Annammeko ruokaa lähimmäisillemme – vai annammeko heidän nääntyä nälkään?

MAAILMAN tiedotusvälineet tuovat nälkäisten ihmisten kasvot eteemme yhä useammin. Nälkä ei tietenkään ole uutta. Mutta nykyajan pulman laajuus on. Eräs New York Times -lehden kirjoitus sanookin:

”Nälänhätää on mainittu esiintyneen siellä täällä jo Raamatun aikoina. Mutta uutta on sellaisen elintarvikepulan mahdollisuus, joka ei rajoitu mihinkään erityisiin paikkoihin eikä aikoihin: pysyvä kriisi uhkaa satoja miljoonia ihmisiä laajoilla alueilla maapallolla.”

Arviolta noin 500 miljoonaa ihmistä – suurin osa heistä lapsia – on nyt nälkäkuoleman partaalla. Totisesti Raamatun ennustus, että ”nälänhätää . . . tulee monin paikoin”, on täyttymässä. – Matt. 24:7.

Kuka meistä voi katsella kuvia nälkäisistä ihmisistä tuntematta halua auttaa heitä? Mutta mitä me voimme tehdä?

Paikallisessa mitassa ei ole vaikeata auttaa tilapäisesti ahdingossa olevia lähimmäisiä, esimerkiksi silloin kun jokin onnettomuus kohtaa. Sellaisissa tilanteissa ihmiset usein ovat huomaavaisia ja anteliaita. Mutta maailmanlaajuisessa mitassa tilanne on aivan toinen. Miksi?

Ensiksikin tilanteessa on nykyään muutakin kuin silmä näkee. Saattaisi näyttää siltä, että maa ei vain tuota kylliksi ravintoa. Mutta pulma ei ole kuitenkaan vielä tämä. Nykyään korjatut viljasadot riittäisivät ravinnoksi jokaiselle elossa olevalle ihmiselle – jos ne jaettaisiin tasan ja jos vilja syötäisiin suoraan viljana tai leipänä tai muina senkaltaisina tuotteina.

Mutta näin ei ole. Vauraammat maat käyttävät suuren osan maailman viljasadosta eläinten ruokkimiseen ja lihan, maidon ja munien tuottamiseen. Yhden lihakilon tuottamiseen voidaan tarvita seitsemän kiloa viljaa. Siinä on yksi syy siihen, miksi ns. ”kehittyneet” maat, joissa on vain kolmasosa maailman väestöstä, kuluttavat enemmän viljaa kuin muut köyhemmät kaksi kolmasosaa yhteensä. Samoin on nykyaikaisen maanviljelyksen tärkeitten tuotannontekijöitten, polttoaineitten ja lannoitteitten, laita.

Mutta eivätkö ”kehittyneet” maat ruoki suurta osaa maailmasta? Kyllä, sellaiset maat kuin Yhdysvallat, Kanada, Australia ja Argentiina vievät muihin maihin miljoonia tonneja viljaa vuosittain. Pulma on vain siinä, että köyhemmät maat huomaavat maksamisen yhä vaikeammaksi. Inflaatiokierre hävittää niiden kykyä ostaa elintarvikkeita, polttoaineita ja lannoitteita. Ja niiden väkiluku kasvaa alinomaa. Joka vuosi on yli 80 miljoonaa lisäsuuta ruokittavana – useimmat jo ennestäänkin nälkää näkevissä maissa.

MIKÄ ON VASTAUS?

Mikä on ratkaisu? Vastakkaisia väitteitä esitetään. ”Kehittyneitten” maitten johtajat sanovat, että köyhempien maiden täytyy ponnistella enemmän väestönkasvun hidastamiseksi. Mutta sellaisissa maissa kuolee paljon lapsia. Siksi vanhemmat todella haluavat suuria perheitä toivoen, että jotkut lapset säilyisivät hengissä pitääkseen heistä huolta heidän vanhuudessaan. Köyhemmät maat sanovat ”edistyneille” maille: ’Miksi te ostatte meidän raaka-aineitamme alhaisella hinnalla ja sitten myytte meille tuotteitanne korkeilla hinnoilla? Miksi ette elä ja syö vaatimattomammin, niin että teidän maittenne yltäkylläisyys voisi hyödyttää suurempaa osaa ihmiskunnasta?’

Mitä tässä tilanteessa voi yksilö tehdä, mitä esimerkiksi sinä voit tehdä auttaaksesi? Ilmeisestikään ei vain se, että sinä syöt vähemmän, tule panemaan ruokaa ihmisten lautasille toisessa maassa. Voitko luottaa varmasti siihen, että maan hallitus tai muut järjestöt huolehtivat siitä, että ponnistelusi ravinnon varaamiseksi muille tuovat helpotusta maailman nälkäisille?

