Oliko antautumisesi otollinen Jumalalle?

JOKA vuosi suuri joukko nöyriä ihmisiä kautta maailman saa tiedon Jumalan ihmeellisistä päätöksistä ja vanhurskaista vaatimuksista. He näkevät tämän suuren Jumalan, Jehovan, palvelemistarpeen ja omistavat sitten elämänsä hänelle vertauskuvaten tämän antautumisen siten, että heidät kastetaan eli upotetaan veteen. (Matt. 28:19, 20) Tällä tavalla on sadoistatuhansista ihmisistä kaikilta elämän aloilta tullut Jehova Jumalan antautuneita palvelijoita.

Kuitenkin herää joidenkuiden antautuneitten Jumalan palvelijain mielessä toisinaan kysymyksiä heidän antautumisensa ja kasteensa pätevyydestä. Koska he ymmärtävät nyt paljon enemmän Jumalan päätöksiä, niin jotkut epäilevät, oliko heidän antautumisensa vuosia sitten oikea vai ei. He kysyvät: Oliko minun antautumiseni otollinen Jumalalle? Miten voin tietää, oliko se pätevä? Miten paljon minun piti tietää siihen aikaan? Jollen muista tarkalleen sitä tapausta, jolloin menin Jumalan luo rukouksessa ja antauduin, niin tuleeko minun mennä uudelleen kasteelle? Entä jollei niitä kysymyksiä, jotka nyt tehdään kastettaville, esitettykään, kun minut kastettiin vuosia sitten? Merkitseekö se sitä, että minut on kastettava uudelleen?

OIKEA TIETO

Henkilöillä, jotka vuosia sitten alistuivat Jehovan todistajien suorittamaan vesikasteeseen, ei ole mitään syytä ajatella, etteivät he ymmärtäneet, mitä tekivät vesikasteensa aikaan tai ettei heille ilmoitettu, mitä he aikoivat tehdä, ennen kuin heidät kastettiin todella vedessä.

Vartiotorni-seuran tapa on aina ollut yleisissä konventeissa ja paikallisseurakunnissa pitää puhe kasteesta kaikille kiinnostuneille, ennen kuin kastaminen tapahtuu. Jokainen Vartiotorni-seuran tai paikallisseurakuntien määräämä puhuja selittää saarnassaan kasteen ja sen merkityksen sen mukaan, mitä siitä on ollut julkaistuna Vartiotorni-seuran kirjoissa ja lehdissä siihen asti. Lisäksi voivat nämä kiinnostuneet lukea itse tällaisia kirjoituksia ennen kastettaan.

Se, että joku ei muista selvästi ja tarkasti täsmälleen ajatuksiaan vesikasteensa aikana, ei merkitse sitä, ettei hän tietänyt, mitä kaste merkitsi. Muistamattomuus ei todista mitään. Se ei merkitse hänen olleen tietämätön siitä, mitä hän oli tekemäisillään vertauskuvatessaan antautumisensa.

Jehovan todistajat ovat aina selvästi ymmärtäneet ja selittäneet, mitä tämä kaste vertauskuvaa, vaikka sanojen käytössä onkin tapahtunut muutoksia. Sitä, mitä me nyt kutsumme ”antautumiseksi”, sanottiin ennen ”vihkiytymiseksi”. Sitä sanottiin vihkiytymiseksi esimerkiksi Charles Taze Russellin kirjassa ”Uusi luomus”, missä vesikasteen merkitys selitettiin erityisesti niille, jotka muodostavat Kristuksen kuvaannollisen ruumiin ja joilla on toive saada elämä taivaassa. Mutta aikanaan ilmestyi Vartiotornissa 15.7.1952 kaksi kirjoitusta tästä aiheesta. Pääkirjoitus oli nimeltään ”Jumalalle antautuminen ja vihkiminen”, ja lisäkirjoituksen nimi oli ”Antautuminen elämän saamiseksi uudessa maailmassa”. Nämä kirjoitukset osoittivat, että se, mitä ennen sanottiin ”vihkiytymiseksi”, oli sopivammin sanottuna ”antautuminen”. Siitä lähtien on käytetty sanaa ”antautuminen”.

