Älä ajattele itsestäsi enempää kuin on tarpeellista
”MINÄ sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti.” – Room. 12:3.
Kristittyä kehotetaan kaikkialla Jumalan sanassa hankkimaan ja säilyttämään tasapainoinen näkemys itsestään. Samalla kun kristitylle on välttämätöntä ajatella itsestään riittävästi huolehtiakseen mielestään ja ruumiistaan ja käyttääkseen niitä oikealla tavalla, hänelle on tärkeätä olla ylittämättä sitä. Hänen ei pidä ajatella itsestään enempää kuin on tarpeellista.
Jos joku ajattelee itsestään liikaa, niin on olemassa vaara, että hänestä tulee itserakas, ylpeä, rakkaudeton. Hän on liiaksi kiinnostunut omista haluistaan eikä välitä kylliksi toisista. Silloin hänen on vaikeata totella Jumalan käskyä: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi” ja ”rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. – Matt. 22:37–39.
OIKEITTEN OMINAISUUKSIEN KEHITTÄMINEN
Niihin moniin ominaisuuksiin, jotka auttavat kristittyä olemaan ajattelematta itsestään enempää kuin on tarpeellista, kuuluvat alistuvaisuus ja nöyryys. Alistuva kristitty oppii alituisesti Jumalan sanasta ja soveltaa oppimaansa omaan elämäänsä. Hän tekee innokkaasti Jumalan tahdon sitä mukaa kuin se paljastuu Jehovan näkyvän järjestön kautta.
Ollakseen alistuvainen Jehovalle ja hänen järjestelyihinsä kristitty tarvitsee nöyryyttä. Nöyryys merkitsee ylpeyden vastakohtaa. Nöyrällä ihmisellä ei ole pöyhkeää käsitystä itsestään. Hän ei ole tavoiltaan ja hengeltään uhkavarma. Hän on kohtuullinen, ei julkea liian paljon, ei ole turhamainen eikä itserakas. Hän on ystävällinen, lempeämielinen.
Näin ollen ihminen, joka katsoo itseään oikeasta näkökulmasta, Jumalan näkökulmasta, kehittää nöyryyttä, koska se on ominaisuus, joka tekee alistuvaisuuden Jehovalle ja hänen järjestelyihinsä iloksi. Ylpeä, röyhkeä ihminen ei halua alistua Jehovan vanhurskaisiin vaatimuksiin. Mutta ”jokainen ylpeämielinen on Herralle kauhistus”. – Sananl. 16:5.
Koska nöyryys ja alistuvaisuus käyvät käsi kädessä auttaen saavuttamaan tasapainoisen näkemyksen, ettei ajattele itsestään enempää kuin on tarpeellista, niin ne ovat ominaisuuksia, joita tulee ahkerasti hankkia ja parantaa. Ja mikä olisi parempi aika alkaa hankkia niitä kuin nuoruus?
KRISTITTYJÄ NUORIA OPETETAAN PITÄMÄÄN PAIKKANSA
Kristityillä vanhemmilla on ihmeellinen tilaisuus muovata lastensa mieltä oikeaan suuntaan tässä asiassa. Jos he opettavat lapsiaan olemaan ajattelematta itsestään enempää kuin on tarpeellista, niin heidän lapsensa kasvavat todennäköisesti kypsiksi kristityiksi aikuisiksi, joilla on tasapainoinen näkemys itsestään. Raamattu sanoo: ”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.” (Sananl. 22:6) Koska ”hulluus on kiertynyt kiinni poikasen sydämeen”, niin lapsille on opetettava, miten heidän ei pidä ajatella itsestään enempää kuin on tarpeellista. Kun he oppivat tämän, niin heitä voidaan kannustaa soveltamaan sitä jokapäiväisessä elämässään. – Sananl. 22:15.
