”Pyhä vuosi” – miellyttääkö se Jumalaa?
”PYHÄT vuodet” ovat olleet yksi roomalaiskatolisen perinteen piirre aina vuodesta 1300 lähtien. Ne ovat tulvillaan hurskaita rukouksia ja Roomaan tehtyjä pyhiinvaelluksia. Onko Jumala mieltynyt näihin erikoisiin uskonnollisiin toimintoihin? Jos on, niin varmaan pitäisi olla jokin todiste Jumalan mielihyvästä.
Mutta kun paavi Paavali VI ilmoitti vuoden 1975 pyhäksi vuodeksi toukokuussa vuonna 1973, niin harva ihminen olisi silloin voinut kuvitella sen jälkeen seurannutta uskomatonta käännettä maallisissa asioissa. Yhteensattuma on huomattava, koska paavi Paavali käänsi tuona aikana päinvastaiseksi perinteellisen asiain järjestyksen niin, että paikalliset (eli hiippakunnan) pyhän vuoden juhlallisuudet alkoivat vuonna 1973 ennen vuoden 1975 juhlimisia Roomassa. Aikaisemmin tuli pyhän vuoden ”etuoikeuksien” laajentaminen paikallisiin hiippakuntiin aina Rooman pyhän vuoden jälkeen.
Näin on pyhän vuoden juhlamenojen aikana toinen maailmaa järkyttävä kriisi toisensa jälkeen puhjennut esiin alkaen vuoden 1973 lokakuussa Lähi-idän sodalla. Energiakriisi, maailma taloudellisen luhistumisen partaalla, hallitusten päämiesten kukistumiset kuin arpanappulat, nälänhätä, joka väijyy uhkaavampana kuin koskaan – kaikki nämä tapahtumat ovat sattuneet tämän hämmästyttävän kriittisen pyhän vuoden kaudella.
Nyt uhkaa itse vuosi 1975 omine onnettomuuksineen kruunata huippukohdan. Kaakkois-Aasian tapahtumat raastavat maailman sydänjuuria. Lähi-idän tilanne pysyy kriittisenä.
’Miten surullinen yhteensattuma, että jaloihin uskonnollisiin tarkoituksiin erotetun ajanjakson piti joutua tällaisten tuhoisien tapahtumain vitsaamaksi!’ saatat sanoa. Mutta vielä merkittävämpi on se tosiasia, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, jolloin moinen yhteensattuma on tapahtunut. Tosiaan Melbournessa Australiassa ilmestyvän The Sun -lehden Rooman-kirjeenvaihtaja vakuuttaa, että ”roomalaiset sanovat kauhistuvansa pyhiä vuosia. Jonkin onnettomuuden otaksutaan seuraavan sen vanavedessä.”
Mutta tällainen taikauskoinen pyhien vuosien pelko pelkästään satunnaisten tapausten vuoksi olisi luonnollisesti tyhmää. Se tosiasia, että moisia tapauksia sattuu näinäkin aikoina voi sen sijaan kertoa vilpittömille huomioitsijoille jotakin siitä, miten Jumala suhtautuu tällaiseen palvontaan. Taivuttavatko kaikki nuo pyhiinvaellukset ja rukoukset Jumalan siunaamaan pyhän vuoden juhlat? Tässä seuraa joitakin tietoja tosiasioista.
PYHÄ VUOSI 1933
Avattuaan perinteellisen ”pyhän oven” Pietarinkirkossa paavi Pius XI sanoi, että pyhä vuosi 1933 ”pysyy suurimpana kaikista pyhistä vuosista”. Se julistettiin erikoiseksi ”Pyhäksi riemuvuodeksi” siksi, että oli kulunut 1 900 vuotta vuonna 33 tapahtuneesta Kristuksen ristiinnaulitsemisesta. Odotuksia ei rajoitettu kirkon sisäisiin asioihin. Ilmaistiin myös toive, että ’uskonnon hyökyaalto kohoaa ja vie mennessään kansat rauhaan ja menestykseen’.
Kuitenkin alkoi kohta Pius XI:n 24. joulukuuta antaman julistuksen jälkeen sattua vuonna 1933 tapauksia, jotka tulivat tuhoamaan maailman ’rauhan ja menestyksen’ vuosikausiksi eteenpäin.
30. tammikuuta – Adolf Hitleristä tulee Saksan valtakunnankansleri; hän saa diktaattorin vallan 23. maaliskuuta.
Helmikuu – Ensimmäiset keskitysleirit kyhätään vanhoihin parakkeihin, linnoihin ja muihin paikkoihin.
27. maaliskuuta – Japani eroaa Kansainliitosta, ”ensimmäinen vakava isku Liiton rakenteelle ja . . . ärsyke hyökkäykseen muualla.” – An Encyclopedia of World History, s. 1126, 1127.
