Ymmärrätkö asian ytimen?

NEUVON ja oikaisun antaminen toisille on taito. Neuvon vastaan ottaminen on myös taito. Pätevä neuvoja on ymmärtäväinen, hän on ystävällinen, hän valikoi sanansa tahdikkaasti ja yrittää karttaa asiattomasti loukkaamasta kuuntelijansa tunteita. Mutta hänen päätarkoituksensa on varmistua siitä, että apua tarvitseva ymmärtää neuvon ytimen. Paljon riippuu siitä, onko oikaistava kehittänyt hyvän kuuntelijan taitoa.

Täyden hyödyn saamiseksi neuvonnasta on tärkeätä omata oikea mielentila. Ihmisillä on nykyisin huomattava taipumus ”räjähtää” kohta, kun joku alkaa kiinnittää heidän huomiotaan johonkin vikaan. He eivät todellisuudessa kuuntele, ja vielä vähemmän he ajattelevat mitä heille sanotaan. Heidän olisi hyvä ottaa vaarin sen Jeesuksen opetuslapsen neuvosta, joka sanoi: ”Olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan.” (Jaak. 1:19) Jos sinua oikaistaan, niin yritä päästä mahdollisimman nopeasti tähän mielentilaan.

Ei ole vaikea tietää, milloin jokin neuvo on tulossa. Ensiksikin sinä saatat olla tietoinen jostain, mitä elämässäsi on tapahtunut ja mikä voisi tarvita jotain oikaisua. Toiseksi ei valvoja kutsu sinua joka päivä ”vähän juttelemaan”. Hyvä neuvoja aloittaa tavallisesti oikaisusanansa jollain ansaitulla kiitoksella. Jos siis näin tapahtuu sinulle, niin vaikkei sinun pidäkään tulla heti ennakkoluuloiseksi ja ajatella kiitoksen olevan vilpillistä, muista, että joitakin arvokkaita kehotuksia saattaa seurata. Valmistaudu ottamaan ne nöyränä vastaan.

HAVAINTOKYVYN TARVE

Mutta asian ytimen ymmärtämiseen ei riitä yksistään oikea mielentila. Sinä tarvitset myös havaintokykyä. Muista, että neuvojasi on luultavasti ajatellut kauan tätä keskustelua ja yrittänyt valita hyvin sanat ja ajatukset. Ehkä hän ei lainkaan mainitse neuvottavaa asiaa, vaan sanoo kenties yksinkertaisesti, että hän haluaisi tehdä ”ehdotuksen” tai pari. Ymmärrätkö siitä ytimen? Hän yrittää myös olla tahdikas ja saattaa puhua sinulle epäsuorasti, ehkä käyttäen kuvausta. Sinun on siksi ehkä tarpeen ajatella paitsi sitä, mitä sanotaan, myös sitä, minkä hän jättää sanomatta, ettei loukkaisi tunteitasi tai saattaisi sinua hämilleen. Ehkä tajuat hänen sanojensa koko merkitsevyyden ajattelemalla, miten joku tahdittomampi, rakkaudettomampi henkilö voisi asian esittää.

Ottakaamme esimerkki tosi elämästä. Hyvä esimerkki on Raamatussa 2. Sam. 12:1–14:ssä. Israelin kuningas Daavid oli tehnyt vakavan synnin himoitsemalla toisen miehen vaimoa, olemalla sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan ja sitten murhauttamalla hänen miehensä. Jehova lähetti profeetta Naatanin antamaan Daavidille tarpeellisen oikaisun. Naatan aloitti kuvauksella: ”Kaksi miestä oli samassa kaupungissa, toinen rikas ja toinen köyhä.” Näiden alkusanojen – ja epäilemättä Naatanin äänensävyn – olisi pitänyt riittää saamaan Daavid ajattelemaan vakavasti. Mutta nähtävästi ei niin käynyt. Naatan jatkoi kuvaustaan. Matkustaja tuli vierailemaan rikkaan miehen luo, mutta sen sijaan että tämä olisi valmistanut aterian vieraalle omista runsaista laumoistaan, hän anasti vähävaraiselta mieheltä hänen ainoan lampaansa, joka, kuten oli tapana köyhien israelilaisten keskuudessa, oli kasvanut hänen poikiensa kanssa ja tullut kuin hänen tyttärekseen. Entinen paimen Daavid raivostui. ”Daavid vihastui kovin siihen mieheen ja sanoi Naatanille: ’Niin totta kuin Herra elää: mies, joka tämän on tehnyt, on kuoleman oma.’”

