Mehiläishoito – ”makea” tarina

Herätkää!-lehden Kreikan-kirjeenvaihtajalta

AAMUN kajo värjää hiljalleen taivaan pastelliväreillään. Usvaisen varhaisaamun viileydessä ajaa avopakettiauto kaikessa rauhassa tien sivuun erään vuorenrinteen juurelle. Autosta nousee kaksi tummaa hahmoa – yllään hansikkaat, saappaat, puuvillaiset suojapuvut ja harsotetut, leveälieriset hatut. Varovaisin mutta nopein liikkein he lastaavat autoon kymmeniä puulaatikoita. Kaksi varastako viemässä helppoa saalista? Ei varkaita vaan pari mehiläishoitajaa huolehtimassa arvokkaasta mehiläisten armeijastaan – valmiina suuntaamaan auton nokan kohti toista paikkaa, missä on mettä tuottavia kasveja.

Mehiläishoitajat ovat oma rotunsa, joka on ylpeä vuorovaikutussuhteestaan erikoislaatuisiin hyönteisiin. Ensiksikin on kesymehiläinen – taloudellisessa mielessä ehkä arvokkain kaikista hyönteisistä – joka tuottaa hunajaa ja mehiläisvahaa sekä pölyttää monenlaisia viljelykasveja. Ja toiseksi on ihmisiä, jotka hankkivat elantonsa mehiläisiä hoitamalla ja jotka samanaikaisesti rakastavat näitä pieniä luontokappaleita ja ”ymmärtävät, mitä niiden päässä pyörii”, kuten eräs heistä asian ilmaisi.

”Jokapäiväisten ihmeiden” hoitaja

Mehiläishoitajaksi tuleminen saattaa kuulostaa helpolta: hankitaan useita pesiä, jotka ovat täynnä mehiläisyhdyskuntia; pesät laitetaan mettä tuottavalle alueelle; ja joidenkin kuukausien kuluttua tullaan sitten korjaamaan tuotteet. Asia ei kuitenkaan ole näin. Saadaksemme tietää, mitä mehiläishoitoon oikeastaan liittyy, puhuimme työkseen mehiläisiä hoitavien Johnin ja Marian kanssa, jotka kertoivat meille ilomielin rakastamastaan työstä.

”Mehiläishoito on jokapäiväisten ihmeiden parissa työskentelemistä”, toteaa John kumartuessaan avoimen mehiläispesän yli. ”Kukaan ei toistaiseksi täysin ymmärrä kesymehiläisten pitkälle organisoitunutta yhteiskuntaelämää, poikkeuksellisia kommunikointikykyjä ja nerokkaita työskentelytapoja.”

Kertoessaan ammattimaisen mehiläishoidon historiasta John mainitsee, että aiemmin mehiläishoitajien täytyi tuhota ontoissa puunrungoissa tai muissa onkaloissa asuvat yhdyskunnat, jotta hunajasato olisi voitu korjata. Vuonna 1851 amerikkalainen mehiläishoitaja Lorenzo Lorraine Langstroth huomasi kuitenkin, että mehiläiset jättävät kennokakkujen väliin noin 6 millimetrin raon. Niinpä voitaisiin käyttää ihmisen tekemiä puisia pesiä, joissa kennokehien väliin jätetään samanlainen tila. Nyt kehät voitiin ottaa pois mehiläispesästä yksitellen sekä korjata hunajasato ja vaha yhdyskuntaa tuhoamatta.

”Jotta mehiläishoitaja voisi menestyä työssään”, jatkaa John, ”hänen täytyy olla hyvin kiintynyt mehiläisyhdyskuntiinsa. Hän on mehiläisilleen kuin isä, ja uskon, että ne tajuavat sen ja toimivat sen mukaan. Hänestä tulee myös niiden lääkäri, hoitaja ja ruokkija vaikeana talviaikana.”

