”Kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko”
1. Millainen Jumalan lauman valvoja Paavali osoitti olevansa, ja miten hänen kristityt veljensä suhtautuivat häneen?
APOSTOLI Paavali oli Jumalan lauman uskollisena valvojana ja paimenena aina huolekkaan innokas auttamaan toisia edistymään hengellisessä elämässään. Hän kirjoitti Rooman kristityille: ”Minä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte.” (Room. 1:11) Tämä lämmin, rakkaudellinen kiinnostus toisista teki tämän apostolin evankeliuminpalveluksen niin menestykselliseksi ja niin siunaukselliseksi niille, joita hän palveli. Hänen kristityt veljensä arvostivat hänen rakkauttaan. Ajatus menettää tämä heidän veljensä riitti saamaan Efeson ”seurakunnan vanhimmat” ’enimmän suremaan’, jopa itkemään. Vaistomaisena häneen kohdistuvan rakkautensa eleenä he ”lankesivat Paavalin kaulaan ja suutelivat häntä”. – Apt. 20:17, 37, 38.
2. Minkä kehotuksen Paavali antoi Efeson seurakunnan vanhimmille?
2 Muutamia hetkiä ennen tätä liikuttavaa tapausta Paavali oli kannustanut Efeson seurakunnasta tulleita vanhempia miehiä osoittamaan tätä samaa rakkaudellista huolenpitoa heidän hengellisessä hoivassaan olevia kohtaan. Hän halusi heidänkin tekevän kaiken voitavansa auttaakseen seurakunnan jäseniä kylvämään ”henkeä silmällä pitäen”. Hartaasti hän sanoi heille: ”Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan, jonka keskuuteen pyhä henki on asettanut teidät valvojiksi, kaitsemaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän osti oman Poikansa verellä.” – Apt. 20:28, Um.
3. Millaisia valvojia tarvitaan nykyään Jumalan kansan seurakunnissa?
3 Kristillisessä seurakunnassa tarvitaan varmasti tällaisia valvojia nykyään. Ei pelkästään palveluksessa innokkaita miehiä, jotka voivat erinomaisesti johtaa julkisessa saarnaamisessa talosta taloon, miehiä, jotka voivat pitää innostavia esitelmiä lavalta ja jotka ilmaisevat tuntevansa hyvin Raamatun opetuksen. Tällaiset ominaisuudet ovat tosin suositeltavia ja mitä hyödyllisimpiä sekä seurakunnalle että muille, jotka saattavat kuunnella ”hyvän uutisen” saarnaamista. Mutta Paavalin huoli valvojana koskee jo koottua laumaa, kuten edellä mainituista raamatunpaikoista ilmenee. Hän on huolestunut seurakuntalaisten hengellisestä kasvusta, siitä, että he pääsisivät ”täyteen miehuuteen” hengellisinä ihmisinä; ”Kristuksen täyteyden täyden iän määrään”. Apostoli ilmaisi ajatuksensa juuri näillä sanoilla kirjoittaessaan Efeson seurakunnalle saavuttuaan vankina Roomaan. (Ef. 4:11–13) Tämä on siis kristittyjen valvojien ja heidän apulaispalvelijoittensa päähuolena nykyään: jokaisen auttaminen seurakunnassa kasvamaan hengellisesti, jokaisen auttaminen kylvämään ”henkeä silmällä pitäen”, jotta kukin saisi ”niittää hengestä iankaikkisen elämän” eikä ’lannistuisi hyvää tehdessään’. – Gal. 6:8, 9.
4. Mitkä Paavalin galatalaisille esittämät sanat on hyvä pitää mielessä autettaessa toisia edistymään hengellisesti?
4 Kun me autamme jotakuta käyttämään enemmän aikaa hyvän uutisen saarnaamiseen, niin se tosin voi olla yksi keino yhden seurakunnan jäsenen auttamiseksi kylvämään enemmän henkeä silmällä pitäen. Mutta niin ei tarvitse ehdottomasti olla. Se voi myös ehkä saada jonkun ajattelemaan, että hän edistyy hengellisesti, vaikka häneltä todellisuudessa puuttuukin jokin hengellisen kasvun tärkeämpi puoli. Hengellisen kasvun yhteydessä on näin ollen hyvä yksityisen kristityn ja valvojan pitää mielessään myös seuraavat Paavalin galatalaisille kirjoittaman kirjeen sanat: ”Sillä jos joku luulee jotakin olevansa, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää itsensä. Mutta tutkikoon kukin omat tekonsa, ja silloin hänen kerskaamisensa on vain siinä, mitä hän itse on, ei siinä, mitä toinen on; sillä kunkin on kannettava oma taakkansa.” – Gal. 6:3–5.
