Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • w50 15/2 s. 59-63
  • Guayanasta Puerto Ricoon

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Guayanasta Puerto Ricoon
  • Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 1950
  • Väliotsikot
  • BARBADOS
  • TRINIDAD
  • PUERTO RICO
Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 1950
w50 15/2 s. 59-63

Guayanasta Puerto Ricoon

MYÖHÄÄN huhtikuun 21 p:n iltana veljet Knorr ja Henschel menivät Zanderyn lentokentälle Vartiotorni-Seuran Paramaribossa sijaitsevan Surinamin haaratoimistonpalvelijan seurassa. Kone saapui etelästä puoli tuntia myöhässä, mutta aika kului nopeasti. Georgetownin lentokentälle, Atkinson-kentälle, joka on nykyään Yhdysvaltojen armeijan tukikohta, on vain lyhyt lentomatka. Siksi me saavuimme Brittiläiseen Guayanaan ennen puoltayötä. Lentotukikohdassa käymiseen täytyy hankkia erikoislupa, mutta kolme veljeä oli saanut luvan, ja he olivat tervehtimässä meitä saapuessamme lentokentän rakennukseen. Viivyimme jonkin hetken lentokentällä tarkastuksien tähden. Kenttä sijaitsee 43 kilometrin päässä kaupungista, ja se merkitsi, että meillä oli pitkä ajo edessä. Kun ajoimme kaupunkiin, niin huomasimme, että olimme saapuneet sokeria tuottavaan maahan. Ohitimme useita sokeritehdasalueita ja monia sokeriruokopeltoja. Kello 1.30 yöllä saavuimme Georgetownissa olevaan Seuran lähetyskotiin ja haaratoimistoon. Ystävät heräsivät ja nousivat tervehtimään meitä.

Konventti alkoi tuona aamuna kenttäpalveluksella. Kastepuhe täytyi pitää vuoroveden takia kello 12.30, ja kello 13 ystävät lähtivät rantapadolle. 29 kastettiin Atlantissa tuona päivänä, mikä on jälleen edistyksen merkki.

Kaikki odottivat innokkaasti yleistä esitelmää aiheesta ”On jo myöhempi kuin luuletkaan!”, ja he olivat ryhtyneet voimaperäisesti ilmoittamaan Georgetownissa sekä siirtomaan muissa osissa asuville ihmisille, että Seuran presidentti N. H. Knorr puhuu. Mainoksia oli kiinnitetty rautatieasemille kautta maan. Ihmisille oli ilmoitettu asiasta jakeluilmoituksilla, mainoskilvillä, ilmoitustauluilla ja radiolla. Kolme eri sanomalehteä lähetti reportterinsa haastattelemaan veli Knorria, ja sen jälkeen ilmestyi tietenkin kirjoituksia lehtiin. Lauantai-iltana radioasema ZFY varasi viisitoista minuuttia haastattelua varten. Veli Phillips teki kysymyksiä ja veli Knorr vastasi. Kysymykset koskivat asioita, jotka kiinnostivat Brittiläisessä Guayanassa asuvia henkilöitä, kuten konventin tarkoitusta, Seuran järjestöä, järjestön kokoa, oliko sillä poliittista päämäärää jne. Eräs kysymys koski sitä, suosivatko kommunistit työtämme. Tähän viimeiseen kysymykseen annettu vastaus osoitti sen epäsuotuisan kohtelun, mitä Jehovan todistajat ovat saaneet osakseen kommunistimaissa, sekä sen, miten Seuran toimistoa ei ollut voitu avata Venäjällä. Jugoslavian, Romanian ja Tshekkoslovakian toimistot on suljettu. Monia Jehovan todistajia on lähetetty Siperiaan. Kommunismi ei ole yhtä mieltä siitä, että Jumalan valtakunta on maailman ainoa toivo. Monia kysymyksiä tehtiin järjestön laajentumisesta, ja haastattelun yhteydessä mainittiin yleinen esitelmä, johon kaikkia kutsuttiin saapumaan. Myöhemmin saimme kuulla, että monet Barbadoksessa ja Trinidadissa samoin kuin Brittiläisessä Guayanassa asuvat henkilöt olivat kuulleet tämän ohjelman.

Georgetownin kaupungintalo oli varattu konventin useimpia kokouksia varten, ja suurimman joukon, joka saapui tähän saliin, muodosti 287 ystävää. Tietäen kaupungintalon salin aivan liian pieneksi yleistä esitelmää varten ystävät yrittivät saada teatterin tarkoitukseen; Astor-elokuvateatterin omistaja antoikin sen ilmaiseksi Seuran käyttöön, joten esitelmä voitiin pitää siellä sunnuntai-iltapäivällä. Läsnä oli 1 277 henkilöä, jotka osoittivat harvinaista mielenkiintoa aiheeseen ”On jo myöhempi kuin luuletkaan!” Osoituksena siitä oli se seikka, että 500 henkilöä tuli kaupungintaloon kuulemaan veli Knorria uudelleen.

