”Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne?”

JOS meidän pitäisi tehdä Jaakobin 3:13:nnessa oleva kysymys puolelle tusinalle hengelle, niin me saisimme todennäköisesti yhtä monta erilaista vastausta. Joku voisi vastata: Todellisesti viisas on oppinut mies, joka on opiskellut korkeakoulussa tai yliopistossa ja saavuttanut oppiarvon. Toinen saattaisi sanoa, että tosi viisas mies on sellainen, jolla on maansa edut sydämellään ja joka ottaa sen tähden politiikan elämänurakseen ja kohdistaa sitten kaikki ponnistelunsa jonkin korkean poliittisen aseman saavuttamiseen, aseman, missä hän voi olla apuna maansa vaiheitten ja lähimmäistensä kohtalon muovaamisessa. Joku taas voisi vastata: Rahassa on turva! Sen tähden on viisasta ryhtyä liike-elämään ja koota niin paljon aineellista rikkautta kuin mahdollista. Hän sanoo, että tämä tie merkitsee turvallisuutta hänelle itselleen ja hänen perheelleen.

Kaikki nämä ihmiset saattavat olla viisaita tämän maailman viisauden mukaan, mutta heidän elämäntyönsä valinnassa ei ole otettu huomioon heidän suhdettaan Luojaan. Oma etu muodossa tai toisessa on vaikuttimena heillä kaikilla. Jos he uskovat Luojan olevan olemassa, niin he eivät lakkaa ottamasta huomioon, mitä heidän Luojansa odottaa heiltä ja miten he voivat parhaiten miellyttää häntä. He saattavat menestyä rikkauden, vallan, vaikutusvoiman tai kansansuosion hankkimisessa, mutta mitä se hyödyttää heitä? Jeesus vastasi tähän kysymykseen Matteuksen 16:26:nnessa (Um): ”Sillä mitä hyötyä siitä on ihmiselle, jos hän voittaa koko maailman, mutta menettää sielunsa?” Se ei hyödytä lopuksi häntä lainkaan. Hänen viisautensakaan ei ole kestävää lajia. Suuri osa siitä ei ole sopusoinnussa Jumalan ohjeitten kanssa eikä hänen Sanassaan esitettyjen vanhurskaitten periaatteitten kanssa. Tämän tähden ’heidän viisasten ihmistensä viisaus häviää’. (1. Kor. 1:17–27, Um) Niiden järkeilyt, jotka jättävät Jumalan pois laskelmista, ovat turhia, eikä niillä ole pysyvää arvoa.

Kuka on sitten todellisesti viisas? Viisas on se, joka etsii ylhäältä tulevaa viisautta. (Jaak. 3:15–18) Jehova Jumala on kaiken tosi viisauden lähde. Hänen ajatuksensa ja tiensä ovat paljon korkeammat kuin ihmisen. Viisaus on yksi hänen pääominaisuuksistaan. ”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo HERRA. Sillä niin kuin taivaat ovat maata korkeammat, niin ovat minun tieni korkeammat kuin teidän tienne ja minun ajatukseni kuin teidän ajatuksenne.” – Jes. 55:8, 9, Ak.

Miten tällaista viisautta voidaan saada? Ihmisellä ei ole sitä syntyessään. Se on hankittava. (5. Moos. 17:18, 19) Tämä piti paikkansa myöskin itsestään Jumalan Pojasta. (Luuk. 2:52) Hän saavutti tietonsa tutkimalla Isänsä Sanaa. Hän tutustui siihen hyvin. Hän voi tutkistelunsa johdosta nähdä selvästi, miksi hänet oli lähetetty maan päälle ja mikä hänen Isänsä päätös oli hänen suhteensa. Jeesus ei valinnut omaa elämäntietään. Hän arvosti suhdettaan Isäänsä lähetettynä ja ymmärsi, että hänen tehtävänsä oli suorittaa Isänsä tahto.

