Rajoitatko yhteistoiminnan omiin ehtoihisi?

VAPAUDEN rakastaminen on ihmiselle luonnollista. Mutta ei ole viisasta toimia liian riippumattomasti. Meidän täytyy ’antaa ja ottaa’, sillä me tarvitsemme toisiamme. Elämän olosuhteet sinänsä vaativat meiltä kaikilta yhteistoimintaa.

Yhteistoiminnan tarpeellisuutta kuvaa uutinen, joka ilmestyi New York Timesissa 12.10.1965 otsikoituna ”Sveitsi karkottaa USA:n kansalaisen hänen kotiaan koskevan kiistan johdosta”. Hänet karkotettiin, koska hän joutui moniin kiistoihin paikkakunnan viranomaisten kanssa monista pikkuseikoista. Hän halusi mm. itsepäisesti rakentaa kotinsa 23 cm korkeammaksi kuin laki salli. Hallitus piti häntä häiriön aiheuttajana, joka ei voinut tai halunnut sopeutua paikallisiin tapoihin. Hän jätti karkotettuna jälkeensä vaimonsa ja neljä pientä lastaan.

Miten typerää tehdä numeroa pikkuseikoista ja aiheuttaa harmia itselleen ja toisille! Mikä sai hänet menettelemään tällä tavalla? Liian itsenäinen asenne. Hänellä ei ilmeisestikään ollut empatiaa, hän ei kyennyt paneutumaan sveitsiläisten isäntiensä asemaan. Hän halusi kaiken omalla tavallaan, ja niin hänet karkotettiin maasta, koska hän ei kyennyt sopeutumaan sinne, vaan kieltäytyi olemasta yhteistoiminnassa paikallisten viranomaisten kanssa. Se oli äärimmäinen tapaus, mikä valaisee yleistä inhimillistä heikkoutta.

Yhteistoiminta on kieltämättä viisasta. Eräs viisas kuningas huomautti kauan sitten: ”Kahden on parempi kuin yksin, sillä heillä on vaivannäöstänsä hyvä palkka. Jos he lankeavat [toinen heistä lankeaisi, Um], niin toinen nostaa ylös toverinsa; . . . Eikä kolmisäinen lanka pian katkea.” – Saarn. 4:9–12.

Eläinten voidaan todella sanoa opettavan meille viisautta tässä menettelyssä – vaikkei kunnia siitä tulekaan niille, koska ne toimivat vaiston- eivätkä valinnanvaraisesti. Niinpä eräs huomattava biologi, William A. Wheeler, osoittaa kirjassaan Philosophical Biology, että kaikissa elävissä olioissa on jotain perussosiaalista ja että ”tämän täytyy olla ominaista koko elämälle, koska jokainen eliö liittyy ainakin tilapäisesti toisiin eliöihin”. Hän kirjoittaa, että tämä pitää paikkansa ”sellaisistakin oletetusti epäsosiaalisista luomuksista kuin leijonista, kotkista, haikaloista, hietasirriäisistä ja hämähäkeistä. Itse asiassa ei ole lainkaan yksinäisiä eliöitä.” Huomattavan amerikkalaisen antropologin Ashley-Montaguen mukaan yhteistoiminta on alemmilla eläimillä paljon ilmeisempi ja tärkeämpi kuin taistelu eloonjäämisestä; ja vaikka hän itse on vankka kehitysopin kannattaja, niin hän kutsuu Darwinin teoriaa soveliaimman eloonjäämisestä ”Darwinin erheeksi”.a

Vaikka eläimet ovat vaistomaisesti yhteistoiminnassa, niin ihmisen kunnia on olla yhteistoiminnassa tahtoen, valinnanvaraisesti. Yhteistoiminta on määritelty ’toisen tai toisten kanssa toimimiseksi yhteisen päämäärän hyväksi’. Yhteistoiminnassa on siis välttämätöntä tavoite, joka kannattaa pyrkiä saavuttamaan, ja se vaatii, että me olemme halukkaita luovuttamaan eli ”antamaan” tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Toisin sanoen, se merkitsee pienistä seikoista luopumista suurempien asiain vuoksi.

