Syvempää näkemystä uutisiin

Edistävätkö kirkot rauhaa?

● Kun kerran poliittiset johtajat eivät onnistu rauhanrakentamisyrityksissään, niin voidaanko kirkkojen odottaa saavan jäsenensä rauhan teille? Ei, jos historia on heidän toimintojensa ilmapuntari. Äskettäin ilmestyneessä kirjassaan ”A History of Christianity” (Kristillisyyden historia) historioitsija Paul Johnson kertoo, että Hitlerin kaudella sekä katoliset että protestanttiset kirkot ”pääasiallisesti antoivat suurta tukea [natsi-]hallitukselle”.

Hän kirjoittaa: ”Piispa Bornewasser sanoi katoliselle nuorisolle Trierin katedraalissa: ’Pää pystyssä ja varmoin askelin olemme astuneet uuteen valtakuntaan ja olemme valmiit palvelemaan sitä kaikin ruumiimme ja sielumme voimin.’ Tammikuussa 1934 Hitler tapasi kaksitoista evankelista [luterilaista] johtajaa . . . [jotka] julkaisivat tiedonannon, jossa ’Saksan evankelisen kirkon johtajien vakuutettiin yksimielisesti ilmaisevan ehdottoman uskollisuutensa kolmannelle valtakunnalle ja sen johtajalle’.” Miljoonien katolilaisten ja protestanttien hengen uhraaminen toisen maailmansodan kummallakin taistelevalla puolella todisti näiden kirkkojen uskollisuuden Hitlerille. Uskollisuutta ”rauhan Jumalaa” kohtaan ei ilmennyt. – Fil. 4:9; Jes. 2:4.

Johnson sanoo kuitenkin, että uskonnoista, jotka ”pitivät kiinni periaatteistaan siinä määrin, että saivat osakseen suoranaista vainoa”, ”rohkeimpia olivat Jehovan todistajat”. Rauhallisen, poliittisesti puolueettoman asennoitumisensa takia ”he kieltäytyivät kaikesta [poliittisesta] yhteistoiminnasta natsivaltion kanssa . . . Monet tuomittiin kuolemaan, koska he kieltäytyivät sotapalveluksesta.” – Weidenfeld and Nicolson (Lontoo).

”Hengellisyyden aikakausiko” ???

● New Yorkin taidemuseossa (Metropolitan Museum of Art) pidettiin äskettäin näyttely ”varhaiskristillisestä taiteesta”, jonka nimenä oli ”hengellisyyden aikakausi”. Selostaessaan tätä taidenäyttelyä ”The Wall Street Journal” -lehti mainitsi: ”Taiteelle onneksi varhaiskristillinen usko, joka oli hylännyt kuvat ja loisteliaisuuden epäjumalanpalvelukseen kuuluvana, pian hävisi, kun kristityt keisarit ohjasivat pakanuuden keskuksia kerran ylläpitäneet rikkaudet uuteen käyttöön. Epäilemättä uusien kirkkojen näkyvä loisto ja monien pakanallisten aiheitten liittäminen kristilliseen taiteeseen käännytti useita epäuskoisia. . . . Pakanallisten ja kristillisten aiheitten ja symbolien sekoittaminen toisiinsa on jännittävää.”

Tällainen tosi kristillisyyden ”sekoittaminen” väärään palvontaan oli tietysti odotettavissa, koska Kristus itse ennusti sen. (Matt. 13:24–30, 36–40) Raamattu osoittaa, että jo apostolien aikana voitiin sanoa, että ”laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa” siihen asti, kun ”se, joka parhaillaan pidättää”, poistettaisiin, mikä sallisi ei-kristillisten uskomusten kukoistamisen. Apostoli Paavali, joka oli osa ”siitä [apostoleista luokkana], joka parhaillaan pidättää”, varoitti: ”Minä tiedän, että poismenoni jälkeen keskuuteenne tulee sortavia susia, jotka eivät kohtele laumaa hellästi, ja . . . jotka puhuvat vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa.” – 2. Tess. 2:7; Apt. 20:29, 30.

Viestintäkuilu

● Kun nuoria joka puolella maailmaa kehotettiin sanomaan paavi Paavali VI:lle ”kaikki mitä uskot hänen tarvitsevan tietää, jotta hän voisi tehdä työnsä ikäistesi suhteen merkitykselliseksi”, niin saatiin 1 200 vastausta, joissa oli valituksia hyvin laajalta alalta. ”Kirkko näyttää kärsivän samasta kuin lakimiehetkin”, kirjoitti eräs 16-vuotias katolinen nuorukainen. ”Kun te esitätte jonkin lausunnon, piispat voivat ymmärtää sen, mutta tavallisille ihmisille siinä on vain paljon sanoja.”

Mutta näyttää siltä, että papit ovat taipuvaisia pitämään hengelliset asiat salassa sen sijaan että selittäisivät niitä maallikoille. Benediktiiniläispappi Colman Barry suositteli äskettäin, että kaikissa teologien kirjoituksissa käytettäisiin latinaa, jotteivät heidän pohdintansa häiritsisi maallikkoja. Silloin ”teologeja arvostelisivat heidän vertaisensa”, hän selittää, ”pikemmin kuin hengellisesti epäpätevät”.

Sen sijaan että toisia pidettäisiin ”hengellisesti epäpätevinä”, eikö kaikille kristillisessä kirkossa oleville pitäisi opettaa Jumalan sanaa samalta pohjalta, niin kuin ensimmäisille kristityillekin? Apostoli Paavalihan sanoi, että ”jos tekään ette . . . esitä kielellä helposti ymmärrettävää puhetta, mistä tiedetään, mitä puhutaan? Tehän puhutte ilmaan.” – 1. Kor. 14:9–11.