Paikallinen katolinen järjestö ei tietenkään ollut lainkaan hyvillään tästä julkisesta puheenaiheesta eikä siitä, että Jehovan todistajilla oli konventti Georgetownissa viikonloppuna, ja vieläkin vähemmän he pitivät siitä ilmoituksesta, että sen yhteydessä on yleinen esitelmä. Katolisen kirkon piispa kielsi sunnuntaiaamuna seurakuntalaisia menemästä tähän elokuvateatteri Astorissa pidettävään kokoukseen. Mutta näyttää siltä, että hän vain auttoi yhä useampia ihmisiä saapumaan. Kokouksen jälkeisenä maanantaina muuan katolilainen tuli erään liikealalla työskentelevän veljen luo ja kertoi tälle pitäneensä kovasti yleisestä esitelmästä. Veli kysyi, eikö piispa ollut kieltänyt häntä tulemasta yleiseen esitelmään, ja vastauksena oli, että tällainen ilmoitus oli tehty, mutta ’se ei koskenut minua, se koski niitä, jotka eivät ole tarpeeksi älykkäitä ymmärtääkseen eron hyvän ja pahan välillä’. Näyttää siltä, kuin useat katoliset henkilöt ajattelisivat nykyään omilla aivoillaan ja tulisivat siihen johtopäätökseen, että papit eivät tarkoita heitä. Monet alkavat lukea Raamattua, ja siten tehdessään he oppivat tuntemaan totuuden.

Ollessamme Georgetownissa meille ilmoitettiin, että Pan American Airways-yhtiö oli muuttanut aikataulujaan. Veli Henschelin ja veli Knorrin piti päästä Barbadokseen tiistaina, mutta nyt Pan American-yhtiöllä ei ollut lentovuoroja ennen keskiviikkoa. Päätettiin, että veli Henschel lähtee sunnuntaiaamuna Länsi-Intian lentolinjaa käyttäen Trinidadiin ehtiäkseen varmasti Barbadokseen ajoissa huolehtimaan konventista ja pitämään esitelmää, sillä veli Knorrin oli mahdotonta päästä sinne konventin alkuun, koska hänen täytyi jäädä Georgetowniin pitämään esitelmää. Veli Henschel jätti siis Brittiläisen Guayanan ystävät ja matkusti Trinidadiin, minne hän jäi tiistaiaamuun lentääkseen silloin Barbadokseen Peter Brownin kanssa, joka on eräs Port of Spainissä työskentelevä gileadilainen. Nämä kaksi veljeä olivat valmistautuneet esittämään veli Knorrille kuuluvan konventtiohjelman.

Veli Knorr jäi Georgetowniin lopettamaan konventtia ja huolehtimaan omista sekä veli Henschelin puheista. Maanantaina ja tiistaina käsiteltiin Georgetownin haaratoimiston toimintaa ja pohdittiin lähetyskodissa ilmeneviä ongelmia. Maanantaina veli Knorr sai veli Henscheliltä sähkösanoman, missä ilmoitettiin, että hänelle on varattu paikka lentokoneeseen, mikä lähtee Trinidadista Barbadokseen keskiviikkona kello 15, ja jos Pan American-kone lähtisi aikanaan, niin veli Knorr pääsisi kaikesta huolimatta Barbadokseen.

Veli Knorr nousi varhain keskiviikkoaamuna, huhtikuun 27 p:nä, ja valmistautui jättämään Georgetownin toivoen, että Pan American Airwaysin kone lähtisi aikanaan. Lentoyhtiö oli varannut vuokra-auton 43 kilometrin pituista matkaa varten Atkinson-kentälle. Epätasaista tietä ajaessamme yksi renkaista puhkesi. Emme voineet tehdä muuta kuin muuttaa toiseen vuokra-autoon, joka onneksi tuli perässä ja johon me siirryimme. Mieleen nousi kysymys: Lähteekö lentokone aikanaan? Saavuttuaan lentokentälle veli Knorr tiedusteli tätä päivystävältä virkailijalta ja oli iloinen saadessaan tietää, että lento tapahtuu aikataulun mukaan ja että hän pääsee varmasti Trinidadiin ajoissa voidakseen ehtiä toiseen lentokoneeseen. Kaikki näytti sujuvan hyvin. Odotettua pitempi oleskelu Brittiläisessä Guayanassa oli osoittautunut hyödylliseksi työlle. Asiat sujuivat hienosti tässä siirtomaassa, sillä kolme vuotta sitten tapahtuneen aikaisemman käynnin aikana Valtakunnan julistajien huipputulos oli 91, ja nyt heidän lukumääränsä on lisääntynyt 188:aan. Uusia ryhmiä on järjestetty; totuus on leviämässä maan sisäosiin. Siellä on vielä paljon tehtävää, mutta ystävät yrittävät suorittaa sen nopeasti.

