Omantunnon sisäinen ääni

”Kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa.” – Room. 2:14, 15.

1, 2. a) Millainen tilanne on nykyään moraalinormien ollessa kysymyksessä? b) Miksi moraalista ohjausta on tarvittu erityisesti vuodesta 1914 lähtien?

SE MIKÄ on ”oikein” tai ”väärin” muuttuu nykyään alituisesti. Tri Emanuel Demby sanoi puhuessaan aiheesta ”Julkinen moraali”: ”Tärkeänä syynä siihen, miksi meidän on niin vaikea määritellä tarkkaan aikamme moraalin luonnetta, on se, että nyt on suurten muutosten aika.” Se, mitä noudatettiin laajalti hyväksyttyinä normeina vain muutamia vuosia sitten, on muuttunut tai on korvattu muulla. Ja kun elämä tulee aina vain monimutkaisemmaksi, niin kuka voi sanoa, miten päteviä uudet normit ovat, tai kuinka kauan ne kestävät? Mitä opastusta on saatavissa?

² Tällainen tilanne on ollut meidän elossa olevien edessä erityisesti vuodesta 1914 lähtien. Miksi nimenomaan siitä lähtien? Tri Archibald Chisholm sanoi: ”Niin suuri on ollut mullistus ajattelussa ja moraalissa, että jotkut ehdottavat, että meidän pitäisi katsoa elävämme vuotta [61] a.b. (anno belli [sodan vuotta]), millä he ilmaisevat olevansa sitä mieltä, että uusi aikakausi alkoi, kun puhkesi” ensimmäinen maailmansota. Se tosiasia, että vuoden 1914 jälkeen on tapahtunut tällainen mullistus ajattelussa ja moraalissa, osoittaa meidän tarvitsevan opastavaa ääntä, oikeaa ohjausta.

3. Mitkä kysymykset heräävät omaantuntoon luottamisen suhteen?

³ Monet, jotka ymmärtävät tämän tarpeen, ilmaisevat mielipiteenään, että loppujen lopuksi jokaisen pitäisi turvata omaantuntoonsa. He sanovat: ”Anna omantuntosi olla oppaasi.” ”Omallatunnolla” he tarkoittavat sitä, että kullakin ihmisellä näyttää olevan sisällään ”ääni”, sisäinen taju, joka sanoo hänelle, mikä on oikein tai väärin. Mutta pitääkö tämä paikkansa jokaisessa tapauksessa? Tiedätkö sinä, mistä omatunto on alkuisin ja miten yleinen se on? Ja myös miten luotettava tämä sisäinen taju on? Jos toiset voivatkin luottaa omaantuntoonsa, niin voitko sinä?

OMATUNTO – MISTÄ PERÄISIN?

4. Mikä on omantunnon alkuperä eräitten maailmallisten auktoriteettien mukaan?

⁴ Jos sinä odottaisit älymystöön kuuluvilta ja filosofeilta selitystä omantuntosi alkuperään, niin sinulle saatettaisiin sanoa, että se on vain yhteiskuntaelämässä saavutettu kehitystulos. Kehitysopin kannattajan Charles Darwinin mielipide oli, ”että mikä tahansa eläin, jolla on hyvin huomattavat yhteiskunnalliset vaistot, . . . hankkisi väistämättömästi moraalitajun eli omantunnon kohta, kun sen älynvoimat olisivat tulleet hyvin tai lähes yhtä hyvin kehittyneiksi kuin ihmisellä”. Ja Sigmund Freud ajatteli, että me voisimme ”hylätä esityksen alkuperäisestä – niin kuin joku saattaisi sanoa, luonnollisesta – kyvystä tehdä ero hyvän ja pahan välillä”.

