Tyrmistyttävää uskonvainoa Malavissa
YHTÄKKIÄ on jälleen puhjennut vaino innokasta uskonnollista vähemmistöryhmää vastaan. Se on leimahtanut niin väkivaltaisena ja raakana, että sen yhdistää pikemminkin keskiajan pimeisiin vuosisatoihin kuin tämän 20. vuosisadan viimeiseen kolmannekseen. Viime vuonna on tuhansien antautuneitten kristittyjen kodit, ulkorakennukset ja palvontapaikat poltettu maan tasalle tai muuten hävitetty, koska he ovat yrittäneet elää sopusoinnussa Raamatun kanssa. Heitä on ryöstetty, yli tuhat naista on raiskattu, miehiä on lyöty tajuttomiksi ja monia heistä on tapettu. Missä? Malavissa, Keski-Afrikan kaakkoisosassa sijaitsevassa kapeassa sisämaassa.
Tämä tyrmistyttävä uskonvaino on käynnissä tässä uudessa nelisen miljoonan asukkaan tasavallassa, joka tunnettiin aikaisemmin Njassamaana. Lilongwessa, Keski-Malavissa, poltettiin 170 näiden kristittyjen omistamaa kotia poroksi kolmessa yössä. Fort Johnstonin piirissä, hiukan etelämpänä, poltettiin maan tasalle 34 kotia ja 18 ruokavarastoa lokakuun loppupuolella. Mbalamessa poltettiin 27.10. kahden seurakunnan kristittyjen kaikki kodit poroksi samalla kun heiltä, naisiltakin, riisuttiin vaatteet ja heitä lyötiin julmasti. Eräissä paikoissa vainoojat käyttivät kuorma-autoja näiden kristittyjen henkilöitten takavarikoitujen huonekalujen pois kuljettamiseen ennen heidän kotiensa tuhoamista.
Muuan maassa oleva kiertävä evankeliuminpalvelija kirjoitti: ”Minulta ryöstettiin 27. lokakuuta kaikki omaisuuteni. . . . Vaimoani ja minua piestiin pahoin. Satojen kristittyjen veljiemme koteja on tuhottu. Useita palvontapaikkoja on hävitetty.”
Eräässä paikassa joukko näitä kristittyjä piestiin tajuttomiksi, ja eräs heistä pantiin puupinon päälle, mikä sitten sytytettiin palamaan, ja tämä kaikki tapahtui Malavin parlamentin erään jäsenen yllytyksestä. Mutta sitten tämä poliitikko alkoi saada toisenlaisia ajatuksia asiasta ja vedätytti tajuttoman kristityn nopeasti pois pinon päältä.
Toisessa paikassa herättivät kongressipuolueen virkailijat eräänä yönä ryhmän näitä kristittyjä. Miehiä lyötiin ja piestiin kepeillä ja suurilla leveäteräisillä veitsillä (panga) ja pakotettiin sen jälkeen katsomaan, kun kymmenen heidän vaimoistaan raiskattiin. Kaksi vaimoista oli raskaana, ja toinen heistä sai myöhemmin keskenmenon tämän johdosta.
Lokakuun lopulla suuri joukko kristittyjä naisia Mlanjen alueelta joutui hyökkäyksen ja raiskauksen kohteeksi, ja 25.10.1967 sidottiin eräs 15-vuotias tyttö Mkuwilan kylässä puuhun ja raiskattiin kuusi kertaa, koska hän kieltäytyi sovittelemasta uskonnollisissa vakaumuksissaan. Miten sadistisia nämä vainoojat olivat, voidaan nähdä siitä, että he työnsivät puutapin erääseen kristittyyn naiseen.
Monet näistä kristityistä ovat joutuneet tämän tyrmistyttävän vainon vuoksi sairaalaan, ja ainakin viisi heistä tapettiin marraskuun loppuun mennessä vuonna 1967. Sadat ovat paenneet savanneille, kun taas kirjaimellisesti tuhannet muut ovat etsineet turvaa viereisestä Portugalin provinssista Mosambikista, missä heille on annettu ruokaa ja suojaa.
Malavin eteläosassa sijaitsevan maan tärkeimmän teollisuuskaupungin Blantyren sanomalehti The Times kertoi 9. marraskuuta ilmestyneessä numerossaan 3 000:n näistä kristityistä tulleen Lilongwen oikeusistuimeen syytettyinä laittoman seuran jäsenyydestä. Tämän ilmoituksen tarkistamiseksi kaksi lähetystyöntekijää kävi Lilongwessa. He tapasivat 2 400 heistä vankilassa ja saivat tietää, että siellä oli syntynyt viisi lasta ja että 800 kristittyä pidettiin poliisiasemalla. Vaikka useimmat näistä olivat viettäneet yön nukkuen avotaivaan alla ja oli satanut, he olivat hyvässä hengessä ja päättäneet pysyä lujina. Tällainen usko on totisesti kiitettävää, mutta eikö sellainen hallitus, joka kohtelee heitä niin raa’asti, tee itsestään häpeällistä maailman edessä?
