Ponnisteluja ”hyvän uutisen” viemiseksi koko Suomeen
”HYVÄN UUTISEN” vieminen jokaiselle vaatii monesti ponnisteluja täällä Suomessa, joka on maailman pohjoisimpia maita. Kylmä ilmastokin aiheuttaa omat haittansa, vaikkei täällä lämpimän Golf-virran ansiosta olekaan niin jäätävän kylmää ja lumista kuin monet muissa maissa kuvittelevat.
Vaikka yli 92 prosenttia suomalaisista kuuluu Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon, niin monet pitävät Raamattua vain ihmisten kirjoittamana ja asettavat hyvin kyseenalaiseksi sen, mitä se sanoo. Tässä suhteessa he vain toistavat sitä, mitä eräät huomattavat pappismiehetkin opettavat. Kirkossa käy noin kolme prosenttia kirkkoon kuuluvista, mutta miehet yleensä vain joissakin erikoistilaisuuksissa, kuten häissä tai hautajaisissa. Luonnollisesti suomalaisetkin tarvitsevat ”hyvää uutista”, ja yli 13 000 Jehovan todistajaa ponnistelee täällä tämän rohkaisevan sanoman julistamisessa. Mutta miten ”hyvän uutisen” julistus sai alkunsa Suomessa?
NOPEA KASVU HEDELMÄLLISELLÄ KENTÄLLÄ
Vuonna 1909 tuli Ruotsista Suomeen kolporteeraajia eli kokoajan työntekijöitä, jotka levittivät täällä jonkin verran raamatullista kirjallisuutta. Mutta varsinainen alkusysäys sattui myöhemmin samana vuonna, kun eräs uskonnollinen turkulainen mies, joka oli lukenut tätä kirjallisuutta, lähti pyhiinvaellusmatkalle Palestiinaan, mutta joutuikin viipymään Ruotsissa. Siellä hän sai lisää C. T. Russellin, Vartiotorni-seuran ensimmäisen presidentin, kirjoittamia Raamatun tutkimisen apuvälineitä. Mies havaitsi pian, että se sisälsi totuuden. Hän jätti matkansa kesken, palasi Suomeen ja pyysi ystäväänsä Kaarlo Hartevaa kääntämään kirjallisuutta suomeksi. Pian nämä kaksi miestä kastettiin, ja he ryhtyivät tarmokkaasti levittämään ”hyvää uutista” kautta maan, kääntämään kirjallisuutta ja pitämään raamatullisia yleisöesitelmiä.
Heidän ahkera ponnistelunsa johti nopeasti tuloksiin. Kun C. T. Russell kävi Suomessa vuonna 1912, melkein 2 000 henkeä tuli kuulemaan hänen puhettaan, ja 140 oli läsnä silloin pidetyssä konventissa. Raporttien mukaan täällä pidettiin 477 yleisöesitelmää vuonna 1912, ja seitsemäntoista henkeä osallistui kolporteeraustyöhön. J. F. Rutherford puhui 3 000 hengen kuulijakunnalle, kun hän kävi Suomessa vuonna 1913.
Jumalan kansan keskuudessa noina alkuaikoina ilmeinen hyvä evankelioimishenki on jatkunut nykyaikaan saakka. Salamannopeasta alusta lähtien Jumalan työ on tasaisesti edistynyt. Nyt eri puolilla maata on 251 seurakuntaa. Vuonna 1922 astui voimaan uskonnonvapauslaki. Silloin yksilöille kävi mahdolliseksi erota valtionkirkosta, jos he halusivat. Uusi laki takasi myös jokaiselle oikeuden harjoittaa uskontoaan, mikäli se ei ollut ristiriidassa hyvän moraalin ja hyvien tapojen kanssa. Tämä teki mahdolliseksi Jehovan todistajat uskonnollisen yhdyskunnan virallisen rekisteröimisen vuonna 1945. Mutta Vartiotorni-seuran haaratoimisto oli perustettu Helsingissä vuonna 1911, ja suomenkielisen Vartiotornin säännöllinen julkaiseminen oli alkanut vuonna 1912.