27. heinäkuuta – Maailman talouskonferenssin epäonnistuminen Lontoossa.
14. lokakuuta – Saksa eroaa maailman aseistariisumiskonferenssista.
21. lokakuuta – Saksa eroaa Kansainliitosta.
Näin ollen tämä ”suurin kaikista pyhistä vuosista” näki ’rauhan ja menestyksen’ sijasta laskettavan perustuksen maailman tulevalle verilöylylle, jollaista tämä sukupolvi ei ollut kokenut. Mutta eivätkö nimellinen ”Kristuksen sijainen” ja hänen kirkkonsa toimineet hengellisenä suojavallina tänä nimenomaisena vuonna Kristuksen kunniaksi? Pane merkille joitakin tämän pyhän vuoden kuluessa sattuneita ”uskonnollisia” tapahtumia:
”(24. maaliskuuta) Keskustapuolue ja baijerilainen kansanpuolue, joita Saksan katolilaiset pitivät aiheellisesti etujensa edustajina, olivat hyväksyneet valtuutuslain, joka antoi Hitlerille rajattoman vallan.” – New Catholic Encyclopedia (1967), 11. osa, s. 415.
”Saksan piispat olivat julistaneet yksimielisesti (28. maaliskuuta), että katolilaiset voivat olla yhteistoiminnassa uuden valtion kanssa.” – Sama.
”Paavi Pius otti eversti von Papenin [Hitlerin varakanslerin] ja kapteeni Göringin [”Hitlerin oikean käden”] vastaan heidän arvolleen kuuluvin loisteliaisuuksin ja juhlamenoin. Varakanslerilla . . . oli paavin salaisen kamariherran arvonmerkit . . . von Papen ja kapteeni Göring saavat ehtoollisen paavin kädestä huomenna.” – New York Times, 13.4.1933, s. 1.
”Von Papen kävi kesäkuun lopulla paavin luona hakemassa uutta konkordaattia koko Saksaa varten ja pyytämässä paavia vaikuttamaan, että koko Saksan katolilaiset jättäisivät poliittiset järjestönsä ja asettuisivat uuden Saksan linjalle.” – 1934 Americana Annual, s. 272.
”Kohta Itävallan kanssa (5. kesäkuuta 1933) tehdyn konkordaatin jälkeen . . . tehtiin toinen (20. heinäkuuta) Saksan tasavallan kanssa.” – New Catholic Encyclopedia, 11. osa, s. 415.
”Tämä kädenpuristus [Saksan konkordaatti] paavinkirkon, maailman historian suurimman moraalisen voiman, kanssa on rajattoman siunauksen sankariteko”, sanoi palavasti Baijerin kardinaali Von Faulhaber käsin kirjoitetussa onnittelukirjeessään Hitlerille. – Hans Müller, Kirche und Nationalsozialismus: Dokumente 1930–1935, 1963, asiakirja 77, s. 170.
Siten oletettu ”maailman historian suurin moraalinen voima” sekaantui poliittisiin kauppoihin yhden maailman historian alhaisimpiin, moraalittomimpiin kuuluvan voiman kanssa. Voitko kuvitella Kristuksen tekevän moisia poliittisia sopimuksia? Kristushan sanoi vielä ristiinnaulitsemispäivänäänkin: ”Minun valtakuntani ei kuulu tähän maailmaan . . . minun valtakuntani ei ole täällä.” Kuitenkin ”Kristuksen sijainen” itse aiheutti sinä vuonna, joka oli erityisesti erotettu Kristuksen ristiinnaulitsemisen kunnioittamista varten, häpeää Kristukselle poliittisella asioihin sekaantumisellaan Kristuksen nimessä! – Joh. 18:36, katolinen New American Bible (NAB).
Mutta kaikki Kristuksen väärinesittämiset, jotka johtuivat kristikunnan seuraavasta veli veljeä vastaan käymästä verilöylystä toisen maailmansodan aikana, sivuutettiin pian olankohautuksella. Seuraavan pyhän vuoden aikaan kirkon Kristusta häpäisevä poliittinen asioihin sekaantuminen joutui jälleen otsikkoihin.
PYHÄ VUOSI 1950
Pyhän vuoden 1950 päämääriin sanoi Pius XII kuuluvan toiveen, että sen ”pyhän vuoden kuluessa syntyisi uusi aikakausi – oikeudenmukaisempi pyhä vuosi, onnellisempi koko suurelle ihmisperheelle”. Pidettiin erikoisrukouksia maailman rauhan puolesta.