Piarcon lentokenttä sijaitsee 26 kilometriä kaakkoon Port of Spainistä, Trinidadin pääkaupungista. Port of Spainissä ja San Juanissa on paljon Gileadin käyneitä, jotka täyttivät vuokratun linja-auton ja tulivat sillä lentokentälle. He olivat päättäneet viettää veli Knorrin kanssa ne kolme tuntia, mitkä jäivät lentokoneen saapumis- ja lähtöajan väliin. Kun veli Knorr astui lentokoneesta, niin häntä tervehdittiin lauluin. Aika kului nopeasti lähetystyöntekijöitten kanssa keskustellessa ja heidän kokemuksiaan kuunnellessa sekä syödessämme tavallisuudesta poikkeavaa lounasta, minkä ystävät olivat valmistaneet ja tuoneet mukanaan.

BARBADOS

Kello 15.45 veli Knorr astui BWIA-koneeseen ja oli pian matkalla Barbadosta kohti. Tähän aikaan hänen olisi pitänyt puhua konventissa, mikä pidettiin ns. Terässuojassa, Bridgetownin Kuningattaren puistossa, mutta veli Henschel piti puheen hänen puolestaan. Lentokone laskeutui Seawell-lentokentälle kello 17. Lentokenttä sijaitsee 18 kilometrin päässä Bridgetownista, ja siksi vain kaksi veljeä oli veli Knorria vastassa. Heillä oli auto odottamassa, ja niin veli Knorr ehti Bridgetowniin kello 18:ksi, hyvissä ajoin ennen yleistä esitelmää, mikä oli määrätty pidettäväksi kello 20. Se olikin hyvä, sillä ystävät olivat olleet pettyneitä, kun he eivät nähneet veli Knorria keskuudessaan konventin ensimmäisenä päivänä. He olivat kauan odottaneet Seuran presidentin vierailua ja tehneet paljon työtä ilmoittaessaan yleistä esitelmää. Sitä oli mainostettu koko saarella, jonka pinta-ala onkin vain 267 neliökilometriä. Saarella on noin 200 000 asukasta, ja kansan keskuudessa toimii 9 Jehovan todistajain ryhmää, joissa on nyt noin 300 julistajaa. Jakeluilmoituksia oli levitetty koko saarella. Suuria lippuja oli ripustettu katujen yläpuolelle. Jokainen tiesi Seuran presidentin vierailusta ja hänen esitelmästään.

Huhtikuun 27 p:nä kello 19.30 kaikki Terässuojan istumapaikat olivat varatut. Noin tuhat ihmistä oli jo saapunut sinne. Onneksi Terässuojan seinät on tehty teräsverkosta tai -ristikosta, joten Suojan ulkopuolella olevat voivat nähdä ja kuulla kaiken yhtä hyvin kuin sisäpuolella olevat, Joukko kasvoi jatkuvasti, ja puheen kuluessa järjestysmiehet laskivat läsnäolijat. Ihmiset kuuntelivat puhetta niin hiljaa, että voitiin saada tarkka läsnäolijoitten lukumäärä. Tilaisuudessa oli läsnä 3 000. Tämä oli koko matkan suurin kokous. Ystävät iloitsivat tästä hyvästä menestyksestä, mikä oli heidän ahkerien ponnistelujensa ja ilmoittamisensa tulos.

Konventti jatkui seuraavana päivänä. Ensin pidettiin kastepuhe, ja sitten 17 kastettiin hiekkarannalla. 314 ystävää oli kuulemassa veli Knorrin lopettajaispuhetta tuona aamuna; konventtiin osallistuvien suurin lukumäärä oli kuitenkin edellisenä iltapäivänä, jolloin oli läsnä 375. On siis varmaa, että Barbadoksen asukkaille annettiin hyvä todistus konventin aikana. Työ on sujunut hyvin viime vuosien aikana, sillä julistajien lukumäärä on kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa. Neljä vuotta sitten kolme Gileadin käynyttä saapui Barbadokseen työskentelemään niiden muutamien julistajien kanssa, jotka silloin asuivat saarella, ja nyt sinne on kehittynyt voimakas järjestö. Julistajat ovat hyvin innokkaita, ja he ymmärtävät hyvin totuuden. Vierailu Barbadoksessa oli kovin ilahduttava.

