Mikä on sinulle tärkeämpää?
ONKO kourallinen viljaa sinulle arvokkaampi kuin kourallinen timantteja? Haluatko mieluummin kaapillisen vaatteita kuin kaapillisen kultaa? Olosuhteesi vaikuttavat siihen, mikä on tärkeämpää.
Jos olisit eristyksissä jossakin syrjäisessä maapallon kolkassa ilman ruokaa, vilja merkitsisi sinulle enemmän kuin timantit. Tai jos joutuisit olemaan jäätävän kylmällä vuorenhuipulla, arvostaisit lämpimiä vaatteita enemmän kuin kultaa.
Luoja on varannut maapallolle monenlaista ihmisen nautinnoksi. On tosiaan miellyttävää, että eräitä aineellisia tarpeita on runsaasti. Mutta onko jotakin muuta, mikä on vielä tärkeämpää, arvokkaampaa, nyt?
REHELLINEN TARKASTELU VIISASTA
Monet ihmiset ovat tutkineet tätä kysymystä vakavasti. Jos he ovat kristittyjä, he saattavat vastata: ”Aineellisten omaisuuksien saaminen ei ole tärkeätä minun elämässäni.” Mutta elävätkö sellaiset ihmiset todella sopusoinnussa sen kanssa, mitä he sanovat?
Juuri sellaisen kysymyksen eräs varakas pariskunta Kirchbergissä Saksassa teki itselleen joitakin vuosia sitten. Kun he istuivat mukavassa kodissaan ja ajattelivat aineellista hyvinvointiaan, he alkoivat puhua nykyisistä kriittisistä ajoista ja Jumalalle suorittamastaan palveluksesta. He miettivät Jeesuksen Kristuksen suorittamaa palvelusta, jota oli käsitelty melko laajasti vähän aikaisemmin julkaistussa Vartiotornin kirjoituksessa ”Hanki luja ote todellisesta elämästä”. Mikä oli seuraus?
Mies kertoo: ”Piirsimme kaksi saraketta paperille. Toiseen merkitsimme, kuinka suuret kulumme olisivat, jos eläisimme vaatimattomammin. Toiseen merkitsimme, kuinka paljon minun täytyisi ansaita peittääksemme nämä pienemmät menot. Huomasimme, että voisimme tulla toimeen puolella siitä, mitä ansaitsin!”
Niinpä he luopuivat mukavasta kodistaan ja löysivät pienemmän huoneiston. Mies järjesti työnsä sellaiseksi, että hän työskenteli vain viisi tuntia päivässä 8–9 tunnin sijasta. Nyt sekä hän että hänen vaimonsa käyttävät paljon enemmän aikaansa kertoakseen toisille hyvää uutista Jumalan valtakunnasta, jonka he uskovat pian korvaavan koko asiainjärjestelmän vanhurskaalla hallinnolle. – Matt. 6:9, 10; Dan. 2:44.
Elämäntapansa muuttaminen niin, että voi palvella täydemmin Jumalaa, ei ole helppoa. Mutta ne, jotka tekevät siten, tuntevat usein iloista tyytyväisyyttä ja saavat puhtaan omantunnon, mitä mikään määrä aineellista omaisuutta ei voi tuoda. Tämän on kokenut eräs 34-vuotias todistaja Dortmundissa Saksassa. Koska hän oli palomies, hänen työvuoronsa olivat sellaiset, ettei hän päässyt kuuteen perättäiseen viikkoon yhteenkään Jehovan todistajien seurakunnankokoukseen; sitten hän taas pääsi kokouksiin kuutena viikkona.
Tämä tilanne vaivasi häntä. Sitten vuoden 1973 lopulla Vartiotornissa oli kirjoitus nimeltä ”Miten sinä suhtaudut painostukseen?” Siinä sanottiin:
”Muista Saatanan väite, että sinä olet enemmän kiinnostunut omasta taloudellisesta turvallisuudestasi kuin Jumalan palvonnasta ja että sinä hylkäät Jehovan, jos tilanne käy vaikeaksi. Hän esitti tämän väitteen Jumalan palvelijan Jobin yhteydessä. Mutta siitä huolimatta, että Jobilta riistettiin perhe, ystävät ja omaisuus, hän kieltäytyi taipumasta sellaisen painostusmenetelmän edessä. . . . Suhtaudutko sinä taloudelliseen painostukseen samalla tavalla kuin Job? Jos suhtaudut, niin voit olla varma vastaavanlaisesta palkasta.”
Palomies pohti tätä. Hänellä oli vaimo ja lapsi elätettävänä, mutta hän tiesi, että perhe voisi tulla toimeen aineellisesti vähemmällä. Niinpä hän luopui turvallisesta asemastaan ja hankki toisen työpaikan, josta hän sai vähemmän palkkaa. Hän selittää:
”Olen iloinen, että tein tämän ratkaisun ja voin käydä kaikissa kokouksissa perheeni kanssa. Vanhimpana voin nyt tehdä paljon enemmän seurakunnassa palvellakseni veljiäni. Olen varma, että Jehova siunaa kaikkia palvelijoitaan, kun he panevat tosi palvonnan henkilökohtaisten harrastusten edelle.”
UUDET TEKEVÄT JÄRJESTELYJÄ
Eivät ainoastaan ne, joilla on vuosien kokemus kristillisyydessä, tee sellaisia järjestelyjä palvellakseen Jehova Jumalaa. Eräs nuori aviopari tuli Hemmoorissa Saksassa tuntemaan Jumalan tarkoitukset vuonna 1971. Mutta heillä oli maatila, ja se haittasi heidän seurakunnankokouksissa käymistään. Mies selittää, mitä he lopulta tekivät:
”Esitimme asian yhä uudelleen Jehovalle rukouksessa ja päätimme myydä maatilamme. Mutta kukaan ei halunnut ostaa sitä. Koska kuitenkin halusimme pitää kiinni päätöksestämme, luovutimme maatilan veljelleni saamatta siitä lainkaan rahaa.
”Emme ole katuneet sitä. Meillä ei tosin ole tuoreita kananmunia, maitoa eikä linnunlihaa, mutta meidät kastettiin Jehovan todistajien konventissa Düsseldorfissa vuonna 1973. Meillä on ollut rohkaisevia kokemuksia, jotka osoittavat, kuinka Jehova voi auttaa ihmistä. Siksi katsomme tulevaisuuteen luottavaisina.”
Eräässä toisessa tapauksessa korealainen karate-ekspertti meni naimisiin saksalaisen tytön kanssa, josta vuonna 1971 tuli Jehovan todistaja. Aviomies oli kuitenkin niin uppoutunut urheiluunsa, ettei hän ollut kiinnostunut raamatuntutkistelusta. Mutta vuonna 1973 hänelle kävi selväksi, että hänen elämässään oli jotakin vikaa. Hän havaitsi, että hän oli toimintansa vuoksi täysin eristäytynyt eikä pystynyt nauttimaan perhe-elämästä. Hän alkoi harkita vakavasti tilannettaan.
”Ehdotin vaimolleni, että hän järjestäisi jonkun tutkimaan kanssani Raamattua”, hän kertoo. ”Nyt olen varma, että Raamattu on Jumalan henkeyttämä, ja uskon löytäneeni totuuden.”
Hän luopui urheilu-urastaan ja ryhtyi työskentelemään mekaanikkona, jolloin hän ansaitsi 1 000 Saksan markkaa (n. 1 500 Suomen markkaa) vähemmän kuukaudessa kuin hän oli aikaisemmin ansainnut. Kuitenkin hän sanoo: ”Olen nyt paljon onnellisempi, kun voin palvella Jehovaa vaimoni ja tyttäreni kanssa.”
TODISTA MIKÄ ON SINULLE TÄRKEÄMPÄÄ
On helppo sanoa ajattelevansa, että Jumalan palvelus on tärkeämpää, mutta se, miten joku elää, ilmaisee, mitä hän todellisuudessa pitää tärkeimpänä elämässään. Eräs nuori mies Ilvesheimissa Saksassa halusi ryhtyä saarnaamaan koko ajallaan Valtakuntaa, mutta hän piti myös mielellään hyväpalkkaisen työpaikkansa. Keskustellessaan suunnitelmistaan tulevan vaimonsa kanssa hän havaitsi, että tämäkin halusi ryhtyä kokoajan saarnaajaksi. Niinpä he molemmat anoivat tähän palvelukseen, jonka he halusivat aloittaa tammikuun alusta 1971, kohta avioitumisensa jälkeen.
Kaksi viikkoa ennen kuin heidän oli määrä aloittaa erikoispalveluksensa, nuoren miehen esimies kutsui hänet puheilleen ja kysyi hymyillen, ettei kai hän vakavissaan aikonut jättää työpaikkaansa. Kun nuori mies vakuutti olevansa tosissaan, esimies ilmaisi olevansa varma, että hän muuttaisi mielensä kuullessaan, että hän saisi 700 Saksan markan (yli 1 000 Suomen markan) palkankorotuksen kuukautta kohti ja 6 000 Saksan markan (9 000 Suomen markan) erikoishyvityksen! Nuori mies sanoi, että hän keskustelisi asiasta vaimonsa kanssa.
”Harkitsimme tilannetta rukoillen”, selitti nuori mies, ”ja päättelimme, että halumme ryhtyä kokoajan saarnaajiksi ei toteutuisi koskaan, jos lykkäisimme sitä. Niinpä päätimme asettaa kaiken Jehovan käsiin. Erosin työpaikastani 1. tammikuuta 1971, ja olemme siitä lähtien nauttineet monista hengellisistä siunauksista.”
Mutta entä jos joku on käyttänyt koko ikänsä arvovaltaisen aseman saavuttamiseen tässä järjestelmässä? Todistavatko sellaisetkin henkilöt, että kokoajan saarnaamistyö on heille tärkeämpää?
Vuonna 1945 palasi eräs saksalainen sotilas kahdeksan vuoden sotapalveluksesta ja sotavankeudesta aloittaakseen uuden elämän. Hänellä oli kaksi pientä lasta ja kohta sen jälkeen syntyi kaksi lisää. Hän ryhtyi opiskelemaan lakitiedettä, ja useiden vuosien jälkeen saavutti tavoitteensa, kun hänet nimitettiin tuomariksi.
Vuosia myöhemmin, vuonna 1958, hänen perheensä joutui kosketuksiin Jehovan todistajien kanssa. Hänen vanhimmat tyttärensä omistivat elämänsä Jehovan palvelemiseen ja vertauskuvasivat sen vesikasteella. Sitten vuonna 1961 tuomari suostui majoittamaan kotiinsa kahdeksan henkeä, jotka olivat tulleet Jehovan todistajien kansainväliseen konventtiin Hampuriin.
”Kävimme kuuntelemassa ohjelmia”, kertoo tuomari, ”ja siitä lähtien olemme käyneet kaikissa paikallisen seurakunnan kokouksissa. Lokakuussa vaimoni ja minä aloitimme saarnaamistoiminnan talosta taloon, ja seuraavassa tammikuussa meidät kastettiin.”
Ajan mittaan lapset kasvoivat. ”Meillä ei ollut mitään raamatullista syytä, joka olisi estänyt meitä palvelemasta Jehovaa kokoajan saarnaamistyössä”, mainitsi tuomari. ”Niinpä anoimme tähän palvelukseen, ja anomuksemme hyväksyttiin. Luovuin tuomarin virastani saamatta mitään korvausta tai eläkettä, vaikka minulla oli paljon virkavuosia ja vaikka ennen pitkää olisin päässyt korkeimpaan palkkaluokkaan.
”Ne sukulaisemme ja ystävämme, jotka eivät ole Jehovan todistajia, samoin kuin virkatoverini pitivät minua hulluna. He eivät voineet ymmärtää, miten kukaan luopuisi sellaisesta asemasta niin myöhään elämässään. Mutta todellisuudessa se oli järkevä ja asiallinen ratkaisu. Sillä jos Raamattu on Jumalan erehtymätön sana – eikä sitä ole syytä epäillä – niin me elämme tämän pahan asiainjärjestelmän lopun ajan viimeistä osaa. Siksi tänä jäljellä olevana aikana ihmisellä pitäisi olla usko sielunsa elossa säilymiseksi, ja kaikella mitä meillä on ja mitä me olemme, meidän pitäisi palvella Jehovaa. – Hepr. 10:38, 39.
”Isoäitinä ja isoisänä me vuoden 1969 keväällä ryhdyimme kokoajan saarnaamistyöhön. Vuoden kuluttua minua pyydettiin palvelemaan Vartiotorni-seuran matkustavana edustajana ja palvelen yhä tässä ominaisuudessa. Olen vakuuttunut siitä, ettei mikään muu toiminta ole nykyään tärkeämpää kuin Jumalan valtakunnan elämänpelastavan sanoman saarnaaminen.”
Ajatteletko sinäkin sillä tavalla? Onko nyt aika olla ylenmäärin kiinnostunut rahasta tai muista aineellisista omaisuuksista? Raamatun ennustukset osoittavat, etteivät ne varjele meitä tulevana Jumalan vihan päivänä. (Sananl. 11:4; Sef. 1:18) Todella tärkeätä nyt on osoittaa rakkautemme Jehovaa kohtaan osallistumalla kokosieluisesti työhön, jonka hän on antanut tehtäväksemme. Elämämme riippuu sen tekemisestä.