Ilmoituksia
JUMALAN PALKINNON SAA TOIMELIAALLA VALMENNUKSELLA – 1. Tim. 4:7, 8, Um.
Apostoli kehoittaa tässä Timoteusta valmentamaan itseään jumalinen antaumus päämääränään, koska siitä on hyötyä kaikkeen. Tällainen valmentautuminen sisältää täydellisen antautumisen maailmankaikkeuden Yksinvaltiaalle Persoonalle, Jehovalle, ja tämän antautumisen toteuttamisen päivästä päivään uskollisesti Hänen tahtonsa täyttämisessä, mihin kuuluu nykyään erityisesti perustetun Valtakunnan hyvän uutisen kertominen. Helmikuussa jatketaan tämän hyvän uutisen kertomista tarjoten ihmisille ”Vartiotornia” tilattavaksi koko vuodeksi 300 mk:n korvauksesta. Jokaiselle uudelle tilaajalle annetaan lisäksi lahjana kirjanen ”Mitä Raamattu sanoo ’kuolemanjälkeisestä elämästä’?” Koska tämä lehti jatkaa hyvän uutisen kertomista perusteellisemmin kahdesti joka kuussa, niin se koetetaan saada mahdollisimman moneen kotiin, ja niin jokainen ponnistelee kaikkensa tehdäkseen tilausrynnistyksestä parhaan tähänastisista.
VAIN 18 KUUKAUDEN PÄÄSSÄ!
Niin, Jehovan todistajat suunnittelevat pitävänsä noin puolentoista vuoden kuluttua kansainvälisen konventin. Missä? New Yorkin kaupungissa. Milloin? Heinäkuun 27:nnestä elokuun 3:nteen 1958. Ala säästää nyt. Suunnittele ollaksesi siellä!