Juoru voi tuhota sinut!

”Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.” – Matt. 12:36, 37.

1. Mikä on ominaista niille, jotka juoruavat, ja miksi meidän tulee olla varuillamme sitä vastaan?

JUORU alkoi Saatana Perkeleestä. Eeva kuunteli hänen herjaavaa puhettaan Jehovasta, uskoi sen, toimi sen mukaan, ilmoitti sen miehelleen, ja lopputulos oli, että ensimmäinen ihmispari joutui eroon parhaasta Ystävästään. Siitä ajasta tähän asti ovat ihmiset juorunneet ja kärsineet siitä. Harvat, jos ketkään, ovat olleet syyttömiä siihen ja melkein kaikki ovat joutuneet sen uhreiksi. Usein ovat ne, jotka syyllistyvät siihen toistamiseen, närkästyneimpiä, kun he itse joutuvat sen kohteiksi. Kun juoru koskee heitä, niin he vihaavat sitä. Kun he levittävät sitä, niin he kaunistavat asian. Monet esittävät juorun esipuheeksi puolustelun ja pettävät sillä syyllistä omaatuntoa. He aloittavat useasti: ”En halua sanoa tätä, mutta . . .” ja jatkavat sitten mieltyneinä sen kertomista. Tai alkulause saattaa olla: ”En tiedä, onko tämä totta vai ei, mutta . . .” ja jatkavat kertoen, mitä epäilevät valheeksi. Meidän ei pitäisi olla tietämättömiä Saatanan juonista. Meidän tulee olla varuillamme juorun suhteen, mikä on Perkeleen ase.

2. Mitä meillä tulee olla mielessä tutkiessamme tätä kirjoitusta?

² Olla varuillaan kenen suhteen? Itsemme suhteen. Ajattele, kun luet tätä. Ajattele, miten se soveltuu sinuun eikä lähimmäiseesi. Se soveltuu tosin lähimmäiseesikin. Hän myöntää sen. Mutta tärkeää on, että sinä myönnät sen soveltuvan itseesi, että sinä sovellat sen itseesi. Sinä voit muuttaa itsesi. Sinä et voi ehkä muuttaa lähimmäistäsi. Keskity itseesi. Kun olet tullut virheettömäksi tässä asiassa, niin auta sitten lähimmäistäsi tulemaan myöskin sellaiseksi. Kun olet ottanut malan pois omasta silmästäsi, niin voit sitten yrittää vetää rikan lähimmäisesi silmästä. Me olemme taipuvaisia olemaan lempeitä itseämme kohtaan ja ankaria toisille. Muuttakaamme oman turvallisuutemme vuoksi asiat toisinpäin: olkaamme ankaria itseämme kohtaan ja lempeitä toisille. – Matt. 7:1–5.

