Uusi pelurien joukko: nuoret!
PUDISTELETKO epäuskoisena päätäsi ajatellessasi sitä, miten syvälle aikuiset, sekä miehet että naiset, ovat voineet vajota pelihimon suohon? Kun luet aikuisista pelureista, jotka ovat luopuneet elämäntyöstään ja aikaansaannoksistaan – työpaikastaan, liikeyrityksestään, perheestään ja jotkut jopa hengestään – uhkapelien vuoksi, niin onko sinun vaikea käsittää sitä? Voitko käsittää syytä siihen, että voitettuaan 1,5 miljoonaa dollaria uhkapelissä kypsä, lukenut aikuinen jatkaa pelaamistaan, kunnes hän samana iltana on menettänyt 7 miljoonaa dollaria? Monesti se on ahneus, pettävän rahan perässä juokseminen. Aivan liian usein syynä kuitenkin on itse pelaamiseen liittyvä jännitys.
Jos olette vanhempia, joilla on pieniä lapsia, niin lohduttaudutteko sillä ajatuksella, että uhkapelit ovat kypsien aikuisten pelejä? Siinä tapauksessa joudutte tarkistamaan käsityksiänne. Ajatelkaa niitä lapsia, jotka ovat valmiita pelaamaan uhkapelejä tai jotka jo pelaavat niitä. Tosiasiat saattavat olla yllättäviä.
Seuraavassa tuoreita sanoma- ja aikakauslehtien otsikoita: ”Uhkapelien pelaaminen hyvin todennäköisesti nuorison suurin pahe 90-luvulla.” ”Yhä useammat nuoret uhkapelien pauloissa.” ”90-luvun crack: lasten jääminen pelikoukkuun.” ”Poikani ei osannut lopettaa pelaamistaan.”
Luetaanpa, mitä otsikoitten alla sanotaan. ”Asiantuntijat katsovat kriisin johtuvan lähinnä osavaltioitten ja kirkkojen järjestämien uhkapelimahdollisuuksien lisääntymisestä”, eräs sanomalehti kirjoittaa. ”Nykyään tilanne on se, että vaikutteille alttiit nuoret pääsevät helpommin pelaamaan uhkapelejä kuin koskaan ennen. Asiantuntijat varoittavat, että yli 90 prosentille niistä, jotka aikuisina ovat himopelureita, kehittyy riippuvuus pelaamisesta ennen 14. ikävuotta”, lehti sanoo. ”Aiemmin oli niin, että useimmat himopelurit aloittivat pelaamisen noin 14-vuotiaina. Nyt aloitusikä on pudonnut 9:ään tai 10 vuoteen”, eräs tutkija sanoo. ”Syynä on se, että nykyään on tarjolla mahdollisuuksia”, hän jatkaa. ”Lapsia – – pommitetaan uhkapelimainoksin kaikkialla. Se on sosiaalisesti hyväksyttyä jännitystä.” ”Tilanne pahenee nopeasti”, sanoo erään AA-kerhon tapaisen GA-ryhmän, nimettömien pelureiden itsehoitoyhteisön (Gamblers Anonymous), edustaja. ”Lapset aloittavat entistä nuorempina, eikä heitä ole koskaan ennen joutunut sen pauloihin niin paljon kuin nykyään.”
Eräässä Yhdysvaltojen osavaltiossa teini-ikäisten pelaamisesta tehty tutkimus osoitti, että heistä noin 3,5 prosenttia oli sellaisia, joilla pelaaminen saattaa muodostua pakonomaiseksi, ja 9 prosenttia sellaisia, jotka todennäköisesti ovat lopulta halukkaita ottamaan ”suuria riskejä” voidakseen pelata. ”Luvuista käy tavallisesti ilmi se, että alaikäisiä pelureita on enemmän kuin täysi-ikäisiä pelureita”, sanoo William C. Phillips, erään amerikkalaisen collegen kuraattori. ”Ensi vuosikymmenellä tai niillä main nuorten pelaaminen tuottaa enemmän ongelmia kuin narkoottisten aineiden – varsinkin laittomien narkoottisten aineiden – käyttö”, sanoi eräs toinen terapeutti. Professori Henry Lesieur teki tutkimuksen, johon osallistui yläasteen ja lukion oppilaita. The Los Angeles Timesin mukaan ”hänen tuloksensa ovat huomiota herättävän samanlaisia kuin ne tulokset, joita on saatu korkeakouluopiskelijoita koskeneesta tutkimuksesta: koko maan teini-ikäisistä on keskimäärin 5 prosenttia sellaisia, että heidän pelaamisensa on luonnehdittavissa ’patologiseksi’ eli pakonomaiseksi, toisin sanoen he eivät enää kykene hallitsemaan pelaamistaan”.
