Kun lapset tulevat tottelemattomiksi
ROTEVA teini-ikäinen istuu välinpitämättömänä sohvalla eräässä huoneistossa New Yorkin kaupungissa. Hän ei kiinnitä mitään huomiota äitinsä toistuviin kehotuksiin antaa apua jonkin raskaan työn tekemisessä. Kun äiti jatkaa pojan painostamista, poika raivostuu. Hän riuhtaisee puhelimen irti seinästä, rikkoo huonekaluja ja murtaa lukon huoneistoon johtavasta ovesta. Koko ajan hän huutaa: ”Tapan sinut!” Lopulta hillitsemättömän raivon purkaus laantuu.
Tämä tottelematon teini-ikäinen ei kunnioita isäänsä eikä äitiään. Todellisuudessa hän ei kunnioita mitään valtaa kuljeksiessaan pitkin katuja toisten huligaanien kanssa ja kuljettaessaan mukanaan luvatonta asetta.
Monet samanlaisessa tilanteessa olevat vanhemmat kysyvät: ’Kuinka näin on voinut käydä? Missä olemme epäonnistuneet?’
OIKEAN VALMENNUKSEN ARVO
Joskus voi olla kysymys vanhempien laiminlyönnistä. Jos vanhemmat laiminlyövät lastensa valmentamisen puheen ja esimerkin avulla, he eivät voi odottaa saavansa hyviä tuloksia. Raamattu sanoo: ”Vitsa ja nuhde antavat viisautta, mutta kuriton poika on äitinsä häpeä.” (Sananl. 29:15) Oikea valmennus täytyy aloittaa mahdollisimman aikaisin, lapsukaisena. Koska Daavid sai aikaisin opetusta, hän voi sanoa eräässä psalmissaan: ”Sinun [Jehovan] huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka, sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta.” (Ps. 22:11) Samoin Timoteus tunsi pyhät kirjoitukset ”pienokaisesta asti”. Hänen elämänsä varhaisimpiinkaan muistoihin ei sisältynyt aikaa, jolloin hän ei olisi lainkaan tuntenut Pyhää sanaa. – 2. Tim. 3:15.
Kun lapset tulevat vanhemmiksi, heidän auttamisensa ymmärtämään, että Raamatun korkeitten periaatteitten totteleminen johtaa parhaaseen elämäntapaan, vaatii todellista ponnistelua. Näin on varsinkin näinä vaikeina ”viimeisinä päivinä”. (2. Tim. 3:1, 2) Raamatun Sananlaskujen kirja voi olla tosi avuksi vanhemmille perustelevan opetuksen antamisessa. Tämä kirja ei ainoastaan varoita turmelevan seuran, sukupuolisen moraalittomuuden, ahneuden, alkoholin väärinkäytön ja muun sellaisen vaarallisuudesta, vaan se myös antaa kannustusta oikeaan menettelyyn ryhtymiseksi. (Sananl. 1:10–19; 4:14–27; 5:3–14; 7:1–27; 23:20–35) Siitä, millaista myönteistä perustelua vanhemmat voisivat sisällyttää vanhemmille lapsille annettavaan moraaliopetukseen, on valaiseva esimerkki Sananlaskujen 3:1–6:n sanoissa:
”Poikani, älä unhota minun opetustani, vaan sinun sydämesi säilyttäköön minun käskyni; sillä pitkää ikää, elinvuosia ja rauhaa ne sinulle kartuttavat. Laupeus ja uskollisuus älkööt hyljätkö sinua. Sido ne kaulaasi, kirjoita ne sydämesi tauluun, niin saat armon ja hyvän ymmärryksen Jumalan ja ihmisten silmien edessä. Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.”
KUN VANHEMMAT OVAT OLLEET LAIMINLYÖVIÄ
Tietenkin silloin, kun vanhemmat ovat menneisyydessä olleet laiminlyöviä, he saattavat havaita moraaliopetuksen antamisen erittäin vaikeaksi ja koettelevaksi. Vanhempien tarvitsee ehkä selittää lapsilleen, miksi he ovat niin kiinnostuneita sen tekemisestä, minkä he aikaisemmin ovat lyöneet laimin. Siihen saattaa sisältyä se, että he nöyrästi tunnustavat aikaisemmat laiminlyöntinsä. Teini-ikäisten poikien ja tyttärien luottamuksen voittaminen, heidän saamisensa vakuuttuneiksi vanhempien aidosta rakkaudesta ja kiinnostuksesta, saattaa sitten vaatia aikaa ja kärsivällisyyttä. Tulokset voivat aluksi olla pettymystä tuottavia, jopa turhauttavia. Mutta vanhempien ei pitäisi herkästi antaa perään, koska se saattaisi kyseenalaiseksi heidän kiinnostuksensa ja huolestuneisuutensa. Teini-ikäinen lapsi saattaisi ajatella: ’Jos vanhempani todella välittäisivät minusta, he yrittäisivät yhä auttaa minua.’ Kun siis vanhemmat sallivat lastensa torjuvan suhtautumisen tukahduttaa ensi yrityksensä, he saattavat todellisuudessa itse vaikuttaa poikiensa ja tyttäriensä epäluottamuksen lisääntymiseen. Vanhempien on sen tähden erittäin tärkeätä olla hellittämättömiä. Isän tai äidin osoittama kiinnostus voi koskettaa lapsen omaatuntoa ja vetää hänestä esiin hänen paremmat ominaisuutensa. Marta, joka kerran oli erään tyttöjengin johdossa, myönsi: ”Minuun koski, kun näin äitini olevan niin huolissaan minusta, mutta en koskaan osoittanut sitä enkä antanut hänen tietää, miltä minusta tuntui.”
