Victorianjärvi – Afrikan suuri sisävesi

Herätkää!-lehden Kenian-kirjeenvaihtajalta

SYVÄLLÄ Afrikan sydämessä eteni vuonna 1858 yksinäinen englantilainen mies läpi kesyttömien ja tutkimattomien maiden. Sairauden, uupumuksen ja epävarmuuden rasittamana hän kannusti mukanaan olevia muutamia afrikkalaisia kantajia eteenpäin. John Hanning Speke oli etsimässä tavoittamatonta palkintoa: Niilin lähdettä.

Speken olivat saaneet liikkeelle tarinat suuresta sisävedestä, jolle arabialaiset orjakauppiaat olivat antaneet nimen Ukerewe, ja nyt hän taivalsi eteenpäin loputtomalta tuntuvassa aarniometsässä. Vihdoin 25 päivän kuluttua tuo pieni matkalaisjoukko palkittiin suurenmoisella näkymällä. Heidän edessään levittäytyi silmän kantamattomiin valtava, makeavetinen järvi. Myöhemmin Speke kirjoitti: ”En epäillyt enää hetkeäkään, että edessäni oleva järvi oli sen mielenkiintoisen joen alkulähde, joka on antanut aihetta niin monille olettamuksille ja jota ovat etsineet niin monet tutkimusmatkailijat.” Hän nimitti löytönsä Englannin silloisen kuningattaren mukaan Victoriaksi.

Niilin lähde

Nykyään tuo järvi, jolla on yhä sama nimi, tiedetään maailman toiseksi suurimmaksi makeavetiseksi järveksi – sitä suurempi on kooltaan ainoastaan Yläjärvi Pohjois-Amerikassa. Päiväntasaajan auringon kimalluksessa se on kuin jättiläismäinen peili, jonka sileä, kirkas pinta peittää 69484 neliökilometrin alan. Se sijaitsee päiväntasaajalla, joka leikkaa sen pohjoisessa, ja jää Itä-Afrikan hautavajoaman itäisen ja läntisen haaran väliin. Suurin osa järvestä on Tansanian ja Ugandan alueella, mutta pieni rantakaistale kuuluu Kenialle.

Järven tärkein lähdejoki on Tansaniassa virtaava Kagera, joka kerää vetensä Ruandan vuorilta. Valtaosa Victoriaan valuvasta vedestä on kuitenkin peräisin sitä ympäröivältä valtavalta sadealueelta, jonka pinta-ala on yli 200000 neliökilometriä. Ainoa laskujoki lähtee Ugandan puolelta Jinjasta. Tältä kohdin vesi lähtee virtaamaan vuolaasti pohjoiseen ja Valkoinen Niili saa alkunsa. Vaikkei Victorianjärvi olekaan Niilin ainoa lähde, se toimii suurena altaana, joka antaa tasaisesti makeaa vettä ja ylläpitää elämää aina Egyptiin saakka.

Järven elämänmenoa

Veden pintaa pitkin liukuu kanootti, jonka lepattava, valkoinen purje muistuttaa pystyssä olevaa perhosen siipeä. Rantamailta puhaltavat päivittäiset tuulet kiidättävät tuon pienen veneen kauas järven selälle. Puolilta päivin tuuli kääntyy ja tuo sen takaisin sinne, mistä se lähtikin. Järven kalastajat ovat eläneet tämän rytmin mukaisesti tuhansia vuosia.

Pitkin Victorian rantoja on kyliä ja majaryhmiä ruskeine olkikattoineen. Nilootteihin kuuluvien kyläläisten tärkeimpiä ravinnonlähteitä on kala, joten järvi merkitsee heille päivittäistä elantoa. Kalastajan päivä alkaa ennen aamunkoittoa. Miehet kauhovat vettä vuotavista kanooteistaan ja työntävät ne usvaisille vesille. Yhteen ääneen laulaen he melovat syvemmälle ja nostavat nuhruiset purjeensa. Naiset katselevat rannalta pienten veneiden katoamista horisonttiin. Pian he kääntyvät, sillä monet työt odottavat heitä.

