Raamatullinen elokuva paljastaa raamatullisen tiedon puutteen

HOLLYWOODIN valmistaman elokuvan ”Kymmenet käskyt” tuottaja-ohjaaja Cecil B. deMille on toitottanut laajalti tuon elokuvan raamatullista tarkkuutta. Monet papit ovat asettuneet hänen puolelleen lisäämään sille ylistystä, kuin Hollywoodin myötäilijät. Elokuvien arvostelijat yhtyvät yleensä tähän kuoroon.

Mutta tosiasiat pakottavat tekemään sen johtopäätöksen, että nämä ihmiset ovat joko välinpitämättömiä totuuden suhteen tai siitä tietämättömiä.

Elokuvan ensimmäinen puoli on suureksi osaksi mielikuvitusta, vaikka sillä onkin jonkinlaista historiallista taustaa. Toista puolta, mikä koskee sitä Mooseksen elinkautta, minkä Raamattu esittää, on mainostettu tarkoin Raamatun mukaisena. deMille sanoo: ”Kaikki nämä seikat ovat esitetyt sellaisina, kuin minä olen löytänyt ne Pyhästä Raamatusta.”

Rabbiini Magnin Los Angelesista selitti: ”En tiedä, milloin olisin ollut niin liikuttunut ja haltioitunut. . . . Koko aihetta on käsitelty kunnioittavasti, arvokkaasti ja henkevästi.” Rabbiini Pressman Los Angelesista sanoi, että tämä kertomus ”on saanut voimakkaimman ja kunnioittavimman kerronnan”, ja lisäsi: ”Minä rukoilen, että Ylin Tekijä hyväksyisi tämän Teidän tarjouksenne aitona uhrina totuutensa palvelemisen ja levittämisen alttarilla.”

Metodistipiispa Kennedy Los Angelesista sanoi deMillelle: ”Teidän tämän elokuvan kautta tälle sukupolvelle antamanne lahja on yksi meidän aikamme merkitsevistä lahjoituksista.” George Heimrich, joka kuuluu Kristuksen kirkkojen kansallisneuvostoon, kirjoitti: ”Jumala on totisesti käyttänyt Mr. deMilleä aikana, jolloin hengellistä ymmärrystä täytyy painottaa lisääntyvästi kansoissa ympäri maailmaa, jos aiomme välttää täydellisen sekasorron. . . . Mr. deMille, Teidän kuvanne voi vaikuttaa ja vaikuttaa varmasti maailmanrauhan hyväksi.” Presidentti McKay Myöhempien päivien pyhien Kristuksen Jeesuksen Kirkosta hyväksyi sen ”mestarillisesti ja kunnioittavasti käsiteltynä pyhänä kertomuksena”.

Kardinaali Francis Spellman New Yorkista sanoi: ”Mr. deMillen elokuvaesitykset kymmenistä käskyistä rikastuttavat henkisesti kaikkien niiden elämää, jotka näkevät ne.” Kardinaali McIntyre Los Angelesista lausui: ”Me pidämme sitä Mr. deMillelle annettuna suurena lähetystehtävänä. . . . Olen varma siitä, että Herra on hyvyydessään ja armossaan runsaskätinen häntä ja niitä kohtaan, jotka ovat auttaneet häntä tämän suurenmoisen tuotteen aikaansaamisessa.”

Kristittyjen ja juutalaisten kansalliskonferenssin varapresidentti, toht. William Lindsay Young, kirjoitti: ”Historiassa on sukeltautunut aika ajoin esiin henkilöitä, jotka ovat antaneet pysyvän ja merkityksellisen sysäyksen aikansa moraaliselle ja henkiselle elämälle. Apostoli Paavali ensimmäisellä vuosisadalla, pyhä Fransiskus 13. vuosisadalla ja Martti Luther 16. vuosisadalla, kukin omalla tavallaan herätti oman sukupolvensa omantunnon. Voidaan hyvin sanoa, että Cecil B. deMille erottautuu ’Kymmenien käskyjen’ tuottamisellaan yhtenä 20. vuosisadan suurimmista profeetoista.”