5. Miten eräät juutalaiskristityt Galatiassa ’pettivät itsensä’ ajattelutavallaan?
5 Ne Galatian provinssin seurakunnissa olevien seurakuntien juutalaiskristityt, jotka antoivat suuren merkityksen sille, että olivat ympärileikatut, todella ’pettivät itsensä’. Vaikka he ennen olivat tunnustaneet uskovansa Kristukseen Jeesukseen ja hänen uhriinsa synnistä ja kuolemasta pelastumisen keinona, niin nyt he ’tekivät mitättömäksi Jumalan armon’. Paavali kirjoitti heille painokkaasti: ”Jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.” Sellaisten ajatusten omaksuminen oli ’älytöntä’, he olivat tulossa ’lumotuiksi’, ja siksi apostoli järkeilee heille: ”Aloitettuanne hengessä lihassako nyt täydellistytte?” (Um) Mahdotonta! Lihallinen katsantotapa ei voi täydellistää heitä hengellisinä ihmisinä iankaikkinen elämä silmämääränä. He ajattelivat olevansa jotain, vaikkeivät olleet mitään. Kun he tekivät vertailuja lihan perusteella pitäen ympärileikkausta ympärileikkaamattomuutta parempana, niin se ei auttanut heitä pääsemään ympärileikkaamattomien kristittyjen veljiensä edelle kasvussa kohti hengellistä kypsyyttä. Päinvastoin, heidän kärsimisensä Kristuksen nimen takia tällaisen asenteen johdosta oli hyödytöntä. He eivät saaneet niittää iankaikkista elämää, koska kylvivät lihaa eivätkä henkeä silmällä pitäen. – Gal. 2:21; 3:1–4.
6, 7. a) Miten jotkut kristityt ovat nykyään langenneet siihen ansaan, että yrittävät täydellistyä ”lihassa” aloitettuaan ”hengessä”? b) Mitä me siis haluamme tehdä auttaessamme toisia?
6 Niin voi meidänkin nykyinen kärsimyksen ja vainon kestämisemme, hyvä saarnaamis- ja opetustyömme julkisessa palveluksessa olla hyödytöntä, jos alamme luottaa sellaisiin töihimme vanhurskauden perusteena emmekä Jumalan ansaitsemattomaan hyvyyteen. Me ajattelemme myös olevamme jotain, vaikkemme ole mitään, ja petämme itsemme. Jotkut ovat langenneet tähän ansaan ja ruvenneet liikaa luottamaan asemaansa verraten suotuisasti toimintaansa ja aikaansaannostaan toisiin. He yrittävät todellisuudessa ’täydellistyä’ kristittyinä ’lihassa’ eikä hengellisellä tavalla.
7 Jos me siis voimme auttaa toisia kristillisen kypsyyden tiellä, niin me tahdomme auttaa heitä siihen päämäärään oikealla tavalla. Me haluamme auttaa jokaista kylvämään henkeä silmällä pitäen, jotta hän voisi niittää hengellistä hedelmää ja edistyä todella hengellisesti iankaikkinen elämä silmämääränä. Miten tämä voidaan tehdä? Paavali tarjoaa yhden erinomaisen ehdotuksen Gal. 6:4:ssä (Um): ”Todetkoon, millainen hänen oma työnsä on, ja silloin hänellä on syytä riemuun yksistään itseensä katsoen eikä toiseen henkilöön verraten.”