Samana iltapäivänä jätimme ystävällisen isäntämme ja lähdimme Seawell-lentokentälle. Saari näytti hyvin rauhalliselta. Me ajoimme pitkin kaupungin kapeita, reunustettuja katuja esikaupunkeja kohti, ja tie leveni sitä mukaa kuin loittonimme kaupungista. Mahtavat puut varjostivat tietä useiden kilometrien pituisen matkan, ja sitten tulimme avonaiselle tielle, mikä kulki sokeriruokopeltojen poikki. Saari on taajaan asuttu, ja me näimme koko ajan taloja. Välistä silmämme osuivat vanhan tuulimyllyn raunioihin. Saarta ympäröivä vesi aaltoili hiekkarannalle, johon muodostui ihana, puhtaanvalkoinen ja safiirinsininen kaistale. Ohitimme monia polkupyöräilijöitä matkalla lentokentälle. Toiset niistä olivat ystäviä, jotka palasivat kotiinsa tai olivat matkalla lentokentälle jättääkseen meille hyvästit. Saapuessamme lentokentälle siellä oli jo useita ystäviä odottamassa, mutta heidän lukumääränsä lisääntyi, ja lähtöhetkellä sinne oli kerääntynyt enemmän kuin 30 ystävää. Heidän joukossaan olivat Gileadin loppututkinnon suorittaneet veljet Chant ja Evans, jotka olivat saapuneet Dominicasta ollakseen mukana konventissa. Kello 17 me lensimme eteläänpäin Trinidadia kohti. Tunnin kuluttua me ohitimme Tobagon vihreän saaren ja Trinidadin vuorisen pohjoisrannikon. Alkoi tulla pimeä, kun laskeuduimme Piarcon lentokentälle. Muutamat hyvät ystävämme olivat odottamassa meitä viedäkseen meidät kaupunkiin.

TRINIDAD

Huhtikuun 29 p:nä alkoi Trinidadin ja Tobagon Jehovan todistajain konventti Port of Spainin harjoitussalissa. Rakennusta käytetään miesten sotilaskoulutukseen. Se on tehty pääasiassa aaltoteräksestä, ja aluetta ympäröi teräsaita. Aivan salin ulkopuolella on suunnattoman suuri mangopuu, josta putosi hedelmiä maahan joka päivä. 132 ystävää kokoontui perjantaiaamuna kuulemaan kenttäpalveluspuheita. Suurin osa ystävistä lähti kenttäpalvelukseen, mutta muutamia varten pidettiin erikoiskokous erään ryhmän vaikeuksien selvittämiseksi. Kokous kesti kauan, mutta toivotaan, että olosuhteet pysyvät korjattuina. 343 oli läsnä perjantain kokouksissa, mutta lauantai-iltana tuli 600 ystävää.

Veli Talma piti esityksen aiheesta ”Kaste” sunnuntaiaamuna, ja sen jälkeen 19 miestä ja 27 naista kastettiin pienessä, kauniilla paikalla sijaitsevassa purossa, jonka veljet olivat padonneet muutamia päiviä aikaisemmin.

Veli Knorrin esitelmä päätti varsinaisesti konventin sunnuntai-iltapäivällä. Viimeisessä kokouksessa oli ollut läsnä 1 050, mutta heti sen jälkeen oli alkanut sataa, ja tuolla sateella oli ehkäisevä vaikutus Port of Spainin ihmisiin, joiden piti saapua esitelmään. Sitä oli mainostettu laajalti kaupungissa, ja monet lupasivat saapua Woodford-aukiolle sunnuntaina kello 20. San Fernandossa oli vappujuhlia ja uskonnollisia juhlia, jotka estivät useita saapumasta, eikä sateen mahdollisuus rohkaissut erikoisesti ihmisiä tulemaan esitelmään.

Puhuja käytti Woodford-aukion soittolavaa, mutta yleisön piti istua tai seistä puistossa esitelmän aikana. Kello 20 taivas selkeni ja tähdet loistivat kirkkaasti Woodford-aukion yläpuolella, mutta meille ilmoitettiin, että kaupungin muissa osissa satoi. Kaikesta huolimatta 2 800 henkilöä seisoi soittolavan ympärillä yli tunnin ajan kuunnellen tarkkaavaisesti esitelmää. Tämä oli suuri joukko ottaen olosuhteet huomioon. Esitelmällä oli myös hyvä jälkivaikutus, sillä seuraavina päivinä linja-autoa odotellessa tai kadunkulmassa seisoessa voi kuulla ihmisten keskustelevan Woodford-aukiolla pidetystä puheesta.

Oli mielenkiintoista huomata Port of Spainin toukokuun 12 p:n Gazette-lehdessä oleva maininta, että ”esitys Vartiotornin julkaisujen kiellon uudelleenmääräämisestä sen perusteella, että ne loukkaavat ’kansan suuren enemmistön’ uskonnollisia käsityksiä ja että niiden sisällys ’erittäin helposti kiihottaa katkeriin väittelyihin ja vieläpä johtaa rauhan rikkoutumiseen’, otetaan käsiteltäväksi . . . seuraavassa Port-of-Spainin kaupunginhallituksen lakimääräisessä kokouksessa”.