Pelureitten auttamiseen erikoistuneet terapeutit ovat yhtä mieltä siitä, että heitä ei niinkään huolestuta nuorten pelureitten määrä kuin ”se, millä tavoin lapset, vanhemmat ja jopa pedagogit suhtautuvat nuorten uhkapelien pelaamiseen. – – Monet lapset ja heidän vanhempansa pitävät uhkapelien pelaamista ’harmittomana ajanvietteenä’ ja sen seurauksia olennaisesti vaarattomampina kuin huumeiden- ja alkoholinkäytön tai väkivallan tai seksuaalisen holtittomuuden seurauksia.” Käyttäytymisterapeutti Durand Jacobs kuitenkin varoittaa uhkapelien pelaamisen voivan johtaa siihen, että nuoret alkavat tehdä rikoksia, pinnata koulusta ja haluta helppoa rahaa.
Esimerkistä käy eräs lukiolainen, joka alkoi nuorella iällä pelata uhkapelejä. Koulussa ollessaan hän käytti suuren määrän koulutuntejaan toisten oppilaitten kanssa pelaamiseen. Kun hän oli hävinnyt ja menettänyt taskurahansa, hän varasti rahoja, joita oppilaat olivat lahjoittaneet ruokakorien ostamiseksi puutteenalaisille perheille. Hän ajatteli pelata varastamillaan rahoilla lisää rahaa, jotta voisi ostaa takaisin perheensä television ja onyksisormuksen, jotka hän oli vienyt panttilainaamoon saadakseen rahaa vanhojen pelivelkojen maksamiseen. Ollessaan yhdeksännellä luokalla hän oli ollut jo 20 päivää nuorisovankilassa sen takia, että oli varastanut 1500 dollaria, ja hän käytti paljon rahaa pokeriin ja biljardiin. ”Mitä vanhemmaksi tulin, sitä suuremmiksi kasvoivat summat”, hän sanoi. Pian poika varasteli naapureiltaan voidakseen maksaa pelivelkojaan. Hänen äitinsä oli epätoivon vallassa. 18-vuotiaana poika jo tunsi pakonomaista pelihimoa.
Englannissa vapaamieliset uhkapelilait sallivat lasten pelata peliautomaateilla, sosiologit sanovat. Suuri osa niistä lapsista, jotka sankoin joukoin pelailevat lentokentillä ja pelihalleissa, hankkii rahaa pelaamiseensa varastamalla vanhemmiltaan ja tekemällä myymälävarkauksia.
”Suosituin ja nopeimmin kasvava uhkapelimuoto yläasteen kouluissa, lukioissa ja korkeakouluissa on urheiluvedonlyönti, jota oppilaat pelaavat keskenään ja jossa paikalliset vedonlyöntitoimistot ovat joskus taustavoimana”, Jacobs sanoo. ”Oma arvioni on, että on vain hyvin vähän sellaisia lukioita ja korkeakouluja, joissa ei pelata systemaattisesti urheiluvedonlyöntiä suurilla yhteispanoksilla.” Lisäksi tulevat korttipelit, kuponkipelit ja kasinot, joihin monet nuoret nykyään pääsevät sisään, kun he näyttävät ikäisiään vanhemmilta.