Hyvällä esimerkillä on usein voimakkaampi vaikutus kapinallisiin lapsiin kuin paljoilla sanoilla. Vaikka vanhempien täytyykin olla lujia sen puolesta, mikä on oikein, niin heidän pitäisi varoa menettämästä itsehillintäänsä ja turvautumasta huutamiseen tai pilkkaavaan puheeseen. Raamattu neuvoo: ”Kaikki ilkeämielinen katkeruus ja suuttumus ja viha ja huutaminen ja pilkka olkoon kaukana teistä kaiken pahuuden ohella.” – Ef. 4:31.
Vaikka lastenkasvatus onkin monien vuosien ajan ollut surkeasti laiminlyötyä, niin silti saattaa olla toivoa. Eräs meksikolainen nuori kertoo oman kokemuksensa:
”Jätin seitsenvuotiaana vanhempani. Kodikseni tulivat jalkakäytävä, hylätyt autot tai joskus rautateiden tavaravaunut. Aloin toisten nuorten seurassa varastella. Poliisi sai meidät monta kertaa kiinni ja meidät vietiin vankilaan. Kun meiltä kysyttiin, missä vanhempamme olivat, sanoimme, ettemme tienneet. Kun olin kymmenvuotias, liityimme huumeitten salakuljettajien joukkoon. Olin monta kertaa vähällä menettää henkeni. Kun olin 12-vuotias, menimme laittomasti Yhdysvaltoihin ja jatkoimme lainvastaisia toimintojamme. Eräänä päivänä jengimme johtaja uhkasi tappaa minut, koska en jakanut saalista, jonka sain suorittamastani ryöstöstä. Minut piestiin, ja hän otti minulta 28 000 pesoa.
”Olin hyvin murheellinen ja halusin mennä takaisin kotiin tai tehdä itsemurhan. Sitten muistin isoäitini, joka asui Ciudad Juárezissa, mutta en tiennyt, missä hän asui siellä. Aloin etsiä häntä. Kun lopulta löysin hänet, hän oli lähdössä Jehovan todistajien konventtiin ja pyysi minut mukaansa.”
Sen perusteella, mitä tämä poika kuuli konventissa, hän alkoi ajatella vakavasti elämäänsä. Hän alkoi tutkia Raamattua ja vanhempiensa iloksi teki parannuksen ja palasi kotiin.
KAPINALLISUUS HYVÄSTÄ KASVATUKSESTA HUOLIMATTA
Mutta entä sitten, jos lapset tulevat tottelemattomiksi hyvästä kasvatuksesta huolimatta? Vanhemmat voivat lohduttautua sillä, että he ovat olleet tunnollisia velvollisuuksiensa suorittamisessa. He voivat myös ylläpitää toivoa, että tulevaisuudessa oikean kasvatuksen vaikutukset saattaisivat harhateille lähteneet lapset takaisin järkiinsä. Tällainen toivo voi olla hyvin rohkaiseva.
Oikealla kasvatuksella voi epäilyksettä olla pysyvä vaikutus lapsiin. Raamattu sanoo: ”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.” (Sananl. 22:6) Vaikka oikein kasvatetuista lapsista ei yleensä tulekaan turmeltuneita ihmisiä, niin jotkut lähtevät harhateille mutta tulevat sitten järkiinsä. Heidän kokemuksensa voi olla samanlainen kuin tuhlaajapojan kuvauksessa, jonka Jeesus Kristus esitti. Me luemme:
”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle se osa omaisuudesta, joka tulee minun osuudekseni.’ . . . Eikä kulunut monta päivää, kun nuorempi poika kokosi kaiken ja matkusti pois kaukaiseen maahan ja tuhlasi siellä omaisuutensa viettämällä irstailevaa elämää. Kun hän oli kuluttanut kaiken, tuli ankara nälänhätä kaikkialle siihen maahan, ja hän alkoi olla puutteessa. Hän jopa meni ja liittyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen paimentamaan sikoja. Ja hän halusi tulla kylläiseksi palkohedelmistä, joita siat söivät, eikä kukaan antanut hänelle niitäkään. Kun hän tuli järkiinsä, hän sanoi: ’Kuinka monella isäni palkkalaisella on runsaasti leipää, kun taas minä olen menehtymässä täällä nälänhätään! Minä nousen ja lähden matkaan isäni luo ja sanon hänelle: ”Isä, olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan sinun pojaksesi. Tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.”’” – Luuk. 15:11–19.