8. Miksi empatia on niin tärkeä oikealaatuisen avun antamisessa toisille?
8 Kristitty valvoja haluaa pitää tämän periaatteen mielessään tarjotessaan apua seurakunnan muille jäsenille. Tämä vaatii todellista empatiaa eli ymmärtämystä, kykyä asettua toisen henkilön asemaan. Seurakunnan eri jäsenet ovat hengellisen kasvun eri asteilla riippuen monenlaisista tekijöistä, kuten vuosista ja kokemuksista totuudessa, kyvystä omaksua ja säilyttää tietoa ja soveltaa sitä, varhaiskasvatuksesta nuoruudessa, nykyisistä jokapäiväisen elämän pulmista jne. Mikä heidän seuraava askeleensa on oleva, riippuu suuresti siitä, millä kohdalla he ovat kristilliseen kypsyyteen johtavalla tiellä. Valvojan on ymmärrettävä tämä voidakseen antaa kullekin sen neuvon ja rohkaisun, mitä hän henkilökohtaisesti tarvitsee.
9. Millä lailla haluamme toisten edistyvän ja miksi?
9 Voidaanhan esimerkiksi helposti nähdä, että sellainen, joka ei vielä ole alkanut käydä mitenkään säännöllisesti kokouksissa, ei kykene ottamaan askelta julkiseen evankeliuminpalvelukseen, saarnaamaan hyvää uutista toisille talosta taloon. Henkinen ponnistus näin suuren edistysaskeleen ottamiseksi voisi koitua pikemminkin uskoa vahingoittavaksi kompastukseksi kuin hengelliseksi edistykseksi kohti kypsyyttä, puhumattakaan siitä, ettei sellainen henkilö pysty oikealla tavalla edustamaan seurakuntaa, koska hän ei vielä ole säännöllisesti sen yhteydessä. Me tosin haluamme kaikkien niiden, joita Jumalan sana kiinnostaa, edistyvän siihen asti, että he osallistuvat kristilliseen evankeliuminpalvelukseen. Tämä on Jehovan tahto heihin nähden. Mutta heidän on edistyttävä askel askeleelta kehittyen säännöllisessä järjestyksessä hyvän hengellisen totunnaistavan mukaan.
10. a) Miksi vanhemmille on tärkeätä huomioida lastensa edistystä ja antaa sopivaa kiitosta? b) Millä perusteella viisas isä tai äiti rohkaisee lapsiaan edistymään?
10 On todella rohkaisevaa, kun voimme nähdä edistyvämme. Eikö se pidäkin paikkansa kaikessa, mitä teemme? Se on totta pikkulapsesta, kun hän ensin oppii tekemään jotain uutta: ryömimään, ottamaan ensi askeleitaan, puhumaan ensimmäisiä sanojaan. Hän jokeltaa ihastuksesta saatuaan suoritetuksi jotain. Toisinaan on edistys tuskin huomattavaa, koska se vie aikaa. Tämä pitää paikkansa kasvustakin. Voit istua tarkkailemassa puutarhassasi kasvia tuntikaupalla havaitsematta mitään todistusta kasvusta. Mutta se kasvaa! Kun olet ollut poissa muutamia päiviä ja palaat – kas silloin on helppo nähdä muutokset puutarhassa, kasvun aikaansaamat muutokset. Isä tai äiti, joka näkee lapsensa joka päivä, ei ehkä ole juuri tietoinen lapsen kasvusta, mutta joku tuttava, joka palaa muutamien kuukausien poissaolon jälkeen, huomauttaa heti pienokaiselle: ”Kylläpäs sinä olet kasvanut!” Kun lapsi tulee vanhemmaksi, niin hän saa rohkaisua, kun hänen kasvunsa muihinkin suuntiin huomataan. Jos häntä autetaan näkemään, miten hän edistyy koulutehtävissään, hän rohkaistuu ja todennäköisesti työskentelee ahkerammin. Hän tuntee saavansa jotain aikaan, hän tuntee tyydytystä. Ymmärtäväinen isä tai äiti odottaa myös hengellistä kasvua lapsissaan ja antaa lämpimän, rakkaudellisen kiitoksen, kun se on aiheellista. Hän opastaa viisaasti lapsiaan edistymään hengellisessä kasvussa heidän yksilöllisten tarpeittensa ja kykyjensä mukaan. Hän pidättyy tekemästä masentavia vertailuja toisiin lapsiin ja auttaa kutakin lasta ’toteamaan, millainen hänen oma työnsä on’, miten hän edistyy, ja lapsi huomaa ”syytä riemuun yksistään itseensä katsoen eikä” kehenkään toiseen lapseen verraten, mikä voisi masentaa tai joissakin tapauksissa antaa väärän perustan rohkaistumiselle.