KETKÄ OVAT UHREJA?
Nämä vainotut uhrit kuuluvat uskonnolliseen vähemmistöryhmään, joka tunnetaan Jehovan kristittyinä todistajina, jotka ovat huomattuja kautta maailman lujasta Raamattuun perustuvasta uskostaan. Epäilemättä tunnet joitakuita Jehovan todistajia paikkakunnallasi ja olet havainnut heidän asettavan uskontonsa ensi sijalle elämässään, niin kuin Jeesus käski seuraajiaan tekemään sanoen: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa.” (Matt. 6:33) Sama pitää paikkansa Malavin Jehovan todistajistakin.
Näitä kristittyjä on ollut Malavissa ensimmäisestä maailmansodasta lähtien, ja Vartiotorni-seura on järjestänyt heidät saarnaamaan ’tätä valtakunnan hyvää uutista’ vuodesta 1933 asti. (Matt. 24:14, Um) Elokuussa vuonna 1967 oli Malavissa 18 519 Jehovan kristittyä todistajaa suorittamassa toimeliaasti valistustyötään suhteellisen vähin häiriöin. Kun he pitivät ”Opetuslasten tekemisen” piirikonventtejaan kesällä vuonna 1967, niin yhteensä 25 830 henkeä eli yli 7 000 enemmän kuin todistajia oli läsnä ja kuunteli tarkkaavaisesti. Läsnäolijoitten joukossa oli hallituksen tarkkailijoita, joihin todistajien ilmaisema rakkaus, ykseys ja rauhallisuus teki pakostakin vaikutuksensa, kun monet tuhannet eri heimoista tulleet henkilöt olivat liittyneet yhteen kuin yhdeksi suureksi perheeksi.
MISTÄ VAINO JOHTUU?
Koska Jehovan todistajat käyttäytyvät tällä tavalla, niin mistä sitten kaikki tämä heidän väkivaltainen vainoamisensa johtuu Malavissa? Yksi pääsyistä on, että todistajat kieltäytyvät ostamasta Malavin kongressipuolueen jäsenkortteja ja hankkimasta ja kantamasta rintamerkkejä, joissa on Malavin presidentin tri H. Kamuzu Bandan kuva. Toiset uskontojärjestöt, katoliset, protestanttiset ja muhamettilaiset, ovat kaikki antaneet perään painostukselle näissä suhteissa, mutta Jehovan todistajat eivät. Miksi? Koska he pitävät jyrkästi kiinni Jumalan sanasta.
He noudattavat Jehovan kristittyinä todistajina Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä, hänen, joka pysyi erossa oman aikansa politiikasta. Hän sanoi seuraajistaan: ”He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.” (Joh. 17:16) Ja hän todisti Roomaa edustavan Juudean poliittisen hallitusmiehen Pontius Pilatuksen edessä: ”Minun kuninkuuteni [valtakuntani, Um] ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä.” (Joh. 18:36) Kun juutalaiset aikaisemmin halusivat ottaa hänet kiinni ja tehdä hänet kuninkaaksi, hän väisti heitä ja vetäytyi yksin eräälle vuorelle. – Joh. 6:15.
Niin, Jeesus saarnasi ja oli uskollinen ”taivasten valtakunnalle”, ”Jumalan valtakunnalle”. Kulkien Jeesuksen askeleissa vilpittömästi antautuneina kristittyinä Jehovan todistajilla ei ole mitään vaihtoehtoa, vaan heidän on pysyttävä erillään, ”niin, ettei maailma saastuta”. Koska he voivat olla alamaisia ainoastaan Jehova Jumalalle ja hänen valtakunnalleen, niin he tuntevat olevansa velvollisia pidättymään osallistumasta mihinkään toimintaan, mikä on tällaisen uskollisuuden osoittamista poliittisille johtajille. Siksi he pysyvät puolueettomina Malavin poliittisiin asioihin nähden samoin kuin kaikkien muidenkin maiden poliittisiin asioihin nähden, joissa maissa he sattuvat asumaan. Tämän kristillisen puolueettomuuden takia heitä vainotaan Malavissa. – Matt. 4:17; Mark. 1:15; Jaak. 1:27.
KETKÄ OVAT VAINOOJIA?
Malavin kansa on tunnettu rauhaa rakastavina ihmisinä, ja he tietävät, että Jehovan kristityt todistajat ovat myös rauhaa rakastavia. Mistä vaino sitten johtuu? Se johtuu kansallismielisyyden hengestä, joka on kiihdyttänyt niin monia tämän maan ihmisiä, varsinkin nuoria, jotka ovat nuorisoliigan jäseniä. He muistuttavat niitä natsinuoria, jotka suorittivat niin monia tuhotekoja juutalaisia kohtaan Hitlerin ollessa vallassa Saksassa, ja punakaartilaisia, jotka ovat pitäneet kommunistisessa Kiinassa pelon vallassa niin monia sellaisia, jotka eivät heidän mielestään ole olleet kyllin kansallismielisiä. Jotta olisi hyvä kansalainen näiden ryhmien silmissä, ei riitä, että maksaa verot ja tottelee kaikkia maan lakeja, niin kuin Jehovan todistajat ovat uskollisesti tehneet, vaan jokaisesta täytyy nyt tulla Malavin kongressipuolueen jäsen, mikä hänen täytyy todistaa ostamalla jäsenkortti ja kantamalla rintamerkkiä, missä on presidentti H. Kamuzu Bandan kuva.
