Me halusimme palvella siellä, missä tarve oli suuri
Kirj. Tyynen valtameren saarilla oleva pariskunta
VAIMONI ja minä kuulimme ensimmäisen kerran Tyynen meren saarilla suoritettavasta suuresta saarnaamistyöstä vuonna 1951. Me päätimme, että jos ennakkoluuloiset viranomaiset eivät salli kristillisten lähetystyön tekijöitten tehdä Valtakunnan-palvelustaan, niin me viemme Kristusta ja hänen valtakuntaansa koskevan hyvän uutisen noille nöyrille ihmisille. Me tunsimme lämmintä rakkautta heitä kohtaan ja ajattelimme vilpittömästi, ettei mikään saisi ehkäistä heitä kuulemasta totuutta. Niin me pakkasimmekin omaisuutemme ja kohdistimme huomiomme noihin saariin.
Käytin kaksi kuukautta etsien työtä. Yritin joka keinoa, kaikkia asiamiehiä ja liikkeitä. Mitään ei ollut saatavissa. Sitten esitti minut eräänä päivänä muuan ulkoministeriön virkailija eräällä saarella toimivan suuren järjestön henkilökuntaan kuuluvalle virkamiehelle. Esittäydyin radioteknikkona ja selviydyin kaksituntisissa tappavissa kokeissa niin, että minulle luvattiin paikka. Kesti kuitenkin melko kauan, ennen kuin toimi avautui. Me kokosimme sillä välin kaikenlaista ja järjestimme verotuspaperit kuntoon. Kävin myöskin tutkituttamassa itseni tuon liikkeen lääkärillä, ja se oli mitä koettelevinta, koska lääkäri sanoi, että minulle olisi epäviisasta mennä tropiikkiin. Sanoin hänelle, miten ankarasti olin työskennellyt viime viikot ja että pitäisin tosiaan huolen itsestäni siellä ollessani. Hän näki minun päättäväisyyteni mennä, joten hän hyväksyi minut.
Tämä näyttää hyvin helpolta paperilla, mutta todellisuudessa se oli äärimmäisen vaikeata. Minä tiedän, että minä olisin hellittänyt, jos en olisi ollut niin päättäväinen ponnisteluissani. Koska olimme tienraivaajia, niin vaimoni ja minä ihmettelimme, olisiko oikein ottaa tuottoisa maallinen toimi, mutta me kumpikin tiesimme myöskin, että ”kuuliaisuus on parempi kuin uhri”. Nyt me kiitämme näiden monien vuosien jälkeen Jehovaa koko sydämestämme hänen ohjauksensa ja runsaitten siunaustensa tähden. Meidän ilonmaljamme on täyttynyt ylitsevuotavaksi meidän tultuamme tänne.
Lähdin saarelle yksin. Vaimoni odotti Sydneyssä, kunnes sain asunnon, mitä oli hyvin vaikea löytää, minun täytyy sanoa. Asuntoja on tosiaan yhä vaikea saada. Päättäväisyys ystävällisyyden ohella ja ilmoittaminen johtivat mukavaan paikkaan kuudessa viikossa. Vaimoni saapui, ja me muutimme omaan kotiin. Vaikka sainkin hyvää palkkaa, niin se meni kaikki elatuskustannuksiin ja vuokriin neljässä ensimmäisessä kuussa. Mutta mitäpäs siitä! Me olimme yhdellä saarella, ja ympärillämme oli paljon ihmisiä, eikä yksikään heistä ollut Jehovan todistaja.
