6 000-vuotisen ihmishallinnon loppu lähestyy – mitä on saatu aikaan?
KUN juutalaisten uusi kuuvuosi alkoi syyskuussa 1975, niin saavutettiin merkittävä ajankohta ihmiskunnan historiassa. Mikä se oli? Raamatun ajanlaskun mukaan ihmiskunta oli ollut silloin maan päällä täydet 6 000 vuotta. Jos siis ensimmäinen ihminen Aadam olisi halunnut pysyä tottelevaisesti Jumalan hallitusvallan alaisuudessa, niin hän olisi ollut yhä elossa ja 6 000 vuoden ikäinen viime vuoden syyskuussa.
Merkitseekö tämä sitä, että ihmiskunta on nyt ehtinyt 6 000 vuoden päähän sitä 7 000-vuotiskautta, jonka Jumala ”siunasi . . . ja pyhitti” suureksi ”lepopäiväkseen”? Merkitseekö se, että Kristuksen tuhatvuotisen Valtakunnan hallituskautta, tämän ”lepopäivän” viimeisiä tuhatta vuotta, on alettava laskea vuoden 1975 syyskuusta lähtien? – 1. Moos. 1:27, 31; 2:2, 3; Ilm. 20:1–6.
Ei, se ei merkitse sitä. Miksi ei? Koska Raamatun kertomus osoittaa, että Jumalan luomistyöt, jotka hän suoritti juuri tätä 7 000-vuotista ”lepopäivää” edeltävänä ”päivänä”, eivät päättyneet Aadamin luomiseen. Aadamin luomisen ja hänen vaimonsa Eevan luomisen välillä kului siis aikaa. Sinä aikana Jumala antoi Aadamin nimittää eläimet. Me emme tiedä, kestikö se ajanjakso viikkoja vai kuukausia vai vuosia. Me emme siis tiedä täsmälleen, milloin Jehovan suuri ”lepopäivä” alkoi, emmekä sitä, milloin se päättyy. Sama koskee Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden alkua. Raamattu ei tarjoa meille mitään keinoa tämän ajankohdan määrittämiseksi, joten meidän ei hyödytä pohtia, milloin se ajankohta voisi olla. – 1. Moos. 2:18–25; Matt. 24:42, 44.
Mutta Raamatun aikakello osoittaa meille, että ihmiskunnan historian 6 000 vuotta päättyivät vuonna 1975. Aadam alkoi kapinoida Jumalan hallitusvaltaa vastaan Jumalan ”lepopäivän” alussa. Ihmisen historian ensimmäisille 6 000 vuodelle on siis ollut enimmäkseen tunnusomaista ihmisen hallitusvalta. Mitä ihmisen riippumaton hallitusvalta sai aikaan noina kuutena vuosituhantena? Luokaamme yleiskatsaus noihin tuhatvuotisjaksoihin, kuhunkin vuorollaan.
Ensimmäinen tuhatvuotisjakso
Ihmisen onnellisuus Eedenin paratiisissa loppui, kun Aadam ja Eeva kapinoivat Luojansa, Jehova Jumalan, suvereenisuutta vastaan. Jumala karkotti oikeudenmukaisesti miehen ja hänen vaimonsa tästä puutarhasta viljelemättömään maahan suoriutumaan omin neuvoin valitsemansa riippumattoman hallituksen alaisuudessa. Luultavasti siitä tuli jonkinlainen patriarkaalinen hallitusvalta. Mutta niiden yli 900 vuoden kuluessa, jotka Aadamin elämästä olivat jäljellä, synnin tahraama ihmiskunta vajosi yhä enemmän väkivaltaan, murhaamiseen, väärään uskontoon ja sallivaiseen elintapaan, joka päättyi vain kuolemaan. – Room. 5:12; 1. Moos. 3:12, 16–19; 4:10, 11, 23, 26.
Toinen tuhatvuotisjakso
Ihmisen hallitusvallan alaisuudessa ”ihmisten pahuus” paisui siinä määrin, että Jumala, annettuaan asianmukaisen varoituksen, tuotti maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen hävittämään ne, jotka olivat ’turmelleet’ maan ja täyttäneet sen väkivallalla. Vaikka Jumala varjelikin hengissä uskollisen Nooan ja hänen perheensä heidän vanhurskautensa takia, niin heidän jälkeläisensä sekaantuivat ihmisten politiikkaan Jehova Jumalaa uhmaten. Vajaat 200 vuotta vedenpaisumuksen jälkeen Nimrodista tuli häikäilemätön diktaattori ja kuningas. Hän korotti itsensä Korkeinta Jumalaa vastaan, niin että syntyi sanonta: ”Juuri kuin Nimrod, mahtava metsästäjä Jehovaa vastaan.” Hänen metsästysurotöihinsä sisältyi epäilemättä ihmisten tappaminen samoin kuin eläintenkin tappaminen, niin että hän perusti ihmiskunnalle hirmuvallan. Kun hänen kapinallinen menettelynsä huipentui siihen, että hän rakensi kaupungin, Baabelin, ja ’tornin, jonka huippu ulottui taivaaseen’, niin Jehova suoritti ihmeen sekoittamalla ihmisten kielen. Tämä pakotti heidät luopumaan rakennusohjelmastaan ja hajaantumaan yli maan. Ensimmäinen ihmisdiktatuuri koki häviön! – 1. Moos. 6:4, 5, 11; 10:8–12, UM; 11:1–9.