ELOKUVAN ARVOSTELIJOITTEN TARKASTELUA

New Yorkin Timesin Bosley Crowther kirjoitti: ”On ilmeistä, että Mr. deMille ja hänen tutkija- ja kirjoittajajoukkonsa ovat kaivautuneet Vanhaan Testamenttiin ottaen päätapahtumien yksityiskohdat sekä näytelmällistä ohjausta suunnitelmalleen. He ovat seuranneet Moosesta koskevaa kertomusta sellaisena, kuin se on esitetty Toisessa Mooseksen Kirjassa noudattaen ehdottoman uskollisesti tapahtumien esiintymistä, ja kirjainta.”

Mutta ilmeistä onkin juuri päinvastainen. On ilmeistä, että deMille ei ole seurannut Raamatun kertomusta. Näyttää myöskin ilmeiseltä, että tämä arvostelija ja suurin osa muistakaan arvostelijoista eivät ole ottaneet aikaa lukeakseen sitä. Jos nuo arvostelijat olisivat käyttäneet tunnin Raamatun lukemiseen sen jälkeen, kun he käyttivät lähes neljä tuntia koko elokuvan katsomiseen, niin he eivät haparoisi eivätkä paljastaisi tietämättömyyttään Raamatusta.

Crowther ei tyytynyt kompastumaan elokuvan arvostelijana. Hän koetteli siipiään Raamatun kriitikkona ja kellahti kumoon siinäkin. Hän sanoi, että Raamatun kirjat ovat ”täynnä ristiriitaisuuksia ja että ne eivät monissa yksityiskohdissa ole sopusoinnussa arkeologisen tiedon kanssa, mutta siihen me emme kajoa tässä”. Hän ei tunne kyllin hyvin yksinkertaista Raamatun kertomusta tietääkseen, että deMille on monta kertaa ristiriidassa sen kanssa, mutta silti hän asettuu Raamatun kriitikoksi.

Hän ajattelee monien muiden nykyisten ihmisten tavoin, että hänen täytyy osoittaa olevansa liiaksi valistunut nykyaikainen älyniekka uskoakseen herkästi Jumalan Sanaan. Liian monet ovat nykyään uskomatta siihen, vaikka heillä ei ole vankkaa perustetta epäuskolleen. He toistavat sarjan lausuntoja, joista on tullut vakio, jonkinlainen puolueen tunnus. Tosiasia on, että arkeologia vahvistaa Raamatun, ja mitä enemmän saadaan tietoa, sitä enemmän häviävät Raamatun otaksutut ristiriitaisuudet. Mutta Crowther suorittaa mustaamisensa ja sitten väistää kaikki todistelut lopettamalla lipevästi: ”Mutta siihen me emme kajoa tässä.” Hänen sarakkeensa otsikkona on: ”Tämän päivän opetus.” Hän on perin huono opettaja.

Toinen arvostelija, Kate Cameron, New Yorkin Daily Newsista sanoo: ”Jälkimmäinen filmin osa, mikä käsittelee Moosesta heprealaisena patriarkkana, noudattaa Raamatun suuntaviivoja kirjaimelleen.” Hän on raamatulliselta kannalta katsoen hyvin tietämätön. Näyttää siltä, että elokuva-arvostelijoitten pitäisi ottaa ne muutamat minuutit, mitkä tarvitaan välttämättä kyseessäolevan Raamatun kertomuksen lukemiseen, kun he arvostelevat raamatullisia elokuvia. Eivätkö he ole tämän velkaa lukevalle yleisölleen? Eikö heidän työhönsä kuulu arvostella taidokkaasti eikä vain levittää elokuvan mainosasiamiesten vakuutuksia. Millaiset edellytykset heillä on muuten arvostella raamatullisia elokuvia? Useimmat arvostelijat olivat siitä huolimatta innoissaan deMillen ”Kymmenien käskyjen” ylenpalttisesta suurenmoisuudesta ja tehokkaasta vaikuttavuudesta. Se on vaikuttava, ja se on mukaansatempaava, mutta se on myöskin täynnä mielikuvitusta ja erehdyksiä, mitä Raamattuun tulee. Kumpikin puoli pitäisi kertoa.