Me aloimme todistaa ovelta ovelle melkein heti, kun vaimoni oli tullut. Saarnasimme ensin eurooppalaisessa osassa. Aloin todistaa työpaikassani ensimmäisellä viikolla, mutta se ei ole aina viisasta, vaan tavallisesti on parempi ystävystyä ja päästä varmasti asettumaan, vaikka se veisi kolme kuukautta tai enemmänkin. Kieltä voidaan opiskella sinä aikana, jos on opittava uusi kieli. Täällä iskee pian sairauskin, ja mekin saimme osamme, joten on oltava varovainen. Kun olin viikolla työssäni, niin vaimoni todisti omintakeisesti. Useimmat ihmiset olivat kotona viikonlopuilla, ja iltakin oli hyvä, koska ei ollut paljon huvituksia vetämässä ihmisiä. Käveleminen oli toinen vaihtoehto, jos jäi autosta, mikä kulki harvoin jos koskaan aikataulun mukaan. Meillä ei ollut omaa ajoneuvoa. Kaikki oli meistä kiinnostavaa. Havaitsimme ihmiset ystävällisiksi ja levitimme kirjallisuutta, mutta aina uusille, koska he muuttivat sinne tänne. Meidän onnistui aloittaa ainoastaan kolme tutkistelua. Nyt on toisin. Ihmiset ovat asettuneet tänne.
KAINO KANSA
Olemme saaneet monia vaihtelevia ja sydäntä sykähdyttäviä kokemuksia. Ihmiset ovat kainoja, ja heidän kanssaan tutkiminen oli alussa mitä vaikeinta. Me emme ymmärtäneet heidän kieltään, ja he ymmärsivät hyvin vähän tai ei lainkaan englantia. Eräs mies istui tutkistelussa, mitä me johdimme, ja kuunteli puhumatta sanaakaan. Me yksinkertaistimme englantia, niin että kääntäjä saattoi ymmärtää puhumamme totuudet ja välittää ne omalle kansalleen. Tutkimme monta kuukautta hänen kanssaan ja monien toisten kanssa, mutta heidän kainoutensa – kuten käsitimme myöhemmin – esti heitä kysymästä meiltä ja vastaamasta, ja me aloimme tulla epätoivoisiksi. Mutta me päätimme pitää vielä yhden tutkistelun, ja jos he eivät osoittaisi mitään merkkiä siitä, mitä he olivat oppineet, niin me lopettaisimme tutkistelun ja menisimme jonnekin muualle. Kuvittele iloamme, kun juuri tämä mies esitti selityksen, minkä hän oli antanut jollekulle vaikeasta aiheesta – Ilmestyskirjan kahdennestatoista luvusta. Hän oli löytänyt vastauksen Vartiotornista. Tiesimme silloin, että he kaikki olivat oppineet. Hänen taloaan käytetään nyt kaiken toimintamme keskuksena.
Kolmesta muusta tutkisteluryhmästä, mitkä vaimoni pani alulle, on nyt tullut palveluskeskuksia. Eräästä seitsemäntoista vuotta vanhasta nuoresta miehestä on tullut oivallinen kääntäjä. Eräs tilapäinen keskustelu poikien kanssa, jotka puhuvat kiinalaisenglantia, on johtanut tutkisteluun, mitä jatkettiin viidellä kielellä. Jotkut näistä kuuluvat nyt johonkin niistä kolmesta seurakunnasta, mitkä on järjestetty.
Kun kaikkien heimojen neuvoston jäsenet pitivät suurta neuvottelukokousta, niin eräänä päivänä tuli mies ja kysyi, haluaisimmeko me opettaa hänen kylänsä asukkaille Raamattua. Järjestimme heti asian, ja tuossa kylässä oli kuukauden kuluessa ensimmäinen Jehovan todistajain Valtakunnansali toiminnassa. Siihen liittyi noin kolmekymmentä aikuista. Tämä sama mies halusi pian vuoristossa asuvan väkensäkin kuulevan, joten me riensimme sinne jyrkkärinteistä tietä. Tässä vuoristokodissa on oma Valtakunnansalinsa, joka kokoaa yli neljäkymmentä Jehovan todistajaa sinne. Kuudentoista kilometrin päässä kauempana vuoristossa on myös Valtakunnansali muodostumassa. Tämä kiinnostunut mies ei ole pysähtynyt tähänkään – eräässä muussakin kylässä on seurakunta, missä on läsnä melkein viisikymmentä henkeä. Monet heistä ovat käyneet kasteella.