Vain kuukautta ennen pyhän vuoden 1950 alkua paavi Pius itse paljasti, mihin hän pani todellisen rauhan toiveensa: ”Paavi kannattaa Yhdysvaltoja Lännen aseistussuunnitelmassa”, väläytti eräs New York Times -lehden otsikko. ”Hänen huomautuksensa saivat tänään erityisen merkityksen, koska ne osoitettiin Yhdysvaltain senaatin sotilasmäärärahojen alikomitean jäsenille”, mainitsi Rooman uutissähke 17. marraskuuta. – 18.11.1949, s. 1.
”Kannattaen jälleenvarustautumista” paavi Pius puhui sotilasviranomaisille, että (länsimaiden) laki ”voi tuskin toivoa menestyvänsä . . . jollei sillä ole kohtuullisen sotilasmahdin tukea”, sanoo Times. Kuin lisäten painotusta Vatikaani vakuutti jälleen luottavansa aseitten voimaan myös pyhänä vuonna. Toinen Rooman sähke, jonka otsikkona oli ”Vatikaani hyväksyy pommia koskevan päätöksen”, ilmoittaa:
”Vatikaani vakuutti virallisen sanomalehtensä Osservatore Romanon välityksellä Yhdysvaltain hallitukselle ja kansalle tänään, että se ymmärsi täysin syyt, joiden tähden presidentti Truman oli päättänyt hyväksyä huipputehoisen vetypommin rakentamisen.” – New York Times, 3.2.1950.
Miten päinvastaista kuin Kristuksen näkemys aseista! Hän sanoi, että ”ne, jotka käyttävät miekkaa, joutuvat ennemmin tai myöhemmin sen tuhoamiksi”. Kuuluuko se, mitä maailma tehneekin aseistautumisekseen, kristityille? Tuleeko Kristuksen seuraajien sekaantua maailman sotakoneistoon, kun Jeesus sanoi, että hänen todelliset opetuslapsensa ”eivät ole maailmasta enempää kuin minäkään kuulun maailmaan”? – Matt. 26:52; Joh. 17:16, NAB.
Miten Jumala voisi vastata niiden rukouksiin, jotka rikkovat suoraan näitä kristillisiä periaatteita? Hän sanoo ihmisille, joiden teot ovat ristiriidassa heidän rukoustensa kanssa: ”Vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.” Näin ollen on niiden pyhän vuoden rauhan rukousten, jotka todellisuudessa turvasivat aseistukseen, täytynyt kuulostaa ontoilta taivaissa. – Jes. 1:15.
Rauhan sijasta ”tapaus, josta vuosi 1950 oli todennäköisesti oleva elävimmin muistettu, oli Korean sodan puhkeaminen 25. kesäkuuta”, sanoo vuoden 1951 Britannica Book of the Year. Väkivaltaiset levottomuudet kuudessatoista maassa, kuusi erillistä kiivasta rajariitaa sekä Kiinan Tiibetin-miehitys pilasivat myös tämän pyhän vuoden.
Varmaan kirkko oli oppinut näistä huonoista kokemuksista siihen mennessä, kun se tuli laajennettuun pyhään vuoteensa 1975 vuoden 1973 lopulla. Mutta oliko se? Päättele itse tosiasioitten perusteella.
PYHÄ VUOSI 1975
Nykyisen pyhän vuoden teema on ”sovinto ja uudistus”. Mutta huomattavampaa kuin mikään hengellinen ”uudistus” on ollut poliittisten siteitten uudistaminen. Lisätyt yritykset jatkoivat ”kirkon saattamista läheisempään yhteyteen maailman kommunististen kansojen kanssa, mikä merkitsi täyskäännöstä kylmän sodan vuosista”, sanoo U.S. News & World Report. Vuoden 1974 alussa tämä poliittinen ”täyskäännös” sai aikaan purevan kardinaali Mindszentyn hämmennystä aiheuttaneen poistamisen asemastaan Unkarissa kommunistien vaatimuksesta. Ja nyt Vatikaani voi nimittää ainoastaan kommunistien hyväksymiä ”rauhan” pappeja sinne. Voitko kuvitella Kristuksen tarkistavan keisarin kanssa, keitä hänen sallittaisiin valita apostoleiksi?
Tätä suuntausta kuvastaa myös se, että kommunistinen Pohjois-Vietnam ja Itä-Saksa laskettiin ensi kerran mukaan Roomassa vuonna 1974 pidetyn piispain synodin viralliseen edustajaluetteloon. Hanoin arkkipiispa Trinh Van Can sanoi synodin piispoille, että hänen maansa ”katoliset uskovaiset antavat ihailtavan esimerkin kiintymyksestään kirkkoa kohtaan”.