Samalla kun lapset leikkivät rannassa vesi roiskuen, naiset pesevät pyykkiä ja nostavat järvestä juomavettä. Lopulta veden äärellä tehtävät työt tulevat valmiiksi. Vesiruukut taidokkaasti pään päällä, pienokaiset selkään sidottuina ja molemmissa käsissä korilliset puhdasta pyykkiä naiset lähtevät kulkemaan hitaasti kotiin päin. Perille päästyään he hoitavat pikkuruisia maissi- ja papupalstoja, keräävät polttopuita ja korjailevat savimajojaan lehmänlannan ja tuhkan sekoituksella. Kauempana rannikolla on naisia punomassa sisalkuituja taitavasti yhteen vahvoiksi köysiksi ja kauniiksi koreiksi. Kirveeniskut kajahtelevat ilmassa, kun jotkut miehet kovertavat kanoottia valtavasta puunrungosta.

Päivän alkaessa kallistua kohti iltaa naisten katseet hakeutuvat jälleen aavalle järvelle. Valkoisten purjeiden kärjet horisontissa ilmoittaisivat miesten paluusta. Sitä he odottavat malttamattomina nähdäkseen miehensä ja kalasaaliin.

Kaikissa näissä järven rantojen ja saarten pienissä yhteisöissä käy ihmisiä, jotka tuovat rauhan sanomaa. Se viedään jokaiseen kylään jalan tai kanootilla. Ihmiset ovat nöyriä ja kuuntelevat mielellään. Erityisen innokkaasti he lukevat raamatullista kirjallisuutta, joka on painettu heidän omilla niloottisilla ja bantukielillään.

Järven eläimistöä

Victorianjärvessä elää yli 400 kalalajia, joista osaa ei ole tavattu missään muualla maailmassa. Yleisin laji on kirjoahven. Tätä värikästä pikkukalaa sanotaan kuvaavasti myös loimuseläksi, vaaleanpunaiseksi hehkuksi ja Kisumun sammakonsuuksi. Joillakin kirjoahvenilla on harvinaislaatuinen tapa suojella poikasiaan. Vaaran uhatessa aikuinen kala avaa suunsa ammolleen ja sen pienet poikaset syöksyvät suojaan tuohon avoimeen onkaloon. Kun vaara on ohi, kala yksinkertaisesti sylkäisee poikueen takaisin ulos, ja elämä jatkuu normaaliin tapaan.

Victorianjärvellä elää monenlaisia komeita vesilintuja. Uikku, merimetso ja käärmekaula sukeltavat veden alle ja keihästävät kalan taitavasti terävällä nokallaan. Kurjet, harmaahaikarat, kattohaikarat ja kapustahaikarat kahlaavat matalikoilla ja jähmettyvät paikoilleen kesken askeleen odottamaan kärsivällisesti, että lähelle uisi jokin pahaa aavistamaton kala. Pelikaanit lentelevät parvina kuin pulleat liidokit. Uiskennellessaan ryhminä ne piirittävät kalaparvia ja kauhovat kaloja ylös valtavalla nokallaan, joka on kuin kori. Ilmojen herruus kuuluu vahvasiipiselle kiljumerikotkalle. Se lähtee lentoon puunhaarasta korkealta vedenpinnan yläpuolelta, syöksyy alaspäin vaikuttavassa liidossa tuuli viheltäen sen jäykissä siivissä ja nappaa järvenpinnalta vaivattomasti kalan. Heleän väriset kutojat pesivät järveä reunustavassa tiheässä papyruskaislikossa, ja sarvinokan valittava huuto kuuluu kauempaa rannikon akasiametsistä.

Aamun ja illan tunteina tyynen järven yli kantautuu virtahepojen syviä murahduksia. Keskipäivän aikoihin ne nukkuvat rannassa puoliksi veden alla kuin sileät, harmaat kivenlohkareet. Järven asukkaat ovat alati valppaina vaarallisen niilinkrokotiilin takia. Näitä pelottavia matelijoita elää vielä jonkin verran Victorianjärven kaukaisissa poukamissa, joskin ihminen on eliminoinut niistä suurimman osan.