Maria lisää: ”Hyvä mehiläishoitaja voi kertoa paljon, kun hän vain vilkaisee mehiläispesään, jossa on tavallisesti 8000–80000 mehiläistä. Jos hän on kokenut, hän kuulee pesän avattuaan jo pelkästä surinasta, onko yhdyskunta hyvinvoipa, tuottoisa ja ’onnellinen’; onko se nälkäinen; onko se ’orpo’, koska sen kuningatar on kuollut; onko jokin epämiellyttävä asia tehnyt sen levottomaksi; ja paljon, paljon muuta.”

Menestyksekkään mehiläishoidon avainseikkoja

”Mehiläishoitajan on hyvin tärkeää valita huolellisesti se paikka, mihin hän panee pesänsä”, John selittää. ”Näemme paljon vaivaa, kun etsimme kukkivia niittyjä, joilta mehiläiset voivat löytää ruokaa.

Mehiläishoitaja saattaa valita paikan, jossa on appelsiinipuita ja lehmuksia, jotta mehiläisyhdyskunnalla riittäisi työtä. Kesällä ja syksyllä alue, jolla kasvaa runsaasti mäntyjä ja kuusia, auttaa tuottamaan hyvälaatuista, heleän punertavaa hunajaa, joka menee hyvin kaupaksi. Ajuruohoa kasvavilta pelloilta saadaan parasta hunajaa. Mehiläishoitajat sanovat sitä hunajien kuninkaaksi. Mehiläiset etsivät mettä myös valkoapiloista, rohtomesiköistä ja sinimailasista.”

On tärkeintä käyttää tervettä järkeä. Maria selittää: ”Kun sijoitamme pesät vuoristoiselle alueelle, on hyvä panna ne lähelle vuoren juurta. Mehiläiset voivat silloin lentää ylös rinnettä, käydä täydessä kukassa olevissa puissa, ja sitten – lasti mukanaan – lentää helpompaa, laskeutuvaa reittiä takaisin pesiinsä. Jos pesät olisivat korkealla rinteellä puiden yläpuolella, mehiläiset uupuisivat ja yhdyskunnan tuottoisuus kärsisi.”

”Jokainen mehiläishoitaja ymmärtää, että kuningatar vaikuttaa ratkaisevasti yhdyskunnan hyvinvointiin ja tuottoisuuteen”, sanoo John ja nostaa samalla varovasti yhtä mehiläispesän kehistä, jonka keskelle on asettunut nuori kuningatar. ”Sellaisista pesistä, joissa syntyy vain vähän uusia mehiläisiä ja joiden hunajantuotanto on niukkaa, täytyy kuningatar tappaa ja korvata toisella. Eniten hunajaa saadaan yhdyskunnista, joissa kuningatar on nuori. Lisäksi kun haluamme muodostaa uusia yhdyskuntia, otamme mehiläisiä kuhisevan terveen kaksoispesän ja erotamme ylä- ja alalaatikon toisistaan. Kuningatar on toisessa puolikkaassa, ja siksi panemme nuoren, pariutuneen kuningattaren toiseen puolikkaaseen. Niihin aikoihin, kun kukat puhkeavat, uusi kuningatar alkaa munia, ja näin pesä täyttyy nuorilla työmehiläisillä.”

Kuinka kauan mehiläinen elää? Meille kerrotaan työmehiläisen eliniän olevan käänteisesti verrannollinen sen uutteruuteen. Kesällä, jolloin mehiläinen kiertelee kukasta kukkaan viitisentoista tuntia päivässä ja lentää noin 21 kilometrin tuntinopeudella, se elää vain kuusi viikkoa. Talviaika ei ole mehiläisille fyysisesti yhtä kuluttavaa, sillä ne työskentelevät vain kahdesta kolmeen tuntia päivässä, ja siksi ne voivat elää useita kuukausia.