Vesikasteen kuvaannollinen merkitys ymmärrettiin jo ennen vuotta 1952 laajempana, niin että se koski ”muiden lampaitten” luokkaankin kuuluvia, niitä, joilla on toive saada elää ikuisesti paratiisimaassa, samoin kuin niitä, jotka kuuluvat Kristuksen voideltuun ruumiiseen. Kirjan ”’Babylon the Great Has Fallen!’ God’s Kingdom Rules!” sivulla 677 sanotaan: ”Mutta voideltu jäännös osoitti selvästi vuodesta 1934 eteenpäin, että näiden ’muiden lampaitten’ täytyy nyt antautua kokonaan Jumalalle ja vertauskuvata tämä antautuminen vesikasteella ja sitten tulla Jehovan todistajiksi hänen jäännöksensä kanssa. – Katso The Watchtower and Herald of Christ’s Presence 15.8.1934, s. 249, 250, § 31–34 [Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon airut 15.10.1934, s. 315, 316, § 31–34].” Vesikaste laajennettiin täten käsittämään ”muiden lampaitten” luokkakin. Sen kuvaannollinen merkitys ymmärrettiin myös jatkuvasti oikein.

Vartiotorni-seura piti jatkuvasti huolen siitä, että kiinnostuneita ei jätetty tietämättömiksi sen suhteen, että vesikaste kuvasi vihkiytymistä eli, kuten nyt paremmin ymmärretään, antautumista. Selostaessaan lyhyesti Washingtonissa (D.C.) 31.5.–3.6.1935 pidettyä yleistä konventtia heinäkuun 1. päivän Watchtower-lehden numero 1935 sanoi sivulla 194: ”Noin kaksikymmentätuhatta kiinnostunutta oli läsnä, heidän joukossaan suuri joukko joonadabeja [joilla on maalliset toiveet], jotka vertauskuvasivat vihkiytymisensä vesikasteella.” Seuraavana vuonna eli 1936 julkaistiin (englanniksi) kirja Rikkaudet, ja se sanoi sivulla 140 alaotsikon ”Kaste” jälkeen: ”Onko välttämätöntä, että hänet, joka nykyään tunnustaa olevansa joonadab eli Jumalaa kohtaan hyvää tahtova ihminen, kastetaan eli upotetaan veteen? Se on sopiva ja välttämätön kuuliaisuuden teko hänen puoleltaan, joka on vihkiytynyt . . . Se on ulkonainen tunnustus siitä, että veteen kastettava on suostunut tekemään Jumalan tahdon.”

Vuonna 1939 julkaistiin (englanniksi) kirja Pelastus, ja se sanoo sivuilla 259, 261 ja 262 alaotsikon ”Kaste” jälkeen: ”Kaste eli veteenupotus on vertauskuva, joka todistaa ulkonaisesti, että siten upotettu henkilö on luopunut itsekkäästä tahdostaan tehdäkseen Jumalan tahdon. . . . Kaste todistaa sen tähden vertauskuvallisesti ja ulkonaisesti, että asianomainen on sitoutunut tekemään Jumalan tahdon. . . . Kastetta vaaditaan siksi, että se on kuuliaisuutta ilmaiseva teko, ja kaikkia, jotka miellyttävät Jumalaa, vaaditaan olemaan kuuliaisia.”

St. Louisissa, Missourissa, vuonna 1941 pidetyn Jehovan todistajain konventin selostuksessa sanoo Watchtower 15.9.1941, sivulla 287 [Jumalan Valtakunta 1.1.1942, sivulla 15]: ”Milloinkaan vuoden 33 helluntain jälkeen ei ole kastettu niin suurta määrää yhdellä kertaa samassa paikassa vertauskuvaksi heidän vihkiytymisestään Jehovalle Kristuksen kautta, tehdäkseen Jumalan tahdon. Tämän uskon ja kuuliaisuuden ilmauksen suorittaminen kesti kaksi tuntia, niin suuri oli tarjoutuvien luku.” Tilaisuuden puhuja korosti kastepuheessa kaikille kastettaville, että vesikaste vertauskuvaa vihkiytymistä, eli kuten nyt tiedämme, antautumista. Kaikkiaan 3 903 kastettiin.

Kautta vuosien on siis jatkuvasti yhä uudelleen korostettu alinomaa sitä, että vesikaste vertauskuvaa päätöstä antautua siitä lähtien ja ainaisesti Jehova Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta. Näin ollen voidaan nähdä, että antautumisen ja vesikasteen merkitys on selvästi ymmärretty ja esitetty hyvin varhaisesta ajasta asti kaikille, jotka ovat halunneet palvella oikein Jumalaa. Sanan ”vihkiytyminen” muuttaminen ”antautumiseksi” ei ole millään tavalla vaikuttanut siihen, mikä on tarkoitettu ja ymmärretty sitoumukseksi eli lupaukseksi Jumalalle hänen tahtonsa tekemisestä.