OIKEAN ASENTEEN SÄILYTTÄMINEN
Kuinka isä menetteli? Koska hän ei ollut alkanut hautoa pahansuopaisuutta poikaansa kohtaan, hän ilmaisi myötätuntoa ja hellää kiintymystä. Jeesuksen kuvaus jatkuu:
”Kun hän oli vielä pitkän matkan päässä, hänen isänsä näki hänet ja liikuttui säälistä, ja hän juoksi ja lankesi pojan kaulaan ja suuteli häntä hellästi. Silloin poika sanoi hänelle: ’Isä, olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan sinun pojaksesi. Tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.’ Mutta isä sanoi orjilleen: ’Nopeasti! Tuokaa pitkä viitta, paras, ja pukekaa hänet siihen, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja sandaalit hänen jalkaansa. Ja tuokaa syötetty nuori sonni, teurastakaa se, ja syödään ja pidetään hauskaa, koska tämä minun poikani oli kuollut ja tuli jälleen eloon; hän oli kadonnut ja on löytynyt.’ Ja he alkoivat pitää hauskaa.” – Luuk. 15:20–24.
Tämän kuvauksen hengen mukaisesti vanhempien tarvitsee varoa tulemasta katkeriksi ja tunteettomiksi tottelematonta poikaa tai tytärtä kohtaan. Muutoin lapsen olisi hyvin vaikea muuttua, niin kuin Jeesuksen kuvauksen tuhlaajapoika muuttui.
Rakkauden ja huomaavaisuuden hyvä vaikutus ilmenee selvästi erään ohiolaisen tytön kokemuksessa, jonka vanhemmat ovat Jehovan todistajia. 15-vuotias Vickie ajatteli, ettei hänelle suotu tarpeeksi vapautta, ja alkoi kapinoida vanhempien valtaa vastaan. Lopulta 17-vuotiaana hän muutti omaan asuntoonsa kaupunkiin, missä hänen äitinsä vanhemmat asuivat. Vaikka nämä sukulaiset eivät suvainneetkaan sitä, mitä Vickie teki, he yrittivät rohkaista häntä. Mitä lopulta tapahtui? Tyttö kertoo:
”Olin hyvin masentunut, melkein itsemurhan suorittamisen partaalla, ja inhosin maailmaa ja siinä olevia ihmisiä. Niinpä muutin äitini perheeseen. He eivät koskaan sättineet minua eivätkä tehneet oloani hankalaksi. Pelkäsin kovasti kokouksissa käymistä Jehovan todistajien valtakunnansalissa, mutta menin kuitenkin. Se rakkaus ja huomaavaisuus, jota kaikki osoittivat, oli ylenpalttista. He eivät ymmärtäneet, kuinka suuresti arvostin sitä ja kuinka paljon helpommaksi he tekivät minulle väärän elämäntapani hylkäämisen.”
Kun siis lapset tulevat tottelemattomiksi, vanhempien ei pitäisi herkästi luopua toivosta. Vaikka he vihaavatkin pahuutta, heidän pitäisi välttää tulemasta koviksi ja katkeriksi lapsiaan kohtaan. Erittäin tärkeätä vanhempien on pyrkiä antamaan hyvä esimerkki ja säilyttämään uskonsa Jumalaan lujana.
Siten kuningas Daavid menetteli. Hän kärsi paljon perheongelmien takia. Yksi hänen pojistaan kääntyi täysin häntä vastaan ja yritti riistää häneltä sekä valtaistuimen että hengen. Mutta se ei masentanut Daavidia jatkamasta Jumalan palvelemista. Vanhana ja heikkona hän vielä kannusti poikaansa Salomoa: ”Opi tuntemaan isäsi Jumala ja palvele häntä ehyellä sydämellä ja alttiilla mielellä, sillä Herra tutkii kaikki sydämet ja ymmärtää kaikki ajatukset ja aivoitukset. Jos häntä etsit, niin sinä löydät hänet, mutta jos luovut hänestä, niin hän hylkää sinut iankaikkisesti.” – 1. Aikak. 28:9.
Vaikka jonkun omat lapset tulisivatkin uskottomiksi, Jehova Jumala ei hylkää hänelle omistautuneita palvelijoita. Niin kuin Korkein tuki Daavidia koettelemuksen ja murheen aikana, niin hän vahvistaa kansaansa nykyäänkin kestämään ahdingon, myös sen tuskan, joka aiheutuu lasten tulemisesta rikollisiksi. Vaikka kaikki luonnollisen kiintymyksen siteet katkeaisivatkin, niin ihminen ei olisi siltikään yksin, epätoivoisesti hylätty. Daavid sanoi: ’’Vaikka minun isäni ja äitini minut hyljätkööt, niin Herra minut korjaa.” – Ps. 27:10.