3. Miksi juoruajat liioittelevat, ja millaisessa asemassa salaisuuksien paljastaja on?

³ Mitä juoru on? Se on vahinkoa aikaansaavaa puhetta. Se voidaan esittää ilkeämielisesti ja vahingoittamistarkoituksessa, mutta usein se puhutaan viattomasti haluamatta loukata ketään. Viaton esitys tulee toistettuna vahingolliseksi, koska se väritetään tai vääristellään höysteen lisäämiseksi siihen. Joku voi tehdä näin ilman ilkeyttä saadakseen kertomuksen jännittävämmäksi, mieluisemmaksi kuulijoille, tehokkaaksi aikaansaamaan tyydyttävämmän yllätyksen tai tyrmistyksen tai järkytyksen, eikä juoruaja ajattele höystämisinnossaan koskaan, mitä ikävyyttä hän aiheuttaa sille, joka on kiedottu asiaan. Hänen suustaan tulee ansa, mihin hän pistää oman jalkansa, ja hänet tavataan rikkomasta Jehovan käskyä: ”Älä liiku panettelijana kansasi keskellä”, ”älä levitä valheellista huhua”, ”älä ole joukon mukana tekemässä pahaa”. Vaikka monet kertoisivat väärää tietoa, niin ei meidän tarvitse seurata sitä joukkoa ja yhtyä panettelemaan veljeämme. Jos me emme ole varmoja kertomuksen todenperäisyydestä, niin meidän ei pidä toistaa sitä. Ja vaikka se olisi toisinaan tosikin, niin meidän ei tule toistaa sitä. ”Joka panettelijana käy, ilmaisee salaisuuden, mutta jolla luotettava henki on, se säilyttää asian.” ”Salaisuuden ilmaisee, joka panettelijana käy; älä siis antaudu avosuisen pariin.” Joka paljastaa salaisia asioita, jotka eivät kuulu toisille, puhuu tyhmästi, sekaantuu, tunkeutuu toisten asioihin, on kielijä, juoruaja. Hän pettää luottamuksen ja aiheuttaa vahinkoa. – 3. Moos. 19:16; 2. Moos. 23:1, 2; Sananl. 11:13; 20:19.

4. Milloin ja keille täytyy toisinaan paljastaa salaisuuksia, ja ovatko sellaiset ilmoitukset vahingollista juoruamista?

⁴ Joskus täytyy salaisuus kertoa, vaikka joku kärsiikin vahingon. Kun sinä tiedät jonkun tekevän salaa syntiä ja vaarantavan asemansa Jehovan edessä ja pilaavan seurakunnan puhtauden, niin sinun täytyy puhua. Puhua kenelle? Jokaiselleko seurakunnassa? Siihen ei ole syytä. Asian levittäminen olisi väärin, vahingollista sekä tuolle asianomaiselle että seurakunnalle. Joissakin tapauksissa saattaa riittää, kun puhuu asianomaiselle henkilölle, mutta useimmin on välttämätöntä puhua seurakunnan palveluskomitealle. Ilmoituksen teko voi johtaa sellaiseen, mikä näyttää vahingolliselta syylliselle, mutta lopputulos on todellisuudessa hänelle hyväksi. Mikään kuritus ei näytä iloiselta aikanaan, mutta se, joka alistuu siihen ja tulee sen valmentamaksi, korjaa siitä lopulta hyödyn. Muistettava seikka on, että kun tällainen salaisuus paljastetaan, niin se tulee tehdä niille, jotka ovat kykeneviä tai valtuutettuja oikaisemaan asian, eikä kielikelloille heidän juoruttavakseen. Paavali kirjoitti korinttolaisille: ”Sillä Kloen perheeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne.” Juorusivatko Kloen perheeseen kuuluvat Korinton veljistä? Eivät, vaan ilmoitus tehtiin heidän hyväkseen. Se tehtiin sellaiselle, joka voi korjata asiat oikaisemalla ne arvovaltaisesti ja asettamalla heidän jalkansa jälleen elämän tielle ja Jeesuksen askeleihin. – 1. Kor. 1:11; Hepr. 12:11.

