Muinaisen Kreikan uskonto
”KREIKKALAISET etsivät viisautta”, sanoo apostoli Paavali. (1. Kor. 1:22) Mutta viisauden etsiminen on toinen asia ja sen omaaminen aivan toinen. Saivatko nuo muinaiset kreikkalaiset, jotka hylkäsivät Jumalan Sanan, koskaan tosi viisautta? Maailman viisaat ajattelevat heidän saaneen. Esimerkiksi hyvin arvossapidetty englantilainen runoilija Shelley huudahti kerran haltioissaan: ”Me olemme kaikki kreikkalaisia! Meidän lakiemme, kirjallisuutemme, uskontomme, taiteittemme juuret ovat Kreikassa. Ilman Kreikkaa”, hän jatkaa, ”me olisimme saattaneet yhä olla raakalaisia ja epäjumalanpalvelijoita.” (Encycl. Amer.) Mutta mitä sanovat tosiseikat? Katsokaamme vastauksen saamiseksi heidän uskontoaan, sillä uskonto ilmaisee enemmän kuin mikään, miten viisas jokin kansa on todellisuudessa.
Muinaiset kreikkalaiset olivat jo vuosisatoja ennen sitä aikaa, jolloin Paavali saarnasi ateenalaisille, ”enemmän antautuneita jumalien pelkoon kuin muut”. (Apt. 17:22, Um) Heillä oli erään 8. vuosisadalla eKr. eläneen kirjailijansa, Hesiodoksen, mukaan 30 000 jumalaa. Historioitsija Herodotos kertoo heidän jumaliensa olleen foinikialaista ja egyptiläistä alkuperää.
OLYMPOKSEN JUMALAT
Lord esittää kirjassa Beacon Lights of History 1. osassa huomattavan yksityiskohtaisesti Kreikan jumalaistarustoa. Hän kertoo Olympoksen vuorella asuneista kahdestatoista suuresta jumalasta, joista kuusi oli miespuolisia ja kuusi naispuolisia. Vaikka nuo jumalat olivatkin paljon ihmisten yläpuolella kooltaan, tiedoltaan, voimaltaan ja kauneudeltaan eivätkä kuoleman alaisia, niin heillä oli kuitenkin samat heikkoudet ja vajavaisuudet kuin ihmiskunnallakin. Niinpä esim. ”jumalien isä”, Zeus (roomalaisten Juppiter), oli anastaja, varas ja avionrikkoja ja osallistui jumalatovereittensa riitoihin, kateellisuuteen ja vihollisuuksiin, vaikka olikin luoja ja voimakkaampi kuin kaikki muut jumalat yhteensä.
Poseidon (roomalaisten Neptunus), Zeuksen veli, oli meren jumala, raaka, raju ja kostonhimoinen jumala, jolla oli samat moraaliset luonteenpiirteet kuin veljelläänkin. Apollon, auringon jumala sekä viisauden, runouden ja musiikin jumala, oli isäänsä Zeusta kunnioitettavampi. Koska hänellä oli miellyttävyyttä, voimaa ja ihanteellinen ruumiinrakenne, niin hän oli kaikkein suosituin kaikista jumalista, ja hänen kunniakseen rakennettiin temppeleitä joka puolelle Kreikkaa. Hän oli jumalien todellinen hallitsija, joka palveli kuningas Zeuksen ”pääministerinä”.
Hefaistos (roomalaisten Vulcanus), tulen jumala, oli seppä, joka takoi ukonnuolia Zeukselle. Hän oli Apollonin vastakohta ruumiillisesti, epämiellyttävä ja rampa. Ares (roomalaisten Mars), sodan jumala, oli julma, laiton, verenhimoinen ja ahne. Hermes (roomalaisten Mercurius) oli kaupan jumala, täynnä juonia, valheellinen ja epärehellinen. Hän oli myöskin puhetaidon jumala.
Olympoksen kuningatar oli Hera (roomalaisten Juno), Zeuksen sisar ja eräs vaimo, jolla oli miehensä vertainen valta. Koska kreikkalaisilla oli huono käsitys naisista, niin he esittivät hänet ylpeäksi, kostonhimoiseksi, luulevaiseksi, häikäilemättömäksi ja julmaksi. Hän moitti miestään niin hellittämättä, että tämä valitti sitä katkerasti jumalien kokouksessa, mikä oli melko lailla sopimatonta hänen otaksutulle arvokkuudelleen kaikkien jumalien päänä!
Athene (roomalaisten Minerva), Ateenan jumalatar, luokiteltiin Apollonin vertaiseksi viisaudessa. Hän oli virheetön persoonallisuus, mutta hänellä oli hyvin harvoja viehättäviä naisellisia ominaisuuksia. Artemis (roomalaisten Diana), Apollonin sisar, oli metsästyksen jumalatar, mihin urheiluun kreikkalaiset olivat erittäin ihastuneita. Hän oli se jumalatar, jonka Efesossa olevat hopeasepät nostivat sellaisen melun, koska apostoli Paavalin saarna haittasi heidän tekemiensä pienoistemppelien myyntiä. – Apt. 19:23–40.