Esimerkiksi mies ja nainen solmivat avioliiton onnellisen perhe-elämän takia. Mutta tämän tavoitteen toteutumiseksi kummankin täytyy olla halukas tekemään uhrauksia toisen takia. Jos jompikumpi haluaa itsepintaisesti pitää kiinni omasta tavastaan tai rajoittaa yhteistoiminnan omiin ehtoihinsa, niin se merkitsisi tarkoituksen tyhjäksi tekemistä ja perheonnen epäämistä. Kuinka usein huomaammekaan kuitenkin naineiden tekevän juuri näin, riistävän itseltään ja puolisoltaan onnellisuuden kieltäytymällä olemasta yhteistoiminnassa muilla kuin omilla ehdoillaan!

Vaimo voi esimerkiksi suostutella miehensä vierailemaan sukulaistensa luona, mutta jollei mies pidä heistä erityisemmin, niin hän saattaa tehdä hyvin vähän – jos mitään – vierailun tekemiseksi todella nautittavaksi. Mies taas voi haluta tuoda joitakin ystäviään kotiinsa illalliselle, tai hän voi haluta jotain tiettyä ruokaa. Mutta jollei hänen vaimonsa pidä erikoisesti niistä ystävistä tai siitä ruoasta, niin hän saattaa valmistaa aterian välinpitämättömällä, totunnaisella tavalla kieltäytyen olemasta kokosydämisesti yhteistoiminnassa tähdentääkseen sitä, mitä hän ajattelee siitä. Kuinka paljon vähemmän kumpikin tekeekään toiselle, kuin hän haluaisi toisen tekevän hänelle! Ja kuinka tyhmääkin se on! Sillä samoin kuin emme voi tehdä toisia onnellisiksi tekemättä itseämme onnellisiksi, me emme voi tehdä toisia onnettomiksi kieltäytymällä yhteistoiminnasta tekemättä itseämmekin onnettomiksi. – Luuk. 6:31.

Yhteistoimintakysymys voi tulla eteen myös työpaikassasi. Jonkin työn suoritustavassa ei ehkä ole mitään järkeä sinun mielestäsi, mutta sen ei pitäisi olla syy, minkä tähden et suorittaisi osaasi, vieläpä parhaan kykysi mukaan. Jollei menettelytapa ole viisas, niin aika todennäköisesti ilmaisee sen, mutta anna sille sillä välin tilaisuus onnistua tekemällä kaiken voitavasi sen onnistumiseksi. Apostoli Paavalihan neuvoi varhaiskristittyjä: ”Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille.” – Kol. 3:23.

Tämä yhteistoiminta-asia on erityisen tärkeä, kun se koskee vapaaehtoista työtä. Kun yhteisesti ponnistellaan yhteiseksi hyväksi ja kukin antaa vapaasti palveluksiaan tai tavaroitaan, niin tavallisesti moni on taipuvainen pitämään itseään liian tärkeänä ja katsoo, että hänellä on oikeus rajoittaa yhteistoimintaa, kun asioita ei hoidetakaan niin kuin hän haluaisi tai kun hänelle ei anneta hänen mielestään kyllin huomattavaa tehtävää. Tässä voitaisiin sanoa olevan kysymyksessä uskollisuus asialle, ryhmälle tai järjestölle.

Jos rajoitat yhteistoiminnan omiin ehtoihisi, se voi todellakin aiheuttaa monien siunausten menetyksen. Jollei mitään vanhurskasta periaatetta rikota, seuraa aina siunaus, jos luovutaan omista mieltymyksistä toisten tai yhteisen hyvän vuoksi. On kunniaksi ihmiselle, jos me voimme olla yhteistoiminnassa omasta tahdostamme viisauden, omantunnon ja rakkauden takia. Se on todella eräs antamismuoto, mistä Jeesus Kristus, Jumalan Poika, sanoi, että ”autuaampi on antaa kuin ottaa”. Älä siis rajoita yhteistoimintaasi omiin ehtoihisi. Ole halukas uhraamaan oma tahtosi keskinäisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden hyväksi. – Apt. 20:35.

[Alaviitteet]