Jo kuukausia ennen kuin Malavi tuli itsenäiseksi 6.7.1964, Jehovan kristityt todistajat saivat kokea tammikuusta maaliskuuhun vuonna 1964 raa’an väkivallan ja vainon hyökkäysaallon asenteensa takia tässä asiassa. Siihen aikaan poltettiin poroksi tai muuten tuhottiin 1 081 heidän kotiaan ja yli 100 heidän valtakunnansaliaan. Myös 588 maissi-, hirssi-, papu-, kassava- ja puuvillapeltoa hävitettiin. Useita todistajia joutui sairaalaan, naisia raiskattiin, ja kahdeksan todistajaa kuoli lyönneistä tai suorastaan tapettiin. Monien näistä vainotuista kristityistä oli viikkomääriä nukuttava ulkona savannilla saamatta juuri mitään syötävää, samalla kun he joutuivat kokemaan sadekauden ankaruutta ja käärmeitten sekä muiden villieläinten uhkaa.
Jehovan todistajat tekivät siihen aikaan Malavissa edustajiensa kautta parhaansa yrittäessään keskustella hallitusasemissa olevien vastuullisten henkilöitten kanssa, jotta he pysähdyttäisivät tuon viattomien miesten, naisten ja lasten väkivaltaisen vainoamisen. Kerrankin he tapasivat silloisen sisäasiain ministerin Yatuta Chisizan (joka myöhemmin kapinoi tri Bandaa, presidenttiä, vastaan ja jonka Malavin turvallisuusjoukot äskettäin ampuivat). Hän ilmaisi selvästi olevansa erittäin tyytymätön siihen, että todistajat olivat ainoat, jotka kieltäytyivät ostamasta Malavin kongressipuolueen jäsenkortteja, ja hän sanoi todistajien edustajalle, että jollei tämä muuttaisi mieltään, hän ”saisi kokea hyvin surullisen tapaturman”. Tästä nähtiin jälleen, että todistajia vainottiin, koska he olivat puolueettomia kansallispolitiikkaan nähden.
Mutta vaikkei keskustelu ministeri Chisizan eikä aikaisemmin presidentti Bandan kanssa päättynytkään tyydyttävästi, niin todistajien kohteleminen parani Malavissa. He saattoivat suurimmaksi osaksi palata kyliinsä ja rakentaa uudelleen kotinsa ja valtakunnansalinsa. Monet niistä, jotka aikaisemmin olivat kohdelleet pahoin Jehovan todistajia, tulivat nyt pyytämään anteeksi, ja monet heistä ovat nyt Jehovan todistajia itsekin. Tähän aikaan voidaan Malavin todistajien seurakunnalla Malavissa sanoa olleen ”rauha; ja se rakentui” hyvin samalla tavalla kuin varhaiskristityt samanlaisissa olosuhteissa. – Apt. 9:31.
”SALAMA KIRKKAALTA TAIVAALTA”
Ottaen huomioon ne kohtalaisen suotuisat olosuhteet, joissa Jehovan kristityt todistajat voivat suorittaa evankeliuminpalvelustehtäviään Malavissa vuosina 1965 ja 1966, tuli todella kuin ”salama kirkkaalta taivaalta”, kun todistajat avasivat radionsa 23.4.1967 ja kuulivat presidentti H. Kamuzu Bandan hyökkäävän heitä vastaan. Noin puolen tunnin pituisessa puheessa, jossa hän käsitteli kansaansa uhkaavia eri vaikeuksia, hän käytti kolmasosan ajasta tehden laajakantoisen hyökkäyksen todistajien kimppuun. Hän sanoi mm.:
”Minua ovat huolestuttaneet ne sanomat, mitkä ovat saapuneet minulle melkein joka piiristä ja mitkä koskevat Jehovan todistajien tahallista kiihotustoimintaa kannattajiani, Malavin kongressipuolueen jäseniä, erityisesti Nuorisoliigaa ja Nuoria Pioneereja, vastaan. Tämä puolueeni jäsenten tahallinen kiihottaminen . . . esiintyy useissa muodoissa. Yksi muoto on, että Jehovan todistajat itse kieltäytyvät maksamasta veroa. Mutta sen sijaan että Jehovan todistajat pysähtyisivät vain siihen, että kieltäytyvät itse maksamasta veroa, he estävät tai yrittävät estää toisiakin maksamasta veroa. Ja kun puolueen virkailijat sanovat heille, etteivät he saa kieltää ihmisiä maksamasta veroa, he tulevat tahallaan hävyttömiksi puoluejohtajille. . . . Toinen Jehovan todistajien menetelmämuoto on estää Malavin kongressipuolueen jäseniä uudistamasta tai ostamasta uusia Malavin kongressipuolueen jäsenkortteja. Ja kun Malavin kongressipuolueen johtajat . . . kieltävät heitä estämästä ihmisiä uudistamasta Malavin kongressipuolueen jäsenkortteja tai ostamasta uusia kortteja, niin Jehovan todistajat sanovat: ’Haluan teidän lyövän minua, te ette voi pysähdyttää minua estämästä heitä. Teen tämän tahallani, niin että voitte lyödä minua, joten voin viedä teidät poliisin käsiin.’ . . . Hallitus suojelee jokaista lainkuuliaista kansalaista kenen tahansa ja jokaisen ahdistamiselta . . . mutta se ei anna Jehovan todistajille lupaa kiihottaa ketään. . . . Haluan tehdä tämän täysin selväksi. Jehovan todistajien täytyy lakata kiihottamasta toisia, kiihottamasta ihmisiä. Ja jolleivät he lakkaa vaan jatkavat sen tekemistä, niin älkööt valittako, jos ja kun heitä piestään.”