Koska Kristus Jeesus tunnusti Isänsä, suuren kaikkeuden Yksinvaltiaan, aseman ja koska hän ymmärsi luodun velvollisuuden totella Luojaa, niin hän antautui Jehovalle: ”Katso, minä tulen . . . tekemään sinun tahtoni, Jumala.” (Hepr. 10:7) Mikä tämä tahto oli? ”Tätä tarkoitusta varten minä synnyin, ja tästä syystä minä tulin maailmaan, että minä todistaisin totuudesta.” (Joh. 18:37, Ak) Kristus Jeesus omistautui palveluksensa kolmen ja puolen vuoden ajan juuri tämän tekemiseen. Hän olisi voinut täydellisenä ihmisenä tehdä itselleen nimen millä alalla tahansa, mihin hän kätensä olisi laskenut, mutta hän ei kulkenut maailmallisen viisauden tietä. Hän valitsi sen sijaan tien, mitä maailman viisaat pitivät tyhmänä ja mikä johti lopuksi hänen kuolemaansa kidutuspaalussa.

Kristukselle Jeesukselle riitti, että tämä oli hänen Isänsä tahto hänen suhteensa. Itsekkään voiton ajatus puuttui tyystin häneltä. Hänen työnsä oli totuuden julistaminen hänen Isästään ja hänen Isänsä päätöksistä, jotta toiset tulisivat tuntemaan hänet ja palvelemaan häntä. Hänen julistamansa päätotuus koski hänen Isänsä valtakuntaa, mikä piti pystyttää tulevaisuudessa ja mikä oli tuova elämän siunaukset tottelevaisille luomuksille. Hänen monet vertauksensa valaisivat eri puolilta tätä valtakuntaa. Hän opetti seuraajiaan rukoilemaan sitä. Hän valmensi heitä saarnaamaan Valtakunnan hyvää uutista ja jatkamaan hänen työtään hänen kuolemansa jälkeen. Miksi? Koska ”Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat”. – 1. Kor. 1:21.

TIETO JA VASTUU

Ymmärtäen Kristuksen Jeesuksen jättäneen esimerkin, mitä tulee noudattaa, vilpitönsydäminen ihminen haluaa hankkia tietoa voidakseen palvella Jumalaa otollisella tavalla. Mistä tämä tieto voidaan saada? Hän huomaa pian, että sitä ei voida saada ns. puhdasoppisista uskontojärjestöistä. Ne ovat poikkeuksetta laimentaneet tai hylänneet Raamatun. (Jer. 8:9) Ne opettavat ihmisten käskyjä oppeina. Vain Raamatusta voi kukaan saada ilmoituksen luomuksen oikeasta suhteesta Luojaansa ja siitä, miten voi tulla todellisesti viisaaksi.

Kun hän tutkii käyttäen Jumalan teokraattisen järjestön varaamia apuneuvoja, niin hän kasvaa tiedossa ja saavuttaa pian sen kehitysasteen, missä hän huomaa tiedon tuovan vastuun. On tehtävä jotain. Ja niin hän kysyy Jehovalta: ”Herra, mitä sinä tahdot minun tekevän?” Ja hän saa vastauksen: ”Antaudu minulle.” Niin, häneltä vaaditaan aivan samaa kuin Kristukselta Jeesukseltakin. Hänen etunsa ja velvollisuutensa on antautua Jehovalle tekemään hänen tahtonsa ja sitten vertauskuvata tuo antautuminen vesikasteella. Ottamalla nämä askeleet hän ilmaisee toimivansa ylhäältä saamansa viisauden perusteella. Hän on saanut ymmärrystä. Hän näkee Jumalan vaativan yksinomaista antaumusta.

Mutta mikä Jumalan tahto hänen suhteensa on? Aivan sama kuin Kristuksen Jeesuksenkin suhteen, nimittäin todistuksen antaminen totuudesta, Sanan saarnaaminen, tiedon levittäminen Jumalasta ja Kristuksesta sekä Jumalan valtakunnan loistavien ominaisuuksien ja hänen ihmeellisten tekojensa kertominen toisille. Sekä Heprealaisista että Kreikkalaisista Kirjoituksista käy täysin ilmi, että antautunut kristitty on saanut tämän käskyn saarnata. Jehova antaa hänelle henkensä ja voitelee hänet saarnaamaan hyvää sanomaa nöyrille. – Jes. 61:1, 2; 43:10–12; Matt. 24:14; Ilm. 22:17.

