Vaaralliset ”joen silmät”
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN AUSTRALIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
SEIKKAILUNHALUINEN lomailija meloi hiljakseen kanootillaan pitkin East Alligator -joen sivuhaaraa Australian Pohjoisterritorion ihmeellisellä suomaalla Kakadun kansallispuistossa. Yhtäkkiä hänen kanoottiaan alkoi hakata jokin, mitä hän oli luullut harmittomaksi ajopuun kappaleeksi. Kyseessä oli pelätty suistokrokotiili, ja tuo matkailija sattui olemaan sen reviirillä vuoden vaarallisimpaan aikaan.
Suunniltaan kauhusta nainen meloi pois erään puurykelmän luo. Juuri kun hän oli saanut jalkansa ensimmäisille oksille, krokotiili ponkaisi ylös vedestä, kiskoi hänet takaisin veteen ja kiepautti häntä ympäri kokonaista kolme kertaa. Aina kun krokotiili vaihtoi otetta, nainen yritti sitkeästi kavuta ylös mutaista joenpengertä. Kolmannella yrityksellä hänen onnistui päästä penkereelle ja raahautua puolentoista kilometrin matka, kunnes muuan metsänvartija kuuli hänen epätoivoiset avunhuutonsa. Hirvittävistä vammoista huolimatta tämä nainen jäi henkiin.
Tämä täpärä säästyminen murhenäytelmältä sattui vuonna 1985. Kaksi vuotta myöhemmin muuan amerikkalainen matkailija ei ollut yhtä onnekas. Hän jätti huomiotta tovereiden varoitukset ja päätti uida krokotiileja kuhisevassa Prince Regent -joessa Länsi-Australiassa. Suistokrokotiili hyökkäsi hänen kimppuunsa ja tappoi hänet. Joessa kerrottiin olleen krokotiilin poikasia, joten kyseessä oli todennäköisesti naaras, joka suojeli pienokaisiaan.
Tappavat ”joen silmät”
Joen suulla liikkuva kalastaja ei näe kuunvalossa mitään muuta kuin vedenpinnan pientä väreilyä – ikään kuin hyönteinen laskeutuisi joen peilityynelle pinnalle. Pohjoisaustralialainen kalastaja on silti täysin tietoinen siitä, mitä hän ei näe, nimittäin ”joen silmistä”. Jos hän valaisisi veden pintaa taskulampullaan, krokotiilin silmät, jotka äänettömästi nousevat pinnan yläpuolelle, hehkuisivat kirkkaanpunaisina. Hän on tunkeilija ikivanhan saalistajan reviirillä.
Australiassa asustava suistokrokotiili, jota tavataan myös muualla, on suurin ja vaarallisin kaikista maailman 12 krokotiililajista. Se voi kasvaa seitsemän metrin pituiseksi. Pahaa aavistamattomat saaliseläimet näkevät nuo hohtavat silmät liian myöhään ehtiäkseen paeta sen yllätyshyökkäystä ja pahamaineista hukuttamistekniikkaa, kuoleman kuperkeikkaa. Krokotiili on käynyt niinkin suurten eläinten kuin puhveleiden, karjaeläinten ja hevosten kimppuun, kun ne ovat olleet sammuttamassa janoaan veden äärellä.
Ylellisyyden tavoittelu uhkaa niiden olemassaoloa
Se muinainen myytti, jonka mukaan krokotiili vuodattaa teeskenneltyjä surunkyyneleitä uhrinsa vuoksi, on siirtynyt nykysivistyksen piiriin ilmauksena ”krokotiilinkyyneleet”. Mutta ihmiset ovat vuodattaneet vain harvoin kyyneleitä krokotiilin vuoksi. Sen sijaan tätä vettä rakastavaa matelijaa on metsästetty armotta sen arvokkaan nahan takia.
Moni krokotiili on päätynyt näytteille muotitaloihin, joiden mallit ovat astelleet ylväästi korokekäytävillä yllään krokotiilinnahasta valmistettuja suosittuja tuotteita, sillä jotkut pitävät suistokrokotiilin nahkaa parhaana maailmassa – pehmeimpänä ja kestävimpänä. Äskettäin erään Lontoossa myynnissä olleen naisten käsilaukun hinnaksi arvioitiin 15000 dollaria (yli 60000 markkaa). Monissa osissa maailmaa krokotiilinnahkaa pidetään yhä statussymbolina.
Suurten voittojen houkutus on uhannut suistokrokotiilin henkiinjäämistä Australiassa. Vuosina 1945–71 näitä matelijoita tapettiin yksistään Pohjoisterritoriossa noin 113000 yksilöä. 1970-luvun alussa krokotiilien metsästystä rajoitettiin, jotteivät ne olisi hävinneet kokonaan, ja tuloksena oli, että vuoteen 1986 mennessä luonnonvaraisten krokotiilien määrä oli kasvanut ennalleen. Krokotiili ei siis ole enää vaarassa kuolla sukupuuttoon Australiassa, vaikka jotkut väittävät, että sen elinpaikat ovat katoamassa.