TUNNETTUJA VERONMAKSAMISESTAAN
Syytökset, etteivät Jehovan kristityt todistajat maksa verojaan ja että he yrittävät estää toisiakin maksamasta verojaan, eivät ole tosia. Yhä uudelleen heidän kirjallisuutensa osoittaa, että kristittyjen raamatullinen velvollisuus on maksaa verot, joita tämän asiainjärjestelmän hallitukset vaativat, sillä Jeesus määräsi maksamaan verot sanoessaan: ”Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on.” Samoin teki apostoli Paavali, kun hän kirjoitti Rooman kristityille: ”Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli.” – Matt. 22:15–22; Room. 13:7.
Niin hyvin tunnettuja ovat Jehovan todistajat Malavissa veron maksajina, että kun tri Banda syytti heitä siitä, etteivät he maksa veroja, niin monet olivat julkisesti eri mieltä hänen kanssaan. Sitä paitsi jos joku kristitty todistaja tahallaan kieltäytyisi maksamasta verojaan tai ehkäisisi toisia maksamasta verojaan, niin hänet erotettaisiin seurakunnastaan. Tässä suhteessa on todella kiinnostavaa, että yksi niistä vääristä syytöksistä, jotka esitettiin Jeesusta Kristusta, Jumalan Poikaa, vastaan, kun hänet otettiin kiinni, oli: ”Tämän me olemme havainneet villitsevän kansaamme, kieltävän antamasta veroja keisarille.” (Luuk. 23:2) Malavin hallitus on nyt halunnut noudattaa samaa menettelytapaa kuin ne miehet, jotka aiheuttivat Jeesuksen Kristuksen kuoleman.
Ne, jotka tuntevat Jehovan todistajia Malavissa, ilmoittavat, etteivät todistajat maksa tunnollisesti ainoastaan verojaan vaan myös kantavat oman osansa hallituksen ns. oman avun suunnitelman rasituksista auttamalla koulujen, sairaaloitten jne. rakentamista. Malavin Jehovan todistajat ovat tosiaan olleet niin esimerkillisesti tukemassa näitä suunnitelmia, että monet kylien päämiehet ja päälliköt ovat julkisesti kiittäneet todistajia heidän tunnollisista ponnisteluistaan näissä asioissa. Ovatpa monet valtion ja alkuasukasviranomaisetkin kiittäneet heitä siitä, että he ovat maan parhaat veronmaksajat. Ja kun eräs portugalilainen viranomainen tarkasti suuren ryhmän niitä, joiden oli ollut pakko paeta Mosambikiin, niin hän huomasi, että joka ainoa heistä voi näyttää verokuittinsa, mikä paljasti tahalliseksi valheeksi sen syytöksen, että he ”kieltäytyvät maksamasta veroa”.
EI TODISTEITA KIIHOTUKSESTA
Syytös, että todistajat tahallaan kiihottavat toisia hyökkäämään heidän kimppuunsa, on todellisuudessa yhtä perusteeton. Muistathan, että nämä kansalliskiihkoiset nuorukaiset ja muut eivät tyytyneet pelkästään pieksämään Jehovan todistajia vaan myös kuljettivat pois autokuormittain todistajien omaisuutta. He polttivat poroksi todistajien koteja ja valtakunnansaleja, raiskasivat naisia ja vieläpä tappoivat miehiä. Totisesti vaaditaan äärimmäistä herkkäuskoisuutta, jotta voitaisiin väittää todistajien tahallaan houkutelleen suorittamaan näitä tuhotekoja itselleen. Jo se tosiasia, että tuhannet todistajat etsivät suojaa Mosambikistä, leimaa kiihotussyytöksen vääräksi.