IHMISTEN TAVOITTAMISEKSI TARVITAAN PONNISTELUJA
Noina alkuaikoina ei suinkaan ollut helppoa tavoittaa ihmisiä harvaan asutussa Suomessa, mutta liikenneolojen parantuminen on suuresti helpottanut tilannetta.
Toisen maailmansodan aikana Suomen Jehovan todistajilla oli vaikeuksia, kun heidän kirjallisuudelleen asetettiin kieltoja ja heitä pidätettiin ja vangittiin erikoisesti heidän kristillisen puolueettomuutensa vuoksi. (Joh. 15:19) Mutta heidän ponnistelunsa ”hyvän uutisen” julistamisessa saivat suuria siunauksia. Vuonna 1944 Valtakunnan julistajissa oli 62 prosentin lisäys, ja vuonna 1945 oli yhteensä 1 632 julistajaa 267 seurakunnassa. Nykyään tässä maassa on yksi Jehovan todistaja jokaista 353 asukasta kohti, mikä on totisesti todistus Jumalan siunauksesta.
Vaikka ilmasto asettaakin usein talvella Jehovan todistajille haasteen, lämpimästi pukeutuneet ”hyvän uutisen” viejät lähtevät kylmimmilläkin ilmoilla ihmisten koteihin. Joskus kylmyydestä voi olla myös apua. Valaisemme asiaa: Muuan mies näki todistajien lähestyvän taloaan eräänä talvipäivänä. Koska hän ei halunnut puhua heidän kanssaan, hän meni ullakolle ja aikoi olla siellä niin kauan kuin hänen vaimonsa puhui heidän kanssaan. Lämmittämättömällä ullakolla hän kuuli, kun Valtakunnan julistajat puhuivat hänen vaimolleen lämpimässä huoneessa alakerrassa. Juuri kun hän toivoi todistajien lopettavan ja lähtevän, hän kuulikin kauhukseen vaimonsa tarjoutuvan keittämään heille kahvia. Sitten istuessaan ullakolla vilusta värjöttäen hän kuuli todistajien tarjoavan hänen vaimolleen puolen vuoden raamatuntutkistelua. Se oli jo liikaa! Niinpä hän tuli alakertaan, liittyi mukaan keskusteluun ja sai kuumaa kahvia. Tutkistelu aloitettiin, mies oli siinä mukana, ja nykyään hän on yksi hengellisistä veljistämme.
SEURAKUNTIEN YHDISTÄMINEN
Vuonna 1949 seurakuntia oli 415, ja niissä oli kussakin keskimäärin yhdeksän julistajaa. Tämä johtui kulkuneuvojen vähäisyydestä ja siitä, että veljet olivat jokseenkin eristyksissä maaseutualueilla. Mutta olosuhteiden parantuessa seurakuntia yhdistettiin, ja tämä on suuresti rohkaissut ja vahvistanut Suomen kristittyjä. Nykyään seurakuntia on vain 251, mutta niissä on keskimäärin 52 Valtakunnan julistajaa, mikä tekee mahdolliseksi pitää opettavampia ja kannustavampia kokouksia.
Vuodesta 1968 lähtien on rakennettu noin sata uutta valtakunnansalia, ja nyt melkein 200 seurakuntaa kokoontuu säännöllisesti omassa salissaan. Vuonna 1961 valmistunut uusi Beetel-koti kävi liian pieneksi ja sitä laajennettiin kaksi kertaa 1970-luvulla. Vuonna 1978 ostettiin Hämeenlinnasta kiinteistö konventtisalia varten. Tämä kaunis rakennus, johon mahtuu 1 300 henkeä, saatiin valmiiksi vuoden 1979 alussa. Se on Etelä-Suomen noin 9 000 todistajan käytössä.
