Miksi tähtiä ei näy
KUKAPA ei olisi katsellut yötaivasta ja ihaillen ihmetellyt kauas avaruuteen levittäytyvien lukemattomien tähtien kimaltelevaa kauneutta? Tämä upea näky on kuitenkin hitaasti häviämässä silmistämme. Mikä siihen on syynä? Valosaaste.
Valosaaste on katujen, kotien, kaupallisten kiinteistöjen, julkisten rakennusten ja urheilukenttien keinovalaistuksen tuottamaa voimakasta, sokaisevaa hehkua. Jopa puolet tästä valosta leviää ylöspäin taivaalle sulkien useimmat tähdet näkyvistämme. Kuinka vakava ongelma tämä on? Selkeänä, pimeänä yönä voidaan Pohjois-Euroopassa nähdä paljain silmin suunnilleen 2000 tähteä. Mutta kaupungin liepeillä asuvien tapauksessa luku tipahtaa 200:aan, ja kirkkaasti valaistun kaupungin keskellä erottuu ehkä vain 20 tähteä. Jotkut tähtitieteilijät pelkäävät, että ellei varotoimiin ryhdytä, 25 vuoden päästä Pohjois-Euroopassa ei nähdä enää yhtäkään tähteä.
Jonkinlainen valaistus on tietenkin välttämätöntä. Se ehkäisee rikollisuutta ja saa suojattomat asukkaat tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Liiallinen määrä läpitunkevaa valoa kuitenkin lisää stressiä ja häiritsee unirytmiä. Vaikutukselle eivät ole alttiina ainoastaan ihmiset. Valo voi harhauttaa muuttomatkalla olevat linnut ja hyönteiset pois oikeasta suunnasta, ja kasvien vuorokausirytmi voi häiriintyä.
Mutta mitä voidaan tehdä ongelman lievittämiseksi? Yksi hyödyllinen keino on huolehtia siitä, että ulkovalot on varjostettu hyvin ja suunnattu alaspäin. Turvallisuuden vuoksi asennetut valot voivat pikemminkin syttyä liiketunnistimen avulla kuin palaa kaiken aikaa. Eräässä ranskalaisessa lähiössä tähän ongelmaan käytiin käsiksi ottamalla ulkokäyttöön korkeapaineiset natriumlamput, jotka kohdistavat valon tarkemmin, sekä asentamalla käytössä oleviin matalapaineisiin katulamppuihin kuvut, jotka ohjaavat valon alaspäin. Tiet päällystettiin uudelleen valoa imevällä mustalla tervalla ja valot sammutettiin julkisista rakennuksista iltayhdentoista jälkeen. Tämä paitsi käytännössä poisti ylöspäin suuntautuvan valosaasteen ja vähensi heijastuvan valon määrää kahdella kolmanneksella myös paransi energiahyötysuhdetta 30 prosenttia.
Kaikki tällaiset ratkaisut vievät tietysti aikaa ja rahaa – jotka ovat nykyään tiukalla. On hienoa tietää, että pian Jumalan valtakunta, johdossaan hänen Poikansa Jeesus Kristus, poistaa kaikenlaisen saasteen! Silloin sen alamaiset tulevat jälleen kerran näkemään selvästi Luojamme kätten työn, kauniit tähtitaivaat. (Psalmit 19:1, 2; Ilmestys 11:18.)