Jacobs sanoo: ”On pakko mainita vielä eräs tärkeä tosiasia. Syynä siihen, että useimmat jatkoivat pelaamista, kunnes heistä tuli himopelureita, on se, että aloittaessaan teini-ikäisinä he voittivat joitakin pelejään.” ”Hänen mukaansa ’suuri enemmistö’ nuorista on tutustunut uhkapelien pelaamiseen vanhempiensa tai sukulaistensa avulla, jotka pitävät sitä kevyenä ajanvietteenä”, The Los Angeles Times jatkaa. Eräs päihdeongelmaisia hoitava terapeutti selittää: ”Vanhemmat joutuvat kiinnittämään huomiota samaan vanhaan ongelmaan kuin aikaisemmin alkoholin ja huumeitten tapauksessa. Olen täysin sitä mieltä, että mitä enemmän uhkapelien pelaamiseen on tarjolla mahdollisuuksia, sitä enemmän tulee lisää himopelureita.” Himopelureita hoitavat spesialistit sanovat uhkapelien orjuuden olevan samanlaista kuin huumeitten ja alkoholin orjuus: kun uhkapelit saavat yhä useammista nuorista yliotteen, he alkavat hankkia rahaa pelaamiseen varastelemalla, kaupittelemalla huumeita ja myymällä itseään. Vanhemmat ehkä pitävät uhkapelien pelaamista ”kevyenä ajanvietteenä”, mutta poliisin mielestä se ei ole sitä.
”Lapsissa, jotka olivat joutuneet peliautomaattien pauloihin – – ilmeni kaikki aikuisten himopelurien turmiolliset taipumukset. Lapset, jotka tulivat riippuvaisiksi peliautomaateista, olivat ehkä aloittaneet pelaamisen yhdeksän- tai kymmenvuotiaina. He tuhlasivat taskurahansa, kouluaterioiden maksamiseen tarkoitetut rahansa ja ne pikkurahat, jotka he olivat löytäneet kotoaan. Vuoden parin kuluttua pojat alkoivat varastella. He myivät kaikkea, mitä heidän omasta huoneestaan löytyi: pelimailoja, kirjoja ja jopa sellaisia arvoesineitä kuin levysoittimia ja nauhureita. Toisiltakin lapsilta katosi leluja. Mikään ei ollut kotona turvassa. Moody sai kuulla äideistä, jotka epätoivoissaan kasasivat omaisuuttaan yhteen huoneeseen, jotta sitä ei vietäisi heiltä, tai jotka nukkumaan mennessään panivat käsilaukkunsa vuodevaatteitten alle. Nämä äidit ovat syvästi ihmeissään, eivätkä he voineet enää käsittää, mitä heidän jälkeläisilleen oli tapahtunut, yhtä vähän kuin pesivät linnut voivat käsittää, mitä niiden poikasille on tapahtunut, kun käki oli ryöstänyt ne. Nämä lapset onnistuivat silti varastamaan jostakin. Kun he täyttäisivät 16 vuotta, poliisi alkaisi etsiä heitä.” (David Spanier, Easy Money: Inside the Gambler’s Mind.)
Kuten näissä kirjoituksissa on osoitettu, kirkkokunnat ovat tutustuttaneet monet aikuiset ja nuoret uhkapeleihin: bingoon, kuponkipeleihin ja niin edelleen. Onko oikein, että kirkolliset ryhmät ja niiden johtajat, jotka sanovat olevansa Kristuksen seuraajia, järjestävät erilaisia uhkapelejä ja kannustavat ja yllyttävät pelaamaan niitä? Ei varmastikaan. Tarkasteltiinpa uhkapelien pelaamista miltä kannalta tahansa, se vetoaa yhteen ihmisten pahimmista ominaisuuksista, nimittäin haluun saada jotakin ilmaiseksi eli lyhyesti sanottuna ahneuteen. Ne, jotka järjestävät uhkapelejä, kannustavat ihmisiä uskomaan siihen, että on sopivaa hyötyä toisten kustannuksella. Järjestäisikö Jeesus tällaista toimintaa, kun se aiheuttaa perheitten hajoamista, häpeää, sairauksia ja tuhoaa ihmishenkiä? Ei missään tapauksessa. Jumalan sana päinvastoin tekee selväksi sen, että ahneet ihmiset eivät peri Jumalan valtakuntaa (1. Korinttilaisille 6:9, 10).
Vanhempien täytyy opettaa lapsilleen näiden ollessa vielä nuoria, että on väärin pelata minkäänlaisia uhkapelejä. Sitä ei saa pitää kevyenä ajanvietteenä, vaan sen sijaan alkuna laiskuudelle, valehtelemiselle, huijaamiselle ja epärehellisyydelle. Monissa kaupungeissa pelureille on järjestetty apua, esimerkiksi GA-ryhmissä. Mikä vielä tärkeämpää: jos sinulla on jokin ongelma, niin etsi Jumalan sanasta, Raamatusta, henkeytettyjä neuvoja. Jotkut, jotka ovat suunnitelleet itsemurhaa, sanovat, että he saavat kiittää elämästään sitä, että ovat noudattaneet näitä Jumalasta lähtöisin olevia neuvoja.