KAIKKI ARVOSTELIJAT EIVÄT OLE HERKKÄUSKOISIA

deMillen julkiset väitteet tai pappien rummunlyönti ei hämännyt eikä harhaannuttanut kaikkia elokuva-arvostelijoita. Vaikka nämä syvemmälle tunkeutuvat eivät eritelleetkään raamatullisia epätarkkuuksia elokuvasta, niin he haistoivat kuitenkin Hollywoodin loiston ja tenhon ja mammonan hajun, mikä enemmän kuin teki tyhjäksi kaiken hengellisyyden tuoksun, mikä siinä saattoi olla.

Newsweek kirjoitti marraskuun 5. pnä 1956: ”deMille, syvän uskonnollisen tunteen omaava mies, on ottanut Vanhan Testamentin kohtia, laatinut vaihtelevia otaksumia, mitkä ovat näyttäneet hänestä järkeviltä (katsahdettuaan muinaisia historioitsijoita Filonia ja Josephusta), ja kehittänyt kertomuksen, mikä on toisinaan uskollinen Raamatun historialle ja usein uskollinen ainoastaan deMillen näkemykselle ’uskonnollisesta elokuvasta’. Hän ottaa suurimman osan raamatullisesta aineistostaan Toisesta Mooseksen Kirjasta. Kertomus, minkä hän esittää, on pääasiallisesti Mooseksen elämänkertomus kaislikosta Siinain vuoren tauluihin. Hänen töittensä tyypillinen puoli on se seikka, että niistä monista kertomuksista, mitkä ’Kymmenet käskyt’ esittää, ei mikään saa enemmän huomiota osakseen kuin ennaltamäärätty – ja otaksumaan perustuva – rakkausjuttu, minkä deMille on sepittänyt Mooseksen ja viettelevän egyptiläisen prinsessan Nefretirin välille.” Tarkastelu lopettaa jatkettuaan arvostelua: ”Jos hänen tulee saada kiitosta siitä, mikä on vaikuttavaa hänen töissään, niin hänen on otettava myöskin vastuu siitä, mikä ei ole sellaista. Kumpiakin on kourallinen.”

Kun Time-lehti oli marraskuun 12. p:n numerossaan 1956 esittänyt pääpiirteissään ajan ja rahan ja vaivannäön, mikä oli käytetty elokuvan valmistamiseen, niin se kysyi: ”Ja tulos kaikista näistä suunnattomista ponnistuksista? Jokin, mitä voitaisiin suunnilleen verrata kahden ja puolen metrin pituiseen kuorotyttöön, joka on melko hyvin kokoonpantu, mutta aivan liian suuri ja liian koreileva. Ja deMille on toisinaan huonompikin kuin koreileva. On vaikea löytää toista tapausta, missä olisi pystytetty toista niin suurta kultaista vasikkaa ilman uskonnollisten johtajien vastalausetta. Elokuvapomo deMille väittää ylipääsemättömän hurskaasti, että hän on yrittänyt ’kääntää Raamatun jälleen alkuperäiseen muotoonsa’, siihen muotoon, missä se elettiinkin. Mutta hän on kuitenkin todellisuudessa heittänyt sukupuolivaistoja ja petosta elokuvissa käyvien silmiin lähes kaksi kertaa niin pitkälti kuin kukaan toinen on koskaan rohjennut tehdä.”