JOUSTAVUUDEN TARPEELLISUUS
Talosta taloon käydessään todistajat pyrkivät saamaan aikaan ystävällisiä keskusteluja ihmisten kanssa. Mutta tämä vaatii joustavuutta. Kaupungeissa ovenavaajat tuntuvat olevan joskus kiireisiä, ja on tarpeellista päästä asiaan melko nopeasti. Mutta esimerkiksi Savon maaseutualueilla voi sattua, että todistajat voivat ryhtyä käsittelemään raamatullista aihetta vasta sitten, kun ovat ensin vastanneet kysymyksiin: ”Mistä olette tullut?” ja ”Oletteko naimisissa?” Joissakin muissa osissa Suomea puheen aloittaminen ovenavaajien kanssa on taas melko vaikeaa. Mutta kärsivälliset Valtakunnan julistajat saavat usein palkakseen antoisia keskusteluja. On kiinnostavaa, että esimerkiksi Hämeessä on eniten todistajia suhteessa väestöön.
Joitakin vuosia sitten eräs kierrosvalvoja kertoi Risto-nimisestä nuoresta miehestä. Seurakunnan kokouksia pidettiin talossa, jossa hän asui. Mutta Risto ei osallistunut niihin ja sanoi tuskin koskaan sanaakaan. Muut perheenjäsenet sanoivat, ettei hän ollut kiinnostunut. Kun kierrosvalvoja oli työskennellyt melkein läpi koko alueen, hän pyysi Ristoa opastamaan hänet ja hänen vaimonsa taloryhmään, jossa ei ollut vielä työskennelty.
Kun kierrosvalvoja näki, ettei rykelmässä ollut monta taloa, hän pyysi Ristoa lähtemään heidän mukaansa. Nuori mies suostui, ja naapurit ottivat heidät ystävällisesti vastaan. Parin ensimmäisen käynnin jälkeen kierrosvalvoja ehdotti, että oli ehkä sopivampaa Riston kutsua naapurinsa esitelmään, joka pidettiin hänen kotitalossaan, ja hän teki sen mielellään. Myöhemmin hän jopa tarjosi lehtiä ovenavaajille. Kun toiset perheenjäsenet kuulivat, että Risto oli puhunut Raamatusta ihmisille, he olivat hyvin ihmeissään. ”Emme tienneet sinun olevan edes kiinnostunut!” he huudahtivat. ”Miksi et sanonut sitä meille?” ”Ettehän te koskaan kysyneet”, vastasi Risto. Sen jälkeen hän edistyi hyvin ja on suorittanut erinomaista työtä erikoistienraivaajana (Valtakunnan julistajana koko ajallaan) nyt jo useita vuosia.
VASTUSTUS EI PYSÄHDYTÄ TYÖTÄMME
Suomessa viranomaiset yrittävät yleensä kohdella kaikkia oikeudenmukaisesti. Mutta joitakin yrityksiä on tehty todistamistyön pysähdyttämiseksi.
Esimerkiksi muutama vuosi sitten Suomen Kaupunkiliitto laati kaupunkeja ja kauppaloita varten ehdotuksen järjestyssäännöistä, ja yhdessä näiden ”poliisijärjestyssääntöjen” artikloista kiellettiin uskonnollinen työ, joka sisälsi ’pyrkimisen asunnosta asuntoon’. Perusteeksi esitettiin se, että ovikellojen soittaminen varsinkin kerrostaloissa häiritsi asukkaiden rauhaa. Monet kaupungit ja kauppalat hyväksyivät uudet järjestyssäännöt.