Lisäksi on olemassa laillinen todistus päinvastaisesta, sillä ei tätä syytöstä tehty ensimmäistä kertaa. Niinpä tuomari L. M. E. Emejulu istuessaan oikeutta vuonna 1964 rikosjutussa n:o 46, jolloin Dafter Biziweck ja seitsemän muuta tuomittiin syypäinä Elton Mwachanden, erään Malavin Jehovan todistajan, murhaan, sanoi:
”En näe mitään todisteita kiihotuksesta. Jehovan todistajat levittivät tosin päättäväisesti uskoaan ja koettivat saada käännynnäisiä, mutta he muistivat kansalaisvelvollisuutensa ja tekivät kaiken, mitä heitä pyydettiin tekemään, yhteiskunnan kehittäminen mukaan luettuna. He vain kieltäytyivät liittymästä mihinkään poliittiseen puolueeseen. . . . Ei ole mitään todisteita siitä, että he olisivat koskaan pakottaneet tai yrittäneet pakottaa ketään hyväksymään uskontoaan. Todisteet osoittavat päinvastaista. Perustuslaki takaa heille oikeuden kuulua tai olla kuulumatta johonkin poliittiseen puolueeseen. En löydä mitään todistusta kiihotuksesta.”
Tästä nimenomaisesta murhaoikeusjutusta ilmoitti The Glasgow Herald (Skotlanti) torstaina 29.10.1964:
”Kahdeksan tuomittu kuolemaan. Jehovan todistajan murha. Blantyre, Malavi. Keskiviikko. – Korkein oikeus tuomitsi tällä viikolla kahdeksan miestä, joista kolme Malavin kongressipuolueen virkailijaa, kuolemaan erään Jehovan todistajan murhasta, joka kieltäytyi ilmoittautumasta yleisiin vaaleihin. Mr Elton Barnett Mwachande ’lyötiin maahan ja tapettiin’ todistusten mukaan Mlanjessa viime helmikuussa, kun Jehovan todistajat pakenivat miehiä, jotka polttivat niiden taloja, jotka kieltäytyivät ilmoittautumasta. – Reuter.”
TODISTAJAT KIELLETTIIN
Vaikka Jehovan todistajien asema vahvistettiin täten laillisesti vuonna 1964, niin The Times, Blantyre, Malavi, julkaisi 18.9.1967 suurin etusivun otsikoin: ”MALAVI SAATTAA JULISTAA JEHOVAN TODISTAJAT LAINSUOJATTOMIKSI.” Se ilmoitti, että kongressipuolue oli tehnyt vuosikokouksessaan, joka pidettiin syyskuun puolivälissä (ja jossa presidentti Banda ja kaikki hänen kabinettiministerinsä olivat läsnä), kaksitoista päätöstä, joista kahdeksas kuului: ”Suositellaan voimakkaasti, että Jehovan todistajain lahko julistetaan laittomaksi tässä maassa, koska sen kannattajien asenne ei ole ainoastaan vihamielinen tämän maan edistystä kohtaan vaan myös niin kielteinen joka tavalla, että se vaarantaa sen vakavuuden ja rauhan ja tyyneyden, mikä on välttämätön valtiomme kitkattomalle toiminnalle.”
The Times ilmoitti myös tri Bandan tätä päätöstä koskevan kommentaarin, joka radioitiin koko kansalle:
”He aiheuttavat vaikeuksia kaikkialla . . . Hallitus voi vahvistaa lain sillä tavalla, että jokainen alue tai piiri voi itse päättää, haluaako se Jehovan todistajia vai ei. Jos jonkin alueen väki sanoo ’ei’, niin siellä ei ole silloin Jehovan todistajia. Joka alueella on oikeus päättää itse, ja jolleivät Jehovan todistajat pakkaa tavaroitaan, he joutuvat vankilaan.”
”Aiheuttavat vaikeuksia kaikkialla” – miten tämä palauttaakaan mieleen samankaltaisen syytöksen apostolien ajoilta! Kristityn lähetystyöntekijän ja pakanoiden apostolin Paavalin syytettiin samaten väärin aikaansaavan vaikeuksia kaikkialla. – Apt. 24:2–9.