Afrodite (roomalaisten Venus) oli aistillisten huvitusten ja pelkän ruumiillisen kauneuden jumalatar. Hänen nimestään on johtunut sana ”afrodisiaka”, mikä tarkoittaa aistillista himoa kiihoittavia rohdoksia tai ruokia. Hestia (roomalaisten Vesta), joka oli kodin hyveitten jumalatar ja hallitsi tulisijoja ja rakennuksia, oli melko epämääräinen persoonallisuus.
Demeter edusti Maa-äitiä ja oli maanviljelyksen, menestyksen ja varallisuuden jumalatar. Koska maanviljelys oli vanhin sekä tärkein ammatti, niin hänen kuvataan hallitsevan sivistystä ja lainsäädäntää. Viljasta käytetty sana ”cerealiat” johtuu hänen roomalaisesta nimestään Ceres, jonka yhteyteen liitetään ”runsaudensarvi”. Hänet esitetään myöskin Eleusiksen mysteereitten jumalattarena, joka lupasi onnellista tämänjälkeistä elämää kaikille, jotka niihin perehdytettiin.
MUITA JUMALIA
Juuri kuvailemiemme kahdentoista suuren jumalan ja jumalattaren lisäksi oli pienempiä jumalia, joilla oli huomattava sija muinaisten kreikkalaisten uskonnossa, vaikka he eivät saavuttaneetkaan Olympoksen arvoasemaa. Dionysos, roomalaisten Bacchus, oli yksi näistä, joka hallitsi viinin ja juopumuksen jumalana viinitarhoja. Pluton eli Hades, joka oli yhdessä veljiensä Zeuksen ja Poseidonin kanssa kukistanut isänsä Kronoksen, sai arvanheitolla vallan alemmilla, manalan, kuolleitten asuinsijoilla, missä hän hallitsi vaimonsa Persefonen, ankaran puhtaaksi, kauheaksi ja julmaksi kuvatun kuningattaren, kanssa. Persefonelle ei pystytetty lainkaan temppeleitä, koska kreikkalaiset eivät ottaneet tulevaa elämää vakavasti, vaikka he kaikki uskoivatkin sielun jatkuvaan olemassaoloon kuoleman jälkeen.
Oli myös lukemattomia vähäisempiä jumalia, jotka kreikkalaiset samastivat jokaisen erillisen asian kanssa, mikä heidän ajatuksissaan askarteli, sellaisten kuin vuoret, joet, kaupungit, lähteet, kalliot, eläimet, uni ja kuolema, yö ja päivä, vanhuus ja kipu. He olennoivat kaikki ihmismielen ja taipumuksen ominaisuudet, kaiken, mitä he näkivät, tunsivat tai mistä puhuivat, ja näiden olennoitujen otaksuttiin hallitsevan niiden edustamia esineitä ja asioita, ja niitä palvottiin enemmän tai vähemmän.
Vaikka muinaiset kreikkalaiset eivät olleetkaan kovin moraalisia ihmisiä, niin he olivat kuitenkin hyvin uskonnollisia. He huusivat jatkuvasti avukseen jumaliaan joka tilanteessa: symposium, se aatteellinen juhla, mikä seurasi muuttumattomasti heidän aineellista ruokajuhlaansa, alkoi ja loppui rukouksella; poliittiset kokoukset alkoivat palvonnalla; puhujat rukoilivat ennenkuin alkoivat puhua; maanviljelijä ennen kyntämiseen ryhtymistä; nuorukaiset ennen urheilukilpailuihin osallistumista, metsästämään menoa tai sotaan uskaltautumista; kuhunkin asianomaiseen jumalaan vedottiin rukoillen tehtävästä ja sukupuolesta riippuen.
Raamattu kertoo Jumalan tehneen ihmisen omaksi kuvakseen, millä tarkoitetaan sitä, että hän antoi ihmiselle viisauden, oikeuden, rakkauden ja voiman ominaisuudet. (1. Moos. 1:26) Edelläolevasta käy ilmi, että ihminen teki muinaisessa Kreikassa jumalat itsensä langenneeksi henkiseksi, moraaliseksi ja ruumiilliseksi kuvaksi, ja näiden ”jumalantekijäin” joukossa oli etusijalla Homeros ja Hesiodos, jotka auttoivat oivallisella kirjallisella tyylillään näiden jumalien painamisessa ihmisten mieleen. Heidän apunaan tässä olivat kuvanveistäjät, jotka esittivät näitä jumalia patsaissa. Nuo patsaat ovat kauneudeltaan, viehkeydeltään, ihanuudeltaan ja majesteettisuudeltaan hienoimpia, mitä maailma on nähnyt. Muinainen Kreikka oli täynnä muistopatsaita, joista etumainen oli Zeuksen patsas hänen temppelissään Olympiassa, 18 metriä korkea ihmishahmo, jonka etevimmät kuvanveistäjät olivat tehneet norsunluusta, kullasta ja jalokivistä.