Satojen vuosien ajan Australian alkuasukkaat suojelivat krokotiileja joko tietoisesti tai tietämättään. Vaikka jotkin heimot olivat taitavia krokotiilien metsästäjiä, niin toiset heimot kielsivät niiden metsästämisen uskonnollisista syistä.
Viime vuosina krokotiilien suojelua on edistänyt niiden kasvattaminen tarhoissa ja koulutuksen tehostuminen. Nykyään matkailijoita virtaa krokotiilitarhoihin, joiden taloudellinen menestys on näin taattu, kun taas krokotiilien kasvattamisohjelmat antavat tilaisuuden tuottaa krokotiilinnahkoja ja -lihaa verottamatta luonnonvaraisia kantoja.
Muuan tunnettu australialainen krokotiilitarhuri uskoo, että ihmiset suojelevat vain sellaista, mitä he rakastavat ja ymmärtävät ja mille he suovat hieman omaa elintilaansa ja aikaansa. Hän sanoi: ”Niinpä krokotiileille ei anneta paljoakaan mahdollisuuksia. Niiden ekologinen arvo on kuitenkin yhtä suuri kuin monien kauniiden esineiden.”
On piristävää käydä krokotiilitarhassa katselemassa noita suonvärisiä, nahkapintaisia matelijoita läheltä – mutta kuitenkin turvassa verkkoaidan takaa. Tarhan hoitajat uskaltautuvat menemään krokotiilien luo aidatulle alueelle; he houkuttelevat ne esittämään temppuja ja palkitsevat ne tuoreella kananlihalla ja muilla lihanpaloilla. Äskettäin muuan hoitaja sai kuitenkin karvaasti oppia sen, että krokotiiliin ei saa koskaan suhtautua välinpitämättömästi. Yhtäkkiä tuo matelija hyökkäsi hänen kimppuunsa ja repäisi kokonaan irti hänen vasemman kätensä!
Toisaalta on melko erikoinen ja hyvin valaiseva kokemus pidellä sylissä vuoden vanhaa krokotiilia. Sen mahanahka on erityisen pehmeää, kun taas sen selässä olevat luulevyt muodostavat hydrodynaamisen haarniskan. Nyt on helpompi ymmärtää, miksi krokotiilin nahkaa arvostetaan niin suuresti. Mutta olehan varovainen tämän ”pienokaisen” kanssa. Vuoden vanhakin krokotiili on aika vahva kokoonsa nähden, vaikka sen leuat on turvallisesti sidottu.
Kuoriutumattomat pikku krokotiilit ilahduttavat yleisöä vingahtelemalla munan sisällä ja tunkeutumalla sitten munankuoren läpi väliaikaisen hampaan avulla, joka on kasvanut niiden kuonon päähän. Useimmat ovat samaa mieltä siitä, että vain tämän ainoan kerran krokotiili oikeastaan todella näyttää söpöltä!
Pitkäaikaisista myyteistä päästään eroon
Se että näiden pelottavien matelijoiden käyttäytymistä on seurattu läheltä niiden kasvaessa tarhoissa, on auttanut pääsemään eroon joistakin pitkäaikaisista myyteistä. Vuosikausia luultiin, että krokotiili vaanii kärsivällisesti saalistaan monta päivää tai jopa viikkoja ennen kuin se äkkiä hyökkää sen kimppuun salamannopeasti. Viimeaikaiset havainnot ovat kuitenkin paljastaneet, että krokotiilit ovat aggressiivisia reviirillään vain paritteluaikaan, sadekautena. Jos saaliseläin ilmaantuu krokotiilin alueelle tähän aikaan, krokotiili saattaa lähteä aggressiivisena sen perään, kun taas jonain muuna aikana vuodesta se ehkä vain katselee samaa eläintä välinpitämättömästi matkan päästä.
Kun krokotiileja tavataan nykyään virkistysalueilla, niin ammattimaiset krokotiilinmetsästäjät ottavat ne kiinni ja siirtävät toiseen paikkaan. He pujottavat juoksusilmukan sen sarananivelen varassa liikkuvan alaleuan ympärille, nostavat sen ylös ja sitovat nopeasti yhteen yläleuan kanssa. Tämä tekee krokotiilinleuoista käytännöllisesti katsoen vaarattomat, sillä vaikka alaleuan sulkijalihakset ovat tavattoman voimakkaat, avaajalihakset ovat heikot. Mutta jollei metsästäjä pidä varaansa, krokotiili voi paiskata hänet helposti maahan voimakkaalla hännällään.
Ei pelkkä väkivaltainen ilkimys
Samat leuat, jotka voivat aiheuttaa vakavaa vahinkoa, pystyvät myös hienovaraiseen kosketukseen. Jos kuoriutumattomat krokotiilit vitkastelevat kuoriutumisessaan, äitikrokotiili kierittelee munia hyvin hellästi ja saa poikaset toimimaan.