5. Tukeeko Raamattu näitä näkemyksiä ihmisen omastatunnosta?

⁵ Mutta edustavatko tällaiset näkökannat tosi selitystä? Vanhin ja johdonmukaisesti luotettava kertomus ihmisen historiasta ja menettelyistä vastaa kieltävästi. Ensinnäkin Raamattu sanoo täsmällisesti sen, minkä rehelliset tieteelliset havainnot ovat vahvistaneet, että kaikki elävät luomukset lisääntyvät ”lajinsa mukaan”. Ihminen ei näin ollen ole vain kehityksen tuote enempää kuin hänen omatuntonsakaan. (1. Moos. 1:21–26) Raamattu ilmaisee edelleen täsmällisesti sisäisen äänesi, omantuntosi, alkuperän. Se osoittaa, miksi ihmisillä on kautta maailman edelleen omatunto – Hitlerin kaltaisten miesten yrityksistä huolimatta, joka kerskui: ”Minä vapautan ihmisen omanatuntona tunnetusta rappeuttavasta hourekuvasta.” Ja se voi auttaa meitä käyttämään omaatuntoa ja hyötymään siitä.

6, 7. a) Mitä Jumalan sana ilmaisee omantunnon alkuperästä? b) Millainen oli Aadamin omatunto?

⁶ Raamattu sanoo Luojan tehneen ihmisen omaksi kuvakseen, jolla on äly ja moraalitaju, niin kuin Jumalalla itsellään on. (1. Moos. 1:27) Ja aivan alusta pitäen ensimmäisellä ihmisellä oli Jumalan antama omatunto; se ei ollut vain sellaista, mikä kehittyi yhteiskunnan kasvun myötä. Tämä voidaan nähdä siitä, mitä kerrotaan Aadamin teoista ja asenteesta sen jälkeen, kun hän rikkoi hyvän- ja pahantiedon puuta koskevan Jumalan käskyn. (1. Moos. 2:17) Kertomus sanoo, että Aadam ja Eeva lymysivät silloin ”Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan”. Ja kun Jehova puhui, niin Aadam ei vastannut heti. Miksi ei? Koska hän tunsi syyllisyytensä; hänessä oli ikään kuin sisäinen ääni, joka tuomitsi hänet, syytti häntä, todisti hänen tehneen syntiä. – 1. Moos. 3:7–10.

⁷ Vanhin saatavissa oleva historiallinen kertomus osoittaa siis, että ihmisen omatunto oli ilmeinen aivan alusta lähtien. On kiinnostavaa tietää, että ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Flavius Josephus, joka kirjoitti kreikan kielellä, osoitti, että Aadamin haluttomuus vastata Jumalalle oli todistus hänen ”huonosta omastatunnostaan”. Josephus käytti ”omastatunnosta” kreikkalaista sanaa synei’desis, mikä merkitsee kirjaimellisesti ’tietoisuutta jostakin itsensä kanssa’ eli ’kanssatietoisuutta eli -tuntoa’. Aadamin omatunto oli Jumalalta; se oli hänen sisäinen moraalitajunsa ja käsitti hänen älyllisen mielensä. Koska Aadam oli luotu Jumalan kuvaksi, niin kun hän menetteli vastoin Jumalan ominaisuuksia eli ilmaistua tahtoa, hän tunsi sisäistä ristiriitaa. Mutta miten tämä koskee meidän tunteitamme ja tekojamme? Siirtyikö omatunto Aadamin jälkeläisille? Kyllä. Sekä raamatullinen että ei-raamatullinen todistus osoittaa sen siirtyneen, jopa jokaiselle meistäkin nykyään.

8. Mikä myöhempi Raamatun kertomus heijastaa perinnöllistä moraalitajua?

⁸ Pane merkille historiallinen kertomus siitä, mitä tapahtui Joosefille yli kaksituhatta vuotta Aadamin synnin jälkeen. Joosef oli orjana egyptiläisen hovivirkailijan Potifarin palveluskunnassa. Ehkä Joosefin miehisen kauneuden houkuttelemana Potifarin vaimo yritti vietellä Joosefia. Koska hän oli vain orja, niin hän olisi voinut helposti tuntea olevansa velvollinen tottelemaan tuota vaimoa ehkä asemansa parantamisen toivossa. Joosef hylkäsi kuitenkin jyrkästi hänen moraalittomat lähentelynsä sanoen: ”Kuinka minä siis tekisin niin suuren pahanteon ja rikkoisin Jumalaa vastaan!” (1. Moos. 39:1–9) Mikä sai Joosefin pitämään aviorikosta syntinä Jumalaa vastaan?