Päätöstä, jonka Malavin kongressipuolue oli hyväksynyt poliittisessa kokouksessaan ja jossa suositeltiin Jehovan todistajien kieltämistä, ei käsitelty eikä pohdittu Malavin 50-jäsenisessä parlamentissa, jonka jäsenistä 90 prosenttia tunnustautuu kristityiksi. Lisäksi hallitus päätti kieltää Jehovan todistajat kaikkialla maassa, sen sijaan että se olisi jätetty kunkin alueen ratkaistavaksi, niin kuin The Times ilmoitti 23.10.1967 suurin lihavin otsikoin: ”MALAVI KIELTÄÄ ’VAARALLISEN LAHKON’.” Se jatkoi sanoen:
”Jehovan todistajain uskonnollinen järjestö on julistettu ’vaaralliseksi Malavin hyvälle hallitukselle’ ja on sen tähden nyt laiton seura. Tämä ilmoitus on tehty erityisessä hallituksen virallisen lehden liitteessä (Government Gazette Supplement), joka julkaistiin viikon lopulla. Tiedonanto n:o 235 on presidentti tri Bandan henkilökohtaisesti allekirjoittama ja selittää toimenpiteeseen ryhdytyn Malavin rikoslain pykälän 70 (2) (ii) nojalla. Ilmoituksesta on seurauksena, etteivät Jehovan todistajat saa pitää enää kokouksia, myydä eikä levittää kirjallisuutta eikä koota rahaa . . . Laittomia seuroja koskeva laki sanoo, että jokainen, joka johtaa laitonta seuraa tai avustaa sen johtamista, on syyllinen rikokseen ja saa 14 vuotta vankeutta. Toiset lakipykälät sanovat, ettei kukaan jäsen saa sallia seuran tai seuran jäsenten pitävän kokousta ’missään talossa, rakennuksessa tai paikassa’, joka kuuluu hänelle tai jonka hän omistaa. Rangaistus on tästä seitsemän vuoden vankeus. Rikoslaki antaa myös poliisille mahdollisuuden tarkastaa mitkä tahansa seuralle kuuluvat tai seuran tai sen jäsenten omistamat rakennukset. Kukaan jäsen ei saa asettaa näytteille julisteita eikä ’huutaa tai lausua mitään iskulausetta eikä tehdä mitään merkkiä’, joka liittyy seuraan. Laki tekee mahdolliseksi myös virkailijan määräämisen laittoman seuran lopettamiseksi.”
Kaksi viikkoa myöhemmin, 7.11., annettiin kahdeksalle eurooppalaiselle ja amerikkalaiselle lähetystyötodistajalle, joista jotkut olivat olleet maassa jopa kymmenen vuotta, uhkavaatimus: ”Teidät määrätään täten lähtemään Malavista 24 tunnin sisällä siitä, kun tämä tieto ja määräys on annettu, jollette ennemmin vetoa johonkuhun poliisituomariin.” Samalla hallitus otti haltuunsa Jehovan todistajain Malavissa olevan nykyaikaisen ja hyvin varustetun toimistorakennuksen ja asetti sen poliisin valvontaan. Kaikki Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran julkaisema kirjallisuus takavarikoitiin.
Mutta lähetystyöntekijät, jotka tiesivät, etteivät olleet tehneet mitään väärää, eivät ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin lähteäkseen vapaaehtoisesti maasta. Poliisi tuli seuraavana päivänä ja pidätti kaikki kahdeksan. Neljä, joista kaksi suomalaista, vietiin heti lentokoneisiin poliisin saattamina. Neljää muuta pidettiin Chichirin vankilassa, mistä heidät kaksi päivää myöhemmin karkotettiin Mauritiukseen.
The Times -lehdessä oli 9.11. suuri etusivun otsikko ”3 000 OIKEUDESSA JOHTAJIEN LÄHTIESSÄ”, ja siinä julkaistiin myös kuvia ja yksityiskohtia karkotuksesta. Se ilmoitti edelleen, että eräs Malavin parlamentin jäsen, J. D. Gunda, ”muistutti viikonlopulla kielletyn Jehovan todistajain uskonnollisen lahkon entisiä jäseniä niistä raskaista rangaistuksista, jotka määrättäisiin niille, jotka tahallaan rikkoisivat lakia pysymällä jatkuvasti kielletyn järjestön jäseninä”.
SYYTÖKSET MUUTTUVAT
Vaikka Jehovan todistajia oli syytetty vaaralliseksi järjestöksi, joka on laiton ja kiihottaa toisia laittomiin tekoihin, niin heitä syytetään nyt vain siitä, että he ovat ”hulluja ja typeriä” – ei totisesti suuri rikos! Niinpä The Malawi News (Malavin uutiset), hallituksen puhetorvi, omisti 24.11.1967 koko kolmasosan etusivunsa yläosasta sellaisille Jehovan todistajia koskeville otsikoille kuin ”JEHOVAN TODISTAJAT OVAT HULLUJA JA TYPERIÄ”, ”HEISTÄ EI KENENKÄÄN KANNATA VÄLITTÄÄ”.
Se ilmoitti muun muassa: ”Presidentti Ngwazi [Valloittaja] sanoi, että nämä ihmiset ovat hulluja ja typeriä, koska jos he eivät usko hallitukseen vaan kuuluvat taivaalle, niin miksi he lähettävät lapsensa kouluun, tulevat sairaaloihin sairaina ollessaan ja etsivät turvaa poliisilta ’pienen naarmun’ jälkeen.” Mutta pilkka ei ole johdonmukaisuuden korvike eikä voi tehdä tosiasioita tyhjiksi. Veronmaksajina Jehovan todistajilla on täysi oikeus lähettää lapsensa yleisiin kouluihin, heillä on oikeus mennä valtion sairaaloihin sairaina ollessaan ja vedota poliisiin saadakseen suojaa, kun heidän kimppuunsa hyökätään. Mutta voidaan hyvin kysyä: onko se vain ”pieni naarmu”, kun taloja ryöstetään ja poltetaan poroksi, kun naisia raiskataan ja miehiä lyödään tajuttomiksi ja tapetaankin?