Tilaisuuden sattuessa nuorilla, joille on opetettu Jumalan päätöksiä, on mahdollisuus esittää koulussa Raamatun katsantokanta tietyissä asioissa. Näillä kristityillä lapsilla on Jumalan totuudet. He erottavat oikean väärästä monissa asioissa raamatullisen kasvatuksensa perusteella. He pystyvät oikaisemaan eräitä toisten, sekä oppilaitten että opettajien, harhauskomuksia. Mutta heitä täytyy opettaa lausumaan ajatuksensa kunnioittavasti. Jehovan sana neuvoo: ”Pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla [lempeämielisesti ja syvästi kunnioittaen, Um].” – 1. Piet. 3:15.
Jos nuori kristitty vastaa tällä tavalla, niin toiset huomaavat, ettei lisääntynyt tieto ole tehnyt häntä ylpeäksi eikä röyhkeäksi, niin kuin se usein tekee sen, jota jumaliset periaatteet eivät ole hillinneet. Nämä ominaisuudet tekevät syvän vaikutuksen vilpitönsydämisiin ihmisiin, nuoriin niin kuin vanhoihinkin, jotka tarkkailevat nuoren kristityn nöyrää, vilpitöntä, kunnioittavaa ja kohteliasta käytöstä, ja he saattavat katsella suosiollisemmin hänen kristillistä uskoaan.
Toisinaan saattaa ainoastaan toinen vanhemmista opettaa lapselle Jumalan sanaa, koska toinen ei ole antautunut kristitty. Tuota nuorta tarvitsee opettaa, ettei hän ryhdy halveksimaan epäuskoista isää tai äitiä. Miten isä suhtautuisi Raamattuun, jos hän huomaisi lastensa tutkivan sitä äidin kanssa ja havaitsisi heidän kuitenkin tulevan vihamielisiksi häntä kohtaan? Nuoren kristityn tulee toki kasvaa vanhempiensa kunnioituksessa, vaikkeivät he uskoisikaan samoin kuin hän. Jumalan sana sanoo: ”Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa, sillä se on otollista Herrassa.” (Kol. 3:20) Epäuskoisen isän tai äidin kohteleminen kunnioittavasti voi saada hänet ottamaan selvää sen lapsen uskosta, jonka hän havaitsee muuttuneen parempaan päin.
VANHEMMAT HENKILÖT SAAVAT UUDEN PERSOONALLISUUDEN
Vanhempien henkilöittenkin on ymmärrettävä, ettei Luoja jakele ilmaiseksi Jumalan sanan totuuksia ihmisten tekemiseksi ylpeiksi eikä heidän korottamisekseen lähimmäisensä yläpuolelle. Niiden on vaikutettava päinvastoin. Niiden on tehtävä ihmiset nöyriksi, kunnioittaviksi, alistuviksi, rakkaudellisiksi. Kaikista kristityistä pitää ikään katsomatta paikkansa, että heidän ei tule ajatella itsestään enempää kuin on tarpeellista, sillä jos heidän elämässään vaikuttaa Jumalan henki, niin se tuottaa ’rakkauden, . . . pitkämielisyyden, ystävällisyyden, hyvyyden, . . . sävyisyyden, itsensähillitsemisen’ hedelmää. – Gal. 5:22.
Tämä hedelmä muuttaa vähitellen persoonallisuuden hyväksi. Siksihän apostoli Paavali saattoi luottavaisesti kehottaa: ”Riisukaa pois vanha persoonallisuus tottumuksineen ja pukeutukaa uuteen persoonallisuuteen, joka uudistuu täsmällisen tiedon avulla Hänen kuvansa mukaan, joka loi sen, . . . Pukeutukaa . . . sääliväisyyden hellään kiintymykseen, ystävällisyyteen, nöyrämielisyyteen, lempeyteen ja pitkämielisyyteen. . . . Mutta paitsi kaikkia näitä pukeutukaa rakkauteen, sillä se on ykseyden täydellinen side.” – Kol. 3:9–14, Um.