Valitettavasti on paljon sellaista, mikä lannistaa ihmisten ponnisteluja. He näkevät olosuhteitten pahenevan suurten raha-avustusten antamisesta huolimatta. Nyt on enemmän nälkäisiä ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin. Apua saavat hallitukset voivat käyttää sitä kalliitten sota-aseitten eikä elintarvikkeitten ostamiseen. Lahjonta, mustan pörssin keinottelu ja tuhlaus kaivavat syvän loven lähetettyihin ruokatarpeisiin ja vähentävät niitä niin, että jäljellä on usein vain rippeitä silloin, kun ne saapuvat tarvitseville.

Lehdessä BioScience ollut kirjoitus sanoo:

”Viisas ja kyvykäs hallitus säästää hyvien vuosien sadosta huonojen vuosien varalle, jotka varmasti tulevat. Tämä ei ole uusi ajatus. Raamattu kertoo Joosefin opettaneen tämän menettelytavan Egyptin faaraolle yli 2 000 vuotta sitten. Kuitenkin on kirjaimellisesti totta, että maailman nykyisten hallitusten suunnattomalla enemmistöllä ei ole lainkaan tällaista menettelytapaa. Niiltä puuttuu joko viisaus tai kyvykkyys tai molemmat.”

On ilmeistä, että ”kehittyneet” maat eivät useinkaan todella halua, että ravintoa olisi yltäkylläisesti. Miksi eivät? Koska silloin hinnat laskisivat ja voitot hupenisivat. Tuotanto sovitetaan niin, että hinnat pysyvät korkeina maailman markkinoilla. Elintarvikkeita käytetään jopa poliittisen edun saamiseen.

Me kuulemme siis toisaalta usein maailman johtohenkilöitten väittävän, että he pitävät kaikkia ihmisiä veljinä, ja he puhuvat ”ihmisen veljeydestä”. Mutta kun suuret ihmiskunnan alueet joutuvat hätään, niin kerran toisensa jälkeen pannaan kansalliset ja kaupalliset edut ensi sijalle, lähimmäisten tarpeitten edelle.

Henkeytetty apostoli kirjoitti kauan sitten: ”Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä? . . . älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” (1. Joh. 3:17, 18) Se, mikä pitää paikkansa ihmisistä, pitää paikkansa kansoistakin. Maailman kansat osoittavat uskonnollisista väitteistään huolimatta, että niiltä puuttuu Jumalan rakkaus.

On selvää, että ihmiskunta tarvitsee kokonaan uutta järjestelmää, joka poistaa itsekkään kansallismielisyyden ja häikäilemättömän kaupallisen kilpailun ja korvaa ne järjestelmillä, jotka kohtelevat kaikkia ihmisiä tasavertaisina ja edistävät yhteistoimintaa, ulkokultailematonta anteliaisuutta ja lähimmäisenrakkautta. Kirja, joka ennusti nykyisen elintarvikepulan, nimittäin Raamattu, ennusti myös tuon uuden järjestelmän tulon. Se osoittaa, että Jumalan valtakunta ottaa pian hänen Poikansa välityksellä maan asiat täydelleen valvontaansa ja vapauttaa maan kaikista järjestelmistä, jotka nyt lisäävät ihmisten kärsimystä. – Matt. 6:9, 10; Dan. 2:44.

Me emme yksilöinä voi muuttaa nykyisiä olosuhteita. Mutta se ei vapauta meitä suhtautumaan välinpitämättömästi toisten kärsimyksiin. Käytämmekö me niitä tilaisuuksia, joita meillä on, auttaaksemme toisia? Sananl. 22:9 vakuuttaa: ”Hyvänsuopa saa siunauksen, sillä hän antaa leivästään vaivaiselle.”

Jehovan todistajat yrittävät nykyään osoittaa rakkauttaan Jumalaan auttamalla puutteessa olevia veljiään kaikissa maissa katsomatta kansallisuuteen, rotuun, väriin tai yhteiskunnalliseen asemaan. Ja mikä on tärkeintä, he yrittävät auttaa kaikkia ihmisiä kaikkialla saamaan sen tulevan uuden järjestyksen toivon, jossa ei ole nälkää ja jonka Jumalan sana lupaa.

[Kuva s. 291]

”Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä? . . . älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” – 1. Joh. 3:17, 18.