5. Miksi jotkut kieltäytyvät ilmoittamasta ystäväänsä, ja ovatko he tosi ystäviä?

⁵ Jehovan laki piti huolen siitä, että todistajat voivat todistaa väärintekijöitä vastaan. Meitä ei ole kielletty todistamasta; meitä on vain kielletty todistamasta väärin. Monet maailman ihmiset tuomitsevat ”salaisuuden ilmoittamisena” jonkun toisen paljastavien tosiasioiden ilmaisemisen. Tämä on varsinkin alamaailman sääntö, joka sanoo, että on oikein olla vaiti tai todistaa väärin rikollisen suojelemiseksi, mutta on inhottavaa kertoa totuus, jos se paljastaa väärintekijän. Kristillisessä seurakunnassa on väärää uskollisuutta veljeä kohtaan suojella hänen syntejään, kun ne synnit vaarantavat sekä hänen elämänsä että seurakunnan puhtauden. Tuon veljen ja Jehovan seurakunnan todellinen ystävä nuhtelee häntä tai, jos on tarpeellista, ilmoittaa komitealle, jotta voitaisiin antaa voimakkaampi nuhde syntisen herättämiseksi jälleen järkiinsä. Tosi ystävä tekee tämän tilapäisen haavan syntisen iankaikkiseksi parantamiseksi: ”Vilpittömät ovat ystävän haavat, mutta petolliset ovat vihollisen suudelmat.” Ystävä, joka peittää jatkuvan synninteon, ei ole siis tosi ystävä, vaan todellisuudessa vihollinen. Alamaailman sääntö saattaa kiittää häntä, mutta uuden maailman raamatulliset periaatteet tuomitsevat hänet. – Sananl. 27:6, Ak.

6. Mikä puhe ei ole juorua, milloin se tulee juoruksi, ja mitkä kysymykset auttavat meitä saamaan selville sopivan ja sopimattoman puheen?

⁶ Siksi ei ole juoruamista, jos ilmoittaa asianomaisille palvelijoille jatkuvan synninteon, mutta olisi juoruamista levittää sitä toisille seurakuntaan kuuluville, jotka eivät ole siinä asemassa, että he voisivat ryhtyä oikaisutoimenpiteisiin, ja olisi väärin paljastaa sellaisen henkilön entistä syntiä, joka on tosiaan katunut ja muuttanut elämänsä ja joka on ilmaissut sen tekemällä polut suoriksi jaloilleen. Ei ole myöskään juoruamista puhua veljistämme, mitä he tekevät, minne he menevät tai mitä heille tapahtuu. Ihmiset kiinnostavat meitä, varsinkin meidän veljemme, eikä siinä ole mitään pahaa, jos keskustelee heidän toiminnastaan, kun vain olemme täsmällisiä ja kun siitä ei koidu mitään vahinkoa heille. Mutta tämä puhe muuttuu juoruksi, kun me tunkeudumme heidän henkilökohtaisiin, yksityisiin asioihinsa tai kun me herätämme kysymyksiä heidän vaikuttimistaan tai heitämme epäilyksiä tai epäluuloja heidän käytöksensä suhteen. Halventaako sinun puheesi jotakuta? Pilaako se hänen mainettaan? Erottaako se hänen ystävänsä hänestä? Loukkaako se hänen tunteitaan tai kylvääkö se epäsopua? Aiheuttaako se hänelle palvelusetujen menettämistä? Onko se totta? Jos se on totta, niin onko sitä liioiteltu tai väritetty, kunnes sen jättämä vaikutelma on väärä? Puhutaanko se ylemmyyden, omahyväisyyden, kateuden, pahansuopaisuuden tai katkeruuden tuntein? Voitko sinä sanoa sen puhtain omintunnoin, niin puhtain, että saattaisit sanoa sen tuon henkilön edessä täsmälleen samalla äänellä ja samoin sanoin? Ja mikä on seuraus sinun sanoistasi? Onko sinun puheesi hedelmä hyvä vai paha? Se voidaan tuntea sen hedelmistä.

