäistä. ”Vanhanaikaisessa” ryhmässä oleville lapsille annettiin leikkipaikka vain sisältä ja vähemmän välineitä, mutta heidän käyttäytymistään valvottiin tarkoin. Ne, jotka rikkoivat hyväksyttävän käytöksen tiukkoja sääntöjä, pantiin tuhmina nurkkaan.
Mitä tutkimus paljasti? Sen, että ”uusien” kasvatusmenetelmien alaisuudessa leikkivät lapset olivat paljon aggressiivisempia, ja heidän hyökkäyskeinonsa ulottuivat uhkaavista sanoista varsinaiseen fyysiseen väkivaltaan. ”Uuden” ryhmän poikien keskuudessa esiintyi 89 tapausta, joissa ilmeni aggressiivisuutta (56 tapauksessa he löivät toisiaan), kun taas ”vanhanaikaisessa” ryhmässä oli vain viisi sellaista tapausta, ja nekin olivat kaikki vain sanasotia. ”Uuden” ryhmän tyttöjen keskuudessa ilmeni 42 tapauksessa aggressiivisuutta, kun sen sijaan ”vanhanaikaisessa” ryhmässä niitä ei ollut lainkaan.
Mitä tämä tutkimus ilmaisee? ”New Scientist” selitti: ”Vanhanaikaisessa ryhmässä olevat lapset olivat selvästi onnellisempia kuin edistysmielisessä ryhmässä olevat. . . . Havaintomme ovat varmasti täysin yhdenmukaisia sen vanhanaikaisen näkemyksen kanssa, että lapset ovat onnellisempia ja tuntevat olonsa turvallisemmaksi, jos heille annetaan määrätyt käyttäytymissäännöt ja he tietävät, mitkä nämä säännöt ovat ja mikä rangaistus on odotettavissa niiden rikkomisesta, kuin jos heidät kasvatetaan vapaan suunnan mukaan, jossa ei ole mitään selvää ohjausta sen suhteen, millaista käytöstä heiltä odotetaan.”
Selvästikin uudet menetelmät, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä Jumalan viisaus on esittänyt lastenkasvatuksesta, menestyvät huonosti. Joka lastaan rakastaa, sanoo Sananlaskujen 13:24, ”se häntä ajoissa kurittaa”.