9. Miksi Joosef torjui aviorikoksen pitäen sitä ’rikkomisena Jumalaa vastaan’?

⁹ Hän ei reagoinut sillä tavalla aviorikoksen kieltävän kirjoitetun Jumalan lain takia, joka vasta myöhemmin esitettiin kymmenessä käskyssä. (2. Moos. 20:14) Ja Joosef oli nyt Egyptissä, kaukana kaikesta perheen painostuksesta tai patriarkaalisista säännöistä. Kysymyksessä oli selvästikin Joosefin omatunto. Aviorikos loukkasi hänen moraalitajuaan. Hän voi todennäköisesti ”tuntea”, että oli väärin ottaa sellaista, mikä ei kuulunut hänelle, toisen miehen vaimoa. Ja hänen tunnettaan on voinut vahvistaa sen harkitseminen, että mies ja hänen vaimonsa ovat ”yhtä lihaa”, minkä tosiasian Aadam tunsi hyvin. (1. Moos. 2:24; Matt. 19:4, 5) Hän on myös saattanut kuulla Aabrahamin ja Iisakin kokemuksista, joiden mukaan aviorikosta ei hyväksytty. (1. Moos. 20:1–18; 26:7–11) Näin ollen Joosefin omatunto voi saada hänet torjumaan aviorikoksen ilman lakiakin, joka olisi kieltänyt sen.

10. Mikä todistaa, että muutkin ihmiset ovat perineet omantunnon kyvyn?

¹⁰ Mutta jos Aadam siirsi jälkeläisilleen jossain määrin omaatuntoa, niin eikö Potifarin vaimonkin olisi pitänyt tajuta, että aviorikos on sopimaton? Kyllä, vaikka hän ilmeisesti sallikin himon hallita itseään. Egyptiläiset ymmärsivät kaikkialla maailmassa olevien ihmisten tavoin, että aviorikos on vakava moraalirikos. Heidän vanhimmat uskonnolliset tekstinsä yhdistivät viimeisen tuomion ”sydämen” punnitsemiseen. Ja mistä sitten ihminen tuomittiin? Muinainen egyptiläinen ”Kuolleitten kirja” kuvaa vainajan selittävän viattomuuttaan sanoen: ’En ole varastanut. En ole tappanut ihmisiä. En ole valehdellut. En ole saastuttanut kenenkään miehen vaimoa.’ Omantunnon on siis täytynyt johtaa heidät tajuamaan aviorikoksen vääryys. Yhdistäen omantunnon kuvaan historioitsija Josephus kirjoitti myöhemmin Joosefin kehottaneen Potifarin vaimoa karttamaan himoa, joka aiheuttaisi katumusta ja kärsimystä, ja olemaan sen sijaan uskollinen miehelleen ja iloitsemaan ”hyvästä omastatunnosta”.

11. Miten sekä raamatulliset että ei-raamatulliset lähteet valaisevat toimivaa omaatuntoa?

¹¹ Lisäksi on sekä raamatullisia että ei-raamatullisia kuvauksia, jotka valaisevat toimivaa omaatuntoa. Israelin kuningas Daavid suoritutti erään kerran väestönlaskennan kansasta. Raamattu kuvailee Daavidin reaktion, kun hän tajusi tehneensä synnin. Osoittaen omantunnon toiminnan Raamattu sanoo, että ”Daavidin sydän alkoi lyödä häntä”. (2. Sam. 24:1–10, Um) Samanlainen omantunnontuskan vaikutus mainitaan eräässä muinaisessa nuolenpääkirjoitustaulussa, joka esittää syntiä tehneen babylonialaisen rukouksen. Hän anoi jumalaansa kuuntelemaan ”hänen rintansa vuoksi, joka valittaa kuin raikuva huilu”.

12. a) Mitä voidaan näin ollen oikein päätellä omantunnon kyvystä, niin kuin apostoli Paavali osoittaa? b) Ilmaisevatko kaikki ihmiset omaatuntoa?