KASTEPUHEEN KYSYMYKSET

Saattaa olla, että joissakin menneiden vuosien kastetilaisuuksissa ei tehty nimenomaisia kastettavien uskoa, tottelevaisuutta ja antaumusta koskevia kysymyksiä heidän kuuluvasti vastattavakseen.a Kuitenkaan ei se, että kasteesta puhuva jätti lausumatta nämä kysymykset, joten kastettavat eivät vastanneet kuuluvasti myöntäen tällaisiin kysymyksiin, heikennä niissä tilaisuuksissa suoritetun kasteen pätevyyttä. Ratkaiseva tekijä asiassa on se, että puhuja esitti oikein vesikasteen merkityksen kiinnostuneille ja että he ymmärsivät asian, mistä syystä he menivät kastepaikalle, vaihtoivat vaatteensa ja alistuivat kastettavaksi veden alle.

Keidenkään ei ole nyt syytä ajatella, että koska heidän on vaikea muistaa, mitä tapahtui joitakin tai useita vuosia sitten, niin he eivät tietäneet mitä tekivät kastetilaisuudessaan. Kaikki heidän menettelynsä todistavat, että he ymmärsivät ja menivät tietoisesti vesikasteelle vertauskuvaten antautumisensa, minkä he toteuttivat ratkaisevasti Jehova Jumalalle uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen.

The Watchtowerin lokakuun 1. päivän numerossa 1942 julkaistiin sivuilla 300–302 kirjoitus nimellä ”Kaste”, ja tämä kirjoitus päättyy seuraaviin lausuntoihin: ”Ennen kuin ryhdymme kastamiseesi, on sopivaa ensin, että vastaat myöntävästi näihin kysymyksiin osoittaaksesi, että otat tämän askeleen ymmärtäen sen raamatullisesti ja olet sopiva kastettavaksi Herran antautuneena palvelijana, joka on täysin vastuussa Hänelle: 1) Uskotko sinä Isään Jehova Jumalaan, että ’pelastaminen kuuluu Jehovalle’ ja että Kristus Jeesus on hänen Poikansa, jonka veressä sinun syntisi on pesty pois ja jonka kautta pelastus tulee sinulle Jumalalta? 2) Oletko sinä sen tähden tunnustanut syntisi Jumalalle ja pyytänyt puhdistusta Kristuksen Jeesuksen kautta ja oletko sen tähden kääntynyt pois synnistä ja maailmasta ja vihkiytynyt varauksitta Jumalalle tekemään hänen tahtonsa? Koska vastauksesi on myöntävä, niin se todistaa, että sinä olet arvollinen ja kelpaava vesikasteelle Jumalan tahtoa totellen.”

Seuraavassa Watchtower-lehden numerossa, 15.10.1942, sanotaan Jehovan todistajain Clevelandissa, Ohiossa, 18.–20. syyskuuta 1942 pitämän konventin selostuksessa sivulla 319 sunnuntaiaamusta, 20.9: ”Päivä alkoi klo 8.00 puheella ’Kaste’, ja 459 esittäytyi vesikasteelle vertauskuvatakseen täydellisen vihkiytymisensä Herralle. Oli mieluista nähdä niin monien nuorten siten ’muistavan Luojaansa nuoruudessaan’. Nämä yhtyivät heti kasteen jälkeen toisten tovereittensa kanssa kenttätoimintaan.”

Kysymykset, jotka tehdään kastettaville, ennen kuin heidät päästetään vesikasteelle, julkaistiin uudelleen korjatussa muodossa The Watchtowerin numerossa 1.2.1945 pääkirjoituksen ”Kaste – miksi?” jälkeen, nimittäin sivulla 44 otsikon ”Kysymykset” alla. [Suomeksi Vartiotorni 1.8.1945, s. 236] Siihen painetut kysymykset ovat itse asiassa samat, jotka tehdään kastettaville nykyäänkin ja joihin heidän odotetaan vastaavan myöntävästi ja kuuluvasti, ennen kuin heidät päästetään kasteelle.