Monenlaisia tuotteita

Mehiläishoidosta puhuttaessa tulee ensimmäisenä tietenkin mieleen hunaja. Tämä makea, tahmea neste on mettä, jonka työmehiläinen on muuttanut hunajaksi. Kaupallisiin tarkoituksiin pidettävien pesien tuotto voi olla keskimäärin 29 kiloa vuodessa. Myös mehiläisvaha on arvokas mehiläisten toiminnan sivutuote. Hunajakenno on käyttökelpoinen noin viisi kuusi vuotta. Tuolloin sen väri on tummentunut, mikä johtuu siinä asustavista erilaisista mikrobeista ja loisista, ja se täytyy vaihtaa. Hylätyistä hunajakennoista otetaan talteen niissä oleva mehiläisvaha. Jokaista tuhatta hunajakiloa kohti saadaan myyntiin keskimäärin 10–20 kiloa mehiläisvahaa.

Jotkut ylistävät myös siitepölyä erinomaiseksi luonnonlääkkeeksi moniin fyysisiin sairauksiin. Se on pääasiallinen lähde, josta kuningatar, työläinen ja kuhnuri saavat valkuaisaineita, vitamiineja, mineraaleja ja rasvaa kasvuaan varten. Yhdestä pesästä sitä voidaan saada viitisen kiloa vuodessa. Kittivaha on aine, jolla mehiläiset eristävät pesänsä ja koteloivat tunkeilijat, jotka ovat liian suuria pois siirrettäviksi.

Kuluttamamme ruoan tuotannosta yksi neljäsosa riippuu suoraan tai epäsuorasti kesymehiläisten kyvystä pölyttää viljelykasveja. Appelsiinit, mantelit, vesimelonit, luumut, päärynät, kurkut ja erilaiset marjat ovat kaikki riippuvaisia mehiläisten suorittamasta pölytyksestä. Samoin ovat erilaiset viljeltävät siemenkasvit, muun muassa porkkanat, sipulit ja jopa auringonkukat. Mehiläiset vaikuttavat myös liha- ja maitotuotteisiin, sillä ne pölyttävät sinimailasia, joista tulee karjan ravintoa.

”Vaistonvaraisesti viisaita”

”Luulen, että useimmat mehiläishoitajat uskovat Jumalaan”, sanoo Maria ja muistuttaa meitä siitä, ettemme kykene selittämään mehiläisten mutkikasta yhteiskuntarakennetta, niiden kiehtovaa ja monimutkaista yhteiskuntaelämää ja niiden erinomaisia suunnistus- ja viestintätaitoja. Monet mehiläisiä tutkivat ja hoitavat ihmiset myöntävät auliisti kaiken tämän johtuvan siitä, että mehiläiset ovat ”vaistonvaraisesti viisaita” ja että Suuri Luojamme, Jehova Jumala, on avokätisyydessään antanut niille tällaisen vaiston (vrt. Sananlaskut 30:​24).

[Tekstiruutu/Kuvat s. 26]

Kukista pöytään

1 Ravintoa etsivä kesymehiläinen käy kukassa keräämässä mettä

Kun mehiläiset käyvät kukissa, ne keräävät mettä mesikupuunsa, joka on niiden ruokatorven laajentuma. Saadakseen mesikuvun täyteen mehiläisen täytyy käydä 1000–1500 kertaa yksittäisissä kukissa

2 Pesässä mesi varastoidaan hunajakennoon

Palattuaan ravinnonkeruumatkaltaan mehiläinen oksentaa mesikupunsa sisällön nuoren työmehiläisen suuhun. Sitten tämä työmehiläinen varastoi meden kennoon ja suorittaa toimenpiteet, joita tarvitaan meden muuttamiseksi hunajaksi

3 Mehiläishoitaja korjaa hunajasadon

Hän vuolee kuumennetulla terällä vahan, joka peittää kennot jokaisessa kehässä. Sitten hän panee kehät linkoon, joka irrottaa hunajan keskipakovoiman avulla

4 Hunaja pakataan purkkeihin tai kerta-annoksiksi

Hunajapurkkien tuoteselosteet kertovat, mistä kasveista mehiläiset ovat meden hakeneet. Jos purkki on läpinäkyvä, hunajan laadun voi tarkastaa sen väristä

5 Hunaja on terveellistä!

Hunaja on helposti sulavaa ruokaa, ja siitä saa nopeasti energiaa. Kokemus osoittaa, että sitä voidaan käyttää palovammojen ja erityyppisten haavojen hoitoon