Lähitienoon delfiini

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN AUSTRALIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

SE RAKASTAA lämpimiä, matalia tropiikin vesiä, olivat ne sitten suolaisia tai makeita, sameita tai kirkkaita. Sen elinpiiri ulottuu Intiasta Bengalinlahdesta Malaijien saariston kautta Pohjois-Australiaan.

Silti vain harvat – etenkään australialaisista, joiden lähitienoille maan pohjoisrannikolle näitä eläimiä on keskittynyt ehkä eniten maailmassa – ovat koskaan nähneet iravadinvalasta tai edes kuulleet siitä. Yllättävääkö? Tavallaan on, tavallaan ei.

Eläintieteilijä John Anderson näki 1800-luvulla näitä siniharmaita delfiinejä, joilla on pyöreä, nokaton pää, parvissa Iravadijoessa Myanmarissa (silloinen Burma). Hän nimesi eläimen iravadinvalaaksi.

Miksi niitä näkee harvoin?

Iravadinvalaat viihtyvät kuumilla ja kosteilla rannikoilla, suistoissa ja joissa. Ne elävät usein mudan, mangrovepuiden, viidakon, moskiittoparvien ja joskus jopa krokotiilien keskellä – ympäristössä joka ei juuri ihmistä houkuttele.

Yleensä vesi on tällaisilla alueilla myös sameaa, joten delfiinin saattaa nähdä ainoastaan sillä hetkellä, kun se nousee pintaan hengittämään. Silloinkin se pitää matalaa profiilia. Selkää näkyy hitusen, ja selkäevä on pieni verrattuna muiden delfiinien selkäevään.

Toisin paikoin iravadinvalas ei kuitenkaan ole kovin harvinainen näky. Iravadijoella Myanmarissa ja muilla eläimen elinpiiriin kuuluvilla Aasian joilla kalastajat ja jokilaivojen miehistöt näkevät niitä usein, kun ne pyydystävät ravintoa ja hyppivät kaukana yläjuoksulla ja jopa purskauttelevat vesisuihkuja ilmaan aivan kuin suihkulähteet tai koristelammikoiden pienet veistokset.

Australian vesillä iravadinvalaita on länsirannikolla, mantereen pohjoiskärjen ympärillä ja itärannikolla. Tavallisesti niitä näkee alle kuuden yksilön ryhmissä mutta toisinaan jopa viidentoista yksilön ryhmissä. Toisin kuin aasialaiset sukulaisensa täkäläiset yksilöt eivät tiettävästi koskaan ole leikkineet suihkulähdettä.

Onko se delfiini?

Iravadinvalaat elävät rannikon tuntumassa, ja ne ovat hitaita uimareita verrattuna vilkkaampiin sinisen veden serkkuihinsa. Silti niitä on ollut vaikea tutkia. Tämä johtuu pitkälti niiden luotaantyöntävästä elinympäristöstä. Eläviä iravadinvalaita on kuitenkin tutkittu Jakartassa Indonesiassa sijaitsevassa Jaya Ancolin meriakvaariossa.

Koska näitä eläimiä tunnetaan huonosti, biologit olivat viime aikoihin asti epävarmoja niiden paikasta valaiden ja delfiinien sukupuussa. Niillä on selvästikin paljon yhteistä delfiinien kanssa. Muotonsa – joskaan ei värinsä (joka vaihtelee vaalean siniharmaasta tumman siniharmaaseen) – puolesta niitä voisi melkein luulla pienemmäksi versioksi Pohjoisen jäämeren belugasta eli maitovalaasta. Jopa niiden poikkeuksellisen taipuisa kaula muistuttaa hyvin paljon maitovalaan kaulaa. Mitä ne siis ovat – päiväntasaajalla eläviä maitovalaan vastineita vai aitoja delfiinejä?

Yksi tapa saada se selville on pinota laaja valikoima niiden anatomisia ja geneettisiä ominaisuuksia ikään kuin vaakaan ja katsoa, kummalle puolelle vaaka kallistuu. Todisteet osoittautuvat painavammiksi delfiinin puolella.

Se vähä mitä tiedetään

Iravadinvalaan poikaset ovat syntyessään vajaan metrin pituisia ja painavat noin 12 kiloa. Koiraista tulee lähes kolmimetrisiä, naaraat jäävät vähän lyhyemmiksi. Ne voivat elää 28 vuotta.

Kuolleiden yksilöiden vatsasta otetut näytteet osoittavat, että niiden ravintoa ovat mustekalat, katkaravut ja muut äyriäiset sekä kalat, varsinkin pohjakalat. Jotkut tutkijat arvelevat, että aasialaisten delfiinien erikoinen tapa purskautella vettä ilmaan saattaa helpottaa niiden kalanpyyntiä sameissa vesissä.

Muiden delfiinien tavoin iravadinvalaat päästelevät niille ominaisia naksahtelevia ääniä. Trooppisen Queenslandin museossa työskentelevä tri Peter Arnold kertoi Herätkää!-lehdelle, että ”Jaya Ancolin meriakvaariossa tehtyjen tutkimusten mukaan iravadinvalas saattaa hyvinkin paikantaa saaliin naksahdustensa synnyttämän kaiun avulla kuten muutkin delfiinit”.

Onko sillä tulevaisuutta?

Tiedemiehillä ei ole käsitystä iravadinvalaiden tämänhetkisestä määrästä maailmassa. Niiden uhanalaisuudesta tunnetaan kuitenkin kasvavaa huolta. Ne ovat vähenemässä joissakin Kaakkois-Aasian osissa, ja toisin paikoin niitä ei enää tavata lainkaan.

Syynä on usein metsänhakkuu ja siihen liittyvä jokien saastuminen ja liettyminen. Australiassa näiden eläinten elinpiiri on pysynyt suurelta osin suhteellisen asumattomana. Itärannikon miellyttävämmillä alueilla ovat kuitenkin kaupungistuminen ja turismi vaatineet veronsa. Iravadinvalaita hukkuu niiden takerruttua kalaverkkoihin tai haiverkkoihin, joita on vedetty uimarantojen lähelle uimareiden suojaksi. Näiden eläinten määrään vaikuttaa myös niiden ravintoon kuuluvien kalojen liiallinen kalastus.

Suurin potentiaalinen uhka saattaa kuitenkin olla jokiin ja suistoihin huuhtoutuvien saasteiden paisuva tulva. Pahimpiin kuuluvat synteettiset orgaaniset yhdisteet, kuten PCB-yhdisteet, jotka tahtovat jäädä ympäristöön. PCB:tä on käytetty elektroniikan komponenteissa, maaleissa, voiteluaineissa, puun ja metallin lakoissa sekä eräissä muissa tuotteissa.

Toisaalta myönteistä on se, mitä sanotaan valaita koskevassa Australian luonnonsuojeluyhdistyksen toimintasuunnitelmassa: ”[Iravadinvalaan] elinpiiri Queenslandissa sisältyy suurelta osin Ison Valliriutan kansallispuistoon; siksi hoitomahdollisuudet Queenslandin vesillä ovat hyvät.” (The Action Plan for Australian Cetaceans.)

Toisena askeleena kohti parempaa hoitoa yhdistys suosittelee, että iravadinvalas saisi huomattavan paikan tiedotuskampanjoissa ryhävalaan, etelänmustavalaan ja pullonokkadelfiinin rinnalla. Se tulee olemaan hyväksi iravadinvalaalle – ja meille.

[Kuvien lähdemerkintä s. 17]

Kuvat: tri Tony Preenin luvalla