¹² Tämä kaikki osoittaa, että meillä on omatunto, koska olemme perineet älyn ja moraalitajun Aadamilta. Siksi sellaisetkin kansat, jotka eivät tienneet mitään Jumalan antamasta Mooseksen laista, kielsivät esimerkiksi varastamisen, valehtelemisen, sukurutsauksen, murhan ja aviorikoksen. Niin, vaikka heillä ”ei lakia ole”, he ”luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii”. Apostoli Paavali valaisi heidän moraalinormiensa perustetta sanoen, että ”heidän omatuntonsa [kreikaksi synei’desis] myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä”. (Room. 2:14, 15) Niin yleismaailmallinen on Jumalan antama omantunnon kyky, että eräs tietosanakirja sanoo: ”Ei ole vielä tavattu mitään kulttuuria, jossa omaatuntoa ei tunnustettaisi tosiasiana.” Ja yksilöistä, joilla ei näytä ”olevan lainkaan omaatuntoa”, tri Geoffrey Stephenson kirjoitti: ”Jotkut pitivät ja vieläkin pitävät sitä aitona mielitaudin muotona.” – Vrt. Tiit. 1:15.

OMATUNTO – SEN TOIMINTA JA VALMENNUS

13. Miksi tarvitaan enemmän kuin sen tietämistä, että meillä on omatunto?

¹³ Voimmeko me siis vain ’luonnostamme tehdä, mitä laki vaatii’? Emme; tarvitaan enemmän. Pelkästään omantunnon todellisen alkulähteen ja sen ymmärtäminen, mistä johtuu, että meillä on tämä kyky, ei takaa meille sitä, että me hyödymme siitä täysin. Palauta mieleesi, että muinaisilla egyptiläisillä oli eräitä moraalinormeja, jotka ilmaisivat omantunnon vaikutuksia. Mutta oliko se itsessään riittävä? Suojeliko se yksin heitä kaikesta sopimattomasta? Heidän inhottava eläinten palvontansa, kun he palvelivat ”luotua enemmän kuin Luojaa”, todistaa, ettei omantunnon omaaminen vain jossain määrin ollut riittävä. (Room. 1:20–25) Meidän on näin ollen tiedettävä enemmän kuin vain se, että meillä on omatunto. Meidän pitäisi tietää, miten se toimii, miten sitä voidaan valmentaa ja mitä Jumala sanoo sen käyttämisestä jokapäiväisessä elämässä.

14. Mikä on yksi tapa, jolla omatuntosi toimii?

¹⁴ Tarkastelemamme raamatulliset esimerkit valaisevat kahta tärkeää tapaa, joilla omatuntosi voi ja joilla sen pitäisi toimia. Todennäköisesti se tapa, jolla omantunnon yleisimmin ajatellaan toimivan, on taakse katsominen ja entisen moraalisen suorituksen arvostelu. Me huomasimme tämän toiminnan Aadamin synnintekotapauksessa ja Daavidin kokemuksessa, kun hän oli menetellyt sopimattomasti. Heidän omatuntonsa soimasi heitä. Etkö sinä ole tuntenut omantuntosi toimivan tällä tavalla? Tämä omantunnon sisäinen ääni, joka vaivaa niitä, jotka ovat tehneet väärin, saattaa olla niin hellittämätön, että he ryhtyvät voimakkaisiin toimenpiteisiin omantuntonsa puhdistamiseksi, tai heidän omatuntonsa voi vaivata heitä vuosikausia.

15. Millä tärkeällä tavalla tämä voi auttaa sinua?

¹⁵ Mutta paljon tärkeämpi vaikutus tällä omantunnon toiminnalla on kuitenkin siinä, että se voi aikaansaada jumalisen katumuksen. Daavid kirjoitti: ”Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani. Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: ’Minä tunnustan Herralle rikokseni’, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani.” (Ps. 32:3, 5) Sinun toimiva omatuntosi voi siis palauttaa sinut Jumalan luo ja auttaa sinua ymmärtämään tarvitsevasi hänen anteeksiantoaan ja vaeltamaan hänen teitänsä tulevaisuudessa. – Ps. 51:3–6, 11, 15–17.