Time lopettaa tekemällä hyvin terävän syytöksen: ”On tosiaan hetkiä, jolloin näyttää siltä kuin seitsemäs käsky [”Älä tee huorin”] olisi ainoa, mistä deMille on tosiaan kiinnostunut siinä määrin, että Toisesta Mooseksen Kirjasta (Exodus) tulee sukupuolinen kirja (Sexodus) – Mooseksen onnettoman (ja puhtaasti kuvitellun) rakkauselämän johdosta. Onko tämä herjausta? Ei teknillisesti, mutta toisinaan on vaikea päättää, mihin huonon maun ja pyhyyden loukkauksen välinen hieno rajaviiva on vedettävä. Kun Jumala puhuu Moosekselle palavasta pensaasta, niin kajahtaa suuri mehevä bassoääni, mikä kuuluu parhaiten sellaisen televisioilmoittajan ääneltä, joka mainostaa hautaustoimistoa. On mahdotonta välttää tällaisina hetkinä sitä vaikutelmaa, että elokuvantekijä on, epäilemättä tarkoituksetta, ottanut Herran nimen turhaan.”

RAAMATULLISEN TIEDON PUUTE PALJASTUU

Dick Williams sanoi Los Angelesin Mirror-Newsissä marraskuun 14. pnä 1956 olleella palstallaan: ”En ole Raamatun historian asiantuntija. Vaikka siis epäilenkin kovasti eräitä filmin osia, mitkä olen jo nähnyt, niin en pysty kiistelemään deMillen ilmoituksesta, että ainoa kuvan kohta, missä hän ei odota olevansa raamatullisesti tarkka, on kultaista vasikkaa koskeva jakso. Mutta toiset, jotka ovat luultavasti perehtyneempiä tosiasioihin, alkavat astua esiin ja esittää eriäviä mielipiteitä deMilleä vastaan eikä myöskään ainoastaan pikkuseikoissa. Yksi näistä, on uskonnollinen aikakauslehti Herätkää!, mitä julkaisee Jehovan todistajien yhteyteen kuuluva seura.” Hän lainaa sitten kirjoituksesta. ”Hollywoodin muunnos ’Kymmenistä käskyistä”’, mikä oli julkaistuna (suomalaisen) Herätkää!-lehden tammikuun 8. p:n numerossa 1957. Mitkä ristiriitaisuudet elokuvan ja Raamatun välillä paljastetaan tässä?

Raamattu osoittaa, että farao tapatti heprealaiset lapset estääkseen Israelin kansan kasvun, mutta deMillen elokuva sanoo, että sen tarkoitus oli hävittää vapauttaja Mooses tämän ollessa lapsena. – 2. Moos. 1:9, 10.

Raamattu osoittaa Mooseksen tienneen koko ajan, että hän oli heprealainen, ja siksi, että hän tiesi, hän tappoi egyptiläisen, joka iski kuoliaaksi erään hänen heprealaisen veljensä. Hän pakeni Egyptistä. Mutta elokuva panee hänet maanpakoon siksi, että kun hän on täysi-ikäinen, niin hänen saadaan tietää olevan heprealainen ja rakastavan samaa tyttöä kuin faraon poika. – 2. Moos. 2:11, 12, 15.

Raamattu kertoo lain kirjoittamisesta ihmissydämiin ensimmäisen kerran profeetta Jeremian aikaan, mutta deMille menee Jumalan edelle tässä noin yhdeksänsataa vuotta esittäen sen sanotun Moosekselle palavan pensaan luona. – Jer. 31:31–33.

Raamatun kertomus osoittaa, että israelilaiset käyttivät Jumalan nimeä Jehova ja että siitä keskusteltiin nimenomaan Mooseksen kanssa 2. Mooseksen kirjan 6:3:nnessa, mutta elokuva viittaa toistamiseen siihen, että Jumalan nimi oli tuntematon israelilaisille, eikä sitä paljasteta milloinkaan koko elokuvassa.