Miksi Jehovan todistajat pitäisi kieltää yhdessä kuussa siksi, että he ovat vaarallinen lahko, ja sitten seuraavassa kuussa kuvailla pelkästään ”hulluiksi ja typeriksi”? Edelleen, jollei todistajista ”kenenkään kannata välittää”, niin miksi hallitus on ryhtynyt niin voimaperäisiin toimenpiteisiin heitä vastaan?
On ilmeistä, että hallituksen asenne ei ole johdonmukainen. Miksi ei? Koska syytökset eivät ole tosia. Totuus on, että nyt käydään parjauskampanjaa yritettäessä epätoivoisesti osoittaa hallituksen toimenpiteet oikeiksi yleisön silmissä.
MALAVIN PRESIDENTTI
Koska Malavissa esiintyy tällaista tyrmistyttävää vainoa, niin jotkut lukijat voivat ajatella, että presidentti Banda on pelkästään jokin entinen heimopäällikkö, joka tietää vain vähän demokraattisista periaatteista. Mutta sellainen mielipide olisi erehdys. Tri Banda ei ole saanut ainoastaan perusteellista länsimaista koulutusta – hän on ollut kolmessa korkeassa oppilaitoksessa Yhdysvalloissa ja harjoittanut lääkärinammattia Lontoossa seitsemän vuotta – vaan hän on ollut myös paljon yhteydessä kristikunnan uskontoihin. Metodistien sanotaan auttaneen hänet Yhdysvaltoihin ja huolehtineen hänen oppikoulun käynnistään. Hän on myös ollut Skotlannin kirkon vanhin, kirkon, joka on ankarimpia protestanttisia uskontokuntia. Hän on sanonut: ”Minä olen Jumalan mies.”
Ollessaan yksityislounaalla Yhdysvaltain presidentin Lyndon Johnsonin kanssa 8.6.1967 hän sanoi tuntevansa niin kuin se mies, joka sanoi kerran: ”En tiedä, mitä tietä toiset kulkevat, mutta minä haluan joko vapauden tai kuoleman.” Hän lausui edelleen presidentti Johnsonille: ”Haluaisin teidän tietävän, herra presidentti, että maksakoon minulle mitä hyvänsä, minä teen aina sitä, minkä uskon oikeaksi omantuntoni mukaan.” – United States Department of State Bulletin, 10.7.1967.
Eurooppalaiset ovat kovasti ylistäneet tri Bandaa. Kun Malavi sai itsenäisyytensä, niin eräs huomattava englantilainen virkamies sanoi: ”Taivaan kiitos tri Bandasta; hän on tahrattoman nuhteeton mies, ehkä huomattavin Afrikassa olevista.” (The Christian Century, 17.6.1964) Eurooppalaiset viranomaiset, jotka ovat toimessa Malavissa ja muodostavat kaupallisen ja hallinnollisen puolen selkärangan, ovat olleet erittäin tyytyväisiä tri Bandaan. He ovat sanoneet: ”Täällä voi olla mikä haluaa paitsi kommunisti. Pelkäämme ajatustakin, että Bandalle tapahtuisi jotain.” (Newsweek, 8.7.1966) Mutta eipä kukaan voi nyt lain hyväksymyksellä olla Jehovan todistaja Malavissa!
Malavin oppineelle presidentille tri Bandalle lähetti Malavin Jehovan todistajien johtava evankeliuminpalvelija kirjeen 4.11.1967. Kirjeessä kiinnitettiin presidentin huomio Jehovan kristittyjen todistajien tyrmistyttävään vainoamiseen ja pyydettiin kunnioittavasti häntä käyttämään valtaansa tämän väkivallan lopettamiseksi. Siinä muistutettiin hänen sanoneen, että ”tämä hallitus suojelee jokaista lainkuuliaista kansalaista kenen tahansa ja jokaisen ahdistamiselta”. Lopussa siinä pyydettiin häntä käyttämään kaikkea ”valtaansa tällaisten viattomiin ihmisiin kohdistettujen väkivallantekojen lopettamiseksi”. Mutta hän ummisti korvansa tälle pyynnölle.
YLEISÖN SUHTAUTUMINEN KIELTOON
Mitä Malavin yhteinen kansa on ajatellut tästä kiellosta? Tässäkin voimme nähdä raamatullisen rinnakkaisuuden. Samoin kuin Jeesuksen apostolien päivinä juutalaisten hallitsevat mahdit kielsivät heitä saarnaamasta, jota vastoin yhteinen kansa kuunteli heitä mielellään, niin Malavissakin. Ensinnäkin ihmiset pelkäävät radikaalisia kansallismielisiä nuorisoryhmiä, sen sijaan että ne olisivat heidän suosimiaan. Kun eräät yhteiseen kansaan kuuluvista kuulivat Jehovan todistajien kieltämisestä, he huudahtivat: ”Nyt tiedämme, että olemme varmasti tulossa maailman loppuun, kun Jumalan kansa kielletään maassamme!” Ja kun eräs vanhempi poliisiupseeri kuuli Jehovan todistajien ulkomaisten lähetystyöntekijöitten karkotusmääräyksestä, niin hän kysyi kiihtyneellä äänellä: ”Mihin tämä kaikki päättyy?” – Apt. 5:28; 6:7.