Selostus lainaa esityksestä seuraavaa: ”Port-of-Spainin kaupunginhallitus pitää asiaa vakavalaatuisena ja kehoittaa hallitusta ennallistamaan näistä julkaisuista annetun kiellon.” Nähtäväksemme jää, hyväksyykö kaupunginhallitus tämän esityksen.

Poliitikot eivät varmaankaan ole keksineet tätä suunnitelmaa kiellon palauttamiseksi, koska Trinidadissa olevat Jehovan todistajat eivät ole puhuneet mitään politiikasta. He eivät osallistu politiikkaan, vaan he julistavat Jumalan valtakuntaa maailman toivona. Uskonnolliset johtajat ovat ilmeisesti huomanneet Trinidadissa ihmisten lukevan loistavasti edistyneen työn ansiosta Raamattujaan ja kansan havainneen, että mitkään pappien opetukset eivät ole sopusoinnussa Raamatun opetusten kanssa. Uskonnoitsijat ovat epäilemättä ryhtyneet painostamaan poliitikkoja pidättääkseen Raamatun totuuden ihmisiltä. Sotavuosina heidän onnistui saada aikaan Seuran kirjallisuuden tuontikielto, mutta sodan loppuessa tämä kielto kumottiin. Nyt he yrittävät keksiä uusia aatteita, kuten tämän, että Vartiotorni-Seuran raamatuntutkistelujulkaisut voivat ”erittäin helposti kiihottaa katkeriin väittelyihin ja vieläpä johtaa rauhan rikkoutumiseen”. Jos tällainen rauhanrikkoutuminen tapahtuu, niin Jehovan todistajat eivät ole sitä aikaansaaneet, vaan uskonnoitsijat ja heidän asiamiehensä. Jehovan todistajat ovat rauhaarakastavia ihmisiä, eivätkä he ole milloinkaan ryhtyneet laittomiin väkivallantekoihin. Mutta roomalaiskatolisen pappisvallan järjestön ja muutamien niin sanottujen ”protestanttisten” järjestöjen historia esittää monia selviä todistuksia siitä, että uskonnoitsijat ovat aikaansaaneet rauhanrikkoutumisia ja yllyttäneet roskaväkeä hyökkäämään vähemmistöryhmien kimppuun, koska nämä ovat käyttäneet niitä etuja, mitkä puhevapaus, palvontavapaus ja painovapaus varaavat.

On mielenkiintoista nähdä, mitä poliitikot tekevät papiston vaikutuksesta ja onnistuuko heidän pystyttää ihmisten ympärille samanlainen aitaus, jonka Hitler pystytti natsikansalleen ja Mussolini fasistimaalleen, tai vetää kommunistien tavoin ’rautaesirippu’ alaistensa ympärille kieltäen siten ajatteluvapauden hallitsemaltaan alueelta. Mutta on varmaa, että Trinidadissa on tuhansia ihmisiä, jotka rakastavat totuutta ja Raamattua ja jotka jatkavat Raamatun opetuksen mukaan Jumalan palvontaa hengessä ja totuudessa niin kauan kuin he ovat elossa, välittämättä vastustuksesta.

Toukokuun 2 p:n, maanantain, käytimme lähetyskotien ja haaratoimiston ongelmien pohtimiseen. Työ Brittiläisessä Länsi-Intiassa sujuu hyvin. Port of Spainissä sijaitseva haaratoimisto johtaa työtä kaikkialla Länsi-Intian brittiläisillä saarilla, ja Gileadin loppututkinnon suorittaneita on lähetetty kahdeksalle eri saarelle auttamaan työssä. Heillä on ollut menestystä, sillä veli Knorrin vieraillessa haaratoimistossa kolme vuotta aikaisemmin julistajien huipputulos oli 527, mutta viimeisen raportin mukaan siellä on yli 1 100 julistajaa. Herra siunaa Länsi-Intian ystävien hyvän työn. Vaikka meillä ei ollut aikaa katsella nähtävyyksiä tai kiinnostavia paikkoja tässä orkideojen ja kolibrien maassa, missä on sellainen määrä eri rotuja, kansallisuuksia ja uskontoja, niin me päätimme vierailumme suurta tyydytystä tuntien – Valtakunnan työ edistyy siellä hyvin, ja ystävät suorittavat päättäväisinä laajennustyötä. Veli R. Newton, joka on suorittanut Gileadin loppututkinnon, määrättiin Brittiläisen Länsi-Intian uudeksi haaratoimistonpalvelijaksi.