Mutta kun paavi Paavali avasi virallisesti pyhän vuoden 1975, niin nähtiin myös hätkähdyttävä otsikko: ”Pohjois-Vietnam kunnioittaa uskollisia katolilaisia.” Lainataksemme uutistoimisto AFP:n vuoden 1974 joulusähkettä Tonkinin Phat Diemin hiippakunnasta, vuosien mittaan ”yhä suuremmat määrät nuoria katolilaisia on pestautunut sotavoimiin”, jopa tullut ”kansan sotavoimien sankareiksi”.
Siis jälleen kerran nähdään katolilaiset tappamassa katolilaisia poliittisessa sodassa – jopa pyhän vuoden aikana! Mutta eivätkö useimmat kirkot ole aina osoittaneet samanlaista halukkuutta ystävystyä poliittisten kansojen kanssa itsensä säilyttämiseksi? Miten kuitenkin Jumala suhtautuu niihin, jotka veljeilevät maailman kanssa kristillisten periaatteiden kustannuksella.
Miksi kutsut naisia, jotka ulkonaisesti liittyvät aviomieheensä, mutta sitten antautuvat kenelle tahansa muulle, joka kohdalle sattuu? Raamattu sanoo Jumalan vaativan yksinomaista antaumusta, joten se kuvailee moiset ihmiset ”yhtä uskottomiksi kuin avionrikkojavaimot”. Raamattu jatkaa:
”Ettekö tajua, että tehdessänne maailman ystäväksenne teette Jumalan viholliseksenne? Kuka tahansa, joka valitsee maailman ystäväkseen, muuttuu Jumalan viholliseksi.” – Jaak. 4:4, katolinen Jerusalem Bible.
Onko näin ollen ihme, ettei Jumala ole vastannut hengellistä ”sovintoa ja uudistusta” koskeviin pyhän vuoden rukouksiin? Sen sijaan vuosi 1974 näki myös Italian katolilaisten aiheuttavan kirkolle hätkähdyttävän tappion avioeroa koskevassa kansanäänestyksessä – mitä äänestystä kirkko itse oli vaatinut! Ja Lontoon Economist kertoo, että viime vuonna arviolta 65 000 Länsi-Saksan katolilaista lopetti kirkollisverojensa maksamisen peruuttamalla jäsenyytensä. Se on 20 prosenttia enemmän kuin 1973:n vähennys, ja ”tänä vuonna luvut kohoavat jyrkästi”.
Vuosi 1975 on joka tapauksessa jo tuonut mukanaan julkisen Vatikaanin nuhtelun kuuluisalle sveitsiläiselle teologille Hans Küngille, joka pysyy uhmaavana. Vatikaani määräsi myös Kansainvälisten katolisten järjestöjen konferenssin hävittämään erään näiden järjestöjen kustantaman väestöongelmia käsittelevän äskeisen kirjan.
Kuulostaako tämä hengelliseltä ”sovinnolta ja uudistukselta”? Vai kuvaileeko mielialaa paremmin eräs pyhää vuotta käsittelevä pääkirjoitus, joka on julkaistu katolisessa Commonweal-lehdessä: ”Paavali VI näyttää ajattelevan, että hänen täytyy jatkuvasti varoittaa kansaansa julkisissa puheissaan nimettömistä toisin ajattelevista . . . ja siten hän väistämättömästi esiintyy pikemminkin kiusaantuneen huolestuneena kuin voiman ja toivon lähteenä.” – 3.1.1975, s. 283.
Mutta pitäisikö meidän voiman ja toivon lähteemme olla kenessäkään ihmisessä tai kirkon julistamissa ”pyhissä” tapahtumissa? Vastatkoot seuraavat sanat katolisesta raamatunkäännöksestä:
”Kun Jumala on nyt tunnustanut teidät – kuinka te voitte haluta palata näiden kaltaisiin alkeellisiin asioihin, jotka eivät voi tehdä mitään? . . . Te ja teidän erikoiset päivänne ja kuukautenne ja aikakautenne ja vuotenne! Te saatte minut tuntemaan, että olen tuhlannut aikaani kanssanne.” Gal. 4:8–11, Jerusalem Bible.
Mitään ulkonaisen hurskauden vuotta ei voida todellakaan kutsua pyhäksi Jumalan silmissä niin kauan kuin tämä jumalaton maailma on olemassa. Vain Hän voi tuoda pyhän ajan koko ihmiskunnalle, kun, niin kuin Raamattu lupaa, ”entinen maailma on mennyt pois”. Sitten, luvatussa ”uudessa maassa”, ei ainoastaan yksi vuosi, vaan ikuisuus on oleva pyhä eli pyhitetty, koska ”Jumala, joka on aina heidän kanssaan . . . on pyyhkivä pois jokaisen kyyneleen heidän silmistään, eikä ole enää oleva kuolemaa eikä murehtimista, itkua eikä kipua”. – Ilm. 21:1, 3, 4, NAB.