Kristityt, jotka työskentelevät ahkerasti kehittääkseen tällaisen uuden, jumalisen persoonallisuuden, eivät halveksi lähimmäistään. He eivät ole tylyjä eikä loukkaavia niillekään, jotka vastustavat heitä siksi, että he kantavat Jehovan nimeä. He päinvastoin ’pyrkivät aina tekemään hyvää toinen toiselleen ja kaikille’. (1. Tess. 5:14, 15) He varovat korottamasta itseään toisten kustannuksella joko kilpaillen heidän kanssaan tai halventaen heitä toisten silmissä. He eivät pyri myöskään maineeseen eikä kunniaan. He tähyilevät sen sijaan nöyrästi keinoja toisten rakentamiseksi. ”Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta.” – 1. Kor. 10:24.
VARALLISUUSYLPEYDEN KARTTAMINEN
Joillakuilla kristityillä on enemmän tämän maailman aineellista hyvää kuin toisilla. Pitäisikö tämän saada heidät ajattelemaan olevansa parempia kuin heidän kristityt veljensä, joilla on paljon vähemmän?
Hyvinvoivan kristityn täytyy ymmärtää, ettei hänen aineellinen omaisuutensa ole Jehovan suoranainen lahja. Jos se olisi palkka uskollisuudesta, silloin ei koko maailmassa olisi yhtään kristittyä, jolla olisi niukasti tämän maailman hyvää. Mutta ne, jotka ovat toimeliaimpia Jumalan valtakunnan etujen etsimisessä ensin, ovat tavallisesti niitä, joilla on juuri ja juuri kylliksi tämän maailman hyvää jokapäiväiseksi elatuksekseen. – Matt. 6:9, 10.
Paavali osoittaa miten tulee suhtautua aineelliseen omaisuuteen sanoen: ”Veljet: aika on lyhyt; olkoot tästedes . . . ne, jotka ostavat, niinkuin eivät saisi omanansa pitää, ja ne, jotka tätä maailmaa hyödyksensä käyttävät, niinkuin eivät sitä käyttäisi; sillä tämän maailman muoto on katoamassa.” (1. Kor. 7:29–31) On viisasta olla luottamatta liiaksi aineelliseen rikkauteen, sillä eihän voida tietää, onko sitä vielä huomenna. Ja Harmagedonissa kaikki tämän maailman rahajärjestelmät häviävät. (Sef. 1:18) Jumalan taivaallinen valtakunta ohjailee Jehovan uudessa järjestelmässä maan rikkauksien käyttöä. Jehova jakelee sen kautta aineellista varallisuutta niin kuin hyväksi näkee kaikkien eikä vain harvojen hyödyksi. Niinpä Paavali neuvookin: ”Kehoita niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, . . . että . . . ovat anteliaita ja omastansa jakelevat.” – 1. Tim. 6:17, 18.
Vaikka varallisuutta voidaan siis käyttää nykyään oikein Valtakunnan etujen edistämiseksi, niin siitä voi tulla myös hajottava tekijä. Mutta kun enemmän omistavalla on oikea näkökulma, niin hän ymmärtää, ettei hän ole parempi kuin hänen kristityt veljensä, joilla on vähemmän, ja että ”ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi”. – Luuk. 12:15.
APULAISPALVELIJAT
Kussakin Jehovan todistajain yli 25 000 seurakunnassa ympäri maailman on miehiä, joilla on hengelliset edellytykset ja jotka on määrätty vastuuasemiin. He ovat apulaispalvelijoita. (1. Tim. 3:8–10, 12, 13, Um) Näiden kristittyjen täytyy erityisesti olla aina varuillaan, etteivät ajattelisi itsestään enempää kuin tarvitsee, koska heidän käytöksensä voi vaikuttaa moniin muihin.
Joku on saattanut entisyytensä, kasvatuksensa tai koulutuksensa takia edistyä nopeasti, ja hänet on määrätty pikemmin palvelijaksi kuin joku toinen, jonka hengellinen kypsyminen vaatii pitemmän ajan. Apulaispalvelijan ei pidä koskaan ajatella olevansa parempi kuin tuo nöyrä, hitaampi henkilö, joka on ehkä saanut vähemmän muodollista koulutusta. Täsmällinen tieto on välttämätöntä, mutta jollei se saa jotakuta käyttäytymään oikein kristittyjä veljiään kohtaan, niin se on turhaa. ”’Tieto’ synnyttää itserakkautta; rakkaus rakentaa. Jos joku kuvittelee tietävänsä, hän ei vielä tiedä mitään todellisessa tietämisen merkityksessä. Mutta jos ihminen rakastaa, niin Jumala tunnustaa hänet.” – 1. Kor. 8:1–3, Uusi engl. Raamattu.
