Uskonto on vain pintakiiltoa

Kaikki papit eivät saa suurtakaan tyydytystä siitä, että he huomaavat kirkkojen jäsenluvun kasvavan Yhdysvalloissa. Harvat ymmärtävät sen siksi, mitä se todellisuudessa on: pinnalliseksi ilmiöksi, millä on itsessään hyvin pieni merkitys. Eräs tällainen on Amerikan yhdistyneen synagoogan esimies Charles Rosengarten. Kuten New Yorkin Timesin, marraskuun 18. p:n numerossa 1955 mainittiin, niin hän sanoi näin: ”Minä en mittaa kasvua lukumäärässä, vaan syvyydessä ja syvällisyydessä. Minä olen luonnollisesti mielissäni lisäluvuista, mutta sitä täytyy pitää [enintään, voitaisiin lisätä] vain ilmaisuna siitä, että tarvitaan uskonnollisia vastauksia elämän ongelmiin – eikä tämän tarpeen tyydyttämisenä.” ”Uskonto on enemmän kuin rukous”, Mr. Rosengarten jatkoi. ”Uskonto on enemmän kuin paastonaikaiset menot. Se on ihmisen olemuksen jokaisen osan ja ihmisen olemassaolon jokaisen puolen pyhittämistä.” Sitä, voitaisiin lisätä, merkitsi uskonto Jehovan varhaisille kristityille todistajille, jotka elivät tuhatyhdeksänsataa vuotta sitten, ja sitä se merkitsee heidän hengellisille seuraajilleenkin nykyään.