Kun toivo ja rakkaus palaavat
VANHEMMAT, opettajat ja muut, jotka ovat tekemisissä nuorten kanssa, ymmärtävät, etteivät he, eivät nuoret eikä kukaan muukaan voi muuttaa maailmaa toisenlaiseksi. Vaikuttamassa on hyökyaaltojen kaltaisia voimia, joita kukaan ei kykene pysäyttämään. Me kaikki voimme silti tehdä paljonkin sen hyväksi, että nuoret olisivat onnellisempia, terveempiä ja mukautumiskykyisiä.
Vanha sanonta kuuluu, että parempi vara kuin vahinko. Vanhempien pitäisi siksi miettiä huolellisesti sitä, miten heidän elämäntyylinsä ja se, millaiseen tärkeysjärjestykseen he ovat panneet asiat elämässään, saattaa muovata heidän lastensa asenteita ja käyttäytymistä. Kotiympäristö, jossa lapset saavat osakseen rakkautta ja huolenpitoa, antaa heille turvallisuudentunteen, joka voi parhaiten estää itsetuhoisen käyttäytymisen. Nuorten kipeimpiä tarpeita on se, että heillä on joku, joka haluaa kuunnella heitä. Jos vanhemmat eivät halua kuunnella, niin kukaties he saavat halukkaita kuuntelijoita niistä, joilla on vähemmän miellyttäviä ominaisuuksia.
Mitä vanhempien pitäisi tehdä? Heidän pitäisi varata lapsilleen aikaa silloin, kun nämä tarvitsevat sitä – kun nämä ovat pieniä. Tämä ei ole helppoa monille perheille. Ne joutuvat todella ponnistelemaan toimeentulon hankkimiseksi, eikä vanhemmille jää muuta vaihtoehtoa kuin se, että heidän molempien on käytävä työssä. Ne, jotka ovat halunneet ja voineet tehdä uhrauksia kyetäkseen viettämään enemmän aikaa lastensa kanssa, on usein palkittu siten, että he ovat nähneet poikiensa ja tyttäriensä menestyvän paremmin elämässään. Joskus kuitenkin voi – kuten edellä jo mainittiin – käydä niin, että vanhempien parhaista ponnistuksista huolimatta heidän lapsensa ajautuvat vakaviin ongelmiin.
Ystävät ja muut aikuiset voivat auttaa
Jos aikuiset todella ovat kiinnostuneita sellaisten nuorten hyvinvoinnista, jotka ovat olleet sodan jaloissa, jotka on raiskattu tai joita on käytetty seksuaalisesti hyväksi, niin heidän täytyy nähdä tavallista enemmän vaivaa tällaisten nuorten kärsimien vahinkojen korjaamiseksi. Nuoret, joihin tällaiset kielteiset kokemukset ovat jättäneet jälkensä, eivät ehkä ensi alkuun edes pidä siitä, että heitä yritetään auttaa. Auttaminen saattaa vaatia meiltä paljon aikaa ja työtä. Ei varmastikaan ole viisasta eikä rakkaudellista väheksyä heitä tai kieltäytyä auttamasta heitä. Voimmeko panna myös tunteemme tavallista enemmän peliin, jotta voisimme osoittaa sellaista huomaavaisuutta ja rakkautta, jotka ovat välttämättömiä saadaksemme kosketuksen vaaravyöhykkeessä oleviin nuoriin?
Ei ainoastaan vanhempien vaan myös ystävien ja jopa sisarusten tulee olla erityisen valppaita, jotta he huomaisivat nuorissa sellaiset taipumukset, jotka saattavat olla merkkinä henkisesti herkästä tilasta tai mahdollisesti tasapainottomuudesta (ks. tekstiruutua ”Pätevä apu välttämätöntä” sivulta 8). Jos tällaisia merkkejä on olemassa, tulee olla nopea kuuntelemaan. Jos mahdollista, yritä vetää huolestuneen oloiset nuoret ulos kuorestaan ystävällisillä kysymyksillä, jotta he saisivat varmuuden siitä, että olet heidän aito ystävänsä. Luotetut ystävät ja sukulaiset kykenevät ehkä antamaan tukea vanhemmille näiden käsitellessä vaikeita tilanteita, mutta heidän tulee tietenkin varoa anastamasta vanhempien roolia. Hyvin usein nuorten hautomat itsemurha-aikeet ovat vetoomus sen puolesta, että he saisivat osakseen huomiota – omilta vanhemmiltaan.
Yksi parhaista lahjoista, mitä kukaan voi antaa nuorille, on luja toivo onnellisesta tulevaisuudesta, mikä antaa elämälle motivaation. Monille nuorille on selvinnyt, että Raamatun lupauksella pian tulevasta paremmasta maailmanjärjestelmästä on pitävät perusteet.
Vapaaksi itsemurhavaarasta
Japanista oleva nuori nainen, joka usein hautoi itsemurha-ajatuksia, haluaa sanoa näin: ”Kuinka monta kertaa olenkaan halunnut valita sen tien. Eräs ihminen, johon luotin, käytti minua seksuaalisesti hyväkseen ollessani vielä pieni. – – Olen menneisyydessä kirjoittanut niin monta viestiä, joissa olen sanonut haluavani kuolla, etten edes muista niiden määrää. Sittemmin minusta on tullut Jehovan todistaja, ja nyt palvelen kokoaikaisena evankelistana, mutta silti tuo halu palaa takaisin silloin tällöin. – – Jehova on kuitenkin antanut minun pysyä elossa, ja nähtävästi hän yhä uudelleen sanoo minulle lempeästi: ’Pysy elossa.’”