11.a) Mitä ymmärtäväinen evankeliuminpalvelija haluaa tehdä kannustaakseen sitä, joka tutkii hänen kanssaan Raamattua? b) Millainen apu on hyödyllisin hengellisesti sairaille henkilöille, mutta miten sitä tulee antaa? c) Mikä antaa vasta mukaan tulleille tai hengellisesti sairaille aidon ilon syyn?
11 Jollei näe lainkaan edistystä itsessään, niin se voi olla mitä masentavinta. Usein saattaa henkilöistä, jotka ovat vasta tulleet kristillisen seurakunnan yhteyteen ja joille on pidetty raamatuntutkistelua jonkin aikaa, tuntua, etteivät he edisty toivotulla tavalla. Ymmärtäväinen opettaja auttaa sen tähden sellaisia näkemään, että he todellisuudessa edistyvät, ollen valmis antamaan lämpimän ja vilpittömän kiitoksen, kun se on sopivaa. Samoin valvoja antaa tunnustusta niille, jotka ovat säännöllisesti seurakunnan yhteydessä. Se ei ole imartelua. Jos henkilö, joka on ollut toimeliaasti seurakunnan yhteydessä, tulee hengellisesti sairaaksi, niin hän tarvitsee aitoa, rakkaudellista apua. Se auttaa häntä näkemään, millainen hänen työnsä on, mitä puuttuu, ja sitten saamaan joitakin käytännöllisiä ehdotuksia pulmansa ratkaisemiseksi. Kenties hänen pulmansa on, ettei hän ole varma siitä, mitä hänen on tehtävä, mikä askel otettava. Apu ja neuvo, mitä tehdä hengellisen elämänsä vahvistukseksi, on arvokas. Tällainen apu tulee tosin aina antaa rakkaudellisella ja tahdikkaalla tavalla, mutta sen on myös oltava rehellinen ja todellisuudenmukainen. Kun sellainen apu annetaan rakkaudessa ja empatiaa osoittaen, niin autetut ovat kiitollisia siitä, että heitä autetaan ottamaan oikea askel tiellä hengelliseen kasvuun ja kypsyyteen. Kun nämä henkilöt edistyvät, niin kiitä heitä vilpittömästi. Auta heitä havaitsemaan oma edistymisensä. Silloin heillä on syytä riemuun, ja nimenomaan itseensä katsoen eikä kehenkään toiseen henkilöön verraten.
VARUILLAAN HENGELLISYYDEN MENETYKSEN SUHTEEN
12. Jos haluamme korjata iankaikkisen elämän hedelmää kylvöstämme, niin minkä suhteen meidän on oltava varuillamme?
12 Kylväminen henkeä silmällä pitäen koituu hengelliseksi kasvuksi. Jos lakkaamme kylvämästä henkeä silmällä pitäen, lakkaamme kasvamasta hengellisesti. Vielä pahempi on, jos palaamme kylvämään lihaa silmällä pitäen, jolloin lakkaamme tekemästä sitä, mikä hyvää on, ja meidän hengellisten asioitten arvostuksemme häviää, mikä johtaa hengelliseen toimettomuuteen ja kuolemaan. Me olemme saattaneet kerran ’vaeltaa tämän maailman menon mukaan’. Heidän joukossaan ”mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin”. (Ef. 2:2, 3) Mutta kun aloimme ravita itseämme Jumalan sanan totuudella, kun aloimme ymmärtää ja tehdä, minkä Jehovan pyhä henki ilmaisi Hänen tahtonsa olevan meihin nähden, silloin aloimme tulla eläviksi tosi merkityksessä. (1. Kor. 2:11, 12; 2. Kor. 3:6) Jos menemme eteenpäin kylväen henkeä silmällä pitäen, niin saamme ”niittää hengestä iankaikkisen elämän”. Emmehän suinkaan tahdo menettää tätä iankaikkisen elämän siunattua satoa? Näin ollen meidän on oltava valppaat havaitsemaan itsessämme kaikki taipumukset palata kylvämään lihaa silmällä pitäen.
13, 14. a) Miten joku osoittaa toimivansa Jumalan hengen mukaisesti käsitellessään henkilökohtaisia pulmia toisten kanssa? b) Millaisiin seurauksiin se voi johtaa, jollei toimita Jumalan hengen mukaisesti tällaisissa asioissa? c) Miten hengellismielisyys aikaansaa hyvät suhteet kristittyjen veljien kesken?