Koska Jehovan todistajat ymmärtävät, että kerrostaloissa monet ihmiset soittelevat ovikelloja ja että soittelu voi häiritä viereisessä huoneistossa asuvia, he ovat pyrkineet siihen, etteivät käy järjestelmällisesti kaikissa huoneistoissa samalla kertaa. Muutoin he ovat jatkaneet todistamista talosta taloon, jota toimintaa hyvin monet ihmiset suuresti arvostavat. Moneen vuoteen ei kohdattu mitään todellisia vaikeuksia. Mutta eräänä päivänä kaksi julistajaa Loviisassa sattui menemään poliisin kotiin, ja tämä väitti heidän rikkovan lakia. Heille määrättiin myöhemmin maksettavaksi sakko, mutta he veivät asian oikeuteen.
OIKEUS IHMISTEN LUONA KÄYMISEEN TUNNUSTETAAN
Kirjelmässään veljet totesivat, ettei jonkun ovikellon soittamista sopivalla tavalla ja aiheellisesta syystä voida johdonmukaisesti pitää talonomistajan rauhan häiritsemisenä, sillä hänellähän on ovikello sitä varten, että joku voi soittaa sitä halutessaan puhua hänen kanssaan. Kirjelmässä osoitettiin, että Jehovan todistajien uskontoon kuuluu viedä Raamatun sanomaa ihmisille talosta taloon ja että valtioneuvosto on hyväksynyt tämän evankelioimismenetelmän, kun se on hyväksynyt todistajien uskonnollisen yhdyskunnan yhdyskuntajärjestyksen. Siinä osoitettiin, että monet ihmiset haluavat Jehovan todistajien käyvän heidän luonaan ja että olisi vapauden rajoittamista kieltää kaikki talosta-taloon-käynnit vain siksi, että vähemmistö ei halua sellaisia käyntejä tehtävän.
Nuori julistaja sanoi maistraatille, että hän oli ollut huumausaineiden orja, ennen kuin tapasi Jehovan todistajia, eikä hän olisi tiennyt, että hän voisi saada heiltä apua tähän ongelmaan, joten hän oli erittäin hyvillään siitä, että he olivat tulleet hänen luokseen pyytämättä. He olivat auttaneet häntä voittamaan huumeiden käytön ja tulemaan hyödylliseksi kansalaiseksi, ja hän sanoi, että monet muutkin arvostaisivat apua, mutta eivät tiedä mistä saisivat sitä. Hän sanoi, että on tarpeellista etsiä sellaisia ihmisiä käymällä ovilla.
Perustelun kuuntelemisen jälkeen maistraatti katsoi, ettei veli ollut rikkonut järjestyssääntöä, koska hän ei ollut yrittänyt mennä sisään asuntoihin. Tällä perusteella syyte hylättiin, eikä syyttäjä hakenut muutosta ratkaisuun. Niinpä, kuten paikallisessa sanomalehdessä sanottiin seuraavana päivänä, Loviisassa on lainmukaista kulkea talosta taloon puhumassa uskonnosta, kunhan ei yritetä mennä asuntoon sisään. Sen jälkeen monet kaupungit eivät ole ottaneet tätä kohtaa järjestyssääntöihinsä, ja jotkut viranomaiset ovat esittäneet myönteisiä mainintoja siitä hyvästä työstä, jota Jehovan todistajat suorittavat käymällä talosta taloon Raamattu mukanaan.
Suomessa on eletty suhteellisen rauhallista aikaa jo monta vuotta. Mutta inflaation, työttömyyden ja rikollisuuden lisätessä turvattomuuden tunnetta yhä useammat ihmiset ovat kiinnostuneita tietämään, mitä Raamatulla on sanottavana tulevaisuudesta. Suomessa niin kuin muuallakin kristikunnassa vallitsee ”Herran sanojen kuulemisen nälkä”. (Aam. 8:11) Mutta tässä monien järvien, vihreitten metsien ja valkoisen lumen, valoisien kesäöitten ja talvisten revontulten maassa Jehovan todistajat ovat päättäneet ponnistella edelleen toivoa sytyttävän ”hyvän uutisen” viemiseksi kaikille.