Krokotiilin hampaat on suunniteltu paremminkin repimään kuin leikkaamaan. Jos saalis on tarpeeksi pieni, se nielaistaan kokonaisena. Muutoin se revitään kappaleiksi ja syödään pala palalta. Kuolleille matelijoille tehdyt ruumiinavaukset ovat paljastaneet, että niiden vatsassa on kiviä. Onpa eläin syönyt kiviä tahallaan tai ei, niiden uskotaan toimivan painona sen sukeltaessa.
Vieraat näkevät krokotiileja usein joenpenkereillä niiden valtavat leuat ammollaan. Useimmat varmaan luulisivat tämän asennon ilmaisevan aggressiivisuutta. Päinvastoin: krokotiili pystyy leukoja auki pitämällä paremmin sopeutumaan ympäristön lämpötilaan. Kaikkien muiden matelijoiden tavoin krokotiilit säätelevät jatkuvasti ruumiinlämpöään.
On yllättävää, että vaikka krokotiili on matelija, sen sydämessä on neljä kammiota niin kuin nisäkkäällä. Kun krokotiili sukeltaa, tapahtuu kuitenkin muutos, ja sen sydän alkaa toimia ikään kuin siinä olisi vain kolme kammiota.
Suistokrokotiili erotetaan alligaattorista sen perusteella, että sillä on kapeampi kuono ja sen alaleuan hampaat näkyvät sen leukojen ollessa kiinni. Varsinaisia krokotiileja tavataan aina kääpiökrokotiilien asuinpaikasta Afrikasta Intiaan saakka ja Aasiasta Papua-Uuteen-Guineaan asti. Niitä elää niinkin etelässä kuin Australiassa, missä ne oleskelevat mieluiten rannikon mangrovemetsiköissä ja trooppisilla suoalueilla, sillä ne rakentavat pesänsä veden äärelle. Tästä luonnollisesti seuraa sellainen haitta, että tulvavedet hukuttavat usein suuren osan krokotiilinalkioista. Saalistajien, esimerkiksi täysikasvuisten krokotiilien, barramundien (australian keuhkokalojen) ja australianyöhaikaroiden, takia vain 50 prosenttia krokotiilinpoikasista säilyy hengissä ensimmäisestä elinvuodestaan.
On hämmästyttävää, että krokotiileilla on syntyessään oma ruokavarasto. Ensimmäisten elinviikkojensa aikana ne saavat ravintoa ruumiissaan olevasta keltuaispussista. Mutta melkein heti, kun emo on ottanut ne hellästi suuhunsa ja vienyt ne veden ääreen, ne alkavat käyttää kuonoaan ja pureksia kaikkea tielleen osuvaa.
Miksi ilmaus ”joen silmät” on erittäin sopiva? Koska jo poikasina niiden pikku silmät loistavat yöllä punaisina keinovalossa. Verkkokalvon takana oleva heijastava kerros parantaa yönäköä ja saa silmät hehkumaan punaisina.
Krokotiili on todella kiehtova matelija – siihen täytyy vain säilyttää aina kunnioittava välimatka. Ja kuten jokainen kalastaja tietää, tätä leviatania on turha yrittää kesyttää.
Jobin runo kuvaa sattuvasti krokotiilia ”Leviatanina”: ”Voitko vetää ongenkoukulla ylös Leviatanin, tai voitko köydellä pitää alhaalla sen kielen? Voitko panna kaislan sen sieraimiin, tai voitko piikillä lävistää sen leuat? Esittääkö se sinulle monia hartaita pyyntöjä, tai puhuuko se sinulle lempeitä sanoja? Tekeekö se liiton kanssasi, niin että voit ottaa sen orjaksi ajan hämärään asti? Leikitkö sillä niin kuin linnulla, tai sidotko sen nuoria tyttöjäsi varten? Käyvätkö kumppanit siitä vaihtokauppaa? Jakavatko ne sen kauppamiesten kesken? Täytätkö sen nahan harppuunoilla tai sen pään kala-ahraimilla? Pane kätesi sen päälle. Muista se taistelu. Älä tee sitä toiste.” (Job 41:1–8.)
Viisaita varoituksen sanoja varomattomille ja uteliaille: varokaa ”joen silmiä” – mahtavaa ja pelottavaa krokotiilia!
[Kuvan lähdemerkintä s. 24]
Australian International Public Relations
[Kuva s. 25]
Kun valo suunnataan yöllä veteen, krokotiilin silmät eli ”joen silmät” loistavat punaisina
[Lähdemerkintä]
Koorana Crocodile Farm, Rockhampton, Queensland, Australia
[Kuvat s. 26]
Vasemmalla: pikku krokotiili kuoriutuu yhtäkkiä munasta
[Lähdemerkintä]
Koorana Crocodile Farm, Rockhampton, Queensland, Australia
Pikkukuva: täysikasvuinen krokotiili paistattaa päivää Maryjoen mutaisella penkereellä
[Lähdemerkintä]
Australian International Public Relations