13 Voi olla, rakas lukija, että olet jo jonkin Jehovan todistajien seurakunnan jäsen. Miten tällöin suhtaudut kristittyihin tovereihisi? Tiedätkö, että tapa, jolla suhtaudut toisiin, tarjoaa sinulle selvän viitteen, miten kylvät? Se sanoo sinulle nopeasti, suhtaudutko asioihin lihallisella vai hengellisellä tavalla. Jos sinä esimerkiksi näet alkavasi moittia, mielessäsi väheksyä toisten ponnistuksia Jehovan palveluksessa, niin se on varoittava merkki, että sinulla on vaara palata kylvämään lihaa silmällä pitäen. Jos sinulla on jotain syytä erimielisyyteen kristityn veljesi tai sisaresi kanssa, jos sinusta näyttää, että hän on tehnyt syntiä sinua vastaan, niin oikaise nopeasti asiat joko siten, ’ettet muistele kärsimääsi pahaa’ – ja se merkitsee sen todellista poistamista mielestäsi kantamatta kaunaa – tai noudattamalla Matt. 18:15–17:ssä olevaa Jeesuksen neuvoa voittaaksesi veljesi. Tämä on Jumalan hengen mukaista menettelyä. (1. Kor. 13:5) Mikä on tulos, jollet tee näin? Sydämeen jää kauna sitä veljeä tai sisarta kohtaan. Se vuorostaan värittää koko suhteesi häneen. Kun ”loukkaaja” ilmestyy lavalle esittämään raamatullista puhetta tai osallistumaan keskusteluun tai näytteeseen, niin se herättää harmia ja sinä huomaat kuuntelevasi arvostelevasti etkä rakkaudellisesti ja arvostavasti. Eikö tällainen ole ”lihallisten” eikä ”hengellisten” asenne? – 1. Kor. 3:1–3.
14 Tämä ei merkitse sitä, ettemme huomaa toisten heikkouksia. Mutta hengellismielinen ihminen, joka tuottaa Jumalan hengen hedelmää, on armollinen, pitkämielinen, ystävällisyyden täyttämä. Hän osoittaa suvaitsevaisuutta toisia kohtaan. Hän pitää mielessään, että jokainen seurakunnassa oleva on Jehovan palvelija, joka yrittää miellyttää Häntä.
15. Mitä kateuden ja närkästyksen tunteet ilmaisevat ja miten Jaakob kehottaa suhtautumaan niihin?
15 Hengellismielisyyden menetys voi ilmetä kateuden tunteina. Joku on saattanut odottaa, että hänelle annettaisiin jokin määräys tai palvelusetu, mutta hänet sivuutetaankin jonkun toisen hyväksi. ’Lihallinen’ ihminen, joka ”kylvää lihaansa silmällä pitäen”, huomaa närkästyksen paisuvan sydämessään. Tämä närkästys karkottaa ilon ja tekee yhteistoiminnan tuon nyt tehtävään määrätyn veljen kanssa vaikeaksi tai suorastaan mahdottomaksi. Opetuslapsi Jaakob ei kirjoita syyttä: ”Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä. Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.” – Jaak. 3:13–16.
16. Miksi meidän tulee torjua kaikki taipumukset hylätä toisten rohkaisut tai väheksyä neuvoja?
16 Varma merkki hengellisen näkökyvyn menetyksestä on, kun me alamme panna pahaksemme kypsien kristittyjen antaman rohkaisun tai neuvon silloinkin, kun se on paikallaan ja annettu rakkaudessa ja Raamatun tukemana. Ole varuillasi tämän vaaranmerkin suhteen. Vältä kaikkea taipumusta väheksyä neuvoja sanomalla itseksesi: ”No se on nyt vain sitä vanhaa puhetta” ja pitäen neuvoja vain inhimillisestä lähteestä eikä Jehovalta hänen palvelijansa kautta tulevina. Koska olemme Jumalan tosi järjestön yhteydessä, niin voimme todella odottaa tarjottavan itsellemme henkilökohtaista apua, saavamme neuvoja ja rohkaisua, kun tarvitsemme niitä. Niitä, ”joilla on hengellisiä edellytyksiä”, käsketään pitämään huolta laumasta, ojentamaan sävyisyyden hengessä niitä, jotka ottavat ”väärän askeleen”. (Gal. 6:1, Um) Ota tervetulleena vastaan sellainen apu. Kun teet siten, niin osoitat sellaista nöyryyttä, joka johtaa Jehovan siunaukseen, hänen ansaitsemattoman hyvyytensä saamiseen ja elämään korottamiseen hänen vanhurskaassa uudessa järjestyksessään. – Jaak. 4:6, 10.
