Kilimanjaro – Afrikan katto
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KENIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
VIELÄ 150 vuotta sitten olivat Afrikan sisäosat suurelta osin kartoittamattomia. Ulkopuoliselle maailmalle tämä suuri manner oli tutkimatonta ja salaperäistä seutua. Kaikista niistä tarinoista, joita Itä-Afrikasta tihkui, tuntui eräs tarina eurooppalaisten mielestä erityisen kummalliselta. Saksalaiset lähetyssaarnaajat Johannes Rebmann ja Johann L. Krapf väittivät nimittäin nähneensä vuonna 1848 päiväntasaajan tuntumassa niin korkean vuoren, että sen huippu oli valkoisen lumen peitossa.
Kertomusta trooppisessa Afrikassa sijaitsevasta lumihuippuisesta vuoresta paitsi epäiltiin myös pilkattiin. Mutta tarinat jättiläismäisestä vuoresta herättivät maantieteilijöiden ja tutkimusmatkailijoiden uteliaisuuden ja kiinnostuksen, ja aikanaan he vahvistivat lähetyssaarnaajien kertomukset tosiksi. Itä-Afrikassa tosiaan oli lumihuippuinen, tuliperäinen vuori nimeltä Kilimanjaro. Jotkin kansat ymmärsivät sen merkitsevän ’Suuruuden vuorta’.
Afrikan ”katto”
Nykyään mahtava Kilimanjaro on kuulu silmiinpistävästä kauneudestaan ja vaikuttavasta korkeudestaan. Harva näkymä on yhtä kuvauksellinen ja ikimuistoinen kuin ruohoa syövä norsulauma ylittämässä Afrikan kuivia, pölyisiä tasankoja taustanaan kaukana majesteettisesti häämöttävä lumihuippuinen ”Kili”.
Kilimanjaro on Afrikan mantereen korkein vuori ja maailman suurimpia sammuneita tulivuoria. Se sijaitsee Tansaniassa aivan päiväntasaajan eteläpuolella Kenian rajan tuntumassa. Täällä maan sisältä on purkautunut yli neljä miljoonaa kuutiometriä vulkaanista materiaalia, josta on muodostunut tämä vuori, jonka huiput ovat pilvien peitossa.
Vuoren valtava koko korostuu, koska se sijaitsee niin eristyksissä. Kuivalla Masaiarolla, joka on noin 900 metrin korkeudella merenpinnan yläpuolella, se kohoaa yksinäisenä ja etäisenä huimaavaan 5895 metrin korkeuteen! Ei ihme, että Kilimanjaroa sanotaan toisinaan Afrikan katoksi.
Kilimanjaroa on kutsuttu myös ”Karavaanien vuoreksi”, koska sen laajat jääkentät ja jäätiköt näkyvät satojen kilometrien päähän joka suuntaan kuin loistava valkoinen majakka. Aiempina vuosisatoina sen luminen huippu ohjasi usein karavaaneja, jotka saapuivat Afrikan kesyttömästä sisämaasta mukanaan norsunluuta, kultaa ja orjia.
Sen mahtavat huiput
Kilimanjarossa on kaksi vulkaanista lakea. Suurin huippu on Kibo, jonka kaunis, symmetrinen keila on pysyvästi jään ja lumen peitossa. Siitä itään päin on toinen huippu, Mawenzi, joka kohoaa 5354 metrin korkeuteen, ja se onkin Afrikan toiseksi korkein vuorenhuippu Kibon jälkeen. Vastakohtana Kibon loiville rinteille Mawenzi on jylhä ja kauniisti muotoutunut, ja sen seinämät ovat joka suuntaan jyrkät ja rosoiset. Kiboa ja Mawenzia yhdistää 4600 metrin korkeudessa suunnaton kalteva tasanko, joka on täynnä kivenlohkareita. Kibosta länteen sijaitsee Shira. Se koostuu ikivanhan tulivuoren kasaan painuneista jäännöksistä, jotka tuuli ja vesi ovat kauan sitten kuluttaneet, ja muodostaa nykyään henkeäsalpaavan nummitasangon, joka sijaitsee 4000 metrin korkeudella merenpinnasta.
Ekologinen mestariteos
Kilimanjaron ekosysteemi koostuu eri vyöhykkeistä, jotka jaetaan korkeuden, sademäärän ja kasvillisuuden mukaan. Rinteiden alaosaa peittävät koskemattomat trooppiset metsät, joissa vaeltaa norsu- ja kafferipuhvelilaumoja. Korkealla puiden latvustossa elää useita apinalajeja, ja joskus voi nähdä vilahduksen ujosta kirjoantiloopista ja abbottinsukeltaja-antiloopista, jotka sulautuvat helposti tiheään aluskasvillisuuteen.
Metsän yläpuolella on kanervavyöhyke. Vanhoja, pahkaisia puita, jotka ovat kasvaneet kieroon tuulen ja iän vaikutuksesta, peittävät naavasuortuvat, jotka muistuttavat vanhojen miesten pitkiä harmaita partoja. Täällä avautuvalla vuorenrinteellä kukoistaa puukanerva. Ruohomättäät ja niiden seassa kasvavat kirkkaanväriset kukkaryhmät tekevät maisemasta luonnonkauniin.