Kuormittunut järvi

Afrikan väestö on kasvanut räjähdysmäisesti sen jälkeen, kun John Speke ensi kerran loi katseensa Victorianjärvelle. Sen rannoilla elää yli 30 miljoonaa ihmistä, joiden koko olemassaolo riippuu nykyään sen makeasta vedestä. Ennen vanhaan paikalliset kalastajat käyttivät perinnäisiä kalastusmenetelmiä. Punotuilla kalanpyydyksillä, papyrusverkoilla, koukuilla ja keihäillä he pyydystivät, mitä tarvitsivat. Nykyään, kun käyttöön on otettu troolarit ja nailonverkot, jotka levittyvät erittäin pitkille matkoille ja joilla voidaan nostaa syvistä vesistä tonneittain kalaa, liikapyynti uhkaa järven ekosysteemiä.

Vieraiden kalalajien istuttaminen on horjuttanut ekologista tasapainoa ja aiheuttanut siten vahinkoa paikalliselle kalastukselle. Järven vitsauksiin kuuluu vielä vesihyasintti, kelluva rikkakasvi joka tuottaa kauniin, violetin kukan. Tämä Etelä-Amerikasta tuotu kasvi leviää niin nopeasti, että se on tukkinut suuria alueita järven rannoilla ja lahdelmissa, niin että rahtilaivat, matkustajalautat ja paikallisten kalastajien kanootit eivät pääse maihin ja laitureille. Järven sadealueella kasvavan metsän hävittäminen sekä jätevedet ja teollistuminen ovat kaikki luoneet epävarmuuden varjon järven tulevaisuuden ylle.

Selviääkö Victorianjärvi? Tästä kysymyksestä käydään kiivasta keskustelua, eikä kukaan tiedä varmasti, miten sen monet ongelmat ratkaistaan. Järvi on kuitenkin osa luontoa, ja se todennäköisesti säilyy maan päällä vielä pitkään sen jälkeen, kun Jumalan valtakunta poistaa ne, jotka ”turmelevat maata” (Ilmestys 11:18). Silloin ihmiskunta voi ihailla Afrikan suuren sisäveden kauneutta ikuisesti.

[Tekstiruutu/Kuva s. 18]

Kala joka on ahmaisemassa järven suihinsa

Se on öljyinen, sillä on loputon ruokahalu, se lisääntyy nopeasti, ja se kasvaa jopa kahden metrin pituiseksi. Mikä se on? Lates niloticus! Tämä niilinahvenena tunnettu jättiläismäinen ja ahnas kala, joka tuotiin Victorianjärveen 1950-luvulla, on osoittautunut ekologiseksi katastrofiksi. Se on 40 vuodessa onnistunut tuhoamaan lähes puolet järven 400 alkuperäisestä kalalajista. Tämä laajamittainen sukupuutto uhkaa miljoonien paikallisten asukkaiden ravinnonlähteitä, sillä he tarvitsevat pienempiä alkuperäiskaloja, kuten tilapioita ja kirjoahvenia, perheidensä elättämiseen. Nämä pikkukalat huolehtivat myös järven terveydestä. Osa niistä syö etanoita, jotka aiheuttavat pelättyä halkiomatotautia, ja auttavat näin pitämään tuon sairauden kurissa. Toiset lajit syövät levää ja muita vesikasveja, jotka nyt villiintyvät. Tämä hallitsematon kasvu on johtanut rehevöitymiseen, kun mädäntyvän kasvillisuuden hajoamistuotteet kuluttavat vedestä hapen. Koska tätä sotkua ovat puhdistamassa yhä harvemmat alkuperäiset kalalajit, ”kuolleet kohdat” eli hapettomat alueet ovat lisääntyneet ja kaloja kuolee vielä enemmän. Kalojen vähentyessä on kyltymätön niilinahven löytänyt uuden ravinnonlähteen: omat poikasensa! Kala, joka on ahmaisemassa järven suihinsa, uhkaa nyt ahmaista itsensä!

[Kartta s. 15]

(Ks. painettu julkaisu)

UGANDA

KENIA

TANSANIA

VICTORIANJÄRVI

[Kuva s. 15]

Todistamista Victorianjärven rannoilla

[Kuva s. 16]

Kutoja

[Kuva s. 16, 17]

Pelikaaneja

[Kuva s. 17]

Jalohaikara

[Kuva s. 16, 17]

Niilinkrokotiili

[Kuva s. 16, 17]

Harmaahaikara virtahevon selässä