7. Mikä osoittaa, että naiset rikkovat kielellä enemmän kuin miehet?

⁷ Kaikilla henkilöillä ei ole samoja heikkouksia. Meidän täytyy ensin tuntea heikkoutemme voidaksemme toimia niitä vastaan. Onko sinulla juoruamisheikkoutta? Jos sinulla on, niin myönnä se; miljoonat toiset tekevät sinulle seuraa. Myönnä se ja taistele sitä vastaan! Miten sinä voisit muuten voittaa sen? Vaikka naisille ei liene mieluista kuulla tätä, niin Raamattu näyttää ilmaisevan, että naiset rikkovat kielellä useammin kuin miehet. Tämä ei merkitse sitä, että miehet eivät juorua. He tekevät niin. Toiset juoruavat enemmän kuin naiset. Mutta naiset ovat joukkona syyllisempiä juoruamiseen kuin miehet joukkona. Raamattu varoittaa erityisesti naisia: ”Vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita.” Ja: ”Samoin tulee vaimojen olla arvokkaita, ei panettelijoita.” Raamattu sanoo naisista puhuessaan: ”He oppivat kylää kierrellessään vielä laiskoiksikin, eikä ainoastaan laiskoiksi, vaan myös juoruisiksi ja monitouhuisiksi ja sopimattomia puhumaan.” Ei miehen kieli, vaan naisen kieli on erotettu ärsyttävänä huonekunnissa: ”Vaimon tora on kuin räystäästä tippuva vesi.” Ja taas: ”Räystäästä tippuva vesi sadepäivänä ja toraisa vaimo ovat yhdenveroiset. Joka tahtoo hänet salassa pitää, se tuulta salassa pitää, se tavoittaa öljyä oikeaan käteensä.” – Tiit. 2:3; 1. Tim. 3:11; 5:13; Sananl. 19:13; 27:15, 16.

8. Miksi naiset juoruavat enemmän kuin miehet, ja miten tämä heidän puheliaisuutensa on usein avu?

⁸ Miksi on näin? Siksikö, että miehillä on korkeammat periaatteet tässä suhteessa? Ei välttämättä. Miehen hyökkäävät taipumukset suuntautuvat toisaalle. Miehet ovat joukkona taipuvaisempia kuin naiset tekemään ruumiillista väkivaltaa tai murhia. Mutta naiset haluavat puhua enemmän kuin miehet, ja he ovat erittäin kiinnostuneita ihmisistä, ihmisten toiminnasta ja ongelmista ja rakkausseikkailuista. Kun naiset puhuvat, niin he keskustelevat siitä, mikä kiinnostaa heitä, mikä merkitsee sitä, että he puhuvat ihmisistä, mikä taas vuorostaan merkitsee aina vaanivaa vaaraa, että puhe alentuu juoruksi. Miehet ovat enemmän kiinnostuneita asioista, tieteestä, maailman tapahtumista, kansantaloudesta tai työstään, ja kun he puhuvat näistä, niin ei juoruamisen vaara ole yhtä suuri kuin ihmisistä keskusteltaessa. Puhuminen ei ole itsessään paha. Naisten puhumistaipumus voidaan panna ja pannaankin usein hyvään käyttöön. Pikkulapset oppivat puhumaan naisten puheliaisuuden avulla. Naisevankeliuminpalvelijat voivat puhevalmiutensa takia esittää totuutta toisille helpommin kuin miehet, ja he saattavat tukea enemmän seurakunnan kokouksia vapaaehtoisilla selityksillä, kun ohjelma sallii läsnäolijoiden osallistua siihen. Mutta tämä avu voi tulla ansaksi, kun kieli kirpoaa valloilleen ja kiiruhtaa hillitsemättä juoruamiseen. Sekä miehet että naiset tutkivat siitä syystä itseään nähdäkseen, onko heillä heikkoutta juoruamiseen, ja jos he huomaavat omaavansa sitä, niin he ryhtyvät valvomaan erityisesti kieltään.

JUORUAMISEN VAHINGOT

9. Mitä Raamattu sanoo touhuajista ja toisten asioihin sekaantuvista?

⁹ Jehovan Sana varoittaa toistamiseen juoruamisesta. Juoruajat ovat touhuajia ja tunkeilijoita, jotka sekaantuvat toisten asioihin laiminlyöden omansa. Kristittyjä varoitetaan: ”Muutamat teidän keskuudessanne vaeltavat kurittomasti, eivät tee työtä, vaan puuhailevat sellaisessa, mikä ei heille kuulu.” Jos me kärsimme, niin sen tulee johtua kristillisen nuhteettomuuden säilyttämisestä eikä joka asiaan sekaantumisesta: ”Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö.” ’Eläkää hiljaisuudessa ja toimittakaa omia tehtäviänne’, sen sijaan että tunkeutuisitte meluisasti toisten asioihin. Raamattu sanoo, että ”jokainen hullu sekaantuu toisten asioihin”. Miksi vastaisit hullusta annettua kuvausta? – 2. Tess. 3:11; 1. Piet. 4:15, 16; 1. Tess. 4:11; Sananl. 20:3, KJ.