On olemassa kaksi pääsyytä, joiden takia tämä tehtävä on annettu. Ensimmäinen näistä sisältää Jehovan nimen kunniaansaattamisen. Jehova antaa aina varoituksen päätöksestään panna tuomio toimeen, rangaista jumalattomia ja pelastaa vanhurskaat. Näin oli Nooan päivinä, ennen Sodoman ja Gomorran hävitystä, Jerusalemin hävityksen edellä Sidkian päivinä v. 607 eKr. ja jälleen v. 70 jKr. Jumalan Sana osoittaa selvästi, että ennen kuin nykyinen asiainjärjestelmä hävitetään, niin silloin elävää sukupolvea varoitetaan, ja hänellä on maan päällä kansa, jonka jäsenet palvelevat hänen todistajinaan. Tämän todistuksen antaminen osoittaa Jumalan Sanan olevan tosi ja sen tähden kunniaansaattavan hänen nimensä.

Lisäsyy saarnaamismääräykselle on luomusten pelastuminen. (1. Kor. 1:21) Varoitussanoman kaiuttaminen tarjoaa kaikille tilaisuuden oppia tuntemaan Jehovan päätöksiä ja sitten joko toimia saadun tiedon mukaan tai kieltäytyä tekemästä sitä. Viisaat ja ymmärtäväiset kuulevat ja tottelevat. Apostoli selittää Roomalaiskirjeen 10:13–17, miten tärkeä saarnaaminen on pelastuskeinona. Ennen kuin joku voi huutaa avukseen Jehovaa uskossa, niin hänen täytyy kuulla Jumalan Kristuksen kautta varaamasta huolenpidosta. Mutta hän ei voi saada tätä elintärkeätä tietoa, jollei jotakuta lähetetä saarnaamaan hänelle ja suuntaamaan hänen huomiotaan siihen, mitä Raamattu opettaa tässä suhteessa. Ne, jotka lähetetään ja valtuutetaan saarnaamaan, ovat niitä, jotka ovat jo kuulleet ja totelleet hyvää uutista. He ovat viisaita, ja heidän suorittamansa pyhä palvelus on kaunista Jumalan silmissä.

VIISAS SAARNAAMINEN

Pitäisi olla tämän tähden ilmeistä, että mikään muu toiminta ei voi olla tärkeämpää ihmiskunnalle kuin saarnaaminen. Tämän maailman mielestä ”viisaat” saattavat pitää sitä ajan tuhlauksena, epäkäytännöllisenä ja mitään aikaansaamattomana. Mutta maan nöyrät ja alhaiset arvostavat tätä tietoa. He etsivät enemmän tietoa ja opittuaan tietämään, että sitä on saatavissa, tutkivat Jumalan Sanaa ja tulevat tämän Kristuksen alaisuudessa olevan teokraattisen järjestön yhteyteen sekä käyttävät hyväkseen jokaista tilaisuutta kasvaa tiedossa. Kun he omivat elämänantavaa tietoa, niin he oppivat pian tietämään, että heidänkin on saarnattava. Heidän täytyy kantaa sitä hedelmää, mitä Jehova odottaa. (Luuk. 8:11, 15, 18) Tätä hedelmää voidaan kantaa ainoastaan saarnaamalla, ja ryhtymällä tähän työhön he osoittavat olevansa viisaita ja omaavansa ymmärrystä.

Kaikki eivät kuitenkaan tottele hyvää uutista. Tyhmät kieltäytyvät kuulemasta. (Sananl. 23:9; 28:9) Heillä ei ole puolustusta. Viisaat eivät kuluta paljon aikaa sellaisten kanssa. He etsivät päinvastoin niitä, joilla on ’kuuleva korva’, niitä, jotka pelkäävät Jehovaa ja arvostavat hänen Sanaansa ja näkevät sen mukaan toimimisen viisauden. (Luuk. 11:27, 28) Se, että monet ovat välinpitämättömiä eivätkä suhtaudu myönteisesti Valtakunnan sanomaan, ei todista, että sanoma olisi väärä, eikä että saarnaamista ei tulisi suorittaa. Raamattu tekee selväksi, että monet kuulevat ja löytävät tien, mikä johtaa elämään Jumalan uudessa vanhurskaassa maailmassa. (Jes. 29:18; 35:5, 6) Ja koska saarnaaminen joko suullisesti tai painettuna on Jumalan menetelmätapa, niin viisaat noudattavat sitä mielellään ja saavat ilon sen tekemisestä.