Vielä korkeammalla, puurajan yläpuolella, on nummimaa. Puiden sijaan kasvaa oudonnäköisiä, isokokoisia villakkoja, jotka voivat tulla neljä metriä korkeiksi, sekä lobelioita, jotka muistuttavat suuria kaaleja tai artisokkia. Kivenlohkareiden ja kalliopaljastumien ympärillä kasvaa olkikukkia, jotka ovat olkimaisia ja tuntuvat kuivilta, ja ne lisäävät hieman väriä muutoin hopeanharmaaseen maisemaan.
Ylempänä nummi vaihtuu alpiiniseksi vyöhykkeeksi. Maaperä on synkänväristä, ja sen sävyt vaihtelevat tummanruskeasta harmaaseen. Harva kasvi elää tässä karussa, kuivassa ympäristössä. Tällä korkeudella kahta suurinta huippua, Kiboa ja Mawenzia, yhdistää suuri maasatula, joka on korkealla sijaitsevaa aavikkoa, kuivaa ja kivistä. Lämpötila vaihtelee äärimmäisyydestä toiseen: se voi nousta päivällä 38 asteeseen ja laskea yöllä hyvän matkaa pakkasen puolelle.
Viimeisenä on lakivyöhyke. Täällä ilma on kylmää ja kirkasta. Tummansinistä taivasta vasten suuret jäätiköt ja jääkentät loistavat valkoisina ja puhtaina. Ne muodostavat kauniin vastakohdan vuoren tummalle pinnalle. Ilma on ohutta, ja siinä on puolet vähemmän happea kuin ilmassa on merenpinnan tasolla. Kibon tasaisen laen huipulla on tulivuoren kraatteri, joka on melkein täydellisen pyöreä ja jonka halkaisija on 2,5 kilometriä. Kraatterin sisällä vuoren ytimessä on valtava tuhkakuoppa. Sen läpimitta on yli 300 metriä, ja se ulottuu yli sadan metrin syvyyteen tulivuoren kitaan. Kuumia rikkipitoisia kaasuja nousee hiljalleen kirpeään ilmaan pienistä fumaroleista (tulivuoren maanhalkeamista) todisteina tämän uinuvan jättiläisen sisällä tapahtuvasta kuohunnasta.
Kilimanjaron suunnattoman koon ja massan vuoksi sillä on aivan oma ilmastonsa. Kostea tuuli, joka puhaltaa Intian valtamereltä sisämaahan puolikuivien tasankojen yli, osuu vuoreen ja kääntyy ylöspäin, jolloin se tiivistyy ja saa aikaa sadetta. Tämä tekee alemmista rinteistä hedelmällistä seutua, missä voidaan viljellä kahvia sekä ruokaviljaa, jota vuorenjuuren ympäristössä asuvat ihmiset käyttävät ravinnokseen.
”Kilin” valloitus
Kilimanjaron varjossa elävillä kansoilla oli sellainen taikauskoinen käsitys, että vuoren rinteillä asui pahoja henkiä, jotka vahingoittaisivat ketä tahansa, joka yrittäisi lähestyä sen jäistä huippua. Tämä esti paikallisia asukkaita yrittämästä kiivetä vuoren laelle. Vasta vuonna 1889 kaksi saksalaista tutkimusmatkailijaa kiipesi vuorelle ja seisoi Afrikan korkeimmalla kohdalla. Toinen huippu, Mawenzi, jonne on vaikeampi kiivetä, valloitettiin vasta vuonna 1912.
Nykyään Kilimanjarolle kiipeäminen on mahdollista jokaiselle, jolla on hyvä terveys, ja melko monet Itä-Afrikan-kävijät kiipeävätkin sille. Tansanialaiset puistoviranomaiset ovat tehneet hyvät järjestelyt niitä varten, jotka haluavat kiivetä vuorelle. Vaatteita ja varusteita voi vuokrata. Käytettävissä on koulutettuja kantajia ja oppaita, ja vuorelle suuntautuvan safarin alusta loppuun matkan varrella on useita majataloja, joissa voi yöpyä mukavasti. Vuoren eri korkeusvyöhykkeillä on hyvin rakennettuja mökkejä, joissa kiipeilijä voi yöpyä ja joista hän voi hakea suojaa.
Kilimanjaron näkeminen omin silmin on vaikuttava kokemus, joka saa ihmisen mietteliääksi. On helppo yhtyä sanoihin, joilla kuvaillaan Jumalaa seuraavasti: ”Hän perustaa lujasti vuoret voimallaan.” (Psalmit 65:6.) Korkeana ja yksinäisenä Afrikan yllä Kilimanjaro seisoo ylväänä todistuksena Suuren Luojan voimasta.
[Kartta s. 16]
(Ks. painettu julkaisu)
AFRIKKA
Kenia
KILIMANJARO
Tansania