10. Miten juoruajat panevat alulle vaikeuksia ja jatkavat niitä, ja miksi he eivät ole ystäviä?

¹⁰ Toisten asioihin sekaantuvat juoruajat aiheuttavat ikävyyksiä. He lörpöttelevät toisten asioista, värittävät ja liioittelevat, väärinesittävät ja kääntävät sekä suurentelevat kiihoittavia kuiskailujaan: ”Halkojen loppuessa sammuu tuli, ja panettelijan poistuessa taukoaa tora. Hehkuksi hiilet, tuleksi halot, riidan lietsomiseksi toraisa mies. Panettelijan puheet ovat kuin herkkupalat ja painuvat sisusten kammioihin asti.” Sen sijaan että sanat puhuttaisiin ääneen vasten henkilön kasvoja, ne kuiskataan hänen selkänsä takana, ja juoruille ahneet korvat ottavat himokkaasti vastaan parjauksen. Nämä kuiskaukset eivät tee pelkästään pinnallista vaikutusta, vaan ne vajoavat syvälle perusteellisesti pureskeltaviksi ja sulatettaviksi. ”Ystävä rakastaa ainiaan ja veli syntyy varaksi hädässä”, mutta kuiskuttelija ei ole ystävä. Juuri silloin kun joku tarvitsee ystäviä ja veljiä enimmän, kun hän on jossakin vaikeudessa tai kärsii vastoinkäymisestä, silloin kuiskuttelija iskee ankarimmin riistääkseen kärsivältä hänen ystävänsä: ”Panettelija erottaa ystävykset.” ”Joka asioita kaivelee, se erottaa ystävykset.” – Sananl. 26:20–22; 17:17; 16:28; 17:9.

11. Millaista puhetta ennustettiin ilmenevän näinä viimeisinä päivänä, ja millainen vastuu on sillä juoruajalla, joka levittää valheita tahtomattaan?

¹¹ ”Joka parjausta levittää, on tyhmä.” Juorut ovat enimmäkseen parjausta. Miten paljon lienee alussa ollutkin totta, se suurennetaan pian, kunnes kertomuksen suurin osa on valhetta. Ystävät alkavat kaikota pois parjatusta, ja Jehovan viha kohdistuu juoruajaan, ”joka kylvää epäsopua veljien keskeen” seurakunnassa. Parjaaminen on yksi niistä synneistä, joiden ennustettiin rehoittavan viimeisinä päivinä ja jotka osoittavat tämän maailman ansaitsevan tuhon. Kristittyjen tulee siitä syystä karttaa erityisesti ”ulkokultaisuutta ja kateutta ja kaikkea panettelua”. (Sananl. 10:18; 6:19, Ts; 1. Piet. 2:1; 2. Tim. 3:3) Usein juoru ei ole ilkeämielistä eikä tarkoituksena ole vahingon aiheuttaminen, mutta ikävyyttä seuraa siitä huolimatta. Jos sinä tapat vahingossa miehen, niin hän on aivan yhtä kuollut, kuin jos olisit tahallasi tehnyt sen. Jos sinä levität valheita pitäen niitä totuuksina, niin ne ovat silti valheita, ja sinä valehtelet. Sinä voit yrittää siirtää syyn toiselle sanoen hänen kertoneen jutun sinulle. Hän valehteli siinä tapauksessa. Mutta kun sinä toistit sen, niin sinä valehtelit. Jos joku toistaa valheen painettuna, niin hän on kunnianloukkauslakien mukaan syypää siitä huolimatta, kuka pani sen alulle tai keneltä hän sen lainasi. Ja jos vain huhun alkuunpanija lausuu sen, niin huhu ei pääse koskaan kovin kauas eikä aiheuta paljon vahinkoa. Eikö Jehova pidä nykyään vastuullisina niitä, jotka toistavat monta vuosisataa sitten alullepantuja uskonnollisia valheita? Hän pitää myöskin vastuullisina niitä juoruajia, jotka joko aloittavat valheita tai levittävät niitä.