Niin, hän raivostui, mutta ei ymmärtänyt asian ydintä. Hän ei ollut nähnyt itseään tuona rikkaana miehenä, Uuriaa vähävaraisena miehenä ja Batsebaa pienenä lampaana. Hän ei ollut käsittänyt sitä, minkä Naatan oli jättänyt sanomatta, joten sitä ei voinut jättää enää sanomatta. ”Sinä olet se mies”, kuuluivat Naatanin seuraavat sanat, ja miten ne haavoittivatkaan Daavidia! Mutta hän ei pahastunut. Hän tunnusti nöyrästi hairahduksensa ja otti vastaan rangaistuksen.

Kristityn neuvojan ei tule tietenkään puhua arvoituksin eikä vältellen. Ei Naatankaan tehnyt niin. Hän käytti kuvausta valmistaakseen maaperää, mutta kun se ei riittänyt, niin hän kävi hyvin suorasanaiseksi. Lue loppukertomus Raamatustasi, niin näet, ettei hän millään lailla väheksynyt Daavidin synnin suuruutta. Mutta siinä tavassa, millä hän antoi neuvon, ei ollut mitään vastenmielistä.

Kun käytetään havaintokykyä täyden merkityksen ja hyödyn saamiseksi neuvosta, niin on oltava huolellinen siinä, ettei mene toiseen äärimmäisyyteen ja ota enemmän kuin on tarkoitus neuvojan sanoista. Käytä mielikuvitustasi, mutta älä anna sen viedä itseäsi mukanaan. Jos annat, niin voit hautoa mielessäsi aiheettomia ja vääriä ajatuksia jostakusta, joka vilpittömästi yritti auttaa sinua.

Vilpittömästi annettu neuvo on rakkauden ilmaus, ja se tulee ottaa vastaan sellaisena. ’Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa. Kaikki se uskoo’ – ts. kaikki, mikä on hyvää ja rakentavaa tovereissa. – 1. Kor. 13:4–7; Sananl. 27:6.

Välttääksesi väärinymmärrystä tekisit siis hyvin oikaisua saadessasi, kun antaisit neuvojasi tietää, että todella käsität asian ytimen. Tarkkanäköisempänä Daavid olisi voinut pysähdyttää Naatanin hänen kuvauksensa lopussa ja sanoa jotain tähän tapaan: ’Jaa, sinä tarkoitat minua ja Uuriaa?’ Jos hän olisi tehnyt näin, niin Naatan olisi ehkä voinut säästää joitakin suorempia sanojaan. Ehkä hän olisi voinut antaa Daavidin itsensä lopettaa neuvonnan ja kysyä häneltä, mitä hän ajattelee pitävän tehdä asiassa, ennen Jehovan tuomion julistamista. Tee siis selväksi, että ymmärrät. Se antaa neuvojallesi sen tyydytyksen, että hän tietää ehdotusten tulleen hyvin vastaan otetuiksi. Muuten hän saattaa ajatella, että hänen on aloitettava uudelleen ja suoremmalla tavalla, ja se voisi merkitä tarpeetonta ärsytystä kummallekin.

Ei ole epäilystäkään, että kun me hairahdumme – ja me kaikki hairahdumme – niin oikaisua tarvitaan. Se koituu omaksi hyväksemme, koska ”neuvonantajain runsaus tuo menestyksen”. Kun tiedetään, miten on annettava ja vastaanotettava neuvoja, niin se aikaansaa joustavat ja tuottoisat työskentelyolosuhteet. Tunnetaan, että saadaan jotain aikaan, rakennutaan ja omataan keskinäistä luottamusta sekä vältytään vihan purkauksilta ja loukkaantumisen tunteilta. – Sananl. 24:6.