ENNUSTAMINEN, TIETÄJÄT JA ORAAKKELIT
Muinaiset kreikkalaiset koettivat varmistua jumalien tahdosta ennustajien, tietäjien ja oraakkeleitten avulla. Ukkonen, salamat, sade, pimennykset, lintujen lento – kaikilla näillä oli merkityksensä. Väitettiin Prometheuksen opettaneen ihmisille ennustustaidon: ”Lintujen viha, yhdessäolo ja kiintymys; ja sisälmysten sileä pinta, ja millainen väri sapella täytyy olla jumalan mielisuosion saamiseksi ja maksalohkon sopusuhtainen laikullisuus; ja rasvaan kääriytyneet reisiluut ja pitkä eläimen selkäranka, minkä minä poltin ja perehdytin kuolevaiset salaisen taidon mysteereihin.” (Encycl. Amer. 13. osa, sivu 413) Tämä muistuttaa mieleen sen ajan, jolloin Babylonian kuningas yritti varmistua siitä, miten hän menettelisi, ja muiden ennustuskeinojen mukana ”tarkkasi maksaa”. – Hes. 21:21.
Tietäjä, jonka päätehtävänä oli selittää merkkejä, unia ja enteitä, oli muinaisen Kreikan armeijoitten kenraalista seuraava mies. Hänen uskottiin olevan jumalien henkeyttämä, ja hänen lahjansa otaksuttiin periytyvän perheissä. Hänen virkansa sai myöhempinä aikoina suuremman merkityksen, koska hänen läsnäolonsa tiesi jumalien hyväksyneen käytävän sodan.
Tietäjien ennustus- ja selitystaidon lisäksi kreikkalaiset tiedustelivat oraakkeleilta. Tämä sana johtuu latinalaisesta sanasta, mikä merkitsee ”puhua, lausua, rukoilla”. Oraakkeli oli ”välikappale, jonka kautta jumala paljastaa kätkettyä tietoa eli tekee tunnetuksi jumalan tarkoituksen”, ja edusti muinaisen Kreikan uskonnon kannattavinta puolta. Vanhin oraakkelikeskus oli heidän pääjumalansa Zeuksen olinpaikka Dodona, missä saatiin Zeuksen sanomia pyhän tammen lehtien kahinasta.
Kuuluisin ja tuottavin kaikista oraakkelikeskuksista oli Apollonin (Kreikan ennaltatietämyksen ja viisauden jumalan) sijaintipaikka Delfoi, missä eivät käyneet ainoastaan kreikkalaiset maan kaikista osista, vaan myöskin ulkomaalaiset, kuninkaitten ja muitten hallitsijain ollessa sen etumaisten suosijain joukossa. Delfoissa ’oraakkeleita esitti papitar Pythia, joka istuutui kultaiselle kolmijalalle onkalon päälle, mistä tuli pahanhajuisia ja myrkyllisiä höyryjä. Näiden vaikutuksesta hän lausui uskonnollisen hurmion vallassa sanoja, jotka erityisesti sitä tarkoitusta varten koulutetut profeetat järjestivät ja esittivät kysyjille’.
Monet noista saaduista vastauksista olivat epämääräisiä ja toisinaan niille voitiin antaa aivan vastakkaiset selitykset. Ennustuksia tiedustelevat maksoivat auliisti noista epämääräisistä, epäselvistä, jopa aivan vääristäkin tiedoista, joita he saivat, eivätkä siten ainoastaan täyttäneet Apollonin temppeliä aarteilla, vaan tekivät myös välttämättömäksi muiden rakennusten valmistamisen niiden aarteitten sijoittamiseksi. Delfoita, Apollonin oraakkelin olinpaikkaa, on sanottu ”muinaisuuden Vatikaaniksi”.
USKONTO ILMAN OMAATUNTOA
Kreikkalaiset rakensivat varhaisimpina aikoina alttareita, joilla he uhrasivat avoimilla kedoilla, lehdoissa ja kukkuloilla sekä vuortenhuipuilla. Myöhemmin rakennettiin alttareita joko jonkin jumalan kunniaksi tai kuolleen ystävän tai sukulaisen muistoksi. Heidän temppeliensä sisäänkäytävän vieressä oli tavallisesti ’vihmontakuppi’, kivestä tai kuparista tehty astia täynnä ”vihittyä vettä”, minkä tarkoitus oli suuressa määrin sama kuin nykyisissä roomalaiskatolisissa kirkoissa olevalla ”pyhällä vedellä”.