Vaikka nämä kysymykset, joihin piti vastata kuuluvasti, olisikin jätetty pois kastepuheesta menneinä aikoina, niin se ei kuitenkaan merkitse sitä, että esitetyt tiedot eivät olisi täsmälleen ilmoittaneet kiinnostuneille, mitä he nyt aikoivat tehdä. Vartiotorni-seuran julkaisut olivat jo kauan tehneet selväksi asian, ja ne miehet, jotka edustivat Seuraa ja pitivät kastepuheet, ovat perusteellisesti ymmärtäneet, mikä on kysymyksessä, ja tekivät sen selväksi kuulijoilleen.

HENKILÖKOHTAINEN RUKOUS

Jotkut sanovat, että he eivät muista esittäneensä nimenomaista henkilökohtaista rukousta antautuessaan, ja ajattelevat, että sen laiminlyöminen tekee heidän kasteensa epäpäteväksi.

On ymmärrettävä, ettei kaikkia rukouksia, mitkä esitetään Jehova Jumalalle, tarvitse pitää polvillaan oman huoneen yksinäisyydessä kotona. Rukous voidaan esittää Jehovalle sydämestä hiljaa ja ulkopuolisten huomaamatta, jopa kuljettaessa kadulla tai seisottaessa toisen henkilön luona, kuten Nehemian tapauksessa, joka oli kuninkaan juomanlaskija ja seisoi hänen läheisyydessään rukoillessaan. (Neh. 2:3–5) Näin ollen se, että joku ei voi muistaa nimenomaista hetkeä, jolloin hän antautui ollakseen siitä lähtien ikuisesti Jehova Jumalan, ja tapahtuiko se jossakin nimenomaisessa, henkilökohtaisessa rukouksessa, ei merkitse sitä, että hän ei ole antautunut suoranaisesti Korkeimmalle, ennen kuin hänet upotettiin veteen.

Ennen kuin henkilö kastetaan vedessä antautumisen vertauskuvaksi, niin hänen on ehdottomasti täytynyt tehdä ratkaisu mennäkseen sellaiselle kasteelle. Syy tällaiseen ratkaisuun on sen ymmärtäminen, mitä vesikaste vertauskuvaa ja mitkä ne velvollisuudet ovat, joiden alainen hän siitä lähtien käsittää olevansa siksi, että tekee tällaisen kasteellemenoratkaisun. Kukaan ei sokeasti kävele Jehovan todistajain vesikasteelle upotettavaksi vain siksi, että hän sattuu olemaan kastettavien joukossa ja hänet pyyhkäistään jaloiltaan joukon mukana veteen ja kastajien käsiin.

Jo kun henkilö muuttaa vaatteensa ja valmistautuu menemään veteen kastettavaksi, hän ilmaisee itselleen ja kaikille katselijoille, että hän on tehnyt ratkaisun ollakseen ainaisesti siitä lähtien antautunut Jehova Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta. Tällainen ratkaisu on juhlallinen asia, mikä tehdään ilmeisesti rukoilevassa mielessä ajatusten ollessa Jumalassa, joka voi lukea sydämen. Tekipä henkilö tällaisen antautumisratkaisun kauan ennen varsinaista vesikastetta tai kastepuheen aikana tai sen jälkeen, niin eittämättömäksi tosiasiaksi jää, että tuo henkilö antautui sydämestään Korkeimman läsnä ollessa, ja se seikka on ensisijaisen tärkeä.

Kun apostoli Pietari sanoi helluntaipäivänä juutalaisille, jotka olivat saaneet hänen heille saarnaamistaan sanoista piston sydämeensä, mitä on tehtävä, he noudattivat hänen neuvoaan, katuivat ja tulivat kastetuiksi sinä päivänä. (Apt. 2:37–41) Heillä oli ennen todellista vesikastettaan vähän aikaa päättää kulkea Herran Jeesuksen askeleissa. He eivät tehneet tätä ratkaisua rukoukseen notkistetuin polvin kotiensa yksinäisyydessä, koska ne sijaitsivat hajallaan eri puolilla Rooman valtakuntaa, jopa sen ulkopuolellakin. He tekivät ratkaisunsa juuri sen vesikasteen edellä, mihin Pietari rohkaisi heitä alistumaan. He tekivät ilmeisesti ratkaisunsa seisoen apostolien läsnä ollessa, joille pyhä henki oli vuodatettu sinä päivänä.

Henkilön ruumiinasento tai olinpaikka antautumisratkaisua tehdessä tai se, tapahtuiko se hänen hyvin muistamassaan nimenomaisessa rukouksessa, ei ratkaise siis näin annetun antautumislupauksen pätevyyttä. Tärkeätä on ymmärtää, että antautuminen on toteutettava korkeimmalle Jumalalle hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, Pelastajamme, kautta.