Jos sinä otat johdon yhtenä apulaispalvelijana, niin sinun tulee todella ’pitää toista parempana kuin itseäsi’. (Fil. 2:3) Jeesus sanoi: ”Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne.” (Matt. 20:25–27) Apulaispalvelijoitten täytyy sen tähden olla esimerkillisiä siinä, että he pukeutuvat ”kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä ’Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon’”. – 1. Piet. 5:5.
Jos olet apulaispalvelija, ja varsinkin jos sinulla on hyvät kyvyt ja hyvä koulutus, niin sinulla on ihmeellinen tilaisuus auttaa toisia parantamaan Jumalan-tuntemustaan. Tämä pitää paikkansa myös seurakunnan ulkopuolella, kun sinä käytät kykyäsi pelastavan sanoman viemiseen Jumalan sanasta toisille. Mutta sinun ei tule koskaan antaa tietosi ja kykysi saattaa itseäsi halveksimaan epäuskoisia eikä pikaisesti tuomitsemaan heitä. Tunne mieluumminkin samaa, mitä Jeesus tunsi yhteistä kansaa kohtaan: ”Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta.” (Matt. 9:36) Tällainen on Jehovan nöyrien apulaispalvelijoiden asenne nykyään.
VALVOJAT OTTAVAT JOHDON
Suurin vastuu siitä, etteivät ajattele itsestään enempää kuin on tarpeellista, on valvojilla Jehovan näkyvässä järjestössä. Olkootpa he paikallisseurakunnan valvojia tai kierroksen tai piirin valvojia, missä valvonnan ominaisuudessa he lienevätkin Jehovan järjestössä, niin heidän tulee antaa esimerkki siinä, etteivät ajattele itsestään enempää kuin on tarpeellista.
Valvoja toimii paimenena. Mutta hänen kaitsemansa lauma ei ole hänen omansa. Se on Jumalan. (1. Piet. 5:2) Jumala on maksanut siitä hinnan; valvoja ei ole. Se on ”Jumalan seurakunta, jonka hän osti oman Poikansa verellä”. (Apt. 20:28, Um) Lauma kuuluu siis Jehovalle, se on ostettu hänen oman Poikansa verellä ja jätetty vain alipaimenten, valvojien huostaan.
Jeesus lausui seuraavan periaatteen näille valvojille: ”Joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.” ”Joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne.” (Matt. 23:11; 20:27) Jehova vaatii sen tähden heitä valvojina olemaan ensimmäisinä palvelemassa kristittyjä veljiään. Tämän tekeminen vaatii suurta nöyryyttä, sillä tässä asiainjärjestelmässä ei ole yleistä yhdistää suurta valtaa paljoon palvelemiseen. Mutta nöyrät kristityt valvojat, jotka ovat harjaantuneet Jehovalta tulevassa viisaudessa, tekevät niin. He eivät ole maailman ihmisten kaltaisia, jotka käyttävät valtaa ja murskaavat toisia alleen. He eivät etsi toisten kunnioitusta eikä vallitsemista niin kuin papit tekevät.
Nöyrämielisyys auttaa valvojaa ennen kaikkia toisia ’pitämään toisia parempina kuin itseään’. (Fil. 2:3) Hän pyrkii myös tekemään niin kuin Paavali sanoi Room. 12:10:ssä: ”Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” Koska valvoja ottaa johdon seurakunnassa, niin hänen tulee myös ottaa johto kunnian osoittamisessa niitä kohtaan, joita hän kaitsee, pitäen heitä itseään ylempinä. Kun hän ottaa tällaisen johdon, niin veljesrakkauden henki rakentuu. Kaikki näkevät toteen näytettynä, elettynä seuraavien Jeesuksen sanojen todenperäisyyden: ”Te olette kaikki veljiä.” (Matt. 23:8) Apostoli Paavali kehotti osuvasti erästä nuorta miestä, joka oli kristitty valvoja: ”Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä, vanhoja naisia niinkuin äitejä, nuorempia niinkuin sisaria, kaikessa puhtaudessa. Kunnioita leskiä, jotka ovat oikeita leskiä.” – 1. Tim. 5:1–3.