Ensimmäisen Jehovan todistajien kieltoa koskevan ennakkovaroituksen jälkeen meni eräs huomattava Malavin kongressipuolueen jäsen keskellä yötä samoin kuin Nikodeemus tuli Jeesuksen luo yön suojaamana ja kysyi: ”Mitä minun täytyy tehdä tullakseni yhdeksi Jehovan todistajista? Haluaisin mieluummin kuolla vankilassa kanssanne kuin sen ulkopuolella keidenkään Jehovan todistajien olematta ympärilläni.” (Joh. 3:1, 2) Viimeisenä päivänä, jonka lähetystyöntekijät olivat vielä Malavissa, tuli heidän Blantyressä olevaan toimistoonsa nuori mies pyytämään anteeksi, kun hän oli pahoinpidellyt Jehovan todistajia. Hän sanoi siitä lähtien aikovansa muuttaa tapansa ja haluavansa tutkia Raamattua jonkun todistajan kanssa.
TAISTELU JUMALAA VASTAAN
Jehovan todistajat eivät aio lopettaa Jumalan palvelemista siksi, että presidentti Banda ei hyväksy heidän kristillistä menettelytapaansa. He ovat niiden ensimmäisen vuosisadan kristittyjen kaltaisia, jotka asettivat Jumalan tottelemisen ihmisten tottelemisen edelle. Kun heitä vedettiin hallitusmiesten eteen, jotka sanoivat heille: ”Me olemme kieltämällä kieltäneet teitä opettamasta tähän nimeen; ja katso, te olette täyttäneet Jerusalemin opetuksellanne ja tahdotte saattaa meidän päällemme tuon miehen [Jeesuksen Kristuksen] veren”, niin apostolit vastasivat pelottomasti: ”ENEMMÄN TULEE TOTELLA JUMALAA KUIN IHMISIÄ.” – Apt. 5:28, 29.
Toisaalta he eivät myöskään nouse kapinoimaan hallitusta vastaan ja maksamaan pahaa pahalla. Näiden kristittyjen käyttämät aseet eivät ole lihallisia vaan hengellisiä, ensi sijassa Jumalan sana. He ymmärtävät velvollisuudekseen seurata sitä mallia, minkä heidän johtajansa Jeesus Kristus asetti heille, hän, josta on kirjoitettu: ”Joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut.” He eivät yritä kostaa vaan ’antavat sijaa Jumalan vihalle’ tietäen olevan kirjoitettu: ”Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra.” – 1. Piet. 2:21, 23; Room. 12:19.
Presidentti Bandalla ja hänen kannattajillaan ei ole mitään pelättävää Jehovan todistajien vaan itsensä kaikkivaltiaan Jumalan taholta. He ovat asettuneet vastustamaan Jehova Jumalaa ja tehneet itsestään Jumalaa vastaan taistelevia. (Apt. 5:38, 39) Mutta heidän ei tarvitse jatkaa sitä menettelyä. He voivat muuttua. Muuttuvatko he? Tämä on kysymys, jonka eteen ei ainoastaan tri Bandan ole jouduttava vaan myös jokaisen hänen hallituksensa jäsenen, jokaisen Malavin parlamentin jäsenen, jokaisen Malavin virkamiehen, niin, joka ainoan, joka kannattaa häntä hänen puolueensa jäsenenä.
TOISET OVAT HUOLISSAAN SIITÄ MITÄ TAPAHTUU
Malavin presidentti saattaa ajatella, että se, mitä hän tekee Malavin presidenttinä, on hänen asiansa eikä muun maailman. Mutta eikö häntä pitäisi auttaa näkemään, että muu maailma panee merkille, kun oikeus tallataan jalkoihin ja viattomia kristittyjä häväistään julmasti? Eikö hänelle pitäisi tehdä voimakkaasti selväksi se tosiasia, ettei hän ole tehnyt itseään suositummaksi omalle kansalleen eikä oikeamielisille ihmisille missään osassa maailmaa sillä menettelyllä, mihin hän on ryhtynyt?
Jos olet henkilö, joka arvostaa vapautta, totuutta ja vanhurskautta, niin etusi on puhua suoraan niiden puolesta, joita näin julmasti pahoinpidellään heidän uskonsa takia Jumalaan. Vastalausekirjeet voidaan lähettää seuraavilla osoitteilla:
His Excellency
Dr. H. Kamuzu Banda
President of Malawi
P.O. Box 53
Zomba, Malawi, Central Africa
The Hon. J. D. Msonthi, M.P.
Minister of Transportation and Communication
Zomba, Malawi, Central Africa
The Hon. G. W. Kumtumanji, M.P.
Minister of Local Government
and Minister of Health
Zomba, Malawi, Central Africa
The Hon. M. Q. Y. Chibambe, M.P.
Regional Minister for the Northern Region
Zomba, Malawi, Central Africa