12. Mitä juoruajat näyttävät unohtavan, ja mitä he sanovat silloinkin, kun he muistavat?

¹² Jos joku on levittänyt valheita tietämättään, niin hän ei ole yhtä moitittava kuin tahallinen valehtelija, mutta ei hänkään ole syytön. Jos hän on tosiaan murheellinen, niin hän varoo varmasti toistamasta juoruja tulevaisuudessa. Mutta tämä varovaisuus ei ole ominaista juoruja rakastaville. Paavali sanoi itsensä osoittamisesta uskolliseksi: ”Unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, . . . taivaallisella kutsumisella.” (Fil. 3:13, 14) Paavali unohti menneen ja katsoi eteenpäin silmämääränään hyvä loppu, mutta juoruajat näyttävät unohtavan entiset juttunsa, mitkä osoittautuivat vääriksi, ja katsovat eteenpäin heikentymättömin innoin kieliäkseen enemmän tulevaisuudessa. Heidän voisi odottaa muistavan, kuinka usein heidän entinen juorunsa oli väärä, ja siksi saattaisi heidän odottaa olevan paljon varovaisempia tulevaisuudessa. Mutta harvoin he ovat. Jos he viitsivät lainkaan ajatella menneitä valheitaan, niin he tekevät sen vain puolustuksekseen. He kieltävät koskaan sanoneensa niin, tai he kätkevät ensimmäisen valheen kertomalla toisen. Otaksukaamme heidän levittäneen huhua, että kaksi henkilöä aikoo mennä naimisiin. Aika kuluu, mutta avioliittoa ei synny. He sanovat silloin, että noille kahdelle tuli riita ja he peruuttivat häät. Kuitenkin oli kaikki alun pitäen juoruajien mielikuvitusta ja epäluuloa, eikä huhulla ollut koskaan luotettavaa pohjaa. Jos juoruajat katsoisivat taakseen sitä vahinkoa, mitä heidän valheensa on tehnyt, niin he eivät katsoisi eteenpäin niin innokkaina odottaen lisää kielimistä.

13. Miksi juoruaminen on raukkamaista ja murhaamista, ja mikä on seurauksena niille, jotka itsepintaisesti jatkavat sitä?

¹³ Juoru voi olla ilkeä. Se on raukkamainen. Se voi olla murhaava. Se saattaa tappaa hyvän nimen tai hävittää hyvän maineen tai myrkyttää ihmisten mielen juorun uhria kohtaan. ”He hiovat kielensä niinkuin käärmeet, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla.” Puhe voi olla tappava: ”Joiden hampaat ovat keihäitä ja nuolia ja joiden kieli on terävä miekka.” Jotkut kielet ovat niin terävät kuin miekat, ja niiden ampumat sanat voivat lävistää kuin nuolet, ja niiden päästämät sana-ammukset tulevat väijyksistä ja iskevät uhriinsa takaapäin: ”Jotka hiovat kielensä kuin miekan, jännittävät jousensa, nuolinaan karvaat sanat, salaa ampuaksensa nuhteettoman. He ampuvat häntä äkisti eivätkä kavahda.” Mutta niiden raukkamaisten, jotka juoruavat jonkun selän takana, pitäisi muistaa, että heidän on kohdattava Jehova, että Jehova kuulee, vaikka heidän ihmisuhrinsa ei kuulisikaan, ja ”heidän oma kielensä langettaa heidät” tuhoon. Heidän juoruava kielensä aikaansaa heidän poisrepimisensä elävien maasta: ”Sinun kielesi . . . on kuin terävä partaveitsi, sinä petoksen tekijä. Sinä rakastat pahaa etkä hyvää, sinä puhut valhetta etkä totta. Sela. Sinä rakastat kaikkia surman sanoja, sinä kavala kieli. Sentähden myös Jumala kukistaa sinut ainiaaksi, hän tarttuu sinuun ja raastaa sinut majastasi, repäisee sinut juurinesi elävien maasta.” – Ps. 140:4; 57:5; 64:4, 5, 9; 52:4–7.