Kaitsemalla kristittyjä veljiään, palvelemalla ja kunnioittamalla heitä valvojat noudattavat Mestarin, Jeesuksen, esimerkkiä, hänen, joka sanoi: ”Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.” (Joh. 13:14, 15) Vaikka jalkojen pesemistapa on loppunut, niin sen tärkeys, että palvellaan toisia, osoitetaan heille kunnioitusta puolueettomasti, pidetään heitä ylempinä, on suurempi kuin koskaan.
SUHTAUTUMINEN PALVELIJOIHIN
Miten kaikkien seurakunnassa olevien tulisi suhtautua valvojiin ja apulaispalvelijoihin? Jumalan sana sanoo: ”Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen.” – Hepr. 13:17.
Johdon ottaminen seurakunnassa vaatii paljon ankaraa työtä ja runsaasti aikaa määräysten ja pulmien käsittelemisessä. Jolleivät jotkut ole yhteistoiminnassa vaan menettelevät vastoin jumalallisia periaatteita, niin se voi riistää palvelijoilta heidän iloaan, sillä ei ole mieluista olla tekemisissä Jehovan lakien rikkojien kanssa. Mutta kun ollaan yhteistoiminnassa ja jokainen tekee osansa, niin palvelijat voivat iloiten suorittaa työnsä.
Palvelijat erehtyvät toisinaan, koska he ovat epätäydellisiä niin kuin jokainen muukin on. Heidän ei tule näin ollen ajatella, ettei heitä tarvitse oikaista tai ettei heidän tarvitse kuunnella parannusehdotuksia. Heidän ei pidä ajatella, että vain se, mitä he ehdottavat toisille, on neuvoa, mutta että mitä toiset ehdottavat heille, on arvostelua. Rakentavilla ehdotuksilla ja perusteettomalla arvostelulla tai vakituisella valittamisella on suunnaton ero.
Palvelijat työskentelevät kuitenkin omista epätäydellisyyksistään huolimatta ahkerasti vastuutehtäviensä täyttämisessä. Tähän sisältyy lujuus sen puolesta, mikä on oikein. Toisinaan erityisesti valvojien täytyy ’nuhdella kurittomia’. Saattaa todella olla tarpeellista nuhdella ”heitä [jatkuvasti, Um] ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi”. Ja toisinaan saattaa tarvita jopa ”syntiä [harjoittavia, Um]” nuhdella ”kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät”. Vaikkei valvojien ja apulaispalvelijoiden tule ajatella itsestään enempää kuin on tarpeellista, niin heidän on siis annettava neuvoja, oikaisuja ja kuritusta seurakunnan rakennukseksi ja sen pitämiseksi moraalisesti puhtaana. – 1. Tess. 5:14; Tiit. 1:13; 1. Tim. 5:20.
Jehova antaa tunnustuksen palvelijoittensa kovalle työlle ja siunaa sen. Siksihän Paavali sanoi: ”Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden.” – 1. Tess. 5:12, 13.
Kuinka suurenmoinen henki onkaan vallalla, kun apulaispalvelijat ja valvojat ottavat johdon ankarassa työssä antaen kunnian huollossaan oleville ja pitäen heitä itseään ylempinä ja kun veljet vuorostaan vastaavat tähän osoittamalla heille erinomaista huomaavaisuutta rakkaudessa! Mikä ilo onkaan olla sellaisten ihmisten koko yhteisön seurassa, jotka yrittävät elää sen ohjeen mukaan, etteivät ajattele itsestään enempää kuin on tarpeellista, vaan työskentelevät epäitsekkäästi kaikkien yhteiseksi hyväksi ja rakennukseksi! Miten ihmeellisiä ovatkaan Jehovan tiet! – Ps. 107:8.