On kiintoisaa tietää, että Jehovan todistajat ovat auttaneet monia pääsemään irti ansasta, johon pelihimo oli heidät vienyt. Eräs tällainen entinen himopeluri kirjoittaa, että vietettyään monia vuosia paheellista elämää, jolloin hän oli esimerkiksi pelannut paljon uhkapelejä, ”käyttäytymisessä alkoi pian tapahtua suuria muutoksia sen ansiosta, että tyttöystäväni ja minä tutkimme Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Uhkapeleillä oli orjuuttava voima, ja sitä oli erittäin vaikeaa hallita. Jehovan avulla ja tyttöystäväni tukemana – sen ohella että myös tutkin, rukoilin ja mietin asioita, varsinkin sitä, miten Jumala suhtautuu ahneuteen – sain uhkapeliriippuvuuteni hallintaan, ja tyttöystäväni, joka nyt on ollut vaimoni 38 vuotta, ja minä vihimme kumpikin elämämme Jehovalle. Vaikka olemme palvelleet siellä, missä avun tarve on ollut tavallista suurempi, palvelleet vuosia kokoaikaisessa palveluksessa ja vaikka olen palvellut Vartiotorni-seuran matkaedustajana, niin riippuvuuteni ei silti ole hävinnyt minusta mihinkään, ja se pysyy aisoissa ainoastaan Jehovan avulla ja hänen ohjaustaan noudattamalla.”
Jos uhkapelien pelaaminen on ongelma sinulle, niin voitko päästä irti uhkapeliriippuvuudesta? Kyllä voit, jos jatkuvasti käytät hyväksesi Jumalan antamaa apua ja tarjoat sitä toisille, jotka myös saattavat olla sen tarpeessa.
[Huomioteksti s. 9]
Nuorten pelaaminen tulee pian tuottamaan enemmän ongelmia kuin narkoottisten aineiden käyttö
[Huomioteksti s. 11]
Ahneet ihmiset eivät peri Jumalan valtakuntaa
[Tekstiruutu s. 10]
Katolinen kirkko Las Vegasissa ei hyljeksi pelimerkkejä
Ne, jotka käyvät ”Pyhimmän Vapahtajan kirkossa”, usein esittävät papille seuraavan pyynnön: ”Isä, rukoiletteko puolestani, että voittaisin?”
Joka vuosi käyvät miljoonat ihmiset kaikkialta maailmasta yhdysvaltalaisessa kasinokaupungissa Las Vegasissa kokeilemassa, millaisia oikkuja onnettarella sattuu olemaan. Tässä lämpimästi valaistussa roomalaiskatolisessa kirkossa, missä seinustoilla on Kristuksen syntymästä, Herran ehtoollisesta ja Kristuksen ristiinnaulitsemisesta kertovia patsaita, uhkapelituottoja käytetään kirkonpenkeissä: kirkossakävijät panevat kasinojen pelimerkkejä kolehtilautaselle.
”Aina silloin tällöin joltakin lautaselta löytyy jopa 500 dollarin arvoinen pelimerkki”, sanoo kirkkoherra, isä Leary hiljaisella äänellä, englantia irlanniksi murtaen.
Las Vegasin liikekeskuksen pohjoisosassa oli roomalaiskatolinen kirkko, joka vuosikymmeniä palveli kirkossakävijöitä. Kun sitten alueen eteläpäähän rakennettiin neljä maailman suurinta pelikasino-hotellia – MGM Grand, Luxor, Excalibur ja Tropicana – niin vain korttelin päähän rakennettiin myös uusi ”Pyhimmän Vapahtajan kirkko”.
Kun papilta kysyttiin, miksi näin oli tehty, hän vastasi: ”Miksi ei? Täällähän ihmisetkin ovat.”
Siellä ovat myös rahat. Joten miksi ei?
[Kuva s. 9]
Uhkapelien pelaaminen johtaa huonoon seuraan