Kookossaaren tarinat kätketyistä aarteista

Herätkää!-lehden Costa Rican -kirjeenvaihtajalta

NOIN 480 kilometrin päässä lounaaseen Costa Rican rannikosta sijaitsee saari, joka tunnetaan kätkettyä aarretta koskevista tarinoistaan. Jotkut uskovat, että Robert Louis Stevensonin kuuluisa kirja Aarresaari perustuu tarinoihin sinne haudatusta merirosvojen aarteesta.

Karttojen laatijat ja merenkulkijat ovat antaneet saarelle monia eri nimiä sen jälkeen kun se löydettiin 1500-luvulla. Espanjaa puhuvat alkuperäisasukkaat tuntevat tämän saaren nykyään nimellä Isla del Coco (Kookospähkinänsaari). Suomenkielinen nimi on Kookossaari.

Costa Rican ja Galápagossaarten välissä on merenalainen maa-alue, josta käytetään nimeä Kookossaaren selänne. Selänteen vulkaanisen toiminnan ansiosta on syntynyt sen ainut saari. Tämä jylhä maatilkku on trooppisen Tyynenmeren itäosien ainoa suurehko saari, jolla saadaan riittävästi sadetta trooppisen sademetsän tarpeisiin. Saarella sataa joka vuosi noin 7000 millimetriä!

Englantilainen runoilija Coleridge, joka eli 1700-luvulla, kuvaili muinoin eläneen merenkävijän ahdinkoa: vaikka tämä näki ”vettä silmänkantamat: et vettä juoda saa”. 1600–1700-luvulla Kookossaaren makeat vedet olivat kuitenkin keidas valtameressä niille merimiehille, jotka tuon saaren onnistuivat löytämään.

Kätketyn aarteen tarina

Aikana, jona kansojen välinen yhteydenpito ja kaupankäynti olivat riippuvaisia meriliikenteestä, aseellinen ryöstely avomerellä eli merirosvous oli vaaraksi yhteiskunnalle. Merirosvot olivat uhka myös toisilleen.

Sen jälkeen kun jokin pieni rannikkokaupunki tai laiva oli ryöstetty, varastetut tavarat jaettiin miehistön kesken. Näin jokainen merirosvo oli vaikean pulman edessä: miten suojella omaa osaansa vääryydellä hankitusta voitosta, niin etteivät toverit pääsisi sitä varastamaan. Vaihtoehtona oli kätkeä aarre johonkin salaiseen paikkaan siinä toivossa, että pääsisi hakemaan sen myöhemmin. Aarrekartasta, jolle olivat tunnusomaisia salamerkkeihin perustuvat, ainoastaan tekijänsä ymmärrettävissä olevat ohjeet, tuli avain kätketyn aarteen löytämiseen.

Erään Kookossaareen liittyvän tarinan mukaan muuan merirosvojoukko ryösteli menestyksekkäästi laivoja ja kaupunkeja Tyynellämerellä Keski-Amerikan rannikolla saaden saaliiksi runsain mitoin kultaa ja jalokiviä. Koska Kookossaarella oli paljon makeaa vettä ja hyvät lihavarastot (sinne tuotiin sikoja 1700-luvun lopulla), laivan kapteeni suunnitteli tekevänsä siitä toimintansa tukikohdan.

Erään version mukaan ryöstösaaliin jakaminen kesti kokonaisen päivän. Kultaa mitattiin ruukuittain. Pelätessään menettävänsä rikkautensa ahneille tovereilleen jokainen merirosvo päätti haudata osuutensa aarteesta jonnekin tuolla saarella. He kiipesivät köysiä pitkin kallioille, jotka hallitsevat saaren rantaviivaa, ja katosivat trooppiseen metsään. Jotkut luottivat muistiinsa, mutta toiset palasivat mukanaan kartta, jota ainoastaan he itse pystyivät tulkitsemaan ja joka johtaisi heidät takaisin aarteittensa luo. Kaikki tämä uuvuttava ponnistelu meni kuitenkin hukkaan. Tarinan jatko kertoo, että omaisuutensa kätkettyään merirosvot purjehtivat galeonillaan pois etsimään suurempia aarteita. Kun he saapuivat seuraavaan satamaan, kapinaa pelkäävä kapteeni nosti ankkurin lähetettyään kapinoitsijoiksi epäilemänsä miehet maihin. Hän toivoi, että heidät tunnistettaisiin merirosvoiksi ja hirtettäisiin, niin kuin melkein kävikin. Hän ei kuitenkaan osannut aavistaa, että miehistön kaksi korkea-arvoisinta jäsentä kykenisivät tekemään sopimuksen viranomaisten kanssa, jotka halusivat vangita kapteenin. Britannian laivasto lähetti laivan galeonin kiivaaseen takaa-ajoon, mikä johti kapteenin ja hänen miestensä vangitsemiseen ja kuolemaan.