16. Miten muuten omatuntosi voi ja sen pitäisi toimia?

¹⁶ Omantunnon toinen tehtävä on, että se toimii etukäteen ohjaten ja neuvoen tarpeessa olevaa tekemään moraalisen valinnan eli ratkaisun. Esitelmöitsijä Eric D’Arcy sanoi: ”Pakanakirjailijoilla ei omatunto ilmaantunut näyttämölle ennen kuin teon suorittamisen jälkeen, ja sen osa oli puhtaasti juridinen; mutta [Raamatussa] omallatunnolla katsotaan olevan laillisesti ohjaava toiminta.” Tämä omantunnon piirre auttoi Joosefia tajuamaan edeltäpäin, että hän ei saa tehdä aviorikosta. Hän noudatti omaatuntoaan torjuessaan menettelyn, joka oli hänen moraalitajunsa vastainen. Onko sinun omatuntosi toiminut tällä tavalla? Auttaako se sinua niin kuin sen pitäisi?

17, 18. a) Mikä vaara on olemassa, jos ihminen tukahduttaa omantuntonsa? b) Millaiseen tilaan se jättäisi hänet?

¹⁷ Nämä kummatkin omantuntomme toiminnat tarvitsevat huomiota ja valmennusta, jotta voisimme antaa sen ohjata ja hyödyttää itseämme. Se, että kumpaakaan piirrettä ei voida jättää huomioon ottamatta eikä tukahduttaa, ilmenee siitä, mitä tapahtuu, kun niin on tehty. Ihmisen omatunto voisi Aadamilta periytyvänä normaalisti hälyttää eli varoittaa häntä sen suhteen, että on väärin valehdella tai varastaa. Tämä on samanlainen kuin se hälytys eli varoitus, jonka sinä saat, kun kätesi lähestyy liekkiä: synnynnäiset aistinelimesi hälyttävät sinut tajuamaan vaaran, ja sinä voit vetää kätesi pois. Mutta entä jos sinulle olisi jo kehittynyt paksu känsä siihen osaan kättäsi tai jos kätesi olisi pahasti aikaisemman palovamman arpeuttama? Tuntosi on voinut siinä tapauksessa turtua; känsäinen tai arpeutunut kudos tekisi sen paikan tunnottomaksi, ärsykkeeseen vastaamattomaksi. Samalla tavalla voi omatuntokin kuoleutua, jos se yhä uudelleen jätetään huomioon ottamatta tai tukahdutetaan. Apostoli Paavali kirjoitti ihmisistä, ”joiden omatunto on yhtä kuollut kun kärventynyt liha”. (1. Tim. 4:2, J. B. Phillips) Tällaiset ihmiset voisivat ilman omantunnon vaivoja valehdella, toimia ulkokultaisesti tai tarkoituksellisesti harhaannuttaa kristittyjä, niin kuin Paavali sanoi.

¹⁸ Näin ollen ei huomiotta jätetty tai tukahdutettu omatunto ole ainoastaan vaivaamatta ihmistä hänen tehtyään väärin, vaan se myös jättää antamatta luotettavaa ohjausta etukäteen. Tällaisessa tilassa olevia kuvailtiin Ef. 4:19:ssä: He ”ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta”. On helppo ymmärtää, miksi Hitler halusi saada ihmiset tähän tilaan. Heidän omatuntonsa ei pidättänyt heitä lainkaan, vaan he saattoivat tehdä mitä tahansa heiltä pyydettiin, olipa se sitten kuinka turmeltunutta hyvänsä. Varmasti me haluamme välttyä tulemasta tällaisiksi ja sen sijaan pitää omantuntomme toimimassa ja herkkänä.

19. Miten Raamattu auttaa omaamaan toimivan omantunnon?

¹⁹ Raamattu on verraton apu tässä suhteessa. Koska se esittää parhaiten Jumalan ominaisuudet ja menettelytavat, niin se voi auttaa meitä mukautumaan hänen kuvansa kaltaisuuteen. Siksihän psalmista lauloikin: ”Opeta minut tekemään sitä, mikä sinulle kelpaa, sillä sinä olet minun Jumalani. Sinun hyvä Henkesi johdattakoon minua tasaista maata.” (Ps. 143:10) Mitä enemmän me opimme tuntemaan ja arvostamaan hänen menettelytapojaan ja tahtoaan, sitä enemmän me lujitamme jumalisen omantunnon vaikutusta elämässämme. (Ps. 119:1–16) Sisäinen ääni voimistuu ja selvenee, samoin kuin solisti saa kehittämällä ja harjoittelemalla tarkemman äänen ja kuulon ja kelloseppä terävöittää näköään.