Nousimme tiistaina kello 5 aamulla. Kodin ystävät järjestivät meille miellyttävät läksiäiset, kun ajoimme lentokentälle kolmen veljen kanssa, jotka ystävällisesti veivät meidät Piarcoon. Olimme matkalla Puerto Ricoon. Pan American Airways-yhtiön nelimoottorinen lentokone oli viivästynyt jossakin matkan varrella ja saapui puoli tuntia myöhässä varaten meille vähän enemmän aikaa puhua Trinidadin ystävien kanssa ennen lähtöämme. Noustuamme länsisuuntaan ohjaaja käänsi koneen pohjoiseen, ja me lensimme suoraan Port of Spainin kaupungin ja kodin yli, missä meillä oli ollut ilo viettää muutamia päiviä. Sitten lensimme Karibian merelle, ja näköalanamme olivat vesi ja pilvet.

PUERTO RICO

Näkyviimme nousi sitten Puerto Rico, vihreä ja kumpuinen maa. Lentomatka oli kuoppainen, mutta verraten lyhyt. Saavuimme San Juanin lentokentälle, missä hyvin onnellinen vastaanottajien joukko tervehti meitä. Santurcessa, aivan San Juanin ulkopuolella, sijaitsee lähetyskoti, ja muutamia lähetystyöntekijöitä sekä paikallisia julistajia oli saapunut meitä vastaan. Vaikka veli Knorr olikin käynyt Puerto Ricossa aikaisemmin, niin hän ei ollut nähnyt Santurcen uutta kotia. Se on kaunis rakennus ja sijaitsee mukavan matkan päässä kaupungista.

Puerto Ricossa on varsinaisesti neljä lähetyskotia neljässä eri kaupungissa, joihin oli suunniteltu vierailut. Lähdimme matkalle autolla keskiviikkoaamuna. Jättäessämme rannikon meitä odotti miellyttävä yllätys, kun huomasimme, miten kaunis saari on. Tie mutkitteli kukkuloiden välistä Cayey’een ja sitten ylöspäin Aibonitoon, mikä on vuoristossa sijaitseva kesänviettopaikka. Kun pääsimme Aibonitoon, olimme vakuuttuneita siitä, että Puerto Ricon saari on hyvin kaunis. Sokeriruoko ja muut kasvit menestyvät hyvin, olipa maa tasaista tai vuorista. Se näytti hedelmälliseltä. Emme olleet kuitenkaan nähneet vielä paljoakaan saaresta. Vietimme iltapäivän ja illan kahden Aibonitossa oleskelevan gileadilaisen kanssa. He olivat järjestäneet illaksi kokouksen, johon saapui iloksemme 30 julistajaa ja hyvätahtoista ihmistä. Muutamia kuukausia sitten ei paikkakunnalla ollut vielä ryhmää, mutta nyt siellä toimii innokkaitten julistajien muodostama ryhmä.

Seuraavana aamuna palasimme samaa tietä Cayey’een. Cayey’stä lähdimme etelärannikolle päin ja Guayamaan, sokerimaahan. Vuorien välistä kulkeva tie ei ollut missään kohdassa suora. Tätä kiemurtelevaa, mutkaista tietä kulkiessamme näimme muutamia Puerto Ricon hienoimpia nähtävyyksiä, jotka ovat todella ihania. Monia kauniita koteja on rakennettu maantien läheisyyteen, joka kiemurtelee vuorten rinteillä, mutta pitkin laaksoja on hajallaan myöskin pieniä koteja, jotka näimme ajaessamme korkealla vuorenrinteellä. Ajattelimme, että Valtakunnan sanoman vieminen noihin paikkoihin kysyy suurta vaivannäköä. Mutta maassa on monia kyliä ja kaupunkeja, joita pitää myöskin palvella. Guaymassa, jossa asuu tuhansia ihmisiä, ei ole ainoatakaan julistajaa. Ainoa keino on perustaa sinne lähetyskoti.

Ajoimme etelärannikolla kulkevaa maantietä Ponceen. Maa oli keinotekoisesti kasteltua, ja sokeriruoko kasvaa rehoitti näillä seuduin. Ohitimme tuontuostakin centralin (sokeritehtaan) ja silloin tällöin kylän ja saavuimme pian Ponceen, Puerto Ricon toiseksi suurimpaan kaupunkiin, jossa on myös saaren toiseksi suurin ryhmä. Muutamia vuosia sitten sinne meni muutamia lähetystyöntekijöitä, ja nyt heidän ryhmässään on 75 julistajaa. Oli suuri ilo nähdä Poncessa oleskelevat Gileadin loppututkinnon suorittaneet ja kuulla heidän kokemuksiaan. He alkoivat nyt nähdä rakkaudentyönsä hedelmät. 85 henkilöä kokoontui tuona iltana Valtakunnansaliin. He odottivat jännittyneinä San Juanin tulevaa piirikonventtia, jonne he kertoivat saapuvansa erikoisbussilla. Ne kaksi Gileadin käynyttä, jotka matkustivat meidän kanssamme, olivat hämmästyneitä havaitessaan Poncessa olevan niin paljon julistajia ja ystäviä. Nyt siellä tarvitaan uusi Valtakunnansali, ja me tarkastelimme erästä paikkaa, joka on kaupungin keskustassa ja joka sopisi myös lähetyskodin sijaintipaikaksi.