Raamattu osoittaa Apostolien tekojen 7:23–30 Mooseksen paenneen Egyptistä ollessaan neljänkymmenen vuoden ikäinen ja olleen kahdeksankymmenen vanha, kun hän palasi Midianista, mutta elokuva ei ilmaise mitään ajankulua, vaan pitää kaikki rakkauskohtauksiin sekaantuvat henkilöt ihmeen nuorina, joskin Mooseksen annetaan vanhentua ihmeellisesti yhtäkkiä palavan pensaan luona.

Raamattu osoittaa, että Mooseksen viholliset olivat kuolleet Egyptissä, kun hän palasi, mutta elokuva antaa hänen pahimman vihollisensa istua valtaistuimella faraona. – 2. Moos. 4:19.

Raamattu kertoo Jumalan päättäneen tuottaa kymmenennen vitsauksen, Egyptin esikoisten kuoleman. Mutta elokuvassa tämä esikoisten kuolema on faraon ajatus, ja hän aikoo tehdä tämän israelilaisille, ja vasta sitten Jumala kääntää olosuhteet häntä vastaan tehden sen Egyptin esikoisille. – 2. Moos. 11:1–5.

Raamatun kertomus sanoo faraon myöhemmin ajaneen israelilaisia takaa saadakseen takaisin orjatyövoimansa, mutta deMille sanoo sen johtuneen siitä, että Mooses torjui faraon kuningattaren rakkauden. – 2. Moos. 14:5, 6.

Saattaa olla kiistanalaista seurasiko farao sotajoukkojaan Punaiselle merelle vai ei, mutta jos hän seurasi, niin hän kuoli siellä Raamatun mukaan. Mutta elokuva sallii hänen säilyä tuossa vesivyöryssä ja palata Egyptiin. – 2. Moos. 14:28.

Yllyttikö Daatan palvomaan kultaista vasikkaa Siinailla, ja nielikö maa hänet ja toiset sen johdosta? deMille sanoo niin, mutta Raamattu sanoo toisin. Kuolivatko nuo vasikanpalvojat lainkaan sillä tavalla? Eivät, vaan miekkaan ja vitsaukseen. Daatan ei ollut heidän joukossaan, sillä maa nieli hänet ja toiset kapinalliset paljon myöhemmin ja aivan eri synnin takia. – 2. Moos. 32:27, 28, 35; 4. Moos. 16:1–3, 12, 25–32.

On kohtalon ivaa, että missä deMille sanoi eroavansa Raamatusta, siinä hän ei todellisuudessa tehnyt sitä. Hän sanoi kansan tanssineen alasti palvoessaan kultaista vasikkaa, mutta hän puki sen. Nykyaikaiset käännökset osoittavat tarkalleen, että israelilaiset eivät tanssineet alasti, vaan riehaantuivat vain hillittömyyteen ja rajuuteen. – 2. Moos. 32:25; myös Um, Ts, Ak, Le.

Vastaa nyt kysymyksiin itse. Miten uskollinen deMille oli Raamatun kertomusta kohtaan? Kuinka oikeassa olivat papit, jotka ylistivät filmiä elokuvana, mikä on liikuttava, kunnioitettava, hengellinen ja henkeyttävä? Käyttikö Jumala tosiaan deMilleä antaen hänelle tämän tehtävän suoritettavaksi, niinkuin jotkut heistä sanoivat? Ja eikö ole enemmän kuin hiukan naurettavaa panna hänet samaan luokkaan kuin uskollinen apostoli Paavali, niinkuin eräs pappi teki? Entä mitä on sanottava niistä elokuva-arvostelijoista, jotka kirjoittivat, että on ilmeistä, kuinka hän kaivautui Raamattuun sanatarkasti ja noudatti Raamatun viittauksia kirjaimentarkasti?

Tämä raamatullinen elokuva on totisesti paljastanut raamatullisen tiedon puutteen!