Sadan viime vuoden ajan tämä tarina on valanut toivoa aarteenetsijöihin. Mutta kuten seuraava kertomus osoittaa, tulevien aarteenetsijöiden kannattaisi ajatella kahdesti ennen kuin he lähtevät kaivuuretkelle Kookossaarelle. The New York Times -⁠sanomalehdessä 14. elokuuta 1892 julkaistussa artikkelissa kerrottiin kapteeni August Gisleristä, joka lähti etsimään 60000000 dollarin arvoista kulta-, hopea- ja jalokiviaarretta. Gislerin aarteenetsintä merkitsi sitä, että hänen oli jätettävä taakseen koko sivistynyt maailma ja mukauduttava mitä ankarimpiin oloihin tällä autiolla viidakon peittämällä saarella. Hän käytti tuohon hankkeeseen omista rahoistaan ainakin 50000 dollaria ja elämästään yli 19 vuotta. Vuonna 1908 Gisler lähti Kookossaarelta varattomana ja murtuneena miehenä – ilman aarretta kaikista ponnisteluistaan huolimatta.

Gisler ei löytänyt saarelta aarretta, mutta se ei ole lannistanut kaikkia. Saarelle on järjestetty yli 500 etsintäretkeä. Saatavissa olevien tietojen mukaan kukaan ei ole löytänyt aarretta, josta tarinat kertovat.

Kookossaaren luonnon aarteita

Viime aikoina Kookossaari on houkutellut toisenlaisia aarteenetsijöitä. Saaren kasvisto ja eläimistö sekä ympäröivien vesien eliöstön aarreaitta ovat houkutelleet niin ekoturisteja kuin luonnontieteilijöitä ja muitakin tutkijoita.

Saarta peittää vehreä trooppinen kasvillisuus. Hyönteisiä ja niveljalkaisia on tunnistettu noin 450 lajia, vaikka niitä onkin saarella arviolta yli 800 lajia. Kallioisessa maastossa kiemurtelee 28 jokea, jotka ryöppyävät alas huikeilta kalliojyrkänteiltä upeina vesiputouksina.

Yksi saaren 97 lintulajista on keijutiira. Sillä on veikeä tapa leijua ilmassa aivan ihmisten päiden yläpuolella nähtävästi lainkaan pelkäämättä saarella käyviä vierailijoita. Tämän hauskan tavan vuoksi lintu on saanut espanjankielisen lempinimen espíritu santo ’pyhä henki’, joka viittaa Raamatun kertomukseen Jeesuksen kasteesta (ks. Matteus 3:​16).

Syvällä Kookossaarta ympäröivissä vesissä on luonnon aarteita täynnä oleva maailma. Saarella käyviin ekoturisteihin kuuluu sukeltajia, jotka ihmettelevät vasarahaiden suurta määrää. Vasara- ja valkotäplähai tulevat säännöllisesti näille vesille, ja niiden on nähty liikkuvan 40–50 kalan parvissa. Sukeltajiin tekee vaikutuksen myös se, miten hämmästyttävän kirkasta vesi on. Väriloisto on häikäisevä trooppisten kalojen syödessä riutalla levää ja planktonia.

Costa Rica on perinteisesti pitänyt suuressa arvossa biologisia aarteitaan. Tällä hetkellä kansallispuistojen ja suojelualueiden verkosto suojelee 18:aa prosenttia sen maa-alueesta. Vuonna 1978 Kookossaaren ilmoitettiin kuuluvan tuohon suojelujärjestelmään, joka koostuu nykyisin maan 56 suojelukohteesta. Vuonna 1991 suojelualue laajennettiin käsittämään 24 kilometrin levyinen, saaren ympäri ulottuva vyöhyke. Meriympäristön valvominen ja sen suojeleminen kaupalliselta kalastukselta on haastavaa. Ympäristönsuojelijat pelkäävät, että rajoittamaton kalastus saattaa vahingoittaa saarta ympäröivän merenalaisen maailman herkkiä ekosysteemejä.

Aina näihin aikoihin saakka Kookossaari on tunnettu tarinoistaan, jotka kertovat hurjapäisistä merirosvoista ja heidän kätketystä aarteestaan. Se kiinnostaa ja viehättää yhä aarteenetsijöitä kaikkialla maailmassa. Saaren suurimmat rikkaudet on kuitenkin haudattu sen luonnonvaroihin.

[Kuvan lähdemerkintä s. 25]

Sivujen 25 ja 26 kuvat: José Pastora, Okeanos

[Kuvat s. 26]

Valkotäplähai (1) ja vasarahai (2, 3) liikkuvat Kookossaarta ympäröivissä vesissä 40–50 kalan parvissa