Lähdimme Poncesta kello 7 perjantaina, toukokuun 6 p:nä, ja matkustimme jonkin aikaa rannikkoa pitkin, sitten San Germanin läpi Mayagüeziin, missä tapasimme neljä lähetystyöntekijää, jotka olivat vasta äskettäin saapuneet sinne. He olivat olleet siellä vasta kuusi viikkoa, mutta heillä oli jo nyt kerrottavana muutamia kiinnostavia kokemuksia. He johtivat jo joitakin Raamatun tutkisteluja tapaamiensa henkilöiden kanssa. Söimme lounasta Mayagüezissa ja sitten meidän täytyi lähteä Areciboon, minne oli järjestetty aikaisin iltapäivällä pidettävä kokous. Autossa oli tilaa vielä kahdelle, ja siksi kaksi näistä lähetystyöntekijöistä tuli kanssamme.

Arecibon kokous kesti noin tunnin. Se pidettiin heidän pienessä Valtakunnansalissaan, ja 20 läsnäolijaa täytti melkein kaikki istuinpaikat. Useimmat heistä toivoivat pääsevänsä San Juanin konventtiin. Kello 16.30 olimme matkalla San Juaniin ehtiäksemme samana iltana pidettävään konventin ensimmäiseen kokoukseen. Saavuimme Santurcessa sijaitsevaan kotiin hyvissä ajoin.

Tuona iltana nähtiin hyviä esityksiä San Juanin Jehovan todistajain ryhmän Valtakunnansalissa pidetyssä palveluskokouksessa ja virantoimituksen koulussa. Erään puheen yhteydessä esitettiin taulukko, missä osoitettiin Puerto Ricossa tapahtunut työn laajentuminen viimeisten kahdeksan vuoden kuluessa. Ystävät olivat hyvin onnellisia tästä lisäyksestä ja heitä ilahdutti viime aikoina tapahtunut suuri kasvu, heidän uudet huipputuloksensa. He olivat varmoja, että tämä oli vain Puerto Ricossa tapahtuvan tosi laajennuksen alkua. Veli Knorr muisti, miten siellä oli ollut 53 julistajaa kolme vuotta sitten, kun sen sijaan nyt raportoi 227 julistajaa.

Puerto Ricossa on muutamia radioasemia, jotka suhtautuvat hyvin ystävällisesti työhön, ja ne varaavat ilmaiseksi joka viikko aikaa ystävien valmistamalle ohjelmalle. Eräällä näistä asemista (WIAC) on hieno radioteatteri, ja johtaja tarjosi sen käytettäväksi ilmaiseksi lauantain ja sunnuntain kokouksia varten. Se oli hyvin nykyaikainen sali hyvine ilmanvaihtolaitteineen, mukavine istuimineen ja loistavine kovaäänislaitteineen. Lauantai-iltana joukko oli lisääntynyt 260:een, ja nämä melkein täyttivät teatterin. Silloin tapahtui suuri yllätys. Veli Knorr esitti ensimmäisen kerran kirjan ”Olkoon Jumala totinen” espanjankielisenä. He sanoivat, että tätä uutta kirjaa kaivattiinkin Raamatun kotitutkisteluja varten. Puerto Ricon julistajien keskuudessa oli suuri ilo tuona iltana.

Sunnuntaiaamuna pidettiin ensimmäiseksi kastepalvelus. A. Van Daalen piti puheen selittäen vihkiytymisen ja kasteen merkityksen, ja sen jälkeen kastettiin 39 meressä. Aamuohjelman ajaksi kokoonnuttiin radioteatteriin.

Iltapäivällä ennen yleistä esitelmää pidettiin puolen tunnin puhe. Toukokuun 8 p. oli ”Äitien päivä”, joka on eräs Puerto Ricon asukkaitten suuri päivä. Jokainen koettaa olla äitinsä kanssa tuona päivänä. Mutta tuo oli ainoa sunnuntai, jona veli Knorr oli Puerto Ricossa, ja esitelmä täytyi pitää silloin. Sitä oli mainostettu laajalti, ja nyt oli vain odotettava ja nähtävä, kuinka monta tulisi esitelmään. Suosittu Escambronin rantaklubi oli vuokrattu esitelmää varten, jonka aiheena oli ”On jo myöhempi kuin luuletkaan!” Yli 400 tuolia oli järjestetty tanssilattialle, ja ystävät olivat onnellisia, kun 375 henkilöä oli saapunut kokoukseen. Se oli suurin määrä kuulijoita, mitä oli koskaan saapunut mihinkään heidän järjestämäänsä yleiseen esitelmään. Ihmiset kuuntelivat hyvin tarkkaavaisesti, kun tosiasioita tämän vanhan maailman viimeisistä päivistä esitettiin, ja veli R. V. Franz, haaratoimistonpalvelija, toimi erinomaisena tulkkina. Hyvätahtoisille ihmisille jätettiin kokouksen jälkeen useita ”Olkoon Jumala totinen”-kirjoja.