Alttareilla uhrattiin eläimiä, joista niiden uhraajat söivät osia. On sanottu, että toisinaan uhrattiin ihmisiäkin. Oli myöskin verettömiä uhreja, joihin kuuluivat suitsutus ja kalliit metallit, astiat, vaatteet ja raha, mitkä arvoesineet joutuivat lopulta pappien tai kaupungin ylhäisten koteihin.
Sapatteja ei ollut, mutta kautta vuoden vietettiin noin viisikymmentä juhlaa. Jotkut niistä olivat jumalien kunniaksi, muutamat vuodenaikojen kunniaksi, toiset kansan suurten voittojen jne. juhlimiseksi, ja ne kaikki toivat paljon huvia kreikkalaisille. Useita niistä vietettiin hyvin komeasti, mahtavasti ja loistavasti ja hyvin suuressa määrin samanlaisin kulkuein kuin keskiaikana, ja tällaisia kulkueita nähdään vieläkin joissakin roomalaiskatolisissa maissa.
Valtio ohjasi ja vallitsi uskontoa, suosi sitä ja maksoi uhreista, menoista, kulkueista ja tanssinäytöksistä, koska se kaikki auttoi yhteisen kansan pitämisessä tyytyväisenä kurjassa tilassaan. Sentähden ei suvaittu ateismin eikä uusien jumalien saarnaamista eikä muunkaanlaista vahvistetun uskonnon häiritsemistä.
Koska jumalat olivat itse moraalitonta joukkoa, niin ei ole ihmetyttävää, että monet niiden kunniaksi vietetyt juhlatkin tapahtuivat ”irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalain palvelemisessa”. Että tämä apostoli Pietarin kuvaus sopii tosiaan kreikkalaisten juhliin, sen vahvistavat maalliset historioitsijat, jotka sanovat, että Dionysoksen (Bacchuksen) kunniaksi pidettyjä juhlia ”vietettiin häpeällisin hurjasteluin – niihin liittyi villit tanssit, meluisat kemut, kiihoittava musiikki ja hurmioituneet esitykset”. Aistillisuus kävi hillittömäksi Afroditen kunniaksi vietetyissä menoissa, ja fallisismi, sukupuolipalvonta, antoi leimansa maanviljelyksen jumalattaren, Demeterin, juhlille. – 1. Piet. 4:3, 4.
Missä määrin muinaiset kreikkalaiset olivat vajonneet ”riettauden lätäkköön”, se voidaan nähdä siitä seikasta, että ”Kreikan yhteiskunta oli sellaisen homoseksuaalisen ajatuskannan turmelema, mikä johti usein samalla sekä irstaisiin ja irvokkaisiin sanoihin että tekoihin”. (Encycl. Amer.) Naiset olivat niin turmeltuneita, että miehet pitivät avioliittoa epämiellyttävänä taakkana, minkä he ottivat itselleen ainoastaan, jotta joku olisi ollut hautaamassa heidät ja jotta velvollisuus valtiota kohtaan olisi tullut täytetyksi, eivätkä he sentähden menneetkään avioliittoon ennenkuin yli kolmenkymmenen ikäisinä, jolloin he valitsivat itselleen hyvin nuoria naisia.
Papit eivät opettaneet moraalia eikä hengellisiä totuuksia, koska ei ollut mitään heidän uskontoaan opettavia pyhiä kirjoja. He olivat pelkästään valtion määräämiä tai arvalla valittuja virkailijoita, jotka hoitelivat uskonnollisia tapoja ja menoja ja tiedustelivat asioita oraakkeleilta. Heidän joukossaan oli useita arvoasteita, ja heidän virkansa myytiin monesti enimmän tarjoavalle.
Omantunnon käsite puuttui tyystin muinaisesta Kreikan uskonnosta eikä henkilökohtaista syntiä tunnettu. Sen tarkoitus ei ollut tutustuttaa ihmistä Jumalaan eikä siihen, mikä on oikein ja mikä väärin, vaan ainoastaan palvella niiden huvituksia etsivien ja taidetta rakastavien ihmisten itsekkäitä tarkoitusperiä, jotka elivät vain nykyisyydessä ja yksinomaan itselleen. Jos itsekkyys sekoitti asiat, niin itsemurha lopetti aina kaiken. – 1. Kor. 15:32.
Voidaanko kaiken edelläolevan huomioonottaen sanoa muinaisten kreikkalaisten olleen tosiaan viisaita, ja onko ihmiskunta kiitollisuudenvelassa heille? Tuskinpa!
[Kuva s. 180]
Zeus (Roomalaisten Juppiter)