Kolmas tuhatvuotisjakso
Ihmiset sotivat keskenään, heimo heimoa vastaan, kaupunkivaltio kaupunkivaltiota vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan. Egyptistä tuli johtava maailmanvalta, mutta Jumala rankaisi sitä, koska se sorti hänen kansaansa Israelia. Kansojen ihmiset ajautuivat syvemmälle pakanalliseen epäjumalanpalvelukseen, jopa niin pitkälle, että uhrasivat lapsia. Sortavia diktatuureja syntyi, ja yhteinen kansa kärsi hallitsijoiden pelinappuloina. – 1. Moos. 14:1–16; 2. Moos. 1:8–11; 6:1–6; 14:26–31; 5. Moos. 18:9–12.
Neljäs tuhatvuotisjakso
Egyptin vanavedessä seurasi perättäisten maailmanvaltojen sarja, joita hallitsivat kunnianhimoiset kuninkaat. Nämä tulivat kuuluisiksi neljännellä vuosituhannella. Assyria, Babylonia, Meedo-Persia, Kreikka ja Rooma – jokainen niistä vuorollaan taisteli mahtavine sotajoukkoineen ja saavutti maailmanherruuden. Niiden sallittiin myös saavuttaa suvereenisuus ja käyttää sitä Israelin kansaan nähden. Sekä Danielin että Ilmestyskirjan ennustukset vertaavat tällaisia mahtavia poliittisia valtoja ”petoihin”. Väärä uskonto tuki aina huomattavalla tavalla noita julmia diktatuureja. – Dan. 7:2–8, 17; 8:3–8, 20–22; Ilm. 13:1, 2; 17:3–8, 11; Hes. 21:25–27.
Viides tuhatvuotisjakso
Keisarivallan aikainen Rooma hallitsi nyt useita maita. Juuri Rooman valta-alueella Johannes Kastaja mestattiin, Jeesus Kristus pantiin paaluun, keisarin sotajoukot hävittivät Jerusalemin ja kristittyjä vainottiin – kaikki tämä tapahtui ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Neljännellä vuosisadalla järjesti kastamaton keisari Konstantinus kristikunnan pappeineen ja Rooman poliittis-uskonnollisine rakennelmineen, ja katolinen pappisvalta pani alulle pimeän keskiajan, jolloin kohdistettiin viheliäistä sortoa tavalliseen ihmiseen ja varsinkin niihin, jotka koettivat palvella Jumalaa. Kirkon ja valtion yhtymä kohotettiin kunniaan vuonna 800, kun Rooman paavi kruunasi Kaarle Suuren Pyhän Rooman valtakunnan hallitsijaksi. – Mark. 6:25, 27; 15:25, 37; Luuk. 21:20–24; 2. Tess. 2:3.
Kuudes tuhatvuotisjakso
Rooman valtakunta pirstoutui kilpaileviksi ja sortaviksi eurooppalaisiksi valtioiksi. Ne lähettivät sotalaivojaan ulkomaille valtaamaan maailman ns. ”pakanallisia” alueita ja perustamaan niihin siirtokuntia. Isosta-Britanniasta tuli johtava maailmanvalta. Amerikan siirtokunnat itsenäistyivät ja saavuttivat riippumattomuuden Britanniasta, mutta ne kaikki pysyivät edelleen läheisessä yhteydessä anglo-amerikkalaisessa maailmanvaltajärjestelyssä. 18. vuosisata oli teollisen vallankumouksen aikaa, ja 20. vuosisata aloitti maailmansotien aikakauden, joissa olivat mukana lähes kaikki poliittiset kansakunnat johtavien uskontojen tukemana. Germaaninen ”Pohjan kuningas” kiisti demokraattisen ”Etelän kuninkaan” ylivallan, mutta kommunistinen jättiläinen on nyt ”kuninkaana” syrjäyttänyt diktatorisen Saksan. Mikään näistä poliittisista hallitusmuodoista ei ole tuonut todellista onnellisuutta eikä turvallisuutta alamaisilleen. Ja nyt uhkaa ydinasekilpa aiheuttaa ihmiskunnalle tuhon. Vallankumouksellisuus ja kapinallisuus valtaa vastaan, sallivaisen yhteiskunnan nopea nousu ja rikollisuuden ja saastumisen äkillinen leviäminen ovat lisänneet ihmisen pulmia. – Dan. 11:27–40; Ilm. 11:18.
Yleissilmäys
Tämän ihmisen 6 000-vuotisen olemassaolon kauden alulle oli tunnusomaista paratiisin menetys. Siitä pitäen on pettynyt ihmiskunta kokeillut monenlaisia hallituksia yrittäessään saada takaisin ainakin jonkinlaisen aineellisen paratiisin. Mutta mitä on saatu aikaan? Tuloksena on maailmanlaajuinen hämminki. Ihmiskunnan edessä on tuhoutuminen, niin kuin Jeesus ennusti meidän ajastamme: ”Maan päällä kansojen ahdinko, kun ne eivät tunne pääsytietä . . . samalla kun ihmiset tulevat voimattomiksi pelosta ja sen odotuksesta, mikä kohtaa asuttua maata.” Mutta Jumalan sana tarjoaa toivoa! – Luuk. 21:25, 26.