Tämä tilaisuus päätti konventin. Kaikki, jotka olivat saapuneet siihen, olivat nauttineet siitä suuresti. Me näimme Escambronin rantaklubin ulkopuolella Poncesta tulleiden ystävien lähtevän paluumatkalle. He muodostivat onnellisen joukon, ja he vilkuttivat hyvästejään kaupunkiin jääville ystäville, odottaen etua levittää uutta espanjankielistä kirjaa Poncessa asuville ihmisille.

Tuona iltana kokoontui lähetyskotiin 28 gileadilaista. Neitsyt-saarilta ja Dominikaanisesta tasavallasta saapuneet vierailijat olivat pitäneet kovasti konventista, ja heillä oli kerrottavanaan monta hyvää kokemusta. Ilta oli kuin konventin jatko.

Maanantai oli varattu haaratoimistotyöhön ja lähetystyöntekijöitten kanssa keskustelemiseen. Muutamat lähetystyöntekijät lähtivät matkalle maanantaina ja toiset tiistaina. Pian valkeni tiistai, toukokuun 10.; aika oli tullut palata New Yorkiin. Pan American Airways-yhtiöstä ilmoitettiin, että meidän piti olla lentokentällä kello 12.15, ja tämä aika oli ilmoitettu niille, jotka halusivat tulla meitä saattamaan. Mutta kun me saavuimme päivällä lentokentälle, niin meille ilmoitettiin, että etelästä tuleva kone, millä meidän piti matkustaa, oli vähintään seitsemän tuntia myöhässä. Onneksi eräs toinen kone oli tulossa Venezuelasta, ja siinä oli mahdollisesti tilaa. Sen piti lähteä 16.15. Meitä oli yli kaksikymmentä lentokentällä, ja koska ilma oli lämmin, niin katsoimme parhaaksi palata takaisin kotiin, kunnes yhtiö saisi tiedon, olisiko lentokoneessa tilaa. Kello 14.30 meille ilmoitettiin puhelimitse, että iltapäivällä lähtevässä lentokoneessa on tilaa, ja niin me palasimme lentokentälle. Matkaliput vaihdettiin, ja kaikki oli kunnossa lentomatkaa varten. Jäljelläolevat minuutit kuluivat nopeasti keskustellessamme lentokentälle saapuneiden monien ystävien kanssa. He lähettivät paljon terveisiä ystävilleen ja sukulaisilleen New Yorkiin, ja me otimme hartioillemme vastuun niiden kuljettamisesta perille. Kello 16.30 jätimme heidät ja matkustimme pohjoiseen päin Constellation-lentokoneessa. Lentokone oli nopeakulkuinen, ja me saavuimme LaGuardian lentokentälle, New Yorkiin, viisi minuuttia yli 23:n. Suureksi hämmästykseksemme 50 ystävää oli kerääntynyt lentokentälle lausuakseen meidät tervetulleiksi takaisin kotiin, mikä ilahdutti meitä suuresti. Olimme olleet matkalla runsaat kymmenen toiminnantäyteistä viikkoa.

Olimme vierailleet matkan kuluessa 14 eri maassa olevien ystävien luona. Olimme nähneet 13 Seuran haaratoimistoa. Kaksi uutta oli muodostettu. Pysähdyimme 21 lähetyskodissa ja näimme ystäviä 9:stä muusta. Keskustelimme 204:n ulkomaisilla työkentillä toimivan gileadilaisen kanssa, jotka kaikki tekevät loistavaa työtä. Julistajien huipputulos oli näissä 13:ssa haaratoimiston valvonnassa olevassa maassa 1 798 vuonna 1945, mutta 1949 huipputulos on 5 722, eli 221 prosenttia enemmän. Tämä johtuu siitä, että Herra on runsaasti siunannut lähetystyöntekijöitten ja paikallisten ystävien ponnistukset heidän työskennellessään yksimielisinä Jehovan nimen kunniaksi. Me kiitämme Jehovaa siitä, että hän antaa tällaisen menestyksen kansalleen tänä evankeliuminsaarnaamisen ja lopun aikana.

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2026 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa