Himopelurit – aina häviäjiä

”PELIHIMO on sairaus siinä, missä alkoholismi ja huumeriippuvuus ovat sairauksia”, selittää ranskalainen professori Jean Ades. ”Se on ilman huumaavaa ainetta syntynyttä riippuvuutta”, hän sanoo, ja ”yhä useammat ihmiset huomaavat, että heille on kehittynyt tällainen riippuvuus.” Senkin jälkeen, kun himopelurit ovat menettäneet paljon rahaa, heidän ajatuksissaan usein pyörii kaiken aikaa se, että heidän täytyy yrittää paikata häviöitään pelaamalla lisää. ”Useimmat häviäjät tointuvat nopeasti pettymyksestään. Jotkut kuitenkin tuntevat niin hillitöntä halua pelaamiseen, että se voi tuhota heidän elämänsä”, eräs ranskalainen lehtimies kirjoittaa. ”He lupaavat itselleen yhä uudelleen, että he lopettavat pelaamisen, mutta silti se aina saa heistä yliotteen. He ovat riippuvaisia pelaamisesta.”

Eräs eteläafrikkalainen peluri tunnustaa: ”Jos olet riippuvainen pelaamisesta ja istut ruletti- tai venttipöytään, kaikki muu menettää merkityksensä. Adrenaliinia kiitää suonissasi, ja panet likoon viimeisetkin pennisi päästäksesi mukaan vielä yksiin rulettilevyn pyörähtelyihin tai katsomaan vielä yhdet kortit. – – Jaksan adrenaliinireservieni turvin valvoa yhteen menoon useita vuorokausia ja katsella kortteja ja numeroita sekä odotella unelmavoittoa, joka aina vain näyttää pakenevan tavoittelijaansa.” Lopuksi hän toteaa: ”Monet muutkaan eivät minun laillani osaa lopettaa, kun ovat hävinneet muutaman sata tai muutaman tuhat randia. Me jatkamme pelaamista, kunnes meillä ei ole enää mitään ja oma perhe-elämämme on korjaamattomasti palasina.”

Sosiologian professori Henry R. Lesieur newyorkilaisesta Saint John’sin yliopistosta kirjoittaa, että pelaamishalu on – riippumatta siitä, tuleeko voittoja tai häviöitä – niin voimakas, ”että monet pelurit eivät päiväkausiin nuku, syö eivätkä käy edes vessassa. Pelaaminen työntää kaikki muut asiat syrjään. Pelaamiseen liittyvä odottaminen luo myös jännitystä, jolle yleensä on tyypillistä kämmenten hikoaminen, pulssin nopeutuminen ja pahoinvointi.”

Eräs entinen himopeluri myöntää, että tärkein syy, joka sai hänet jatkamaan pelaamistaan, ei ollut voittaminen, vaan sen sijaan pelaamiseen liittyvä jännitys. ”Pelaaminen saa aikaan epätavallisen voimakkaita tunnetiloja”, hän sanoo. ”Kun rulettilevy pyörii ja odotat onnettaren antamaa vastausta, päätäsi alkaa huimata ja olet mennä tainnoksiin.” Ranskalainen uhkapeluri André on samaa mieltä: ”Kun olet sijoittanut johonkin hevoseen 10000 frangia ja maaliin on enää sata metriä matkaa, niin jos silloin joku sanoisi sinulle, että vaimosi tai äitisi on kuollut, et kiinnittäisi koko uutiseen mitään huomiota.”

André kertoo, miten hän pystyi jatkamaan pelaamistaan senkin jälkeen, kun oli hävinnyt paljon rahaa. Hän lainasi pankeista ja ystäviltään, samoin yksityisiltä lainanantofirmoilta, jotka antoivat rahaa kiskurikorolla. Hän varasti šekkejä ja väärensi pankkikirjoja. Hän vietteli yksinäisiä naisia pelikasinokäyntiensä yhteydessä ja sen jälkeen häipyi tiehensä vieden mennessään heidän luottokorttinsa. Erään ranskalaisen lehtimiehen mukaan André ”ei siinä vaiheessa enää edes välittänyt siitä, saisiko hän sekaisin menneitä raha-asioitaan koskaan kuntoon. Pakkomielle saneli täysin hänen toimintatapansa.” Hänestä tuli rikollinen, ja hän joutui vankilaan. Hänen avioliittonsa hajosi.

Aivan niin kuin narkomaanit ja alkoholistit usein pitävät kiinni paheestaan, himopeluritkin monissa tapauksissa jatkavat pelaamistaan, vaikka se maksaa heille heidän työpaikkansa, liikeyrityksensä, terveytensä ja lopulta perheensä.

Ranskassa ovat useat kaupungit avanneet ovensa uhkapeleille. Vaikka monet liikkeet ovat joutuneet lopettamaan toimintansa, niin panttilainaamoilla menee hyvin. Niiden omistajat sanovat, että pelurit menettävät usein kaikki rahansa ja että he panttaavat sormuksiaan, kellojaan, vaatteitaan ja muita arvoesineitään saadakseen rahaa, jolla ostaa bensiiniä kotimatkaansa varten. Yhdysvalloissa on moniin rannikkokaupunkeihin avattu uusia panttilainaamoja, ja joissakin paikoin niitä voi olla kolme, neljä tai enemmänkin perätysten.

