KALSEDONI
Tätä nimeä nykyään kantava kivi on läpinäkyvä tai läpikuultava piilokiteinen kvartsimuunnos, josta tehdään koristeita ja jalokivikoruja. Se ei ole aivan yhtä kovaa kuin puhdas kvartsi, ja sitä esiintyy vulkaanisten kivien onteloiden täytteenä. Varsinainen kalsedoni on osittain läpinäkyvää, ja siinä on maidonvalkeita kiehkura- ja pistekuvioita. Sitä on monenväristä: valkoista, harmaata, keltaista, sinistä ja ruskeaa.
Kalsedonia käytettiin muinoin yleisesti kaiverrettujen korujen materiaalina. Se sai nimensä vanhan kreikkalaisen (Vähässä-Aasiassa sijainneen) Khalkedonin kaupungin mukaan, josta tuota mineraalia aikoinaan saatiin. Raamatussa tämä kivi mainitaan vain kerran, kun todetaan, että Uuden Jerusalemin muurin kolmas perustus oli kalsedonia (kreik. khal·kē·dōnʹ; Il 21:2, 19). (Ks. JALOKIVET, KALLISARVOISET KIVET.)