20. Koska omatunto on peritty, niin miksi Raamatussa on lakeja eräitä moraalirikkomuksia vastaan?

²⁰ Joitakin vakavia moraalirikoksia, kuten varastamista, valehtelemista, aviorikosta ja murhaamista, vastaan, Raamatussa on selvät Jumalan antamat lait tai kiellot. Tällaiset väärinteot kiellettiin Laissa, jonka hän antoi Israelille, ja nämä kiellot on toistettu Jumalan kristityille antamissa ohjeissa. (2. Moos. 20:13–16; Ef. 4:28; Kol. 3:9; 1. Kor. 6:9, 10; Ilm. 21:8) Vaikka siis kasvatus tai kokemus elämässä olisikin kuolettanut henkilön omantunnon johonkin mainittuun syntiin nähden, hän voisi helposti nähdä Raamatusta, että ne ovat vääriä. Ei olisi mitään perustetta sanoa: ’Mutta minun omatuntoni ei vaivannut minua; en tuntenut sen olevan väärin.’ Sitä paitsi nuo lait sallivat niiden, jotka ovat vastuussa kristillisestä seurakunnasta, toimia niin, että he suojelevat sen jäseniä keneltä tahansa synnin harjoittajalta. Sellainen erotetaan eli karkotetaan. – 1. Kor. 5:11–13.

21. Mikä muu arvo on Raamatun periaatteilla?

²¹ Mutta Raamatussa on törkeitä rikoksia vastaan olevien lakien lisäksi monia käytösperiaatteita, jotka heijastavat Jumalan persoonallisuutta, menetelmätapoja ja normeja. Ne ovat yleisiä ilmauksia siitä, miten me voimme olla hänen kuvanaan. Samalla kun voitaisiin mainita lukuisia esimerkkejä Raamatun periaatteista, pane merkille selvät osoitukset siitä, että Jumala on oikeudenmukainen ja puolueeton. Se sanotaan meille ensinnäkin suoraan. (5. Moos. 32:4; Job 34:10, 12; Apt. 10:34, 35) Ja tätä tukevat tapaukset, joissa Jumala ilmaisee näitä ominaisuuksia. Kun esimerkiksi eräs Israelin voideltu kuningas teki syntiä ja menetteli epäoikeudenmukaisesti joitakuita alamaisiaan kohtaan, Jehova osoitti selvästi hänen menettelynsä vääryyden. Eikä Jumala oman oikeudenmukaisuutensa mukaisesti tehnyt poikkeusta vaan rankaisi kuningastakin. (2. Sam., 11. ja 12. luku) Kun me painamme sydämeemme ja mieleemme tällaiset käytösperiaatteet ja osoitukset Jumalan persoonallisuudesta, me lujitamme omaatuntoamme, niin että se toimii luotettavalla tavalla. Siksi luemmekin: ”Ota hänet huomioon kaikilla teilläsi, niin hän itse tekee polkusi suoriksi.” – Sananl. 3:6, Um; Ps. 16:8.

22. Mainitse esimerkki tärkeästä Raamatun periaatteesta. Miten tämä voisi vaikuttaa omaantuntoon ja millaiseksi hyödyksi asianomaiselle?

²² Kun olet oppinut tietämään, että Jumala on oikeudenmukainen ja puolueeton, niin eikö omatuntosi olisi herkempi havaitsemaan toisia kohtaan osoitetun epäoikeudenmukaisuuden ja puolueellisuuden? Ehkä sinut oli kasvatettu ennakkoluuloiseksi tietynlaisen taustan omaavia ihmisiä kohtaan, joten se, että syrjit heitä, ei vaivannut sinua. Jos palvelit asiakkaita myymälässä, niin saatoit olla taipuvainen jättämään huomaamatta sellaiset tai ehkä et palvellut heitä yhtä tunnollisesti tai ystävällisesti. Mutta sitten sinä tulit Raamatusta tuntemaan Jumalan oikeudenmukaisuuden ja että hän vaatii oikeudenmukaisuutta ja puolueettomuutta niiltä, jotka tulevat saamaan hänen hyväksymyksensä. (Miika 6:8; Sananl. 24:23) Ja sinä aloit ymmärtää, että kaikki ihmiset ovat lähtöisin samoista alkuperäisistä ihmisvanhemmista, Aadamista ja Eevasta. (Apt. 17:26; 1. Moos. 3:20) Joutuessasi samankaltaiseen tilanteeseen, jossa sinä menneisyydessä olisit menetellyt epäoikeudenmukaisesti, omantuntosi ”ääni” vaatii sinua nyt toimimaan oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti. Ja jos sinä jatkaisit aikaisemman ennakkoluulon noudattamista, niin todennäköisesti sinun omatuntosi vaivaisi sinua jälkeenpäin. Olisi kuin sinä kuulisit äänen sisälläsi tuomitsevan sinut sellaisen menettelyn valitsemisesta, jonka tiesit vääräksi. Voit siis nähdä omantuntosi saaneen valmennusta, sen hioutuneen, tulleen herkemmäksi. Nyt se antaa sinulle parempaa ohjausta ja saattaa sinut lähemmäksi Jumalan kuvaa.

23. Miksi nykyään on yhä vaikeampi ratkaista asioita?

²³ Kuten sanottu, me olemme nyt laajakantoisen moraalisen muutoksen ja romahduksen edessä. Tämän tähden niillä, jotka haluavat olla yhteistoiminnassa omantuntonsa äänen kanssa, on yhä vaikeampaa. Ja eikö näytä myös siltä, että elämä käy yhä monimutkaisemmaksi? Näyttää olevan kovin paljon tekijöitä, jotka on otettava huomioon ratkaisua tehtäessä. Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari Felix Frankfurter sanoi kerran: ”Oikeusistuimen edessä on tuskin yhtään vähänkään vaikeata kysymystä, jonka mukaan ei liittyisi useampia kuin yksi ns. periaate. Kuka tahansa voi ratkaista kysymyksen, jos vain yksi ainoa periaate on kiistanalainen.”

24, 25. a) Mitä voimme tehdä, kun eteemme tulee mutkikas ratkaisu? b) Miten omatuntomme on silloin apunamme?

²⁴ Mutta mitä enemmän tunnemme Raamatun esittämiä Jumalan periaatteita, sitä paremmin voimme punnita asioita ja tehdä ratkaisuja. Kun eteemme tulee kysymys tai ratkaisu, niin voimme harkita Raamatun periaatteita, jotka näyttävät soveltuvan. Asian luonteesta riippuen periaatteet voisivat olla seuraavanlaisia: kunnioita johtoasemaa (Kol. 3:18, 20); ole rehellinen kaikessa (Hepr. 13:18); vihaa sitä, mikä on pahaa (Ps. 97:10); tavoittele sitä, mikä edistää rauhaa (Room. 14:19); tottele hallitusviranomaisia (Room. 13:1; Matt. 22:21); omista yksinomainen antaumuksesi Jumalalle (Matt. 4:10); karta huonoa seuraa (1. Kor. 15:33); älä kompastuta toisia (Fil. 1:9, 10). Samalla kun itse periaatteet auttavat meitä, niin kun lisäämme Jumalan periaatteitten ja menetelmätapojen tuntemustamme ja arvostustamme, omantuntomme ääni on luotettavampi. Paavali sanoi, että hänen omatuntonsa ’todisti’. (Room. 9:1) Meidänkin omatuntomme todistaa. Jumalan sanalla valmennetun omantuntomme pistot auttavat meitä heijastamaan Jumalan persoonallisuutta ja ominaisuuksia ratkaisuissamme.

²⁵ Meillä kaikilla on näin saatavissa oppaaksemme jossain määrin Jumalan antamaa omaatuntoa. Mutta kun lisäämme Jumalan ominaisuuksien ja periaatteitten tuntemustamme, omatuntomme voi tulla vielä arvokkaammaksi askeltemme ohjaamisessa ja ratkaisujen tekemisessä.

[Kuva s. 297]

Joosef kuunteli omantuntonsa ääntä ja pakeni rikkomasta ”Jumalaa vastaan”