”Hyvän uutisen” saarnaaminen kylmässä pohjolassa
”TÄNÄÄN on 35 asteen pakkanen ja tuulen nopeus 15 kilometriä tunnissa. Sellaisessa tuulessa se tuntuu samalta kuin 45 asteen pakkanen”, kertoi eräs Jehovan todistaja kaukaa pohjoisesta ja lisäsi: ”Saarnaaminen talosta taloon tänä aamuna oli haaste.”
Tämä Jehovan todistajain evankeliuminpalvelija ja sadat tuhannet toiset hänen kaltaisensa vievät säännöllisesti Raamatun sanomaa toisille – kylmässä pohjolassakin. Todistajat ovat ryhtyneet erityisiin ponnisteluihin tavoittaakseen ihmiset kaikkialla, nekin, jotka asuvat syrjäisissä paikoissa.
Vuonna 1971 meni ryhmä Jehovan todistajia Kanadan Manitoban provinssin etäisiin intiaanikyliin. Olosuhteista, jotka he siellä kohtasivat, kertoo Donald Anders, eräs tämän ryhmän jäsen:
”Lämpötila laskee usein 40 pakkasasteeseen. Tuuli voi todella pureutua ihmiseen ja palelluttaa osia hänen kasvoistaan, ennen kuin hän huomaakaan sitä. Toisinaan voi tulla niin kylmä, että ilma oikein kiteytyy, käy huuruiseksi ja estää lentokoneita laskeutumasta huonon näkyvyyden takia. Huurretta muodostuu monesti silmäluomiin, nenään ja huuliin.
”Tällaisessa ankarassa kylmyydessä täytyy pukeutua asianmukaisesti. Meidän oli pidettävä sellaisia vaatteita, jotka estivät tuulta tunkeutumasta läpi. Monesti meistä ei näkynyt muuta kuin silmät ja suu. Hengissä säilyminen ei olisi ollut mahdollista muuten.”
”ON KÄYTÄVÄ JOKA TALOSSA”
Eräs Alaskassa oleva Jehovan todistaja sanoo: ”Ehkä suurinta haastetta ’hyvän uutisen’ saarnaamiselle täällä eivät muodosta niinkään pakkaset kuin asutusten välimatkat.” Monille asuntoalueille voidaan päästä ainoastaan veneellä tai lentokoneella. Jehovan todistajat ovat siitä huolimatta ponnistelleet saadakseen yhteyden näillä kaukaisilla alueilla asuviin ihmisiin. Edellä mainittu evankeliuminpalvelija mainitsee erään menettelytavan, jota käytetään ihmisten tavoittamiseksi erämaa-alueitten yksinäisistä mökeistä:
”Kun yksinäinen mökki tulee näkyviin, niin lentokone, jossa todistajat ovat, kaartelee matalalla mökin ympärillä, kunnes asukas tulee näkyville. Kun seuraavan kerran mennään talon yli, niin asukkaalle pudotetaan pieni paketti, joka sisältää näytteitä raamatullisesta kirjallisuudesta ja Raamatun perustotuuksia selittävän kirjeen. Näin todistajat voivat ’pistäytyä tervehtimään’ näitäkin syrjäisissä paikoissa asuvia vieden heille ’hyvää uutista’.”
Eräs vanhin, joka vierailee Pohjois-Norjan seurakunnissa, kuvailee ponnisteluja, joihin siellä on ryhdytty syrjäisissä paikoissa asuvien ihmisten tavoittamiseksi. ”Altan seurakunta [yli 320 kilometriä pohjoisen napapiirin pohjoispuolella] on löytänyt kiinnostuneita viidestä talosta Garkoloboldista, joka sijaitsee puuttomalla lakeudella. Päästäkseen sinne heidän täytyy ensin kulkea autolla 85 kilometriä tien päähän ja sitten moottorikelkalla 35 kilometriä. Me viivymme usein kauemmin noiden syrjässä asuvien luona ja tutkimme useita lukuja sekä keskustelemme eri kysymyksistä.”
Matti Tiainen, kaukana Pohjois-Suomessa oleva Jehovan todistajain matkustava evankeliuminpalvelija, kertoo paikallisten todistajien ponnisteluista sillä alueella etäällä asuvien ihmisten tavoittamiseksi: ”Jotkut ottivat polkupyörän ja sukset mukaansa linja-autoon ja matkustivat sillä yli 100 kilometriä etäisiin kyliin ja saarnasivat paluumatkalla. Sukset olivat välttämättömät sivuteillä kulkemiseksi, sillä niitä ei ollut aurattu.”
Joihinkin taloihin ei päästy talvella, mutta niistä pidettiin huolellisesti muistiinpanoja, niin että niihin voitiin palata kesällä. Tällaisesta joen toisella puolella olevasta talosta, jonne talvella oli mahdoton päästä, Jehovan todistajat löysivät Kustaa Nurmelan ja hänen perheensä. Tämä hiljainen maanviljelijä hyväksyi auliisti raamatuntutkistelun. Hänestä tuli Jehovan todistaja, ja hän valmensi perheensäkin palvelemaan Jehovaa. Miten iloinen veli Nurmela onkaan siitä, että Jehovan todistajat eivät syrjäyttäneet hänen yksinäisessä paikassa olevaa taloaan!
Veli Tiainen kertoo myös Kaisa Ahosta, naisesta, joka sai kuulla Raamatun lupauksista, kun eräs Jehovan todistaja kävi hänen syrjäseudulla sijaitsevassa kodissaan.
”Sisar Aho oli käynyt alueen joka talossa. Toisinaan hänen miehensä Veikko salli hänen tehdä saarnaamismatkoja toisiin kyliin, joista eräät olivat hyvin kaukana. Matkat tehtiin kesällä jalkaisin ja talvella suksilla. Joskus tämä sisar hiihti 20–30 kilometriä päivässä. Muutamia päiviä kestäneellä matkalla saattoi taivalta taittua 100 kilometriä.”
Miksi hän ponnisteli näin kovasti tavoittaakseen ihmisiä? Hän selittää: ”On käytävä joka talossa, koska mieheni ja minutkin löydettiin sillä tavalla.”
INNOKKAITA OPPIMAAN RAAMATUN TOTUUTTA
Monet kylmän pohjolan syntyperäiset asukkaat ovat nöyriä ja innokkaita oppimaan totuuden Jumalasta. Ajatus paratiisin ennallistamisesta maan päälle herättää heissä vastakaikua. Mutta monesti tarvitaan yksinkertaista puhetta ja kuvauksia sekä kuvia kosketuksen saamiseksi näihin nöyriin ihmisiin.
Kaksi kokoajan evankeliuminpalvelijaa, Morris Charland ja Bryce Smith, Sept Îlesistä Quebecistä päättivät vuosien 1972 ja 1973 kesän aikana käydä 27 kylää tuon provinssin koillisosassa. Löysivätkö he noista paikoista asukkaita, jotka olivat innokkaita kuulemaan Jumalan valtakunnan ”hyvää uutista”? He kertovat:
”Monet kylän asukkaat eivät tyytyneet totuuden kuulemiseen vain kerran. He seurasivat meitä ovelta ovelle, kunnes kehittyi pitkä kulkue. Yhdessä talossa tuli sellainen tungos, että minun oli vaikea kumartua ottamaan kirjallisuutta salkustani. Siihen taloon oli varmasti kokoontunut ainakin 30 henkeä kuulemaan Valtakunnan sanomaa.”
Pienessä Shaktolikin kylässä Alaskassa meni eräs Jehovan todistaja vanhahkon eskimon luo, joka oli lähdössä moottorikelkallaan noutamaan vaimoaan ja lapsenlapsiaan, jotka olivat kalastamassa joidenkin kilometrien päässä. Mutta kun mies sai tietää käynnin tarkoituksen, niin hän lähetti poikansa sijastaan sanoen: ”Tämä on niin tärkeätä, että minä en voi lähteä. Käykää sisään ja kertokaa kaikki siitä.” Hänen vaimonsa saapui pian, ja hänkin oli ylen iloinen kuullessaan Raamatun lohdullisia lupauksia. Kun veli nousi lähteäkseen, niin he juoksivat ovelle ja sanoivat: ”Voi, älkää lähtekö. Me haluamme kuulla kaiken siitä!”
Toisinaan tarvitaan vain yksi Jehovan todistajan käynti totuutta rakastavan kiinnostuksen sytyttämiseksi. Kirja ’Asiat joissa Jumalan on mahdotonta valehdella’ jäi vuonna 1972 nuorelle pop-orkesterin johtajalle Pohjois-Norjassa. Luettuaan kirjan tämä mies kävi Vartiotorni-seuran paikallisessa toimistossa hakemassa lisätietoa. Kun hänelle annettiin erään Bodøssä asuvan vanhimman osoite, niin hän matkusti puoli päivää tavatakseen hänet ja saadakseen vastaukset muihin kysymyksiinsä ja käytti nauhuria voidakseen kuunnella uudelleen keskustelun, joka kesti useita tunteja. Hän hajotti pian pop-orkesterinsa, erosi kirkosta ja luopui jäsenyydestään poliittisessa puolueessa. Kesäkuussa vuonna 1972, muutamia kuukausia sen jälkeen, kun tämä nuori mies kuuli ensi kerran totuutta, hänet kastettiin Jehovan todistajaksi.
JOITAKIN VAIKEUKSIA
Useimmat kylmän pohjolan syntyperäiset asukkaat ovat ystävällisiä ja vastaanottavaisia Raamatun totuudelle. Mutta tämän ”hyvän uutisen” saarnaaminen näillä alueilla kohtaa myös vaikeuksia. Ensiksikin asukkaat ovat usein kovin ujoja, minkä vuoksi tosi kiinnostusta on vaikea havaita. Seuraus on, että he ovat usein haluttomia tekemään elämässään muutoksia, jotka saisivat heidät näyttämään kovin erilaisilta kuin heidän naapurinsa.
Uskonnollinen ennakkoluulo voi myös aiheuttaa vaikeuksia. Muuan pappi Pohjois-Suomessa kirjoitti sanomalehdessä: ”Jehovalaiset maanvaivana Pudasjärvellä.” Hän syytti myös valheellisesti heitä kommunistisista opeista. Tämän vastustuksen takia meni kahdelta Jehovan todistajalta tällä alueella toista vuotta, ennen kuin he löysivät vakituisen asunnon. Toisessa tapauksessa annettiin eräälle liikemiehelle kolme julkista varoitusta, ja hänet erotettiin lopulta kirkostaan, koska hän ”antoi Jehovan todistajien pitää kokouksiaan omistamassaan liikehuoneistossa”. Mutta vastustuksesta huolimatta ”kaikki ihmiset noilla alueilla ovat kuulleet Jumalan valtakunnan ’hyvän uutisen’” Vartiotorni-seuran Suomen haaratoimistosta tulleen äskeisen kirjeen mukaan.
VASTUSTAJISTA INNOKKAITA JUMALAN PALVELIJOITA
Mutta sielläkin, missä ilmenee vastustusta, ”hyvä uutinen” tavoittaa vastaanottavat sydämet. Ovatpa jotkut aikaisemmat vastustajatkin nyt innokkaita Jehovan todistajia. Esimerkiksi Quebecin itäosassa Kanadassa kävi muuan Jehovan todistaja nuoren aviomiehen luona, joka oli ensin vihamielinen ja syytti todistajaa, että tämä yritti ’myydä uskontoaan’. Kun miehelle selitettiin, että itse Jeesus saarnasi ”kylästä kylään”, niin hän otti kirjan Totuus joka johtaa ikuiseen elämään. (Luuk. 8:1; 13:22) Hän luki sen yhdessä yössä ja ehdotti sitten tapaamista paikkakunnan katolisen papin kanssa. Näin siinä kävi:
”Pappi oli hyvin kohtelias. Ohjasin keskustelun aiheisiin, joiden tiesin kiinnostavan tätä nuorta miestä, mm. kolminaisuusoppiin. Pappi oli jatkuvasti yhtä mieltä Raamatun kanssa ja teki useita kysymyksiä. Kykenemättä hillitsemään enää itseään mies vaati pappia puolustautumaan. ’Puolustautumaan?’ hän vastasi. ’Minä etsin totuutta yhtä lailla kuin tekin!’
”Tämä pappi ilmoitti seuraavana aamuna messussa, että jos joku haluaisi tulla tuntemaan Raamattua, niin hänen tulisi puhua Jehovan todistajille. Hämmästyin muutamaa kuukautta myöhemmin saadessani kuulla, että tuo nuori mies oli sydämestään omaksunut Raamatun totuuden, jopa meni talosta taloon oma-aloitteisesti kertomaan siitä naapureilleen. En tiedä, miten kävi papille, koska hänet siirrettiin toiseen piiriin pian keskustelumme jälkeen.”
Eräs toinen kokemus kertoo Jehovan todistajien tavanneen miehen, joka oli lähtenyt kotoaan Etelä-Kanadasta muuttaakseen pohjoiseen etsimään tosi veljeyttä ja onnea intiaanien keskuudesta. Tämä mies oli alussa vastaan. Mutta myöhemmin hän luki Vartiotornista kirjoituksen ”Miten hyvä uutinen yhdistää ihmiskunnan”. Tämä tieto teki häneen niin syvän vaikutuksen, että hän pyysi Raamatun kotitutkistelua. Muutamia kuukausia myöhemmin hänet kastettiin, ja pian sen jälkeen tästä aikaisemmin vastustaneesta miehestä tuli ”hyvän uutisen” kokoajan saarnaaja. Miltä hänestä tuntui, kun hän tuli tuntemaan Raamatun totuuden? Hän lausui ajatuksensa näin: ”Kaiken, mitä etsin – yksimielisyyden, rauhan, tosi kristillisen rakkauden kaikkien rotujen kesken ja toivon nähdä maailma, jossa ei ole epäoikeudenmukaisuuksia – olen löytänyt Jehovan sanasta ja maanpäällisestä järjestöstä.”
Kuten Jeesus ennusti, hyvää uutista saarnataan koko asutussa maassa – kylmän pohjolankin harvaanasutuilla alueilla.