Venäjältä oleva 15-vuotias tyttö selitti: ”Kun olin kahdeksanvuotias, minusta alkoi tuntua siltä, ettei kukaan tarvinnut minua. Vanhemmillani ei ollut aikaa puhua kanssani, ja yritin ratkaista ongelmani itse. Vetäydyin kuoreeni. Riitelin jatkuvasti sukulaisteni kanssa. Sitten mieleeni tuli ajatus itsemurhasta. Olin todella onnellinen, kun tapasin Jehovan todistajia.”
Seuraavat rohkaisevat sanat tulevat Australiasta Cathy-nimiseltä naiselta, joka nykyisin on noin 30-vuotias, ja ne osoittavat, miten epätoivo voi tosiaankin muuttua toivoksi: ”Pohdin jatkuvasti mielessäni, millä keinoin lopettaisin elämäni, ja lopulta yritin itsemurhaa. Halusin paeta tästä maailmasta, joka on täynnä kärsimyksiä, vihaa ja tyhjänpäiväisyyksiä. Masennustilani vuoksi minun oli vaikea päästä irti ’hämähäkinverkosta’, jossa tunsin olevani kiinni. Itsemurha tuntuikin siinä vaiheessa oikealta ratkaisulta.”
”Kun ensi kerran kuulin siitä, että maapallo tullaan muuttamaan paratiisiksi, jossa kaikki voivat viettää rauhaisaa, onnellista elämää, niin tunsin siihen todella voimakasta kaipuuta. Se tuntui silti vain haavekuvalta, jonka toteutuminen on mahdotonta. Vähitellen opin kuitenkin tietämään, miten Jehova Jumala suhtautuu elämään ja miten kallisarvoisia me kaikki olemme hänen silmissään. Aloin luottaa siihen, että tulevaisuuden suhteen on toivoa. Vihdoinkin olin löytänyt keinon päästä irti ’hämähäkinverkosta’. Irti pääseminen osoittautui silti vaikeaksi. Aika ajoin masennus sai minusta yliotteen, ja tunsin itseni hyvin hämmentyneeksi. Olin kuitenkin pannut Jehova Jumalan ensimmäiselle tilalle elämässäni, joten saatoin päästä hyvin lähelle häntä ja tuntea oloni turvalliseksi. Kiitän Jehovaa kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt hyväkseni.”
Nuorten ei enää tarvitse kuolla
Tutkimalla Raamattua nuori ihminen voi alkaa nähdä selvästi, että edessäpäin on jotakin parempaa: jotakin sellaista, mitä kristitty apostoli Paavali sanoo ”todelliseksi elämäksi”. Hän antoi nuorelle miehelle Timoteukselle seuraavan neuvon: ”Käske niitä, jotka ovat rikkaita – – etteivät – – pane toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa meille kaikkea runsaasti nautinnoksemme; että he tekevät työtä hyvässä, ovat rikkaita hyvissä teoissa – – ja kokoavat siten turvallisesti itselleen aarteeksi hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, jotta he saisivat lujan otteen todelliseen elämään.” (1. Timoteukselle 6:17–19.)
Paavalin neuvo tarkoittaa sitä, että meidän pitäisi olla kiinnostuneita toisista ihmisistä ja auttaa heitä, jotta heilläkin voisi olla luja tulevaisuudentoivo. Jumalan lupaamaa ”todellista elämää” tullaan elämään hänen uudessa maailmassaan, joka muodostuu ”uusista taivaista ja uudesta maasta” (2. Pietarin kirje 3:13).
Monet sellaiset nuoret, jotka aiemmin olivat vaarassa tehdä itsemurhan, ovat oppineet ymmärtämään, että huumeidenkäyttö ja siveettömät elämäntavat eivät ole mitään muuta kuin pitkä, mutkitteleva tie, jonka päässä odottavaan kuolemaan itsemurha on vain oikotie. He ovat oppineet myös ymmärtämään, että nykyinen maailma, joka on täynnä sotia, vihaa, loukkaavia käytöstapoja ja rakkaudettomuutta, tulee pian katoamaan. Heille on selvinnyt, että nykyinen maailmanjärjestelmä on korjauskelvottomassa kunnossa. He ovat vakuuttuneita siitä, että Jumalan valtakunta on ainut todellinen toivo, sillä se saa aikaan uuden maailman, missä ei nuorten eikä kaikkien muidenkaan tottelevaisten ihmisten tarvitse koskaan kuolla – eivätkä he edes halua enää kuolla (Ilmestys 21:1–4).
[Tekstiruutu s. 8]
Pätevä apu välttämätöntä
Lääkärikirja The American Medical Association Encyclopedia of Medicine sanoo, että ”yli 90 prosenttiin itsemurhista on syynä jokin psykiatrinen sairaus”. Sen mukaan tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi vakava masennustila (noin 15 prosenttia), skitsofrenia (noin 10 prosenttia), alkoholiriippuvuus (noin 7 prosenttia), persoonallisuushäiriö, jolle on tunnusomaista vastuuton ja epäsosiaalinen käyttäytyminen (noin 5 prosenttia), ja jokin neuroosi (alle 5 prosenttia). Sen neuvo kuuluu: ”Kaikkiin itsemurhayrityksiin tulee suhtautua vakavasti. 20–30 prosenttia itsemurhaa yrittäneistä uusii yrityksensä vuoden kuluessa.” Tri Jan Fawcett kirjoittaa: ”Yli puolet niistä, jotka [Yhdysvalloissa] tekevät itsemurhan, ei ollut ollut ennen tekoaan missään tekemisissä ammattiauttajien kanssa.” Eräs tietolähde sanoo: ”Tärkeintä hoidossa on se, että tällainen ihminen käy mahdollisimman pian psykiatrin vastaanotolla, jotta voidaan selvittää, onko ongelman taustalla masennustila.”