17, 18. a) Mikä muu oire hengellisyyden menetyksestä kohtaa ehkä todennäköisimmin kristittyä, ja mikä voi vahvistaa sitä? b) Miksi nyt ei ole aika hellittää sen tekemisestä, mikä on hyvää?
17 Yleinen hengellisyyden menetyksen oire on innon menetys kristillisessä evankeliuminpalveluksessa. ’Kristillisen nuoruuden ajan’ ensimmäinen into, jonka on sytyttänyt odote, että Jumalan valtakunnan alainen elämä onnessa pian toteutuu, saattaa häipyä. Aika rientää, eikä Harmagedon tulekaan niin pian kuin odotettiin. Elämän jokapäiväiset pulmat pyrkivät muistuttamaan meitä epätäydellisyyksistämme ja heikkouksistamme. Tai ehkä me huomaamme tähyilevämme kaihoisasti toisten nauttimia nykyisiä aineellisia etuja, ja kiusaus olla menettämättä nykyisiä elämän huvituksia jäytää antaumustamme Jehovan asialle.
18 Mutta onko nyt todella aika luopua siitä suurenmoisesta työstä, minkä Jumala on antanut palvelijoilleen näinä ”viimeisinä päivinä”? Nyt on kaikkien aikojen aika osoittaa kestävyyttä Jehovan palveluksessa. Hänen kauan sitten lupaamansa valtakunta on hallinnut taivaista käsin vuodesta 1914 lähtien. Me olemme nyt pitkällä lopun ajassa, tämän nykyisen asiainjärjestelmän viimeisissä päivissä. Pahuuden täydellinen loppu on lähellä, meidän sukupolvemme aikana. Miljoonien ihmisten elämä on vaa’assa; he tarvitsevat kipeästi apuamme. Mikä etu antautuneilla kristityillä onkaan kääntää vilpitönsydämisiä miehiä ja naisia pois tämän maailman mielettömältä tieltä omaksumaan iankaikkiseen elämään johtava tosi palvonta! Älkäämme sen tähden missään tapauksessa ”lannistuko”, ”kun hyvää teemme”, ”sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy. Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.” – Gal. 6:9, 10.
19. Mitä ”sotaa” jokaisen on käytävä, ja mikä tärkeä seikka on kysymyksessä?
19 Älä sivuuta kädenhuitaisulla taipumuksia ”kylvää lihaa silmällä pitäen”. Koska olemme vielä epätäydellisiä, niin lihan heikkoudet vaivaavat luonnollisesti meitä yhä. Me huomaamme, ettemme aina tee niin kuin haluaisimme tehdä tai että teemme sellaista, mitä emme tahtoisi tehdä. Mutta me emme saa antaa perään lihan haluille, ’elää lihan mukaan’. Meillä on tosiaan sota käynnissä itsessämme, mielemme – jolla pyrimme olemaan sopusoinnussa Jehovan hengen johdatuksen kanssa – ja lihamme välillä. (Room. 7:18–23; 8:12, 13) Perään antaminen lihalle, ryhtyminen kylvämään lihaa silmällä pitäen merkitsee varmasti turmeluksen niittämistä, niin, kuolemaa. Mutta ”joka kylvää henkeä silmällä pitäen, se niittää hengestä iankaikkisen elämän”. – Gal. 6:8, Um.
20. Mitkä rohkaisevat sanat Hepr. 6:9–12 esittää niille, jotka kestävät uskollisina sen tekemisessä, mikä hyvää on?
20 Niille, jotka tekevät sitä, mikä hyvää on, kaikuvat nämä rakkaudelliset rohkaisun ja neuvon sanat: ”Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi – vaikka puhummekin näin. Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette. Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on.” – Hepr. 6:9–12.