ANTAUTUMISEN MUKAINEN ELÄMÄ

Kun joku antautuu Jehova Jumalalle, niin hän lupaa juhlallisesti tehdä Jumalan tahdon ikuisesti. Hän vertauskuvaa sen tähden kasteessa tämän lupauksensa edistyä jatkuvasti kristityn tiellä. Jokaisella, joka antaa elämänsä Jumalalle, on sen tähden vastuu tällä elämän tiellä pysymisestä. Hänen täytyy elää tämän antautumisen mukaisesti tekemällä, mitä Jumala on viitoittanut Sanassaan. ”Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle.” – Ps. 50:14.

Mutta jos henkilö ei elä antautumisensa mukaisesti, niin se ei merkitse sitä, että hänen antautumisensa olisi ollut epäpätevä. Se merkitsee sitä, että hän ei yksinkertaisesti elä sen antautumisen mukaisesti! Se merkitsee hänen lupauksensa laiminlyömistä eikä ensi sijassa oikeaa antautumista ja kastetta. Miten vakavaa tämä on, se voidaan nähdä Jumalan sanasta: ”Kun teet lupauksen Jumalalle, niin täytä se viivyttelemättä; sillä ei ole hänellä mielisuosiota tyhmiin: täytä, mitä lupaat.” – Saarn. 5:3.

Jos joku on luisunut jossain määrin pois uskosta tai ehkä tehnyt raskaan synninkin kasteen jälkeen, niin sitä ei siis voida pitää osoituksena siitä, että hänen kasteensa on täytynyt olla epäpätevä, joten hänet täytyisi kastaa uudelleen. Todennäköisesti ei vikaa ollut hänen antautumisessaan eikä kasteessaan. Vika on siinä, että hän ei ole elänyt sen lupauksen mukaisesti, jossa hän suostui tekemään Jumalan tahdon.

Jos jotkut havaitsevat nykyään tekevänsä pahaa tai jos he ovat tehneet pahaa jolloinkin antautumisensa jälkeen, niin heidän ei tule ajatella uudelleen kastamisen itsestään oikaisevan tilannetta. Oikean suhteen saamiseksi Jehovaan on väärinteko tunnustettava Jehovalle rukouksessa sekä seurakunnan tuomiovaltaiselle komitealle, joka käsittelee asian rukoillen ja raamatullisesti. (1. Joh. 1:9; Jaak. 5:16) Mikä oikaisu määrätäänkin, se vaikuttaa hänen hyväkseen, joka on tunnustanut väärintekonsa, samoin kuin koko seurakunnan hyväksi.

On kuitenkin eri asia, jos henkilö teki vakavasti väärin ”antautumisensa ja kasteensa aikana ja sen jälkeenkin. Jos joku teki syntiä totunnaisesti, harjoitti vakavaa vääryyttä sinä aikana, niin vaikka hän lakkasikin siitä kasteensa jälkeen ja edistyi Jehovan palveluksessa, hän oli saastaisessa tilassa Jumalan edessä kasteensa aikana. Koska tällainen kaste ei seurannut oikeaa antautumista, se on epäpätevä. Jos tällainen henkilö on nyt hylännyt tuon synninharjoituksen, katunut ja antautunut vilpittömästi Jehova Jumalalle, niin hänet tulee kastaa uudelleen.

Jos siis joku, joka haluaa tulla kastetuksi kristityksi, elää elämää, mikä, jos hän olisi jo antautunut, johtaisi hänen erottamiseensa kristillisestä seurakunnasta, niin hän ei ole valmis kasteelle. Hänen täytyy ensin puhdistaa elämänsä sopusointuun Jumalan vanhurskaitten vaatimusten kanssa, ennen kuin esittäytyy Korkeimmalle antautumista ja kastetta varten. – 1. Kor. 6:9–11.

ARVOSTUKSEN LISÄÄNTYMISTÄ ODOTETAAN

Kaikesta edellä olevasta voidaan nähdä, että Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskunta on ollut erittäin huolellinen saadakseen kaikki kastettavat ymmärtämään, että heidät kastettiin veteen ainoastaan siksi, että he olivat aikaisemmin, joko vähän tai kauan ennen, päättäneet kuulua Jehova Jumalalle ja olivat sen tähden tarkoituksellisesti ja ymmärtäen antautuneet Jumalalle uskossa Jeesukseen Kristukseen.