14. Mihin juoruaminen saattaa johtaa?

¹⁴ Juoru voi tulla niin ilkeäksi ja tehdä niin paljon vahinkoa, että se voi aiheuttaa seurakunnasta erottamisen. Se saattaa johtaa jaarittelijan turmioon seurakunnassa: ”Joka suistaa suunsa, se säilyttää henkensä, mutta avosuinen joutuu turmioon.” Hänen juoruamisensa voi erottaa ystäviä, mutta jos juoruaminen jatkuu, niin se erottaa hänet Jehovan järjestöstä: ”Herra [Jehova], kuka saa vierailla sinun majassasi, kuka asua sinun pyhällä vuorellasi? Joka ei panettele kielellänsä, joka ei tee toiselle pahaa eikä saata lähimmäistään häväistyksen alaiseksi.” ”Kavalaa suuta minä vihaan”, sanoo Jehova. Jos Jehova vihaa sitä, niin meidänkin tulee vihata sitä, eikä tuon vihattavan pidä antaa olla seurakunnassa. Me rukoilemme niinkuin on neuvottu: ”Herra [Jehova], pelasta minun sieluni valheellisista huulista, petollisesta kielestä.” Jos seurakunnassa on sellaisia huulia ja kieliä, niin seurakunta voidaan vapauttaa niistä erottamisella. – Sananl. 13:3; Ps. 15:1, 3; Sananl. 8:13; Ps. 120:2.

15. Mikä tekee juoruamisen niin vaaralliseksi, ja mitä kysymyksiä juoruajan tulisi harkita?

¹⁵ Juoru koskee monta kertaa vähäpätöisiä asioita, mutta kun lörpöttävä kieli suurentelee sen aivan suhteettomaksi, niin syntyy epäsopua. Juoru tekee kärpäsestä härkäsen ja härkäsestä kärpäsen. Todellinen härkänen, epäsovun kylvö, on juoruajasta kuin kärpänen verrattuna siihen vähäpätöiseen vaikeuteen, minkä hän suurentaa härän mittoihin aiheuttaen epäsopua. Miten vaarallista sellainen hyödytön puhuminen onkaan! Me luemme Matteuksen 12:36, 37:nnestä: ”Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.” Miten sinä luulet sanoja katseltavan tuomintakausina? Voitko sinä puolustaa juoruamistasi? Riittääkö se veruke, että sinä et tarkoittanut mitään pahaa? Kuuluuko se totuudenmukaiselta, jos tapahtumat osoittavat sinun juorunneen jatkuvasti, vaikka jotkut sinun juttusi osoittautuivatkin valheiksi? Voitko sinä vierittää vastuun toiselle niistä sanoista, jotka ovat tulleet sinun suustasi? Ole varma siitä, että jos sinun sanasi ovat olleet juoruavia, niin ne ovat tuomittuja. Miten paljon parempi onkaan nyt kehittää viisaasti kieltä, mikä parantaa eikä vahingoita: ”Moni viskoo sanoja kuin miekanpistoja, mutta viisasten kieli on lääke.” – Sananl. 12:18.