KIERROSPALVELIJA JA PALKKA
Ilahduttavimpiin kokemuksiimme kuuluu ensimmäisen kierrospalvelijamme vierailu. Tämä veli toi tullessaan filmin ”Uuden maailman yhteiskunta toiminnassa”. Useat tuhannet näkivät filmin ja iloitsivat siitä, ja he joutuivat toteamaan, että Jehovalla on häntä edustavan kansan järjestö. Ihastuttavin kohta päivän konventissa oli, kun kasteelle meneviä pyydettiin nousemaan ja yli seitsemänkymmentä nousi! Se oli meille mitä riemastuttavin näky. Sydämemme kirjaimellisesti paisui kiitollisuudesta, kun näimme neljänkymmenen veljen ja kolmenkymmenen sisaren järjestäytyvän viidakkojoen varrelle valmiina vertauskuvaamaan antaumuksensa Jehovalle. Monet näistä ihmisistä ovat kuulleet totuudesta, mutta eivät kyllin paljon, niin että se olisi saanut heidät kypsiksi. He kertovat siitä huolimatta hyvää uutista satojen kilometrien pituisella rannikolla ja odottavat kiihkeästi aikaa, jolloin jotkut kypsät veljet tulevat vapaaehtoisesti auttamaan heitä. Tarve on suuri.
Kun katsomme taaksemme niihin vuosiin, mitkä olemme olleet täällä, niin voimme nähdä, millainen siunaus saarella saarnaaminen on ollut meille. Yhdestä julistajasta syyskuussa 1951 175:ksi julistajaksi huhtikuussa 1957! Nämä ovat tulleet kolmesta seurakunnasta ja kahdestatoista ryhmästä. Näihin on liittynyt ainakin neljäsataa, jotka käyvät kokouksissa, ja heidän ohellaan on vielä satoja kiinnostuneita siellä täällä saarilla. Kun kirjoitamme tätä raporttia, niin tiedämme rannikolla ainakin kuusi kylää, joissa kypsät veljet voisivat panna heti alulle seurakunnat.
Maallinen työni on mahdollistanut oman kodin rakentamisen itsellemme, ja sitä käytetään Valtakunnansalina kaikille eurooppalaisille veljille. Me olemme myöskin voineet ostaa toisesta paikasta pienen talon, missä asuu nyt neljä erikoistienraivaajaa ja yksi seurakunnan julistaja. Olemme saattaneet suoranaisesti tai välillisesti löytää asunnot kahdeksalle muulle eurooppalaiselle veljelle, jotka työskentelevät nykyään kanssamme. Vaikka minun työni vaatii noin 200 tuntia kuussa, niin se on kuitenkin ollut se väline, mikä on auttanut meitä aloittamaan työn täällä, ja Jehova on lisännyt siihen siunauksensa, koska se tapahtui tätä silmälläpitäen.
Vaikka eurooppalaisten veljien lukumäärä on noussut vähän enemmässä ajassa kuin vuodessa kahdeksasta kahdeksaantoista, niin me emme silti pysty hoitamaan sitä suurta työmäärää, mikä täällä on vielä suoritettava. Teimme äskettäin matkan saaren ympäri ja tarkastimme vapaan alueemme. Kun me katselimme kaikkia noita ihmisiä eri kaupungeissa ja kylissä, joissa kävimme, niin me suorastaan huusimme apua.
Miksi et antaisi maallisen työsi auttaa itseäsi suorittamaan Valtakunnan työtä siellä, missä tarve on suuri? Sinä voit voittaa paljon tekemällä näin menettämättä totisesti mitään. Se on ansainnut tosiaan hyvin ne ponnistelut, joissa me olemme ahertaneet vuodesta 1951:stä lähtien.