Jotkut, jotka näkevät selvästi, että Jehova vaatii jokaista antautunutta kristittyä olemaan hyvän uutisen saarnaaja, pidättyvät siitä ensin. Heistä tuntuu, että he eivät ole päteviä. He ajattelevat, että heillä ei ole riittävästi tietoa tai että heiltä puuttuu välttämätöntä valistusta ja että he odottavat myöhempään. Onko se viisas menettelytapa? Ei suinkaan! Suurimmalla osalla apostoleista ja varhaisista opetuslapsista ei ollut yliopistosivistystä. He olivat aivan ”tavallisia ihmisiä”, mutta he tulivat Jumalan hengen avulla pian päteviksi saarnaajiksi. (Apt. 4:13; 1. Kor. 2:1–5; Kol. 2:8) Kukaan ei ole kykenevä itsessään, vaan jokainen Jehovan antautunut palvelija turvaa siihen, että Jehova tekee hänet kyllin päteväksi evankeliuminpalvelukseen. (2. Kor. 3:4, 5) Se on Jehovan sanoma. Hän on luvannut panna sanat suuhumme ja tukea meitä hengellään. Viisaat luottavat hänen sanaansa ja saarnaavat.

Miten paljon aikaa meidän on omistettava saarnaamiselle ottaen huomioon sen tärkeyden? Jeesus ja opetuslapset omistivat sille kaiken aikansa. Paavali teki tosin telttoja tilapäisesti, mutta se oli aina sivuseikka hänen päätehtäväänsä katsoen elämässä. Hän teki telttoja, jotta hän ei olisi ollut taakkana veljilleen. Viisaat koettavat nykyään noudattaa näitä esimerkkejä. He järjestävät asiansa siten, että ovat vapaat vanhan asiainjärjestelmän esteistä ja huolista. Jos vähäinen ’teltanteko’ on välttämätöntä, niin se pidetään mahdollisimman pienenä, jotta he voisivat käyttää enimmän aikaa evankeliumin saarnaamistyössä.

Vastustusta on aina ilmennyt totuuden saarnaamista kohtaan. Onko viisasta sovitella ja pysyä äänettömänä, kätkeä valo vakan alle, kun kohdataan vastustusta? Koska saarnaamistehtävä tulee korkeimmilta Auktoriteeteilta koko maailmankaikkeudessa, niin pitäisi olla ilmeistä, että tulkootpa minkälaiset olosuhteet tahansa, niin meidän saarnaamisessamme ei pidä tapahtua koskaan pysähdystä. Voi olla, että täytyy työskennellä maan alla, mutta millaiset olosuhteet lienevätkin, niin sanaa on saarnattava ja ’siinä on pysyttävä sopivaan ja sopimattomaan aikaan’. (2. Tim. 4:2, Mo) Jeesuksen opetuslapset antoivat oikean esimerkin. Kun heitä kiellettiin saarnaamasta, niin he vastasivat rohkeasti: ”Meidän on toteltava Jumalaa pikemmin kuin ihmisiä.” – Apt. 4:18–20; 5:29, 32, Ak.

Nyt on tärkeämpää saarnata kuin koskaan aikaisemmin. Jumalan Kaikkivaltiaan suuren päivän sota taistellaan nykyisen sukupolven aikana. (Ilm. 16:14, 16) Ne olosuhteet, joiden ennustettiin vallitsevan ennen Harmagedonia, ovat nyt tulleet. Me elämme nykyisen asiainjärjestelmien viimeisiä päiviä. Maailmallisessa mielessä viisaat turvaavat siihen, että heidän viisautensa ja filosofiansa luo uuden ja paremman maailman. He ovat kuuroja Jumalan Sanan neuvoille. Heidän viisautensa häviää. Ne, jotka ovat todellisesti viisaita, joita on siunattu ylhäältä tulevalla viisaudella, kuulevat ja tottelevat viivyttelemättä Jumalan käskyä ”saarnata sanaa”. He osallistuvat Jumalan valtakunnan hyvän uutisen levittämiseen. He tietävät, että se täytyy saarnata koko asutussa maassa todistustarkoituksessa kaikille kansoille. He tekevät tämän talosta taloon suullisesti ja painetun sanan avulla, julkisesti lavalta, radiossa ja kaikilla muilla laillisilla keinoilla. He pelastavat siten sekä itsensä että kuulijansa ja osallistuvat Jehovan nimen kunniaansaattamiseen. – 1. Tim. 4:16.