Ei tule siis horjua sen suhteen, onko ymmärtänyt asian oikein tullessaan kastetuksi. Jos joku esittäytyi kasteelle kastettavien joukossa, niin todennäköisesti hänellä oli riittävästi tietoa ymmärtääkseen, mitä hän teki, ja se merkitsee, että hänen antautumisensa ja kasteensa olivat pätevät.

Kristittyjen odotetaan ajan mittaan kasvavan Jumalan päätösten ja vaatimusten tuntemisessa ja ymmärtämisessä. On sen tähden luonnollista, että asianomaisella ei ole vesikasteen aikana sitä tietoa eikä ymmärrystä asioista, minkä hän saa edistyttyään vuosia kohti kristillistä kypsyyttä. Menihän Herra Jeesuskin Jordanin virrassa tapahtuneen kasteensa jälkeen ja saatuaan pyhän hengen taivaasta Juudean autiomaahan ja vietti siellä neljäkymmentä päivää laajentaakseen ymmärrystään sen suhteen, mitä hänen antautumisensa Jumalalle – minkä hän vertauskuvasi vesikasteella – todella vaati häneltä. Mutta se, että hän ymmärsi antautumisasiansa paremmin niiden neljänkymmenen päivän loputtua, ei merkitse sitä, ettei hän olisi antautunut pätevästi Jehova Jumalalle. Kun Jeesus jätti puusepänverstaansa Nasaretissa ja meni Johannes Kastajan luo Jordanin virralle vertauskuvatakseen antautumisensa, niin hän tiesi syyn siihen. Mutta hänen tietonsa ja ymmärryksensä kasvoi myös ajan kuluessa.

Meidän tulee olla kiitollisia siitä lisäkasvusta ja -ymmärryksestä, minkä Jumala antaa henkensä, Sanansa ja järjestönsä kautta. Se auttaa meitä toteuttamaan uskollisesti antautumisemme. Mutta meidän ei pidä ajatella, että meidät, jotka ymmärrämme nyt täydellisemmin, täsmällisemmin antautumisen ja kasteen, täytyy välttämättä kastaa uudelleen siksi, että me ymmärsimme ja arvostimme suhteellisen heikosti antautumisen merkitystä kasteemme aikana. Meidän tulisi henkisesti tasapainoisina muistaa kaikki se painetussa ja puhutussa muodossa ilmoitettu tieto, mikä on monet vuosikymmenet esittänyt asian selvästi, eikä antaa virheellisen muistimme saattaa itseämme epävarmaan mielen- ja sydämentilaan.

Meidän tulee yhä enemmän käsittää ajan kuluessa se vakava vastuu, mikä meille on tullut, kun olemme antaneet elämämme Jumalalle. Meidän tulee toki vilpittömästi ja vakavasti uudistaa päätöksemme elää korkeimmalle Jumalalle Jehovalle tapahtuneen antautumisemme mukaan ja tällä tavalla noudattaa hänen uskollisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä. – 1. Piet. 2:21.

[Alaviitteet]

”1) Oletko katunut syntiä ja hyvittänyt sen niin kuin olet voinut ja luotatko Kristuksen uhrin ansioon syntiesi anteeksisaamiseksi ja vanhurskautuksesi perustana?

”2) Oletko vihkinyt täysin itsesi kaikkinesi, mitä sinulla on – kykyinesi, rahoinesi, aikoinesi, vaikutusvaltoinesi – kaikkinesi Herralle käytettäväksi uskollisesti Hänen palveluksessaan aina kuolemaan asti?”

Kun kastettavat olivat vastanneet myöntävästi, niin hänen oli tapana sanoa: ”Näiden myöntävien vastausten perusteella me tunnustamme sinut uskon huonekunnan jäseneksi ja annamme sinulle sellaisena veljeyden oikean käden, emme minkään lahkon tai puolueen tai uskontunnustuksen nimessä, vaan Lunastajan, kirkastetun Herramme, ja hänen uskollisten seuraajiensa nimessä.” – Katso ”The Watch Tower and Herald of Christ’s Presence”, 15.5.1913, sivu 159, palsta 2, ”Suoria lahkolaisuudesta vapaita kysymyksiä”. [”Vartio-Torni ja Kristuksen läsnäolon airut”, heinäkuu 1913, s. 128, ”Kasteesta”.]

Muut kastepuheen pitäjät noudattivat tätä mallia vesikasteelle aikovien suhteen.