Syvempää näkemystä uutisiin

Paavin suojeleminen

● Vatikaanin sveitsiläiskaarti on nyt lisännyt asevarastoonsa kyynelkaasun uutistoimisto AP:n äskettäin julkaiseman tiedotuksen mukaan. Tuon 90-miehisen sotajoukon sanottiin haluavan jonkin suoja-aseen, joka on ”vähemmän vahingollinen” kuin heidän konepistoolinsa ja pistimellä varustetut kiväärinsä tai se keihäs- ja taistelukirvesyhdistelmä, jota kantaen he seisovat vartiossa. Mutta miksi Vatikaanivaltiolla pitäisi ensinnäkään olla moisia aseistettuja vartijoita? ”Heidän pääasiallinen tehtävänsä on paavin persoonan suojeleminen”, sanoo Uusi katolinen tietosanakirja (”New Catholic Encyclopedia”). Mutta entä hän, jota tämä paavi ”Kristuksen sijaisena” väittää edustavansa? Jeesus Kristus sanoi roomalaiselle maaherralle Pilatukselle: ”Minun valtakuntani ei ole tämän maailman valtakunta; jos minun valtakuntani olisi tästä maailmasta, niin minun mieheni olisivat taistelleet estääkseen minua joutumasta luovutetuksi juutalaisille” – teloitettavaksi. Tästä syystä Kristuksen ”miehet” eivät tarvinneet asevarastoa. Mutta paavi nähtävästi ajattelee ”miestensä” tarvitsevan. Näyttää siltä, ettei hänen uskonsa, rohkeutensa eikä ”valtakuntansa” ole samanlainen kuin Kristuksen. – Joh. 18:36, katolinen ”Jerusalemin Raamattu”.

Veri kertoo kaiken

● Oikeuslääketiede voi pian ’saada selville jokaisen sellaisen henkilön persoonallisuuskuvan, joka jättää jälkeensä veritahran’, niiden englantilaisten rikosopin tuntijoitten mukaan, jotka puhuivat kansainvälisessä oikeustieteilijöitten kokouksessa Zürichissä Sveitsissä. Kuten kerrottiin saksalaisessa sanomalehdessä ”Die Welt”, tutkijat ovat havainneet, että jokaisen ihmisen vereen elämän aikana kerääntyy suuri määrä erilaisia tautien vasta-aineita, jotka ilmaisevat sen henkilön veren erilaiseksi kuin kaikkien muiden. ”Nykyään tunnustetaan, että jokaisella ihmisellä on oma tunnusomainen verityyppinsä, johon mitään muuta verta ei voida täsmälleen verrata”, huomauttaa lehti. Veren analyysiin sisältyy tieto siitä, missä kyseinen ihminen on asunut, hänen likimääräinen ikänsä, mille hän on yliherkkä, jopa jotain siitäkin, mitä hän tekee ja millaiset sukupuoliset tavat hänellä on. ”Lyhyesti sanoen näyttää olevan kaikki mahdollisuudet saada selville tunnistettava henkilö sekä hänen elämänhistoriansa ja ympäristönsä”, päättelee kirjoitus. Voidaan tosiaan sanoa, että useammalla kuin yhdellä tavalla ”jokaisen elävän luomuksen elämä on veri”. – 3. Moos. 17:11, 14, ”New English Bible”.

Raamattua selvittävä tapaus

● Äskeinen Guatemalan maanjäristys vaikutti eräisiin jo kuolleina olleisiinkin. ”Time”-lehti kertoo, että ”useat surijat, jotka menivät hautaamaan kuolleitaan perhehautoihin, huomasivat, että järistys oli tuonut esiin kauan sitten kuolleitten sukulaisten arkkuja”. Samantapaista sattui erään maanjäristyksen aikana Jerusalemin alueella Jeesuksen kuollessa. Kuolleitten ruumiit pantiin siihen aikaan tavan mukaan Palestiinan pehmeisiin kalkkikivikallioihin hakattuihin holveihin eli kammioihin, useasti kukkulan rinteisiin. Eräs kertomus Raamatussa sanoo Johannes Greberin kääntämänä, että kun Jeesus kuoli, niin ”maa järisi, ja kalliot pirstoutuivat. Hautoja aukeni, ja monet haudattujen ruumiit lennähtivät pystyyn. Tässä asennossa ne työntyivät esiin haudoista, ja monet, jotka kulkivat paikan ohi matkallaan takaisin kaupunkiin, näkivät ne.” Siis sen sijaan, että olisi tapahtunut ylösnousemus, kuten eräät raamatunkäännökset antavat ymmärtää, kysymyksessä näyttää olleen vain kuolleitten ruumiitten paljastuminen havainnoitsijoille, niin kuin Guatemalassa. – Matt. 27:51–53.

Huono ennakkotapaus

● Intian kardinaali Joseph Parecattil, katolisten piispojen konferenssin puheenjohtaja, on kannustanut katolilaisuutta siinä maassa kehittymään ”Intian kirkoksi”. Hän tähdensi konferenssin yleiskokouksessa, että tähän tarkoitukseen on tarpeellista ’käyttää hyväksi Intian uskontojen, ajatustavan ja filosofisten järjestelmien suunnattomia lähteitä’. Ennakkotapauksena hän mainitsi piispoille ’neljä ensimmäistä vuosisataa [Kristuksen jälkeen, jolloin] kristityt teologit olivat ennakkoluulottomia keskustellakseen rakentavasti toisin uskovien kanssa’. Ainoat ’toisin uskovat’ olivat tietysti ei-kristittyjä, mutta se ei estänyt kardinaalia puolustamasta, että niin kuin neljällä ensimmäisellä vuosisadallakin ’tämän paikallisista kulttuureista saatavien sanojen ja ajatusmallien omaksumisen pitäisi olla jatkuva tapahtuma kirkossa’. Kardinaali Parecattil vahvistaa täten paikkansapitäväksi Raamatun varoituksen ”luopumuksesta” ja siitä, että sen alut olivat ”jo vaikuttamassa” ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien. – 2. Tess. 2:3, 7.