Jotkut ovat jopa lähteneet rikollisille teille voidakseen hankkia rahaa pelaamiseen. Tähän mennessä tehdyissä tutkimuksissa on Lesieurin mukaan ”paljastunut, että himopelurit voivat osallistua hyvinkin monenlaiseen rikolliseen toimintaan – – väärentää šekkejä, tehdä kavalluksia, varastella, tehdä aseellisia ryöstöjä, toimia vedonlyönninvälittäjinä, tehdä petoksia ja myydä varastettua tavaraa”. Tämän lisäksi on valkokaulusrikollisuutta, sillä uhkapelurit varastavat työnantajiltaan. Erään pelihimon valtaan joutuneille kuntoutusta tarjoavan instituutin (Institute for the Education and Treatment of Compulsive Gamblers) johtaja Gerry T. Fulcher sanoo, että tuhansista himopelurin tuntomerkit täyttäneistä pelaajista 85 prosenttia myönsi varastavansa työnantajiltaan. Hänen mukaansa ”pelihimo voi olla puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta katsottuna pahempaa kuin alkoholismi ja huumeidenkäyttö yhteensä”.

Muissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että noin kaksi kolmannesta niistä himopelureista, jotka eivät olleet vankilassa, ja 97 prosenttia niistä, jotka olivat vankilassa, myönsi osallistuneensa laittomiin puuhiin saadakseen rahaa pelaamiseen tai maksaakseen pelivelkojaan. Vuonna 1993 tehtiin Yhdysvalloissa niissä Meksikonlahden rannikkokaupungeissa, joissa on paljon laillistettua uhkapelitoimintaa, 16 pankkiryöstöä eli neljä kertaa enemmän kuin edellisvuonna. Eräs mies ryösti kahdeksasta pankista yhteensä 89000 dollaria voidakseen jatkaa pelaamistaan. Pelurit, joiden on ollut pakko maksaa suuria summia velkojilleen, ovat ampuma-aseella uhaten ryöstäneet muita pankkeja.

”Kun himopelurit yrittävät päästä irti pelaamisesta, heillä on suunnilleen samanlaisia vieroitusoireita kuin tupakoitsijoilla tai narkomaaneilla”, The New York Times sanoo. Pelurit kuitenkin myöntävät, että pelaamisesta voi olla vaikeampi päästä irti kuin muista riippuvuuksista. ”Jotkut meistä ovat aiemmin olleet myös alkoholisteja ja huumeidenkäyttäjiä”, eräs peluri sanoi, ”ja olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että pelihimo on paljon pahempaa kuin kaikki muut riippuvuudet.” Riippuvuustilojen tutkija Howard Shaffer Harvardin yliopistosta sanoo, että ainakin 30 prosentilla pelihimon orjista, jotka yrittävät lopettaa pelaamisen, ”näkyy merkkejä hermostuneisuudesta tai he kärsivät mahavaivoista, unihäiriöistä, kohonneesta verenpaineesta ja nopeutuneesta pulssista”.

Silloinkin, kun himopelurit jatkavat pelaamistaan, heillä on ”patologista pelihimoa” tutkivan amerikkalaislaitoksen (National Center for Pathological Gambling) johtajan Valerie Lorenzin mukaan ”terveysongelmia: kroonista päänsärkyä, migreeniä, hengitysvaikeuksia, rintakipuja, sydämen rytmihäiriöitä ja käsien ja jalkojen puutumista”.

Ei pidä unohtaa itsemurhia. Mikä voisikaan olla pahempaa kuin se, että tämän kaltainen niin sanottu ”ei-tappava riippuvuus” saattaakin johtaa kuolemaan? Esimerkiksi Yhdysvalloissa eräässä piirikunnassa, mihin äskettäin avattiin pelikasinoita, on ”itsemurhien määrä selittämättömästä syystä kaksinkertaistunut”, The New York Times Magazine kertoo, ”vaikka kukaan terveysviranomainen ei ollut halukas liittämään lisäystä uhkapelien pelaamiseen”. Etelä-Afrikan tasavallassa teki erään viikon aikana kolme peluria itsemurhan. Tiedossa ei ole, miten paljon pelurit todellisuudessa tekevät itsemurhia pelaamisensa ja velkojensa takia, osallistuttuaan laillistettuun tai laittomaan pelaamiseen. Se kuitenkin tiedetään, että pelaamisen takia on tehty paljon itsemurhayrityksiä.

Itsemurha on murheellinen loppu pelaamiselle, joka on pitänyt ihmistä kuin ruuvipuristimessa. Seuraavassa kirjoituksessa tarkastellaan sitä, miten jotkut ovat päässeet irti uhkapelien pelaamisesta.

[Huomioteksti s. 6]

Panttilainaamot kukoistavat – samoin rikollisuus